Kyseessä oli lukujakso (Hebr. 12:1-6 KR-92), joka alkaa sanoin: "Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme mekin pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme." (jae 1).
Mutta heti siis jo tuossa alussa tuli mieleen se kysymys, että "onko tämä tarkoitettu rohkaisemaan, vai lisääkö se vaatimuksia?", koska jae on tuttu ja itsestä tuntuu, että on monin tavoin taakoitettu, painolasteja on.
Mutta kun tarkemmin mietin tuota lukemaani, en usko, että taakkojen alla oleville lisätään painoa uusilla vaatimuksilla; rimpuilla itse kantamuksista irti. Se on varmaankin niin, että:
"Hei, sinä voit/saat laskea tuon. Ja annas, niin minä autan sinua, se on vaikea irrottaa itse. Tiedän, että olet nyt väsynyt ja sinusta tuntuu, ettet jaksa enää jatkaa. Mutta kuule, lepää nyt, ja syö vähän, että saat voimia. Sitten taas sinulla on voimia lähteä liikkeelle. Ja minä, sinun auttajasi, en jätä sinua yksin yhtenäkään hetkenä. Minä seuraan matkaasi koko ajan, joka hetki. Minulta ei jää huomaamatta mikään. Sinä saat olla täysin turvallisella mielellä, sillä minä näen ja kuulen, ja olen paikalla aivan koko ajan, vaikka sinä et itse minua havaitsisikaan. Olen niin lähellä, että kuulen heikoimmankin huokauksen sinulta, tunnen henkäyksesi jopa. Ole siunattu, sinä minulle rakas! En minä voisi unohtaa enkä jättää sinua!"
Kuuluisiko siinä valmentajan, lääkärin, Vapahtajan ääni?
