perjantai 10. maaliskuuta 2017

Ettei uskosi raukeaisi...

"...mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään..." Luuk. 22:32

Jeesus sanoi näin Simon Pietarille vähän ennen kuolemaansa. Pietarille, josta oli tuleva yksi  seurakunnan johtohahmo. Jolle oli Jeesus sanonut: "Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita."  (Matt. 16:18).

Jopa Pietari tarvitsi esirukousta, vaikka hänelle oli luvattu suuria. Mekin kaikki tarvitsemme sitä. Meillä on taivaassa esirukoilija, Jeesus.  Hän yhä rukoilee meidänkin edestämme ja sitä me kyllä jokainen tarvitsemmekin.

"Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella,

 ja hän myös rukoilee meidän edestämme." 
 Room. 8:34


---
Meillä on oikeastaan kolmenlaisia esirukoilijoita; Jeesus itse taivaassa, toiset ihmiset ja:
"Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitä rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla." Room. 8:26 

Meidän ei pidä väheksyä toistemme puolesta rukoilemista:
"Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras."  Jaak. 5:16



 

4 kommenttia:

  1. Rukous on aina tärkeää...itsellä ei niin usein tule oikein "asetuttua" rukoilemaan kotona, mutta päivän mittaan jatkuvasti tulee mieleen asioita ja ihmisiä joita muistan mielessäni rukoillen...ja Pyhä Henki muistuttaa niistä...voimme sillä lailla "rukoilla lakkaamatta". Siunausrikasta päivää sinulle Metsäntyttö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle:) Ihan sama mulla, etten oikein osaa asettua sitä varta vasten tekemään. Silti pitkin päivää, samoin kuin sulla, tulee asioita Jumalalle esitettyä. Ulkona se vielä parhaten käy, jos on siellä yksikseen, mutta vaikka olis missä ihmisvilinässä, niin silloinkin voi rukoilla, onneksi!

      Poista
  2. Tuo on ihana jae, että Jeesus rukoili Pietarin puolesta, ettei hänen uskonsa raukeaisi tyhjiin <3 Samalla tavalla hän rukoilee meidänkin puolestamme! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se on jännä ajatus, ja onneksi kirjoitettu muistiinkin tuo tapahtuma, että Pietari, vaikka olikin sellainen uskon sankari, niin hänkin tarvitsi esirukousta. Ja meitäkin koko ajan muistetaan:)

      Poista