Helposti vaikeana, tai ihan vain tylsänäkin päivänä saattaa alkaa valittaa. Minä ainakin. Nämä muistutukset ovat ihan itselleni kirjoitettuja tältä päivältä.
"Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt." Ps. 103:2 (v. - 33 käännös)
"Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän, kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkastavat koko maata, iloitsevat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä?" Sakarja 4:10 (v. - 33 käännös)
"Tästä syystä minä Paavali, joka olen Kristuksen Jeesuksen tahdosta vankina teidän vierasheimoisten tähden, polvistun Isän eteen." Ef. 3:1 KR-92
🧎
Olisiko se syy ollut tämä ihme:
"Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden." Ef. 2:1 KR-92
"Jumalan lupaus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu." Ef. 2:4-5 KR-92
"... Iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, Jumalastanne..." Joel 2:23 KR-92
"Vaikka ette häntä nyt näe". Pietari oli itse omilla silmillään nähnytkin, ja korvillaan kuullut Jeesusta. Istunut hänen kanssaan samoilla rantatulilla, oli istuttu yhdessä veneessä myrskyssä ja tyvenenessä ja kävelty pitkiä matkoja yhdessä milloin minnekin toisten kanssa. Ja oli paljon ihmisiä, jotka olivat itse nähneet ja kuulleet Jeesusta, saaneet kenties olla itse hänen parantavan kosketuksessa kohteenakin, tai nähdä sellaista ihan silmiensä edessä. Ja se sai heidät rakastamaan Jeesusta palavasti! Se rakkaus, se uskon liekki, ei sammunut vaikka nähtiin, että Jeesus sitten ristillä kuoli... Mutta Jeesus nousi ylös ja hän elää: mikä riemu!
Sitten oli heitä - ja on meitä, jotka omin silmin emme ole nähneet, mutta ollaan kuultu, luettu ja meille on kerrottu, mitä tapahtui. Ja miksi se tapahtui? Jumalan, Isän, Luojan, rakkaudesta meihin ihmisiin, Jumalan luomuksiin, Jeesus halusi tulla tänne lunastamaan ne kaikki (on: meidät kaikki) pilalle menneet, jotta jokainen saisi takaisin sen, loiston ja kirkkauden - ja aseman, takaisin oman paikkansa Jumalan, Isän ja Luojamme luona.
Sanoopa Raamattu Jumalan erittäin kiihkeästä rakkaudesta meihin näinkin: "Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan?" Jaak. 4:5 (v. -38)
Hän rakasti ja rakastaa meitä! Niin mekin saamme, vajavaisinakin, rakastaa häntä! Hänhän on isämme; kuten Raamattu jossain kohtaa toteaa, että sitä suhdetta kuvastaa jokainen isän ja lapsen suhde maan päällä! Siinä meille ajattelemisen aihetta❣️
Ei todellakaan niin! Sen asian Pietari teki selväksi, kun kävelemätön mies tuli käveleväksi, "... ikäänkuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään." Apt. 3:12, v. 38 käännös
Ei tosiaan!
"... usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne." Apt. 31:6
"... uskon kautta hänen nimeensä (Jeesuksen) on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette..." Apt. 3:16
"...Pietari rupesi puhumaan kansalle ja sanoi: "Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelee, tai mitä te noin meitä katselette ikäänkuin me..." Apt. 3:12
Kun lukee tämän jakeen, jonka minä tänä aamuna luin: "Hyvä on sen osa joka pelkää Herraa ja rakastaa Herran käskyjä." Ps. 112:1 KR-92; tulee helposti epätoivo: "Apua, ei minusta löydy sellaista rakkautta."
Mutta sitten: On hyvä muistaa, että rakkaus ei ole vain tunne. Se on myös (ja kukaties enemmänkin) teko (tai tekoja). Jeesus rakasti meitä suuresti, ja teki teon puolestamme. Kantoi syntimme omassa ruumiissaan ristinpuulle. Voisi kuvitella, että hänellä olisi voinut olla (ja olisi nytkin) paljonkin suuttumuksen ja vihan aihetta ja tunnetta meihin/meitä kohtaan. Mutta myös sitä suurta rakkautta, joka ylittää suuttumuksen tunteet väärintekojemme vuoksi... Rakkaus ylittää kaiken muun, se Jeesuksen todellinen rakkaus. Se ei ole vain makeaa siirappia. Se oli/ja on raakaa voimaa joka ylittää/ylitti kuoleman vallan!
Ei meiltä sellaista löydy. Olemme pikkulapsia rakastamisen taidossa, varsinkin Isäämme Jumalaa ja isoveljeämme Jeesusta kohtaan. Osaamme vain kaivata heitä kaikkeen. Kaiken saamme heiltä. Se on pienen lapsen rakkautta, ottaa vastaan annettua. Vähitellen kasvamme, opimme tekemään jotain ohjattuna ja ohjeiden mukaan.
Iloitaan siitä, että meillä on taivaassa Isä, joka rakastaa meitä! Ja isoveli Jeesus, joka antoi henkensä puolestamme❤️❤️ Saadaan hymyillä☺️
"Häneen on Jumala sinettinsä painanut...
Tuli mieleen ennen ylösnousua. Herran omakseen tunnistamat. Vaikka olisi kuinka vaurioitunut, hän tunnustaa omakseen.
"Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut." (Jeesuksen sanat) Joh. 6:27 v. -38 käännös
"Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja hän on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen." 2. Kor. 1-22 KR-92
Illalla nukkumaan mennessä mielessäni Jumalalle puhuin, niinkuin iltarukouksena jotain kiitoksen sanoja päivän kulusta, ja siitä mikä tuntui hyvältä. Sitten mieleen tuli ajatus, että unohdanko sen suurimman... Sen rakkauden, että joku suostui menemään ristille kuolemaan, että saisimme vapauden syntiemme rangaistuksesta? Jeesushan teki niin... Sitten alkoi soida mielessäni, vanhan hengellisen laulun sanoja: "... Synnit ristille jäi, synnit ristille jäi! Näätkö suurinta rakkauttaan?..."
Kun noita laulun sanoja alkoi tulla mieleen, oli pakko nousta vielä ylös sen verran, että saatoin ottaa kirjahyllystä laulukirjan ja etsiä laulun sanat, jotta muistaisin aamullakin; herättyäni, mitä ennen nukkumaan menoa ajattelin.
Alla olevasta linkistä pääsee kuulemaan halutessaan kyseisen laulun:
Hengellinen laulukirja, nro 105: https://www.hengellinenlaulukirja.com/?p=636
Se alkaa sanoin: "Yksi kuolohon kulki mun puolestani..." Laulun tekijät: Garrie E. Breck, 1855-1934, Grant Colfax Tullar 1869-1950.
Ihana huomio, Päivän Tunnussana -kirjasen tuomana esiin. Siinä kun oli jae niin kirjoitettuna, että Jeesuksen nimi siinä alussa oli myös mainittu. Raamatussakin asia selviää, kuka sen merkittävän asian teki, kun lukee enemmän jakeita edestä ja takaa; mutta kirjasessa asia tuli selväksi yhdessä jakeessa, kun sen vapauttajan nimikin oli heti alkuun selvennykseksi laitettu; näin siis Päivän Tunnussana: Jeesus tuli päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. Hebr. 2:15
Jeesus - kuolemanpelosta Vapauttaja!
"Kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina." Sitähän me ihmiset todella jokainen olemme kokeneet. Kuolema on ollut koko ikämme se suuri peikko ja "vihollisista viimeinen", jota emme itse kykene voittamaan. Pelkäämme, mihin joudumme kuoleman ottaessa meistä valllan.
Mutta nytpä onkin kuoleman valta murrettu! Vaikka jokaisen ihmisen ruumis eli kroppa tai keho; kuolee, kuolemalla ei ole valtaa pitää meitä, koska Jeesus omalla kuolemallaan hankki meille uuden elämän - taivaassa, Luojamme luona. Se on lahja jokaiselle halukkaalle vastaanottajalle.
Raamattu, vuoden 1992 käännös selittää: "Sen kuitenkin näemme, että tuo "lyhyeksi aikaa enkeleitä halvemmaksi asetettu", Jeesus, on kuoleman tuskat kärsittyään "seppelöity kirkkaudella ja kunnialla". Armollisen Jumalan tahto näe oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta.
Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä heidän pelastajansa ja perilleviejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi. Pyhittäjällä ja pyhitettävillä on kaikilla sama isä; siksi ei pyhittäjä häpeäkään kutsua näitä veljikseen: - Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä. Hän sanoo myös: - Minä turvaan Herraan, ja edelleen: - Tässä olemme, minä ja lapset, jotka Jumala minulle antoi.
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siksi hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina.
Hän ei siis ota suojelukseensa enkeleitä - hän ottaa suojelukseensa Abrahamin* suvun. Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan." Hebr. 2:9-18 KR-92
*Abraham: uskon isä, jokaisen uskovan isä. Hän on siis paljon enemmän kuin vain israelin kansan isä.
"Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun." Joh. 14:1
"Rauhan minä jätän teille: minun rahani - sen minä annan teille. En minä annan teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä pelkäätkö." Joh. 14:27
"... Ja katso, minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti." Matt. 28:20
"Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille" Tiit.. 2:11
Kun tänä aamuna katselin ikkunasta ulos, ajattelin että se, miltä ulkona näytti sään puolesta, oli ikäänkuin epäystävällisen näköistä. Ei tee mieli mennä ulos.
Joskus elämä voi muulla tavoin näyttää epäystävällisiä kasvojaan. Johonkin sellaiseenkin voisi sopia tälle päivälle hartauskirjassa* ollut teksti:
"Mutta nyt teidän ei tarvitse lähteä hätäillen, ei pakopaikka etsien, sillä teidän edellänne kulkee Herra, Israelin Jumala seuraa suojananne." Jes. 52:12 KR-92
---
Tuli vielä mieleen katsotut jaksot Alone - Yksin erämaassa-sarjasta. Siinä oli joissakin jaksoissa hyvin pelottaviin paikkoihin kisaan osallistujat yksin jätetty selviytymään. Erästä kohtaa seuratessa näin ruudulta katsojaakin hirvitti, kun yksin metsässä kyhäämässään vaatimattomassa suojassa oleva havaitsee silmien kiiluvan siellä ulkona pimeässä yössä. Alueella oli karhuja, susia ja puumia. (Päivällä kisaaja oli jo petoja havainnut; karhuja nähnyt lähellä olinpaikkaansa.) Mutta satelliittipuhelimella sai kutsua pelastajat hakemaan turvaan. Pelastajat tulivat hakemaan läpi pimeän, pelottavan metsän.
Meilläkin on taivaallinen "satelliittipuhelin" - rukous. Sitä saa aina käyttää! Muulloinkin kuin hädässä. Jumala tykkää kyllä, jos hänelle puhutaan ihan muulloinkin, mitä vain mielessä on.❤️
"Sitten Jeesus tuli opetuslasten kanssa Getsemane-nimiseen paikkaan ja sanoi heille: "Jääkää tähän siksi aikaa kun minä käyn tuolla rukoilemassa." Pietarin ja molemmat Sebedeuksen pojat hän otti mukaansa. Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä, ja hän joutui tuskan valtaan. Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani." Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." Hän palasi opetuslasten luo ja tapasi heidät nukkumasta. Silloin hän sanoi Pietarille: "Ettekö te edes hetken vertaa jaksaneet valvoa kanssani? Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko." Matt. 26:36-41 KR-92
(Siinähän oli itseasiassa maailman vahvin mies! Vapaaehtoisesti otti kaiken toisten puolesta kärsiäkseen, tietäen kaiken siitä koituvan tuskan.)
Minua puhutteli tuon yllä olleen Raamatunkohdan lukemisessa tänä aamuna se, että Jeesus otti sen kaiken tuskan ja ahdistuksen omalle kontolleen, kärsiäkseen sen kaiken ihan loppuun asti ainoastaan meidän puolestamme! Eihän siitä kaikesta tuskasta, ahdistuksesta ja ristillä vielä kärsimisestä - mistään siinä kuoleman tuskassa, ollut kyse hänelle itselleen millään lailla koituvasta hyödystä, vaan ainoastaan meille! Ei anneta sen lahjan, sen uhriveren, joka meidän puolestamme annettiin, mennä hukkaan. Otetaan tuo suuri lahja vastaan. Lahja, joka avasi meille epäonnistuneille taivaan. Se on RAKKAUDEN LAHJA. SUURIN MITÄ OLLA VOI.
Matt. 25:14-20. Ajatuksia siitä kohdasta.
"Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa." Matt. 25:14 KR-92 (Mikä luotto muuten palvelusväkeen!)
Yksi sai 5 "talenttia", toinen 2, ja kolmas yhden. Kaksi ensimmäistä pisti haltuunsa uskotut varat poikimaan lisää. Viimeksi mainittu, yhden talentin saanut, ei uskaltanut (tai halunnut) tehdä sen kanssa mitään, muuta kuin pistää sen visusti piiloon.
Olen yleensä lukenut noita tuon tapauksen jakeita köyhyyden silmälasit päässä. Ollut pahoillani siitä, että se, joka sai muutenkin vähemmän, joutui vielä antammaan pois senkin, jonka oli saanut. Ja se annettiin vieläpä sille, jolla jo ennestäänkin oli. (Nyt tässä on heti huomioitava se, että ne varat oli edelleenkin sen antajan, ei niiden, joiden hoitoon ne luovutettiin...)
Tänään olikin jakeita lukiessani siis näkökulma toinen. Ne annetut "talentit" oli alunalkaenkin tarkoitus pistää käyttöön, poikimaan lisää; jopa sielläkin minne ei ollut ennestään "kylvetty" mitään. Emme saisi pelon takia, epävarmuuden, tms. puutteen ja vajavuuden takia, jättää käyttämättä kokonaan meille annettuja lahjoja (=lue: vaikkapa taitoja). Olisi tarkoitus asioida, toimia, tehdä työtä, "pistää poikimaan" ja "likoon" ne annetut lahjat. Eikä vain piilotella niitä, ajatellen; "en minä osaa", "ei minusta ole", "se on niin vähäistä ja vaatimatonta", "eikä mihinkään siitä ole". Ei näin... Joka ajattelu juuri itselleni on aika luonteenomaista - sitä pessimismiä. Vaan nytpä ne kaikki rippusetkin olisi pistettävä likoon. Ja tavoiteltava lisääkin, niiden annettujen "varojen" kasvua. Tehdä mitä tietää työnantajan tavoitteena olevan. Vaikka vähäiseksi kaikki jäisikin. Ja jopa "vallata" uusia alueita.
Ei saisi takertua siihen omaan "köyhyyteen", mitättömyyteen. Edustamne suurta työnantajaa! Tuottakaammme kunniaa nimelleen ja työlleen...
---
Ensisijaisesti tämän ihan itselleni kirjoitin, mutta jos tästä joku muukin havahtuisi siihen, että pistäisi "likoon" ne itselle annetut "talentit". Helposti sitä ajattelee, ettei minulla mitään annettavaa ole. Mutta me emme varmaan useinkaan ollenkaan itse tajua, mitä meillä onkaan. Väheksymne vain, että mitä niistä nyt kellekään on... Mutta niistä vähistäkin voi olla yllättävästi jollekin❣️🌱
Joskus tulee tilanteita, joissa tietää, että pitäisi jotenkin toimia, tai sanoa jotain. Mutta ei vaan kykene, vaikka haluaisi. Ei tiedä miten toimia, tai ei vain kykene toimimaan, ei sanomaan sitä, minkä tietäisi olevan oikea tapa. Mitäs sitten? Sitä tuomitsee ja syyllistää itseään. Ja miettii, tekeekö Jumalakin saman... Hänellä olisi siihen vielä paremmat syyt, kuin itselläni.
Mutta: Hän muistaa meidät tomuksi. Ja kaiken meidän vajavuutemme ja syyllisyytemme aiheet Hän, Jumala Jeesuksessa, kantoi itse ruumiissaan ristinpuulle! Siinä on meidän lohdutuksemme, meidän armahduksemme, meidän vapautuksemme syyllisyydestä! Ja tämä kaikki lahjana meille, jos vain haluamme ottaa sen vastaan.
Jeesukselle saamme kertoa kaiken epäonnistumisemme, kaiken mikä meitä painaa. Hän haluaa armahtaa ja ottaa taakan harteiltamme, sillä Hän kantoi sen jo.
Puhkeaa sieluni kiittämään ja iloitsemaan tästä ansaitsemattomasta lahjasta. Sillä juuri minulle ja Sinulle se on tarkoitettu❤️
---
Aloitin tämän mieleen tulleen tekstin autossa kauppamatkalla. Ja jatkoin kotona loppuun sen. Jeesuskin kotona taivaassa näyttää meille loput hienot lahjat, aarteet suorastaan. Sellaiset, joita emme nyt osaa edes kuvitella🏆😊
---
Tämän jälkeen tulin lukeneeksi vielä allaolevasta linkistä löytyvän hyvän jutun, joka tarjoaa valoisaa näkökulmaa "tähän päivään":
https://www.brander.name/2025/11/tama-on-se-paiva/
"Mutta hän katsoi heihin heidän ahdistuksessaan..." Ps. 106:44 (v. -38)
"Sinulla on tulevaisuuden toivo: lapsesi palaavat asuinsijoilleen, sanoo Herra." Jer. 31:17 KR-92
*"osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen." Ef. 2:7 KR-92
Kuin kaarena siinä edessämme, yllämme, ja takanamme niitä entisaikojen * pyhiä vakuuttamassa meille uskon täyttymistä ja voimaa... (*Heistä kerrotaan Hebrealaiskirjeen 11. luvussa)
