lauantai 10. joulukuuta 2016

Hänen kanssaan kahden

On tavallinen viikonlopun aamu. Istun yksin keittiön pöydän ääressä ajatuksissani. Pyydän mielessäni, että Hän olisi meidän kanssamme tänäänkin. Meidän kanssamme... ikäänkuin en oikein tohtisi, uskaltaisi sanoa, että siinä nyt pöydän ääressä minun kanssani...


Haluankin sitten ajatella, että Hän istuu siinä kanssani; minä omalla paikallani pöydän päässä ja Hän siinä oikealla puolella pöytää; siinä missä vieraat yleensä... Millainen vieras Hän olisikaan? Jos Hän siinä istuisi, toivoisin, että olisi niin tuttu, että uskaltaisin puhua Hänelle. Enkä vain joutavia päivän säästä tai muusta sen kaltaisesta, vaan siitä mitä sydämellä on.

Ja niin minä tänäkin aamuna kerron Hänelle; nyt hiukan ujona, en oikein tohdi katsoa Häneen,  mutta kerron; ne juuri nyt mieltäni painavat asiat, kuin Hän istuisi siinä kuuntelemassa. Ja mitä sitten tapahtuu, kun olen nämä Hänelle sanonut? Vähän alta kulmieni Häneen vilkaisen; ja Hän sanoo:  Etkö muista mitä olen sanonut; älkää murehtiko, älä pelkää... Jos  näkisin ja kuulisin Hänen olevan tässä pöydän ääressä aivan ihmisen muodossa, niin varmaankin Hänen sanansa saisivat mieleni rauhoittumaan; Hän pitää huolta!


Mutta vaikka en nyt Häntä olekaan näillä ajallisilla silmilläni nähnyt, enkä korvillani kuullut, on Hän kuitenkin kanssamme; minunkin kanssani, tälläkin hetkellä, lupauksensa mukaan: "...minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt. 28:20) ja sanoihan Hän, ettei meidän tulisi pelätä eikä murehtia:

  "Älkää siis peljätkö..." Matt. 10:31
"Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä..." Matt. 6:34




4 kommenttia: