Luin tänä aamuna jakeita useammasta paikasta, mutta niissä tuntui monissa olevan yhdistävä tekijä. Niissä puhuttiin eri tavoin lähetetyistä lähettiläistä. Moisesta sanasta tulee väistämättä mieleen myös sana suurlähettiläs. Eri maillahan on omansa. Mutta emmekö mekin ole eräänlaisia suurlähettiläitä - Taivaan Kuninkaan lähettämiä! Ja jos sana suurlähettiläs tuntuukin omalta kohdalta liian suurelta, niin ollaan ainakin pienempiä lähettiläitä sitten, kukin omalla paikallaan ja tavallaan.
Mutta nyt niihin kohtiin, joihin tänä aamuna huomioni kiinnittyi.
"Minä Paavali, apostoli, joka en ole saanut virkaani ihmisiltä enkä kenenkään ihmisen välityksellä vaan jonka ovat apostoliksi asettaneet Jeesus Kristus ja Isä Jumala, joka herätti hänet kuolleista... Teen teille selväksi veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle... Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä, näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä. Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä." Gal. 1, 11-12,15-16 KR-92
(Mitähän lue Paavalin äiti tykännyt poikansa saamasta tehtävästä ja ylipäätään hänen urakäänteistään?)
"Kun Jeesus oli puhunut kaiken tämän heille kansan kuunnellessa, hän lähti Kapernaumiin. Erään sadanpäällikön palvelija oli kuolemansairaana. Sadanpäällikkö piti palvelijaa suuressa arvossa, ja kuultuaan Jeesuksesta hän lähetti juutalaisten vanhimpia pyytämään, että Jeesus tulisi ja pelastaisi palvelijan hengen... Jeesus lähti heidän mukaansa. Mutta kun hän jo oli lähellä taloa, sadanpäällikkö lähetti ystäviään tuomaan hänelle sanaa: "Herra, älä vaivaa itseäsi. Minä en ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. En pitänyt itseäni senkään arvoisena, että olisin tullut sinun luoksesi. Käske, niin palvelijani paranee. Minä itsekin tottelen toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: 'Mene', niin hän menee, tai toiselle: 'Tule', niin hän tulee, tai palvelijalleni: 'Tee tämä', niin hän tekee." Jeesus hämmästyi näistä sanoista. Hän kääntyi perässään tulevan ihmisjoukon puoleen ja sanoi: "Kuulkaa, mitä sanon: tällaista uskoa en ole tavannut edes Israelin kansan keskuudessa." Kun Jeesusta vastaan lähetetyt miehet palasivst taloon, he tapasivat palvelijan terveenä."
Luuk.7:1-3, 6-10 KR-92
(Sadanpäällikkö piti itseään arvottomana kohtaamaan Jeesusta. Ehkä hän kauhisteli mielessään jopa omaa "julkeuttaan", kun oli rohjennut pyytää Jeesusta tulemaan.)
"Niin he lähettivät Joosefille tämän sanan: "Isäsi käski ennen kuolemaansa ja sanoi: 'Sanokaa Joosefille näin: Oi, anna anteeksi veljiesi rikos ja synti, sillä pahasti he ovat menetelleet sinua kohtaan'. Anna siis isäsi Jumalan palvelijoille anteeksi heidän rikoksensa." Ja Joosef itki kuullessaan nämä heidän sanansa. Sitten tulivat Joosefin veljet itse..."
1. Moos. 50:16-18 KR -33/-38
(Kukahan oli se, jonka veljet Joosefin luo lähettivät...?)
(Joosefia kosketti varmaan sekin, etteivät he, veljet, olleet aiemmin tajunneet, että hän oli jo antanut anteeksi heille! Mutta varmaan sanallinen anteeksipyyntö kosketti.)
"Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt." Joh. 13:20 KR-92
(Ja nämä viimeiset oli Jeesuksen sanoja.)
Oli lohdullista ja rohkaisevaa! TV7:ltä puolen tunnin ohjelma keskeneräisille...
Me saadaan olla siinä Jumalan hommassa mukana, mutta hän valmistaa maaperän ja antaa kasvun!
Olen viime aikoina joutunut miettimään Israelin kansan erämaavaellusta ja mitä siitä olisi opittava ja muistettava. Meidänkin, taivaan tietä vaeltavien, elämä saattaa olla kuin sellaista erämaavaellusta.
Lähdettiin jostakin ja mielessä oli, että nyt kaikki muuttuu paremmaksi. Jumala itse oli käskenyt lähteä ja auttanut toteuttamaan sen lähdön. Eikö kaikki olisikin ihanaa sitten?
Mutta pian lähdön jälkeen kaikki muuttui. Iloinen matkainnostus muuttuikin toiveeksi paluun mahdollisuuteen. Oliko Jumala pettänyt heidät? Olivatko he itse ymmärtäneet kaiken aivan väärin?
Ei kumpaakaan. Jumalan lupaus oli täysin voimassa. Eivätkä matkaan lähteneet olleet ymmärtäneet mitään väärin lähtiessään matkaan .
Mutta matkalaiset eivät olleetkaan niin avoimia Jumalan suunnitelmille, kuin olivat luulleet. Heidän mielessään olivat heidän omat ajatuksensa siitä, millainen matkan tulisi olla.
Jumalalla oli varmasti varattuna jatkuvasti heitä varten kaikkea apua. Mutta matkalaiset tuijottivat jatkuvasti omiin mahdollisuuksiinsa ja valittivat sitten Jumalalle, kun asiat eivät menneetkään heidän olettamallaan tavalla.
Jumala varmaankin halusi opettaa heille luottamusta häneen. Mutta kansa katseli vain omia voimiaan. Emmekö mekin tee usein juuri samoin? Katselemme omia suunnitelmiamme ja omia voimiamme; sen sijaan, että katsoisimme Jumalaan, ja hänen suunnitelmiinsa ja voimaansa.
Armahtakoon Jumala meitä! Antakoon luottamusta häneen, vaikka tiet näyttäisivät meistä aivan oudoilta.
"...koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana..." Hebr. 4:1
" ...pitäkäämme kiinni tunnustuksesta." Hebr. 4:14
"Luottakaa aina Jumalaan,
tuokaa hänen eteensä kaikki
mikä sydäntänne painaa!
Jumala on turvaamme.
(sela)" Psalmi 62:9
⛅👣❤️🙏✝️
Yksi asia jonka tänään tahtoisin muistaa, on se; että Jeesus on kanssamme tänäänkin. Niinhän hän lupasi, kun sanoi olevansa kanssamme joka päivä. Siispä myös tänään!
Eikä hän ole vain hiljainen kuuntelija. Ei sellainen joka vain vierestä katsoo, että siinä tuo taas tyrii tämän tai tuon asian, eikä hänellä uskoakaan tunnu olevan, vaikka ihan tässä olen... Ei hän sellainen ole.
Voi olla, että meillä on kuulo- tai näkökyky heikko, eikä muissakaan aisteissa kehumista, mutta se ei tee tyhjäksi Jeesuksen läsnäoloa, eikä hänen huolenpitoaan ja kaikenlaista toimimista meidän hyväksemme. Meidän parastammehan hän tahtoo. Ja sen kaiken hän tekee rakkaudella.
Siis rakkaudella! Kun rakastaa, tahtoo toiselle kaikkea hyvää. Ei silti pelkkää karkkia...❤️
Poimintoja Luuk. 12:13-36 KR-92 tekstistä; väliotsikoita ja jakeita niiden alta:
"Elämää ei voi rakentaa omaisuuden varaan"
"...Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa." Jae 15
"Jumalan huolenpito"
"Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Jos siis näinkään vähäinen asia ei ole teidän vallassanne, mitä te muusta huolehditte?" Jakeet 25-26
"Isäntäänsä odottava palvelija"
"Pitäkää vaatteenne vyötettyinä Ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa." Jakeet 35-36
Omaisuus, on sitä tai ei - ei elämää ratkaise. Sen tekee Jumalan huolenpito kaikessa yksinkertaisuudessaankin. On hyvä olla kuin matkavalmiudessa odottamassa. Kaikki nuo osoittaa samaan suuntaan - kotiin!
---
On varmasti paras lukea Luukkaan teksti; jossa Jeesus on se, joka äänessä on - ihan Raamatusta. Silloin Raamatun teksti voi puhua! Aamulla kun tuota luin, se luettu nivoutui mielessäni kuin yhdeksi kokonaisuudeksi, ja sellaisena puhutteli tällä kertaa.
Siunattua viikonloppua sinulle! 🙂
"...sinun hyvyytesi suojaa häntä kuin kilpi." Ps 5:13
Kuka tarvitsee kilven suojaa? Eikö juuri se, joka on jossain ahdistuksessa!
Hänen, Isän, hyvyys on silloinkin olemassa, kun meillä on ahdistuksen ajat. Hänen kilpensä suojaa pahan nuolilta.
---
Ei meitä suojaa omat kilvet, tarvitaan Jumalan hyvyys kilveksi.
Piirsin tänä aamuna ikäänkuin kuvallisen tarinan. Sen, ja selityksen siihen, voi katsoa toisesta blogistani. Mutta tässäkin yksi kuva siitä; kuva, johon päätyi myös kilpi, mutta se on ihmisen kilpi.
Mielessäni alkoi tänä aamuna soida virren sanoin: "Henki armon tuoja, lohdutuksen suoja..."
Kyseisen virren 119 sanat näkee - ja virren ensimmäisen säkeen voi kuunnellakin alla olevasta linkistä. Virren tekijät ja muutakin tietoa siitä, löytyy mainitusta linkistä.
https://virsikirja.fi/virsi-119-henki-armon-tuoja/
Niiden ääni kuului jo kotvaista ennen, kuin ne näkyviin tulivat. Siinä oli ensimmäinen erä. Kohta tuli toinen erä samoin. Niitä siinä katsellessani, ja niiden kovaa kaakatusta kuunnellessani, jotenkin liikutuin. Sellainen muuttojoukko. Mitä ne mahtavat keskenään puhua... Innoissaanko vasta matkaan lähteneinä kaakattavat... Niin sen kuvittelin. Mieleeni tuli myös toisenlainen matkaajien, muuttajien, joukko: me taivasmatkalaiset. Miksi me emme innosta "kaakata", puhua pulputa, siitä mihin olemme matkalla? Taidamme olla monasti niin väsyneitä, pelokkaita ja tulevia matkan rasituksia ajattelevia, että unohdamme senkin, mihin oikeastaan olemme matkalla. Jos se päämäärä olisi enemmän mielessämme ja siitä enemmän toistemme kanssa puhuisimme, se pitäisi meitä ehkä myös virkeinä ja innokkaita.
"...mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa." Fil. 3:13-14
Me saimme upean kutsun! Ei hukata sitä. Ja yritetään saada sitä toistenkin kuuluville...🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦🐦
Ne ajatusten villihevoset... Ne pitäisi kesyttää. Opettaa pysähtymäänkin. Oikeaan paikkaan, käskystä. Tähän päivään.
Onko se mahdollista? Se paras kesyttäjä; Mestari suorastaan, sanoi:
"Älkää murehtiko huomisesta päivästä.
Riittää kullekin päivälle sen omat murheet."
Siihen on niiden ajatusten villihevosten opittava pysähtymään. Ei se välttämättä meidän kesytystaidoilla onnistu, mutta Mestaria saa huutaa apuun. Hän kuulemma auttaa mielellään.
Missä kohtaan sinut?
Hiljaisessa paperin kahinassa Raamatun lehdillä.
"Menkää, seisokaa ja julistakaa temppelissä 
Kiitos!
Kiitos Jeesus. Olet auttanut meitä matkalla monissa vaiheissa ja vaikeuksissa. Itse olen enemmän osannut aina valittaa ja pelätä, kuin olla kiitollinen. Mutta nyt tahdoin kirjoittaa sinulle.
Eilen saimme tyhjennettyä vuokravaraston. Remontin alussa huushollin tyhjentäminen tuntui aivan mahdottomalta urakalta. Remontin loppupuolella varaston tyhjentäminen tuntui myös mahdottomalta. Mieluusti olisimme pitäneet varastoa ensi kesään saakka, jotta olisimme voineet setviä tavaroita kaikessa rauhassa, mutta sehän ei käynyt päinsä. Varastoa tarvitsivat muuhun. Mutta nytpä on varasto tyhjä ja saatoimme edes jotain isompia tavaroita laittaa pois, joista osa kaatikselle ja osan otti vastaan Löytöpuoti. Mutta kaikessa tässäkin trafiikissa sinä autoit. Järjestyi kyytejä. Löytöpuotiin hakivat peräkärryllä. Ja sitten saimme pakettiautonkin lainaksi kahdeksi päiväksi, ilman mitään maksua. Ja mikä vielä liittyy siihen, on se, että sitähän mahdollisuutta silloin alkajaisiksi tarjottiin meille, ei ollut meidän aloitteemme. Sillä pakettiautolla saimme myös haettua sohvan. Ja vietyä vanhan kaatikselle. Siinäkin oli kiitosaihetta, ettei kaatismaksukaan ollut niin paljon kuin luulimme. Tässä nyt nämä viimeisimmät.
En tiedä mitä tänään on "ohjelmassa", laitetaanko niitä puhallusvilloja keittiön yläpohjaan vai ei, ja onko huomenna jotain talkoota näiden renppajuttujen loppuun saattamiseksi; en tiedä. Mutta sinä osaat järkätä näitä juttuja, tavalla, josta me emme ymmärrä mitään. Kiitos kun olet ollut meidän kanssamme kaikenlaisissa päivissä!
T: Tuula
---
Ps: "Jokainen jalanleveys on ollut lahja Herralta." Ja niin se edelleenkin menee.
Vahvistukaa Herrassa. Ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Ottakaa Jumalan taisteluvarustus.
Siinä oli ne asiat, jotka tänä aamuna luetusta jäi tälle päivälle mieleen toisteltavaksi. Ja joka oli myös tarpeen.
- Souda vene syvään veteen, laskekaa verkkonne sinne.- Opettaja, me olemme tehneet työtä koko yön emmekä saaneet mitään. Mutta minä lasken verkot, kun sinä niin käsket.
Niin he saivat niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. Molemmat veneet olivat niin täynnä kalaa, että veneet olivat upota.
Simon ja koko hänen venekuntansa, samoin toisessa veneessä olleet, olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden.- Mene pois minun tyköäni Herra! Minä olen syntinen mies.Mutta Jeesus sanoi: - Älä pelkää. Tästä lähtien sinä kalastat ihmisiä.
Iloa on tänä aamuna tuottanut ajatus, joka otsikossa on. Samoin Päivän tunnussanan suosittelemat jakeet luettavaksi. Jeesus on ylipappimme ja vanhurskauttajamme. Ikuisen elämän aikaansaaja.
Kirjoitin vähän vihkoonkin:
Usein emme tule lainkaan ajatelleeksi, että jokainen ihminen pitää sisällään ikuisuuden siementä. Jotkut - jotka uskovat Jeesukseen, saavat ikuisen elämän. Joillekin ikuisuuteen herääminen on toinen kuolema, eli kadotus, jossa ei olla tietämättömiä siitä missä ollaan, vaan ollaan ikuisesti erossa Jumalasta ja seurana kärsimys. (Senhän takia juuri uskovat näitä asioita tahtoo esillä pitää, että on se parempikin vaihtoehto, koska Jeesus sen meille hankki! Sen saa vastaanottaja lahjana! Ei omin aikaansaannoksin.)
Mutta meillä on vielä mahdollisuus, meillä on Jeesus:
Kestä vielä vähän.
Kestä tämä päivä, kestä hetki.
Luin hebrealaiskirjeen 3. Lukua. Siinä oli kohta, jossa epäuskon sanottiin estäneen perillepääsyn. Mooseksen johdolla lähteneistä kaikki eivät todella uskoneet, että he oikeasti mihinkään luvattuun maahan koskaan pääsisivät. Eivätkä he sitten päässeetkään. Kaiketi senkin vuoksi, että rupesivat vielä toimimaan epäuskonsa yllyttäminä.
Epäusko on todella ikävä matkakumppani. Se on usein vieläpä hyvin sitkeä. Kun se jatkuvasti vieressä puhua pulputtaa, ja vielä hyvin vakuuttavasti järjen ja varovaisuuden äänenä esiintyy, saa olla tarkkana, ettei sen puheisiin lankea. Siinä puhetulvassa myös väsyy niin, ettei tahdo enää jaksaa vastustaa sen ajatuksia. Poishan se ei suostu omilla käskemisillä lähtemään. Mikä auttaisi tukalassa tilanteessa? Kääntää katse pois tukalasta seuralaisesta, vaikka se vaikealta tuntuu, ja sen ääni vielä korvissa kuuluukin, ja huutaa suureen ääneen Jeesusta apuun! Epäuskon kanssa ei tarvitse olla kohtelias kuuntelija.
Mitä epäusko sanoisi pihlajalle? Kenties niin, että jos tiputat lehtesi ja marjasi, se on sitten sun osalta siinä. Usko vastaisi: Talven jälkeen tulee auringon valo ja lämpö.Tulee kevät ja kesä. Tulee uudet lehdet, kukat, ja uudet marjat.
Pieni talo preerialla -sarjassa on kohtaus, jossa isä Charles ja äiti Caroline lähtevät lomalle. Carolinekin on jo kärryillä ja monet ohjeet lapsilleen antaneena matkaan valmis. Mutta kun kärryt ovat jo liikkeellä, hän tähyilee vain taaksensa. Charles sitten näyttää hänelle oikeaa katselusuuntaa sanoen, että sinnepäin se katse pitäisi kääntää.
Meille annetaan Raamatussa kehoituksia ettemme murehtisi ja ettemme nukkuisi. Minulle tuli tänä aamuna mieleen vähän niinkuin samaa sarjaa tuon murehtimisen kanssa oleva ajatus: "etten märehtisi". Lehmät märehtii. Ne palauttavat takaisin suuhun pureksittavaksi ruokansa monta kertaa... Mutta meidän ei ole käsketty märehtiä ja murehtia jatkuvasti eilisiä, vaan "älkää entisiä muistelko" ja "eteenpäin olkoon katseesi luotu". Jumala luo uutta. Menneistä voi kiittää tai ottaa opiksi, mutta niitä ei ole tarkoitus märehtiä aina uudestaan ja uudestaan. Jos niin teemme, on vaikea ottaa vastaan uutta.
---
Vielä oma kommentti tähän asiaan: Tiedän, ettei se katseen pitäminen siellä oikeassa suunnassa ole helppoa. Sen huomaa ihan pienissäkin asioissa. Minäkin juuri tänä aamuna tehdyissä pienissä valinnoissa. Helposti juuttuu märehtimään ihan "lillukanvarsiakin". Urat on niin syvät, että niistä pääsemiseen tarvitsee Jumalan apua.
