Mitä sanottiin Aabrahamista, ja hänen myötään meistäkin...

"Mitä meidän on sanottava Abrahamista,

 kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen?

Jos Abraham katsottiin vanhurskaaksi 

tekojensa perusteella, hänellä on 

aihetta ylpeillä - ei kuitenkaan 

Jumalan edessä.

Mitä sanovat kirjoitukset?

"Abraham uskoi Jumalan lupaukseen,

 ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi."

Työntekijälle maksettua palkkaa ei 

katsota armosta saaduksi 

vaan ansaituksi. 

Jos taas jollakulla ei ole ansioita 

mutta hän uskoo Jumalaan, joka 

tekee jumalattoman vanhurskaaksi, 

Jumala lukee hänen uskonsa 

vanhurskaudeksi.

Ylistäähän Daavidkin autuaaksi 

sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo 

vanhurskaaksi hänen teoistaan 

riippumatta: - Autuaita ne, joiden 

pahat teot on annettu anteeksi 

ja joiden synnit on pyyhitty pois. 

Autuas se mies, jolle Herra ei 

lue viaksi hänen syntiään.

Koskeeko nyt tämä autuaaksi ylistäminen 

vain ympärileikattuja vai myös 

ympärileikkaamattomia?

Mehän sanomme: "Jumala katsoi 

Abrahamille vanhurskaudeksi uskon."

Oliko Abraham silloin ympärileikattu? 

Ei ollut, hän oli ympärileikkaamaton. 

Hän sai ympärileikkauksen merkin 

sen vakuudeksi, että hänet oli 

hyväksytty vanhurskaaksi jo, kun hän 

ympärileikkaamattomana uskoi.

Näin hänestä tuli kaikkien niiden isä, 

jotka uskovat ja jotka katsotaan 

vanhurskaiksi, vaikka ovat 

ympärileikkaamattomia. 

Samoin hän on ympärileikattujen 

isä, jos nämä seuraavat sitä uskon tietä, 

jota isämme Abraham kulki ollessaan vielä 

ympärileikkaamaton.

Ei Jumala sen vuoksi luvannut 

Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen 

koko maailmaa perinnöksi, että 

Abraham noudatti lakia, vaan siksi, 

että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, 

kun hän uskoi. 

Jos näet perillisiä ovat ne, 

jotka vetoavat lain noudattamiseen, 

silloin usko menettää merkityksensä

ja lupaus raukeaa.

Laki tuo mukanaan Jumalan vihan; 

ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan.

Usko ja lupaus kuuluvat yhteen 

sitä varten, että kaikki olisi armoa.

Näin lupaus on varma ja koskee 

kaikkia Abrahamin jälkeläisiä, 

ei vain niitä joilla on laki, vaan 

myös niitä, joilla on Abrahamin usko. 

Hän on meidän kaikkien isä, 

niin kuin on kirjoitettu:

"Minä olen tehnyt sinut 

monien kansojen isäksi."

Tähän Jumalaan Abraham uskoi, 

häneen, joka tekee kuolleet eläviksi 

ja kutsuu olemattomat olemaan.

Abraham toivoi, 

vaikka toivoa ei ollut, 

ja niin hän uskoi tulevansa 

monien kansojen isäksi kantaisäksi 

näiden sanojen mukaisesti: 

"Näin suuri on oleva 

sinun jälkeläistesi luku." 

Hänen uskonsa ei horjunut, vaikka 

hän, lähes satavuotiaana, tiesi 

elinvoimansa sammuneen ja 

Saaran kohdun kuihtuneen. 

Abraham ei ollut epäuskoinen 

eikä epäillyt Jumalan lupausta, vaan 

sai voimaa uskostaan. 

Hän antoi Jumalalle kunnian 

varmana siitä, että Jumala pystyy 

tekemään sen mitä hän on luvannut. 

Sen vuoksi Jumala katsoikin 

hänet vanhurskaaksi.

Näitä sanoja ei kuitenkaan ole kirjoitettu vain hänen tähtensä, vaan myös meidän vuoksemme. Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen. Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden."

Paavalin kirjeestä roomalaisille, luku 4. Suom. 1992 

Ihana huomio tänä aamuna luetusta!

 Ihana huomio, Päivän Tunnussana -kirjasen tuomana esiin. Siinä kun oli jae niin kirjoitettuna, että Jeesuksen nimi siinä alussa oli myös mainittu. Raamatussakin asia selviää, kuka sen  merkittävän asian teki, kun lukee enemmän jakeita edestä ja takaa; mutta kirjasessa asia tuli selväksi yhdessä jakeessa, kun sen vapauttajan nimikin oli heti alkuun selvennykseksi laitettu; näin siis Päivän Tunnussana: Jeesus tuli päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. Hebr. 2:15

 Jeesus - kuolemanpelosta Vapauttaja!

"Kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina." Sitähän me ihmiset todella jokainen olemme kokeneet. Kuolema on ollut koko ikämme se suuri peikko ja "vihollisista viimeinen", jota emme itse kykene voittamaan. Pelkäämme, mihin joudumme kuoleman ottaessa meistä valllan.

Mutta nytpä onkin kuoleman valta murrettu! Vaikka jokaisen ihmisen ruumis eli kroppa tai keho; kuolee, kuolemalla ei ole valtaa pitää meitä, koska Jeesus omalla kuolemallaan hankki meille uuden elämän - taivaassa, Luojamme luona. Se on lahja jokaiselle halukkaalle vastaanottajalle.

Raamattu, vuoden 1992 käännös selittää: "Sen kuitenkin näemme, että tuo "lyhyeksi aikaa enkeleitä halvemmaksi asetettu", Jeesus, on kuoleman tuskat kärsittyään "seppelöity kirkkaudella ja kunnialla". Armollisen Jumalan tahto näe oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta. 

Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä heidän pelastajansa ja perilleviejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi. Pyhittäjällä ja pyhitettävillä on kaikilla sama isä; siksi ei pyhittäjä häpeäkään kutsua näitä veljikseen: - Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä. Hän sanoo myös: - Minä turvaan Herraan, ja edelleen: - Tässä olemme, minä ja lapset, jotka Jumala minulle antoi.

Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siksi hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina.

Hän ei siis ota suojelukseensa enkeleitä - hän ottaa suojelukseensa Abrahamin* suvun. Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan." Hebr. 2:9-18 KR-92

*Abraham: uskon isä, jokaisen uskovan isä. Hän on siis paljon enemmän kuin vain israelin kansan isä.

Usko ja luottamus siihen, mitä Jeesus on sanonut ja luvannut. Muista myös rukous.

Itselleni rohkaisuksi ja muistutukseksi kirjoittelin lähinnä tuon vihkotekstin tänä aamuna. Kuvat eilisiä. Kuvista ajattelin, että nekin voisi osaltaan kuvata matkaa... Välillä näkyy vain pelkkää pöpelikköä. Mutta sitten vilkahtaa taas puiden välistä valo!

---

Muista myös niitä uskon isiä, joista Raamattu on kertonut: heistä, jotka monien vaikeuksien kautta myös vaelsivat Jumalan lupausta kohti. Kohti luvattua maata. Sitä, joka oli, ja on, (vieläkin enemmän kuin se lupausten maa, joka täällä maan päällä oli, ja on) nimittäin se luvattu koti meille kaikille matkalaisille, eli taivas. Koti Isämme luona.

Muista Aabrahamia, uskomme isää, joka lähti tietämättä minne oli saapuva. Hän eli muukalaisena luvatussa maassaan, eikä nähnyt (kuin näyssä ja unessa vain; kts. 1. Moos. 15) sitä, että hänen jälkeläisensä sitä (nyt yhäkin) asuttavat. Hänen jälkeensä tuli Iisak. Sitten Jaakob poikineen. He joutuivat muuttamaan (sadoiksi vuosiksi) Egyptiin. Mutta niinkuin Jumala oli edeltä valmistanut heidän sinne menonsa, valmisti hän myös lähdön sieltä keskellä orjuutta. Alkujaan oli Joosef  tullut sinne maahan orjaksi myytynä veljiensä toimesta! Mutta kyseisen orjan Jumala asetti Egyptin kakkosmieheksi. Ja neljänsadan vuoden olo Egyptissä sai päätöksensä faaraon hovista alkaen, kun Mooses sinne hoviin Jumalan suunnitelman mukaan, oli sinne ottopojaksi otettu. Hän irtautui sieltä. Ja vuosia myöhemmin Egyptistä irtautui koko Joosefin heimo, eli israelin koko kansa, Jaakobin jälkeläiset - Mooseksen johdolla. He  vaelsivat erämaassa 40 vuotta. Matka oli pitkä ja vaikea, vastuksia täynnä; mutta Jumala kulki heidän kanssaan päivällä pilvipatsaana, yöllä valoisana. Mooseskin joskus väsyi, ja sanoi, ettei hän jaksa yksinään johtaa sitä kansaa. Jumala antoi hänelle apulaisia. Mooseksen sanotaan myös olleen nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu. Hänellä olikin likeinen suhde Jumalaan. Hänen kanssaan Jumala puhui kasvokkain, ja hänelle Jumala antoi lakinsa välitettäväksi kansalle. 

"Mutta Mooses oli hyvin nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä." 4. Moos. 12:3 KR-92

"Herra sanoi:  - Kuulkaa minun sanani! Kun joukostanne nousee profeetta, minä ilmaisen itseni hänelle näyssä, unessa minä hänelle puhun. Näin en puhu Moosekselle, palvelijalleni, joka kaikessa on minun uskottuni. 

Hänelle puhun suoraan kasvoista kasvoihin, en arvoituksellisin sanoin vaan avoimesti. Hän saa katsoa Herran kirkkautta suoraan. Kuinka te siis rohkenette puhua Moosesta, minun palvelijaani vastaan?" 4. Moos. 12:6-8 KR-92

...

On kulunut tuhansia vuosia. Yhä me olemme vielä matkalla sitä varsinaista luvattua maatamme - taivaan kotia - kohti. Se lupaus on täyttyvä, vaikka nyt olisimme millaisessa "orjuudessa" tai "erämaassa" tahansa! Jumala itse on valmistanut ja varmistanut asian; niinkuin hän muinaisinakin aikoina teki. Nyt me seuraamme Jeesusta, Jumalan lähettämää vapauttajaamme. Aika on jo lähellä, sillä Jeesus on jo mennyt valmistamaan meille sijaa sinne kotiin. Niinhän hän lähtiessään meille lupasi.

Jeesus sanoi: "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen* asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan** tulemaan sinne. Mutta laista*** ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa." Luuk. 16:16-17 KR-92

(*Johannes Kastaja.  ** Kuin siinä Jeesuksen joskus kertomassa kertomuksessa; häävieraita kerättiin tienvarsiltakin, ketä vain tavattiin. Ja häävaatteet tietysti saatiin juhlien järjestäjältä!   *** Jeesus täytti kaikki lain vaatimuksen meidän puolestamme, antoi synnittömänä henkensä, jotta me saisimme elämän.) 

 Välillä näkyy vain pelkkää pöpelikköä. Mutta sitten vilkahtaa taas puiden välistä valo!

"Katsokaa sitä kalliota, josta teidät on lohkaistu"!

Kuinka suuri se onkaan... Ja siitä mekin saadaan olla lähtöisin! Me pienet muruset ja vähän isommatkin lohkareet...

"Kuulkaa minua, te jotka tavoittelette

 vanhurskautta ja etsitte Herraa! 

Katsokaa sitä kalliota, josta teidät on lohkaistu, 

sitä kaivosta, jonka uumenista teidät on louhittu.

Katsokaa Abrahamia, isäänne, ja Saaraa, 

joka teidät synnytti! Yksi ainoa hän oli,

Abraham, kun minä hänet kutsuin: minä 

siunasin hänet jälkeläisten runsaudella.

Yhä Herra lohduttaa Siionia ja armahtaa

sen rauniomaita. Hän muuttaa aution maan

Eedenin puutarhan kaltaiseksi, ja aron

kuin Herran paratiisiksi. Siellä on oleva ilo

ja riemu. Siellä kaikuu soitto ja ylistyslaulu.

Kuuntele minua kansani,

kansakunnat, tarkatkaa sanojani,

sillä laki on minusta lähtöisin,

minä säädän oikeuteni

kansojen valoksi.

Minun vanhurskauteni on lähellä,

minä tuon pelastuksen ja luja käteni

jakaa kansoille oikeutta.

Kaukaiset rannat ikävöivät minua,

minun vahvaa kättäni ne odottavat."

Jes. 51:1-5 KR-92

"Tule yli... ja auta meitä".

Minulla oli aamun luettavissa mm. pari kohtaa: Ps. 44:2-5 ja Jes. 6-11. Nyt niiden lukeminen sai minut ajattelemaan Israelin kansaa; sen kokemuksia nyt* ja miten he asiat kokevat. He lukevat varmasti noita samoja luettavia,  - mutta heillä ei ole vielä Kristusta... (Eiväthän he Uuden Testamentin kirjoituksia lainkaan lue.)  Anna heille kaipuu sinun puoleesi Isä! Anna heille ymmärrys, kuka on Jeesus! Anna heille ymmärrys myös nyt nykyään, kuinka heillä on ollut, ja on, erityinen asema Jumalan suunnitelmassa - myös Jeesuksen kansana; eikä vain sillä että ovat Aabrahamista lähtöisin.

Lukemani Raamatun kohdat tässä:

"Jumala, me olemme omin korvin kuulleet, isämme ovat meille kertoneet, minkä teon sinä teit heidän päivinään muinaisina aikoina. Omalla kädelläsi sinä kukistit vieraat kansat ja istutit isämme tähän maahan, sinä murskasit kansat ja päästit isämme vapauteen. He eivät vallanneet maata omalla miekallaan, eikä heidän oma voimansa vienyt heitä voittoon, vaan sinun oikea kätesi, sinun voimasi ja kirkkautesi, sillä sinä rakastit heitä. Sinä olet kuninkaani ja Jumalani, sinun vallassasi on Jaakobin pelastus." Ps. 44:2-5 KR-92

"Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä!

 Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas

. 

- Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.

Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy minun sanani, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetin." Jes. 55:6-11 KR-92

Tämän päivän lukemisten aiheeksi oli mainittu Päivän Tunnussanassa "Jumalan sanan kylvö". Luettavia kohti oli useampiakin, mutta nostan tähän vielä tuon otsikossakin olleen jakeen kohdan:

"Yöllä Paavali näki näyn. Makedonialainen mies seisoi hänen edessään ja pyysi: "Tule meren yli tänne Makedoniaan ja auta meitä." Apt. 16:9 KR-92

Paavali ymmärsi, että se oli Jumalalta tullut kutsu; ja hän hankkiutui matkatovereineen lähtemäänkin heti sitten sinne. Perille päästyään he tapasivat alkajaisiksi yhden liikenaisen: Lyydia -nimisen. Nainen harjoitti liiketoimintaa purppurakankaita myymällä. Mutta lepopäivinä hän kävi joenrannassa, rukouspaikalla muiden naisten kanssa. Sinne tuli Paavali matkakumppaneineen ja siellä sai Lyydia kuulla Jeesuksesta... 

Paavalin tapauksessa piti mennä meren yli. Meidän muiden kohdalla voi olla kyse muunlaisista esteistä, joita on ylitettävä, jotta päästäisiin sinne, mihin Jumala tahtoisi meidät lähettää viestiä viemään.

---

*(Jo ennen ylösnousua mieleeni oli tullut se yksi panttivankina ollut perheenisä, joka koko vankeutensa ajan ei tiennyt perheensäkin joutuneen kaapatuksi. Ja kun tämä isä vapautui, hän varmasti odotti jälleennäkemistä vaimonsa ja pienten poikiensa kanssa. Heidän näkemisensä toivo on ollut varmasti valonsäde vankeuden ajan. Ja sitten kun vapaus vihdoin tuli, hän sai kuulla perheensä kohtalosta. Ja muutamien päivien jälkeen vastaanottaa heidän maalliset jäännöksensä hautaamista varten. Se on järkytys, jolle ei oikein löydy sanoja... Voi kuitenkin rukoilla hänenkin puolestaan. Niinkuin koko kansan - ja myös niiden puolesta, jotka toisella puolella ovat. Kaikkihan me tarvitsemme Kristusta, joka on kärsinyt paljon  meidän jokaisen ihmisen kaikkien syntiemme tähden - jotta meillä rauha olisi!)

Ja tässä yhteydessä on hyvä vinkata myös tuosta taannoisesta jutusta toisessa blogissani, kirjasta Hamasin poika. Se kirja antaa sisäpiiriläisen silminnäkijän - ja kokijan näkökulmaa, molempiinkin suuntiin, ollen hyvä lukukokemus, vaikka epäilevät ennakkoluulot olivat suuret:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2025/02/kirja-arvostelu-kirjasta-hamasin-poika.html

Jeesus olisi osannut - ja osaa, kohdata ihmisiä kaikista paikoista!❤️✝️🌟 

Liiton kautta sukupuuhun oksastetut

Katselimme eilen tyttären kanssa sukulaisuussuhteitamme. Oli ollut jokin kouluhomma, josta meillä sitten illalla kiinnostus lähti lisää rönsyämään. Minulla on jo aika paljon löydettynä sukupuun rönsyjä ja niitä paperille olen kirjannut. Mutta nykyään netistäkin löytää sellaisia tietoja, joita ennen piti vaikkapa virkatodistusten avulla kirkkoherranvirastoista pyytää.

Mutta miten sitten nuo arkiset asiat liittyy aamun luettaviin? No, aika hyvin. Sanoisin jopa: vallan mainiosti; sillä jos ei eilisiä sukumietintöjä olisi ollut, olisi ehkä jokin hitunen mielenkiintoa ollut vähemmän luettua jaksoa kohtaan, vaikka se hyvin mielenkiintoinen - ja antoisa, onkin: Room. 4:1-8 KR-92 aamulukemisissa ollut, joka alkoi näin: 

"Mutta mitä meidän on sanottava Abrahamista, kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen?" (jae 1). Ja sitten jatkuu asia sillä, että ei Abrahamkaan, vaikka hänellä olisi ollut hyviä tekoja, saanut asemaansa vanhurskaana sillä perusteella - vaan siksi, että "uskoi Jumalan lupaukseen", ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi. (Raamatun kohta on kokonaisuudessaan luettavissa jutun lopusta.)* 

Mutta miten tämä liittyy asemaamme sukupuu-asioissa? No, vaikka sillä tavoin, että sukuun kuuluvaksi voi tulla myös se, jolla ei näytä olevan lainkaan esi-isiä ja äitejä siinä suvussa. Ja miten? Liiton kautta. Avioliiton. Jos menet jonkun kanssa naimisiin, avioliitto sitoo sinut sukuun myös, halusit tai et. Niin ne suvut muodostuu, että siihen tulee aina väkeä muualta. Kaikkien meidän suvuissa on tehty, ja tehdään, liittoja; sellaisia, jotka ovat sitten mahdollistaneet meidänkin olemisemme siinä:)

Jeesuksessa tehtiin uusi liitto; siinä, kun hän vuodatti verensä ristillä, jotta me saisimme osallisuuden taivaalliseen sukuun. Meitä ei katsota siihen kuuluvaksi kenenkään esivanhempamme vuoksi, vaan tuon uskon liiton takia; jossa meidät on "...oksastettu jaloon oliivipuuhun..." (Room. 11:24)  - meidät, villit oksat! Ja siinä jalossa puussa; siinä,  saadaan jatkaa elämistä. Siinä saadaan se elämän voima. 

--

Oma rakentaminen ei auta mitään siinä: "Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa." Ps. 127:1 KR-92

Simon Pietari sanoi Jeesukselle kerran: "Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön, emmekä ole saaneet mitään. Mutta  lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket." Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät." Luuk. 5:5,6 KR-92

"Herran siunaus menestyksen antaa, omin voimin sitä ei lisätä." Sananlaskut 10:22 KR-92

----

*Room. 4:1-12 KR-92:

"Mitä meidän siis on sanottava Abrahamista,

 kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen?

Jos Abraham katsottiin vanhurskaaksi tekojen perustella,

hänellä oli aihetta ylpeillä - ei kuitenkaan Jumalan edessä.

Mitä sanovat kirjoitukset?

"Abraham uskoi Jumalan lupaukseen,

 ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi."

Työntekijälle maksettua palkkaa

ei katsota armosta saaduksi

vaan ansaituksi.

Jos taas jollakulla ei ole ansioita

mutta hän uskoo Jumalaan,

joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi,

Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.

Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä,

jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi

hänen teoistaan riippumatta:

- Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi

ja joiden synnit on pyyhitty pois.

Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi

hänen syntiään.

Koskeeko nyt tämä autuaaksi ylistäminen 

vain ympärileikattuja vai myös ympärileikkaamattomia?

Mehän sanomme: "Jumala katsoi Abrahamille 

vanhurskaudeksi uskon."

Oliko Abraham silloin ympärileikattu?

Ei ollut, hän oli vielä ympärileikkaamaton.

Hän sai ympärileikkauksen merkin sen vakuudeksi,

että hänet oli hyväksytty vanhurskaaksi jo, 

kun hän ympärileikkaamattomana uskoi.

Näin hänestä tuli kaikkien niiden isä,

jotka uskovat ja jotka katsotaan vanhurskaiksi,

vaikka he ovat ympärileikkaamattomia.

Samoin hän on ympärileikattujen isä,

jos nämä seuraavat sitä uskon tietä, 

jota isämme Abraham kulki

ollessaan vielä ympärileikkaamaton."

Room. 4:1-12 KR-92

"... minä ja lapset, jotka Herra on minulle antanut..." Tästä tulee mieleen Jeesus, vaikka sanat ovatkin Jesajan. Jesaja 18:8 (-33)

"...rakkauden kautta vaikuttava usko..." Gal. 5:6 (v. -38), ja "...rakkautena vaikuttava usko..."(v. -92)

Tuota kohtaa kun ensin yritin omasta muistista kaivaa, se sai muodon: ...niin siis vanhurskautena vaikuttava usko... No, sehän ei ihan noin sitten ollut. Mutta joku itu siinäkin ehkä on...

Kenen unelmia...?

Tuli nyt aamulla mieleen, varmaan eilen illalla katsotun elokuvan vuoksi, kirja; romaani nimeltä Aabrahamin laulu. Tykkäsin siitä kovasti nuorena. Mietin, että missä se nyt on, ja muut romaanit Raamatun aiheista? Niitähän keräsin oikein, itselleni. Mutta myös kirjoja ylipäätään; ajatellen, että nuoremmillakin olisi omissa hyllyissä lukemista. Se oli kai jonkinlainen unelma, jo lapsuudessa syntynyt. Mutta se oli minun unelma... Ei ehkä niinkään Jumalan...?

Entäpä Aabraham. Mikä oli hänen unelmansa aluksi? Kenties tulla rikkaaksi ja vaikutusvaltaiseksi mieheksi (ehkä Uurissa tai Harranissa), ja suvun päämieheksi, jolla on paljon lapsia. Mutta... tapahtui jotain. Jumala tuli mukaan hänen elämäänsä ja käänsi hänen katseensa Jumalaan, ja hänen suunnitelmiinsa. Jumalan suunnitelmista tuli Aabrahamille uudet unelmat entisten sijaan. Hän halusi elää Jumalan suunnitelmissa. Ja niin hän teki, vaikka ei usein ymmärtänyt asioiden kulkua, Jumalan toimintatapoja eikä aikatauluja...

"Terah otti mukaansa poikansa Abramin, poikansa Haranin pojan Lootin sekä Abramin vaimon Sarain ja lähti kulkemaan heidän kanssaan Kaldean Urista Kanaaninmaan suuntaan. Tultuaan Harraniin he jäivät sinne asumaan. Terah eli kaikkiaan 205 vuotta ja kuoli Harranissa. 

Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle annan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.

Niin Abram lähti Herran käskyn mukaan..."*

1. Moos. 11:31-32, 12:1-4 KR-92  * (Abramin mainitaan olleen 75 vuotias tuossa vaiheessa... Hän sai muuten myöhemmin Jumalalta uuden nimen: Aabraham. Ja vaimolle Jumala antoi nimen Saara.)

"... ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille." ☀️

Se Jumalan suunnitelma on yhä voimassa ja toiminnassa. Aabrahamin jälkeläinen: Jeesus, toi siunauksen kaikille kansoille! Avasi lahjana tien taivaaseen... Ja sitä taivasta me odotamme vielä; kun olemme vielä täällä oman elämämme matkalla sinne. Unelma on voimassa ja elää, toteutuu täysin!

Sitä unelmaa meidänkin kannattaa elää...! Koska Jeesus jo kärsi syntiemme rangaistukset, ja niin avasi meillekin jokaiselle taivaan.

Jumalan huolenpidossa silti oli hänkin

Ismael, Ismael - Aabrahamin poika, orjattaresta syntynyt, joka ei ollut se lupauksen lapsi. Äitinsä nimi oli Hagar. Kun he tänään lukemisiini tulivat, Ismaelin asia suretti ensin. Mutta myös siunasi, sillä Jumala piti huolta myös Ismaelista.

Kun äitinsä Hagar jo odotti häntä, ja oli lähtenyt emäntäänsä Saaraa pakoon - ylpeän käyttäytymisensä ja siitä johtuvan kurituksen vuoksi, ilmestyi Jumala hänelle autiomaassa. Ja Hagar sai silloin lupauksen sanan pojastaan:

"Sitten Herran enkeli sanoi hänelle:  - Sinä olet raskaana, ja kun synnytät pojan, anna hänelle nimeksi Ismael, sillä Herra kuuli,* kun valitit hätääsi. Poikasi on oleva kuin villiaasi, hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, aina hän on oleva vastakkain kaikkien veljiensä kanssa." *Nimi Ismael merkitsee 'Jumala kuulee'.   1. Moos. 16:11-12 KR-92 

Hagar palasi autiomaasta emäntänsä luo.

...

Vuosien päästä, teini-ikäisenä Ismael joutui kokemaan sen, että hänet lähetettiin äitinsä kanssa pois, tulemaan toimeen omillaan. Äitinsä  Haagar siis toistamiseen harhaili autiomaassa ja nyt loppui vesi niin tyystin, että äiti ajatteli poikansa Ismaelin kuolevan nyt vedenpuutteeseen. Mutta Jumala piti huolta heistä tälläkin kertaa. 

"Jumala kuuli pojan valituksen, ja Jumalan enkeli kutsui taivaasta Hagaria ja sanoi hänelle: "Mikä sinun on, Hagar? Älä ole huolissasi. Jumala on kuullut pojan itkun. Nouse, nosta poika maasta ja pidä hänestä hyvää huolta. Minä annan hänestä polveutua suuren  kansan." Ja Jumala avasi Hagarin silmät, niin että hän näki lähellään kaivon, ja hän meni täyttämään leilin vedellä ja antoi pojan juoda." Poika kasvoi aikuiseksi, ja Jumala oli hänen kanssaan. Hän jäi autiomaahan asumaan, ja hänestä tuli taitava jousimies. Hän asui Paranin autiomaassa, ja hänen äitinsä otti hänelle vaimon Egyptistä." 1. Moos. 21:17-21 KR-92 

Kun Ismaelin isä, Aabraham, sitten aikanaan kuoli - 175 vuotiaana, sanotaan siitä asiasta näin:

"Hänen poikansa Iisak ja Ismael hautasivat hänet Makpelan luolaan, joka sijaitsi heettiläisen Efronin, Soharin pojan, vainiolla Mamresta itään. Tämän vainion Abraham oli ostanut heettiläisiltä, ja sinne oli haudattu Abraham ja hänen vaimonsa  Saara." 1. Moos. 25:9-10 KR-92 

"Ismael eli kaikkiaan satakolmekymmentäseitsemän vuotta. Sitten hän kuoli ja hänet otettiin isiensä luo. Ismaelin  suvun asuma-alue ulottui Havilasta aina  Suriin, joka on Egyptistä itään Assurin suunnalla. Ja Ismael joutui alinomaa vastakkain veljiensä kanssa." 1. Moos. 25:17-18 KR-92 

Ja mainittakoon vielä tämä: Ismaelillahan oli muitakin veljiä, kuin vain lupauksen lapsi, Saarasta syntynyt Iisak. Nimittäin Saaran kuoleman jälkeen Aabraham oli ottanut uuden vaimon, jonka nimi oli Ketura.

"Hän synnytti Abrahamille Simranin, Joksanin, Medanin, Midianin, Jisbakin ja Suahin." 1. Moos. 25:2 KR-92 

---

Jos Haagaria ja Ismaelia ajattelee, niin Jumalahan olisi voinut missä vaiheessa tahansa ns. puhaltaa pelin poikki ja estää Ismaelin syntymisen, mutta ei hän sitä halunnut tehdä. Sensijaan Jumala itse tahtoi antaa nimenkin Ismaelille!  "Jumala kuulee".

Entä jos Hänen olisi juuri tänään määrä olla sinun kotonasi...

Heti alkuun sanon, että Jeesus lupasi olla kanssamme joka päivä. Se tarkoittaa, että niinäkin päivinä, jolloin emme tunne sellaista. Mutta sitten on niitäkin hetkiä, jolloin meidänkin heikot aistimme jotain huomaavat.

Päivän Sanassa oli tälle päivälle merkitty luettavaksi mm. nämä:

"Hän sanoi: "Herrani, suothan minulle sen kunnian, ettet kulje palvelijasi ohi." 1. Moos. 18:3 KR-92

"..."Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi." Luuk. 19:5* KR-92

Ja sitten oli vielä sekin tilanne: "Kun Jeesuksen taivaaseenottamisen aika oli lähenemässä, hän suuntasi kulkunsa  Jerusalemia kohti. Edellään hän lähetti sananviejiä. Nämä  lähtivät matkaan ja menivät erääseen Samarian kylään valmistelemaan Jeesuksen tuloa. Kyläläiset kuitenkin kieltäytyivät ottamasta Jeesusta vastaan, koska hän oli menossa Jerusalemiin." Ja niin Jeesus ja opetuslapset: "Yhdessä he jatkoivat matkaa toiseen kylään." Luuk. 9:51-53**,56 KR-92  

Mutta vähän näiden lukemista edeltävistä ajatuksista. Olin miettinyt jo ennen ylösnousua, että miten monin tavoin vaivaista porukkaa me uskovatkin olemme. Monenlaista vaikeutta ja vaivaa voi meillä olla läpi elämän. Me haluaisimme Jeesuksen olevan näkyvämmin arjessamme, mutta usein emme sitä läsnäoloa havaitse. Ja kuitenkin Hän sanoi olevansa kanssamme joka päivä. Sitten mieleni kääntyi miettimään Aabrahamia, jota uskon sankariksi nimetään. Jumala ilmestyi hänelle useamman kerran ja lupasi ihania asioita. Mutta suuri osa Aabrahaminkin elämästä oli varmasti sitä harmaata arkea, jolloin ei näkynyt tähtitaivasta, eikä Jumalaa Aabrahamin silmiin, eikä kuulunut korviin. Mutta silti Jumala  oli hänen kanssaan ja johdatti häntä niinä vaikeinakin aikoina, kun oli vaikkapa nälänhädän ajat ja piti lähteä Egyptiin asti ruoan perässä.

Mutta miten tämä sitten meihin ja tähän päivään liittyy? Meillä on sama Jumala. Sama huolenpito omassa, usein niin harmaassa arjessamme. Ja mielenkiintoinen pieni yksityiskohta tälle päivälle oli juuri tämä Aabrahamin mietintä ennen ylösnousua, sillä kun sitten rupesin noita jakeita Päivän sana -kirjasesta lukemaan, oli tuo ensimmäinen jae, jossa pyydetään, ettei Herra kulkisi ohi, juuri Aabrahamista! Kun luin jakeen, en tiennyt kenestä siinä on kyse.  Ihmetykseni oli suuri kun etsin paikan ja näin, että siinähän on juuri Aabraham kyseessä.

Siunattua päivää sinulle! Hän on kanssasi tänään, havaitset sinä sitä tai et. Mutta kukaties tänään onkin juuri se päivä, jolloin Hänellä on jotain erityistä juuri sinulle...

Eräässä hengellisessä laulussa on sanat: "...tuo nimi loistaa aamutähden lailla, hädässä ja yössä maan..."

---

* Sakkeus oli siinä kyseessä.

** Mikä sääli sille kylälle! Menettivät Jeesuksen käynnin kylässään. No, joku toinen kylä sai sen onnen...

Minkä Jumala on luvannut, sen Hän kykenee myös toteuttamaan!

"mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle." Room. 4:20

"Mutta"; se sana osoittaa, että oli jotain, joka hyvinkin saattaisi saada  epäuskossa epäilemään; että oli jotain, joka tuntui aivan mahdottomalta.  "Vaan"; siitä huolimatta kyseinen henkilö "vahvistui uskossa", ja antoi "kunnian Jumalalle." Antoi siis hallintavallan, ja luottamuksensa sille, jolle ne kuuluvat; jolla on kaikki valta. Jakeessa puhuttiin Aabrahamista. Mutta samalla tavoin mahdottomuuksien edessä oli vaikkapa Nooa: kuivalle maalle piti rakentaa suunnaton alus, koska tulisi vedenpaisumus; suunnaton tulva, joka tulisi peittämään alleen aivan kaiken maan päällä. Mutta Jumalan lupausta ei hänkään epäuskossa epäillyt, vaan ryhtyi toimiin Jumalan  ohjeiden mukaan.

 

Tuosta ylinnä olevasta jakeesta kirjoitti Martti Simojoki tähän nykyiseen aikaankin hyvin sopivasti Päivän Sana -kirjassaan mm. näin: "Usko ei merkitse sitä, että ummistettaisiin silmät elämän ankaruudelle... että tähän aikaan kuuluvat, ahdistusta ja kärsimystä tuottavat tosiasiat jotenkin sivuutettaisiin vähäarvoisina,  merkityksettöminä asioina". Ja Simojoki jatkaa: "Aabraham katsoi tosiasioita suoraan silmiin, mutta samalla hän piti kiinni Jumalan lupauksista..." Vaikka mahdottomalta näytti. "Elämä on otettava sellaisena, kuin se  on. Mutta Jumalan lupauksista on pidettävä kiinni, näytti miltä näytti..."  Päivän Sana/Martti Simojoki/1985/ Kirjapaja

Ja nimenomaan Jumalan lupauksista. Omat "lupauksemme" ja päätöksemme ovatkin sitten ihan eri juttu. Nekin on jätettävä Jumalan päätösvallan ja viisauden alle.

Älä pelkää, sinä Herran oma!

"älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi;

 älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi;

 minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua   vanhurskauteni oikealla kädellä." Jes. 41:10 

Saman luvun edeltävässä jakeessa Jumala sanoo: "jonka minä olen ottanut maan ääristä ja kutsunut maan kaukaisimmilta periltä, jolle minä sanoin: "Sinä olet minun palvelijani, sinut minä olen valinnut, enkä sinua halpana pitänyt"," Jes.41:9

Ne sanat sanottiin alunperin Israelille, Jaakobille, Aabrahamin siemenelle. "Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan." Gal. 3:29

Lisää tästä lupauksen perillisenä olemisesta Galatalaiskirjeen 3. luvussa.

Siunattua päivää sinulle!

Jumalan hyvä käsi

"...meidän Jumalamme hyvä käsi..." Esra 8:18

Se oli sitä: Hyvä käsi, Aabrahamin, Joosefin, ja Mooseksen yllä heidän kaikissa vaiheissaan. Heidän elämässäänhän näyttivät asiat jopa vuosikymmenten ajan menevän pieleen; aivan toisin kuin toivottiin. Mutta siinä ei ollut kaikki. Sama käsi se on ollut, ja nykyäänkin on, monien ihmisten  elämässä, joita mitkään historiankirjat eivät tunne. Ja joita ei kenties muutoinkaan pidetä minään. Sama käsi se on meillekin: Hyvä käsi. Jumalan käsi, joka varjelee, lohduttaa, rohkaisee, parantaa, suunnittelee ja johdattaa. Silloinkin,  kun emme mitään käsitä.

"Ja koska meidän Jumalamme hyvä käsi oli meidän päällämme..." Esra 8:18

"...me olimme sanoneet kuninkaalle näin: "Meidän Jumalamme käsi on kaikkien päällä, jotka etsivät häntä, heidän parhaakseen..." Esra 8:22

Koivuniemen Raamattuhaku: Esra 8

Ilahduttakoon ajatus Jumalan Hyvästä kädestä ylläsi

 sinua tänään!

Kun toivoton kuitenkin uskoi... ja toivoi

"Ja Aabraham toivoi, vaikka toivoa ei ollut...  

...ja oli täysin varma siitä,

että minkä Jumala on luvannut,

sen hän voi myös täyttää.

Sentähden se luettiinkin

hänelle vanhurskaudeksi.

Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu,

että se hänelle luettiin,

vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava,

kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen,

meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu 

meidän rikostemme tähden

ja kuolleista herätetty

meidän vanhurskauttamisemme tähden." 

Room. 4:18, 21-25

"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet,

niin meillä on rauha Jumalan kanssa

meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,"

Room. 5:1

"Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta"

"Sentähden se  on uskosta, että se olisi armosta;
että lupaus pysyisi lujana  kaikelle siemenelle,
ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin,
vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko,
hänen, joka on meidän kaikkien isä." Room. 4:16

"Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin,
 ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty
ja lupaus käynyt mitättömäksi." Room. 4:14

"Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta vaan ansiosta,
mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman,
sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi" Room. 4:3-4

"ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan,
ei omaa  vanhurskautta, sitä joka laista tulee,
vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta,
sen vanhurskauden joka tulee Jumalasta
uskon perusteella." Fil. 3:9

Epätoivon hetkiä

Sellaisia ovat saattaneet olla nekin päivät, kun Aabraham joutui toteamaan, että ruoka ei riitä ja hänen onkin nyt lähdettävä tästä luvatusta maastaan Egyptiin. Sellainen lähtö oli riski, ei voinut tietää, oliko siltä paluuta takaisin.

Sillä kuitenkin oli. He palasivat takaisin. Egyptissäkin heillä oli ollut uusia epätoivon aiheita, mutta Jumala piti heistä huolta kaiken sen keskellä, vaikka tuntemukset eivät liene niiden keskellä olleet aurinkoiset. Varmaan on mielessä pyörinyt kysymyksiä Jumalan huolenpidosta, kun ei tiennyt, mitä seuraavat päivät ja kuukaudet sisällään pitävät. Mutta he eivät luopuneet Jumalasta, vaikka tilanteet menivät monesti toisin, kuin he itse olisivat asiat järjestäneet.

Mekään emme usein ymmärrä. Odotamme silti.

 Emme ole apua ansainneet, mutta huudamme: "Auta meitä!"

---

"Kun olimme pelastuneet...saimme tietää..." Apt. 28:1

Paavalikin oli ollut monenlaisessa matkallaan vankeuteen. Sillä matkalla oli ollut monenlaista kuolemanvaaraa. Kaiken keskellä Jumala piti huolta hänestäkin ja matkatovereistaan.

"Ja sen asukkaat osoittivat meille suurta ystävällisyyttä: he sytyttivät nuotion ja ottivat meidät kaikki sen ääreen, kun oli ruvennut satamaan ja oli kylmä."  Apt. 28:2

Kenen tykö menisin? Jään tähän.

"Tahdotteko tekin mennä pois?"

"Herra, kenen tykö me menisimme? 

Sinulla on iankaikkisen elämän sanat..."

Joh. 6 jakeista 67 - 68

---
Löysin kirjan välistä kirjoittamani lappusen. Sen luettuani lisäsin lappuseen nuo ylläolevat sanat. Lappusen teksti näkyy tässäkin: (jutun otsikko ja alussa oleva pieni tekstin osa)

Aabraham vaelsi kuin muukalainen

"Ja Herra sanoi Abramille: 'Lähde maastasi, suvustasi, ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.'

Niin Abram lähti, niinkuin Herra oli hänelle puhunut..."  1 Moos. 12:1-4

Abram lienee ollut vähän erilainen. Hänhän kuunteli Jumalan puhetta ja myös toimi sen mukaan. Se jää arvailujen varaan, oliko hänellä ollut jo ennen Jumalan puhetta olemassa kaipuu kauas, väljemmille sijoille, omille maille? Ainakin hän oli valmis lähtemään, ilman vastaväitteitä, kun Herra siihen kehotti.

Mitä mahtoi Abram ajatella, kun sai tuon Jumalan lähtökehotuksen ja  siihen liittyvät lupaukset? Ihminen katsoo aina asioita omasta rajoittuneesta mielestään, omien "silmälasiensa" läpi. Ja yleensä ihmisen kuvitelmat ja Jumalan suunnitelma eivät näytä samalta. Mistäpä tiedämme vaikka Abram olisi ajatellut noista lupauksen sanoista, oman päätelmänsä tehnyt, että ehkä hänestä tulee vaikkapa joku hallitsija, kuningas? Me tiedämme, näin hyvin paljon jälkikäteen, mitä tuo lupaus merkitsi, mutta Abramille se ehkä ei ollut silloin yhtä selvä.

No, hän totteli ja lähti. "Mooren tammen" lähellä ilmestyi hänelle Herra ja sanoi: " Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan." 1 Moos. 12:7. "Sinun jälkeläisillesi..." Ja Abram rakensi sinne alttarin ja jatkoi matkaa. Matkallaan hän "huusi avuksi Herran nimeä."  ja rakensi alttarin toiseenkin paikkaan.

Ei liene helppoa ollut hänen kulkunsa luvatussa maassa, sillä sinne tuli jopa nälänhätä. Ja hänen piti lähteä sitä pakoon Egyptiin. Siellähän oli aivan omanlaisensa seikkailut ja vastukset. Sillä reissulla  hänelle kuitenkin kertyi lisää omaisuutta ja Herra piti huolta hänestä ja hänen vaimostaan, vaikka tapahtumat siellä olivat heille varmasti hyvin stressaavia.

Abramista sanotaan, että "hän vaelsi, kulkien levähdyspaikasta toiseen..." aina sinne asti missä hän oli jo aiemminkin ollut. Paikkaan, jossa oli alttari, ja "Abram huusi siinä avuksi Herran nimeä."

Tuli sitten sitten ero sukulaispojastakin, myöskin sotaa. Mutta tuli myöskin siunausta: Melkisedek, Saalemin kuninkas tuli ja siunasi Abramin. Hän varmaankin näki Abramissa jotain enemmän kuin muut...

Mutta kaiken keskellä, lasta heille ei ollut kuulunut. Erään kerran Abram tuskastuneena sanookin: "Oi Herra, Herra, mitä sinä minulle annat? Minä lähden täältä lapsetonna ja omaisuuteni haltijaksi tulee Damaskolainen mies, Elieser." Silloin Jumala käski hänen katsoa taivaalle ja lukea tähdet. Niin paljon tulisi hänellä oleman jälkeläisiä...

"Ja Aabraham  toivoi, vaikka toivoa ei ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva." Room. 4:18

Jeesuksestakin odotettiin maallisessa mielessä jotain. Hänen toivottiin olevan sellainen vapauttaja, joka karistaisi Rooman kahleet kansan yltä. Sellaista eivät tarkoittaneet  hänestä lausutut suuret lupaukset. Ne näyttivät vähäsiltä toteutumisensa puolesta ihmisten silmissä, mutta olivat paljon enemmän kuin yksikään ihminen saattoi kuvitella!

Jumala suunnittelee ja tekee. Emmekä me sitä käsitä.

He palasivat aina takaisin

Aabraham kutsuttiin lähtemään. Hän lähti tietämättä minne oli tuleva, mutta hän totteli, koska Jumala oli häntä kutsunut. Hän tuli maahan, jonka Jumala oli luvannut hänelle ja hänen jälkeläisilleen.
Mutta sitten tuli nälänhätä, joka pakotti  hänet lähtemään Egyptiin runsaampien ruokavarojen ääreen. Hän palasi sieltä kuitenkin takaisin; siihen maahan, jonka Jumala oli hänelle luvannut. Hänen poikansa Iisak asui tuossa maassa perheensä kanssa, samoin Jaakob, pojanpoika, suuren perheensä kanssa. Hänkin joutui Egyptiin onnettomien olosuhteiden seurauksena, mutta iloiten hän sai muukalaisuutensa maahan saapua, sillä hän tapasi siellä kadonneen poikansa.

Sinne he jäivät silloin asumaan pitkäksi aikaa. Mutta tuli aika, jolloin heidän oli palattava. Heidän, joista oli tuona aikana tullut suuri kansa. Faarao ei tahtonut päästää heitä. Lopulta hänen oli pakko. Kansan vaellus erämaassa kotimaataan kohti oli hyvin rankka, ja se olikin jo uusi sukupolvi, joka vihdoin kotimaahan pääsi. Siellä monet vastukset heitä myös odottivat, mutta nyt he kuitenkin olivat kotonaan; Jumalan heille lupaamassa maassa, isiensä maassa.

Aika kului ja he unohtivat  keltä kaiken olivat saaneet. Jumala salli valloittajien tulla heidän maahansa. Kansa siirrettiin pakkosiirtolaisuuteen muille maille. Paljon myöhemmin heille annettiin mahdollisuus palata rakentamaan isiensä kaupunkia. Ja niin jotkut heistä palasivatkin sitä tekemään, ahkeroiden jälleen monien vastusten keskellä. Sotia ja valloitettuna olemista oli kansalla yhtenään. Sitten heidät karkoitettiin hyvin pitkäksi aikaa maastaan. Heidän muistonsakin tuossa heidän isiensä maassa haluttiin hävittää.

Mutta kävikö niin? Jos ihmiset heidät unohtivatkin, Herra itse ei heitä unohtanut, vaikka olikin sallinut tuon kaiken tälle kansalle tapahtua. Kuka olisi uskonut, että parintuhannen vuoden jälkeen maa alkaisi jälleen viheriöidä? Maa, kansa, joka oli yritetty perin juurin hävittää? Mutta niin vain tapahtui, koska Jumala niin oli käskenyt! Kamalat tapahtumat johtivatkin siihen, että tuo kansa sai jälleen isiensä maan. Nytkään sitä ei sille monet haluaisi suoda ja punotaaan juonia sitä vastaan monin tavoin. Sinne kansa kuitenkin on palannut ja siellä se pysyy, vaikka vaikeaa välillä onkin. Näin tapahtuu, koska Jumala on niin määrännyt.

He palasivat aina takaisin, koska Jumala oli niin päättänyt.
Minkä Jumala on päättänyt, sitä ei mikään mahti maailmassa muuta.

Katso taivaalle

"Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea!" 1 Moos. 15:5

Jumala oli luvannut Aabrahamille.  Hän oli saanut lupauksen jälkeläisistä: "... minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin maan tomun. Jos voidaan lukea maan tomu, niin voidaan lukea myöskin sinun jälkeläisesi." (1 Moos. 13:16) 

Mutta mitään ei ollut tapahtunut. 

Nyt ollaan  siinä pisteessä, että Aabraham sanoo Jumalalle. "...Sinä et ole antanut minulle jälkeläistä..." (1 Moos. 15:3) Ja sitten hän sanoo Jumalalle, kuka hänen käsityksensä mukaan  aikanaan tulee perimään hänet.

Mutta Jumala on uskollinen.

Hän käski Aabrahamin katsoa tähtiä. Pystyisikö Aabraham laskemaan tähdet? Ei pystyisi. Niin paljon hänellä kuitenkin tulisi jälkeläisiä olemaan, sanoi Jumala. Ja siinä hetkessä Aabraham uskoi Jumalan sanan.

Ja sanansa Jumala toteutti.

Toisenlainen kuin luultiin?

Aina joskus huomaa ajattelevansa, että tämmöistäkö tämä olikin... Joku asia, tai toive, tai kenties koko elämä, onkin mennyt aivan toisin kuin oli luullut tai kuvitellut.  Joskus saa kokea, että ei ole saanutkaan sitä mitä pyysi. Ainakaan sillä tavoin mitä itse ymmärsi asiasta. Joskus kysyy, että puhummeko me Jumalan kanssa samaa kieltä?  Ymmärrämmekö me jonkin sanan merkityksen  samalla tavoin kuin Jumala? Luultavasti on niin, että me emme vain ymmärrä mitä Jumala tarkoittaa...

Minun ja lasten mielessä ei aina ole esimerkiksi sanalla "hyvä" sama merkitys..  Joku voi sillä ajatella karkkia ja muuta makeaa. Minä voin puolestani sanoa, että olisi hyvä syödä ne porkkanatkin lautaselta. Kaikkea ei tietysti voikaan saada. Emmehän me lapsillekaan anna kaikkea mitä he keksivät pyytää. Ja joskus jotkut jutut mitä lapset meiltä saavat, ovatkin heille epämieluisia...

Minulle on jäänyt lapsuudestani mieleen yksi juttu, jota en silloin ymmärtänyt. Olin alle kouluikäisenä neuvolassa ja sain rokotuksen. Koin silloin, että äidin olisi pitänyt puolustaa minua, enkä käsittänyt, miksi hän ei sitä tehnyt... No, nyt käsitän rokotuksen tarpeellisuuden. Ehkä tämä ei ole kovin hyvä vertauskuva näihin meidän ja Jumalan välisiin ymmärtämisongelmiin, mutta  enhän minä näitä osaakaan selittää. Yritän selvittää ja kirkastaa kaiketi jotain itselleni...

Joskus meillä lapset sanoo minulle vaikkapa, että "te ette ymmärrä". Joskus se tapahtuu tosissaan, joskus leikillään. Kyllä kai mekin sanomme Jumalalle aika-ajoin, ettei Hän ymmärrä... vaikka Hän ymmärtää paljon enemmän kuin me käsitämme.



Olen miettinyt sitäkin, että kun ajattelee vaikkapa Aabrahamin tai vaikka Joosefin elämää, niin oli niissä senkaltaisia kiemuroita, ettei varmasti olisi etukäteen osannut kuvitella Jumalan johdatusta sellaisia teitä, kuin heillä sitten meni. Aabraham sai kierrellä hänelle luvatussa maassa ja mennä välillä Egyptiin nälänhätää pakoon. Luvattua poikaa sai odottaa ikäänkuin "yli ajan" ja vanhuudessa vasta saada hänet. Iisak sai menettää vuosiksi rakkaimman poikansa Joosefin... Joosef puolestaan sai kokea hätää ja ahdistusta omien veljien myydessä hänet orjaksi. Mitä kysymyksiä uskollisesta ja huolta pitävästä Jumalasta mahtoi hänen mielessään ollakaan hädän ja kaipauksen vuosina. Kuitenkin Jumalalla oli suunnitelma, joka kantoi kauas. Vielä voisi jatkaa miettimällä Jaakobin elämän kiemuroita, tai itse Jeesuksen. Kuningas, joka ei ilmaissut valtaansa siten, kuin monet olisivat toivoneet.

Ei Hän meille kaikkia yksityiskohtia ja tarkoituksiaan kerro. Vankkumatta Hän kuitenkin suunnitelmaansa toteuttaa.

Tämmöistä pohdintaa tänään, aika sekavasti esitettynä vielä.  En tiedä saako tästä nyt "langanpäästä" kiinni lainkaan. Sitä kokee, ettei ole edes "eskari-ikäinen" vielä Jumalan koululaisena... ehkä sellainen päiväkotilainen...


(tämmöistä olin pohtinut toukokuun alussa, laitetaan nyt tämäkin pohdinta julki)