torstai 27. elokuuta 2015

Ilta menossa, aamu mielessä

Ilta menossa. Siihen kuuluu tietyt toimet, tiettyyn aikaan. Ajalla on merkitystä siinä varsinkin silloin, kun on arkiaamu edessä.  Arkiaamun herätys on varsin aikaisin ja siksi nukkumaan on mentävä aiemmin kuin viikonloppuna. Iltatoimet on siis saatava tehdyiksi oikeaan aikaan. Ja näin se on illalla aamu jo mielessä.

Ajan illassa sitä jo myös ollaan ja emmehän kukaan tiedä kuinka pitkällä oma "iltamme" jo onkaan. Pidetään aamu mielessä vaikka ilta joutuu...


Ja samaa odotusta on näissä vanhoissa lauluissakin:

"Kirkas aamu pian koittaa, jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa, kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton, kaiku sielussa soi, meille kertoen voiton, Jeesus matkaamme toi."

"Mä aamulla varhain ja illalla myöhään, luon katseeni Siionin vuoria päin. Siel auttaja mulla on viisain ja parhain, hän etsivi aina mun menestystäin."


2 kommenttia:

  1. "Yhdessä saamme taivaltaa, pian siintää uusi kotimaa.
    On perillä juhlat valtavat, ymmärrystä suuremmat" Näin kirjoitin yhdessä runossani 90-luvulla ja tuon säkeen olivat häitämme järjestämässä olleet laittaneet Häälaulu-vihkomme kanteen :) Katse käännettynä uskon alkajaan ja täyttäjään matkataan kotiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno tuo sinun runonsäkeesi onkin! Olipa kiva, että se tuli käyttöön siihen teidän Häälauluvihkonne kanteen. Ei ole kaikilla sellaista muistoa häistään. Mimmoiset juhlat ne mahtavatkaan sitten joskus olla... Matkanteko käy välillä vähän vaikeenpuoleisesti, mutta eipä sitä tarvi onneksi yksin tehdä.

      Poista