Sillä omalla paikalla
olisi tarkoitus olla.
Vaan usein kadehtien katson,
miten hyvä tuolla toisella on olla.
Oma paikkani niin tylsältä
ja väheksyttävältä tuntuu.
Miksi minä en muuta saanut,
vieläkö saada voisin,
mun mieleni kysyy.
Vaan ymmärrän sitten,
kullakin oma paikkansa.
Ja lakkaan kadehtimasta:)
Olin lukenut juttua runokirjan tehneestä naisesta. Ja kauniita korttejakin hän oli tehnyt. Ja kuinka ollakaan, eikös vain se kateuden kärpänen minua puraissut. Siitä siis minun runoni syntyi, kateuden pistoista. Miten helppo onkaan ruveta kadehtimaan toisia, vaikka ei yhtään tiedä, millaista toisella voi olla. Samalla voi unohtaa senkin, että omaa itseäkin voi joku jollain osa-alueella kadehtia. Helposti näkee, mitä kivaa toisella ehkä on, eikä huomaa olla iloinen ja kiitollinen siitä, mitä itse on saanut. Mikään ei ole sattumaa. Jumalalla on suunnitelmat meitä jokaista kohtaan, ja Hän antaa meille itsekullekin sen, mitä parhaaksi katsoo.
