Näytetään tekstit, joissa on tunniste palvelutehtävä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palvelutehtävä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. huhtikuuta 2026

Kyllä oli pitkä matka istua vaunuissa!

Apostolien teot 8:26-40 KR-92: Kyllä oli pitkä matka istua vaunuissa, kun matka oli Israelista, Jerusalemista; Afrikkaaan - Etiopiaan asti! 

Etiopian kuningattarella oli juutalainen talousvastaava, eli kuten Raamattu sen sanoo: "eunukki, joka hoiti Etiopian kuningattaren eli kandaken koko omaisuutta." Niinkuin talousministeri kaiketi. Kuningattarella täytyi olla suuri luottamus tähän hoviherraansa, kun oli  päästänyt tämän Jerusalemin reissulle. Matkahan ei ollut mikään kuningattaren määräämä asiointimatka, vaan hoviherran matkasta sanotaan: "Hän oli käynyt Jerusalmissa pyhiinvaellusmatkalla, ja oli nyt palaamassa kotiin..." Niin pitkä matka oli varmaan pitkästyttävä istuttava, eikä siitä paljoa kerrota. Mutta mainitaan, että autiolla tiellä, Gazaa kohti  vaunujen vieriessä, mies luki: Jesajan kirjaa. Lukiessa aika kului. Mutta ei hän vain huvikseen lukenut. Hän halusi ymmärtää lukemaansa; mietti kenestä puhutaan, siinä luettavana olevassa kohdassa. Ehkä näitä oli myös luettu siellä missä hän oli ollut.

Mutta nyt oli kohta toinenkin matkalainen lähestymässä noita hoviherran vaunuja, vaikka tie noin yleisesti ottaen oli autioksi mainittu niillä hetkillä. Nimittäin yksi mies, Filippos nimeltään, oli siellä myös. Miksi? Hänet oli käsketty sinne. Kenen toimesta? Jumalan. Enkeli oli toimittanut sen työselityksen tälle matkaajalle näin sanoen: "Lähde etelään päin ja mene tielle, joka vie Jerusalemista Gazaan ja on autio." Hän kai sitten tuli sieltä jostain ylempää, jostain rannikon kaupungeissako lienee ollut; mutta nyt oli toimeksianto Gazan tiellä. Ohje oli ollut lyhyt. Mitä siellä piti tehdä, sitä ei mainittu. Mutta työmies luotti siihen, että se selviää, kun paikalle pääsee. Ja niin kävikin. Varmaankin hienot olivat ne vaunut, jotka vyöryivät esiin. "Henki sanoi Filippokselle: Mene lähemmäs ja pysyttele vaunujen vieressä." Filippos pisti juoksuksi ja oli nyt vaunujen vierellä. Vaunuissa kuului mies lukevan kirjaa. Kuului olevan Jesajan teksti luettavana.  Hetken Filippos kuunteli, että mitä mies lukee. Sitten hänelle tuli mieleen kysäistä, että ymmärtääkö mies sen, mitä lukee. 

Vaunuista kurkisti pää, joka - varmaankin hämmästyneenä, totesi: "Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo." Hän ei kauan aikaillut, vaan pyysi vaunujen vierellä ollutta Filipposta vaunuihin ja istumaan viereensä. Mitenkähän erisuhtaiselta nyt näyttivät siinä vaunun penkillä istuessaan? Toinen varmaan hienoissa vaatteissa siistinä. Toinen ehkä vähän ryvettyneemmän näköisenä, pitkien jalkamiehenä kuljettujen kilometrien jälkeen. Mutta kohtapa saatiin huomata, että he olivat itseasiassa veljiä keskenään! Mutta hetki vielä. Hoviherraa oli erityisesti ihmetyttänyt kohta, jossa puhutaan jostakin ihmisestä kuin kerittäväksi tai teuraaksi vietävänä lampaana, joka on ääneti kaiken sen edessä. Hänen elämänsä otettiin pois; ja hänellä on jälkeläisiä lukematon määrä. Kuka sellainen voisi olla? Kenestä profeetta - joka oli Jesaja - kenestä hän oikein kirjoittaa? Puhuko hän itsestään vai jostakin toisesta? - ihmetteli hoviherra.

No nyt Filippos pääsi varsinaiseen toimeksiantoonsa oikein käsiksi. Hän alkoi puhua, ja selitti kirjoitettua, julisti istuinkumppanilleen Jeesusta; sillä hänestähän Jesaja tekstissään puhui. Hoviherran mieli oli vastaanottavainen kuin janoinen maa. Hän oli heti valmis ottamaan Jeesuksen omaksi herrakseen. "Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"  Ei estänyt, koska hoviherra uskoi Jeesuksen herrakseen: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika." Vaunut pysäytettiin ja molemmat miehet astuivat virran veteen, ja Filippos kastoi hänet siinä. "Kun he olivat nousseet vedestä" tapahtui hyvin erikoista: "Herran henki tempasi Filippoksen pois. Hoviherra ei enää nähnyt häntä mutta jatkoi iloisena matkaansa." Voi ihan kuvitella, sitä hämmästyksen määrää, kun Filippos on yhtäkkiä poissa näkyvistä, ei näy missään! Ehkäpä hoviherra tulevina vuosina kertoi tämän kokemuksen, kun kenties kävi taas pyhiinvaelluksella Jerusalemissa. Raamattu ei mainitse, että oliko tässä esillä olleen matkan ajankohta esim. lehtimajanjuhla, jolloin hän Jerusalemissa vieraili.

Mutta entäs sitten se kadoksiin mennyt Filippos? "Filippos ilmaantui sitten Asdodiin. Evankeliumia julistaen hän kulki kaupungista kaupunkiin, kunnes tuli Kesareaan." Ehkäpä hän oli juuri noilla rannikkoalueilla ollutkin, ennen kuin hänelle tuli tämä Gazan tiellä ollut pikainen tehtävä väliin.

Nämä kaikki mainitut paikat ovat yhä nähtävissä kartalla.

Ja ne "veljet" sitten. Nythän hoviherrakin uskoi Jeesukseen Filippoksen lailla. Niinpä heistä tuli veljet sillä tavalla:)


sunnuntai 7. joulukuuta 2025

Meidän Jumalamme pappeja...

"... vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta." Ilm. 20:6   (v. -38 käännös)

"Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden." 1. Piet. 2:5 KR-92

"Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla." Room. 12:1 KR-92

Ennen ylösnousua tänä aamuna mieleeni tuli, että kunpa me Jumalan "pappeina" tai lähettiläinä kukin uskaltautuisimme omalta pieneltä osaltamme, vaikka hyvin vajavaisina toimimaan Jumalamme "pappeina" ja lähettiläinä. Me ehkä usein (minä ainakin) suljetuin suin olen, kun koen etten osaa puhua mitään. Tai koetaan, että mitä hyötyä jostain pienestä lausahduksesta siis edes olisi. Mitä se vaikuttaisi, vaikuttaisiko mitään esim. uskosta osattomalle sanottuna? Mutta: Meidän osaamme pienenä ja mitättömänä Jumalan työssä pitäville, nyt sanoisin tämän huomion, (tänä aamuna mieleen tulleen), että mehän emme tiedä, mitä esim. sanoja Jumala on jo aiemmin jollekin lähettänyt mietittäväksi... Tai kokemuksia, jotka ovat muokanneet maata. Kukaties se, jonka me nyt voisimme sanoa tai tehdä, olisikin se viimeinen lenkki, helmi tai pisara siinä aiemmin lähetettyjen Jumalan viestien pitkässä sarjassa, ja onkin nyt tullut päätösjaksoonsa... Me emme tiedä, missä vaiheessa ollaan. Mutta toivottavasti hoidamme sen viestin perille, vaikka se vaikuttaisi meidän mielestämme aika olemattomalta ja turhalta, (kenties jopa sopimattomalta). Se voi olla se tärkeä päätösjakso. Mutta vaikka ei olisikaan se, niin osanen omalla paikallaan. Toivottavasti meillä taivaallinen "netti" toimii ja viestit kulkee; vastaanottajat saa omansa.  Itselleni ajattelemista tässä. Rohkaiskoon, auttakoon Jumala itse, vaikka tuupatkoon liikkeelle. Ei omalla pakolla eikä voimalla, "...vaan minun hengelläni..." sanoi Herra kerran Serubbaabelille. (Sak. 4:6). 

"Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää." Room. 1:16-17 KR-92

---
Kirjoittamassani tekstissä on samalla kuin pieniä vilahduksia arjestamme: toimiiko netti? No ei aina silloin kuin pitäisi. Olemme katselleet myös paljon elokuvia ja sarjoja, joko netistä tai sitten omilta dvd-levyiltä. Sarjoja katsoessa kyllä yleensä haluaa,  varsinkin jos ei ole ennen kyseistä sarjaa nähnyt, niin nähdä sen päätösjakson myös, että mikä on se lopputulos kaikesta.


maanantai 17. marraskuuta 2025

Ne palvelijoille annetut "talentit"...

Matt. 25:14-20. Ajatuksia siitä kohdasta.

"Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui  puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa." Matt. 25:14 KR-92  (Mikä luotto muuten palvelusväkeen!)

Yksi sai 5 "talenttia", toinen 2, ja kolmas yhden. Kaksi ensimmäistä pisti haltuunsa uskotut varat poikimaan lisää. Viimeksi mainittu, yhden talentin saanut, ei uskaltanut (tai halunnut) tehdä sen kanssa mitään, muuta kuin pistää sen visusti piiloon.

Olen yleensä lukenut noita tuon tapauksen jakeita köyhyyden silmälasit päässä. Ollut pahoillani siitä, että se, joka sai muutenkin vähemmän, joutui vielä antammaan pois senkin, jonka oli saanut. Ja se annettiin vieläpä sille, jolla jo ennestäänkin oli.  (Nyt tässä on heti huomioitava se, että ne varat oli edelleenkin sen antajan, ei niiden, joiden hoitoon ne luovutettiin...)

Tänään olikin jakeita lukiessani siis näkökulma toinen. Ne annetut "talentit" oli alunalkaenkin tarkoitus pistää käyttöön, poikimaan lisää; jopa sielläkin minne ei ollut ennestään "kylvetty" mitään. Emme saisi pelon takia, epävarmuuden, tms. puutteen ja vajavuuden takia, jättää  käyttämättä kokonaan meille annettuja lahjoja (=lue: vaikkapa taitoja). Olisi tarkoitus asioida, toimia, tehdä työtä, "pistää poikimaan" ja "likoon" ne annetut lahjat. Eikä vain piilotella niitä, ajatellen; "en minä osaa", "ei minusta ole", "se on niin vähäistä ja vaatimatonta", "eikä mihinkään siitä ole". Ei näin... Joka ajattelu juuri itselleni on aika luonteenomaista - sitä pessimismiä. Vaan nytpä ne kaikki rippusetkin olisi pistettävä likoon. Ja tavoiteltava lisääkin, niiden annettujen "varojen"  kasvua. Tehdä mitä tietää työnantajan tavoitteena olevan. Vaikka vähäiseksi kaikki jäisikin. Ja jopa "vallata" uusia alueita.

Ei saisi takertua siihen omaan "köyhyyteen", mitättömyyteen. Edustamne suurta työnantajaa! Tuottakaammme kunniaa nimelleen ja työlleen...

---

Ensisijaisesti tämän ihan itselleni kirjoitin, mutta jos tästä joku muukin havahtuisi siihen, että pistäisi "likoon" ne itselle annetut "talentit". Helposti sitä ajattelee, ettei minulla mitään annettavaa ole. Mutta me emme varmaan useinkaan ollenkaan itse tajua, mitä meillä onkaan. Väheksymne vain, että mitä niistä nyt kellekään on... Mutta niistä vähistäkin voi olla yllättävästi jollekin❣️🌱



keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

Oli valinnanvapaus, jonka Jeesus merkkasi siinä kohtaa hyväksymismerkinnällään

Olen eilen* ja tänään* miettinyt jotenkin uudelta kantilta sitä kohtaa, kun Jeesus sanoi:

"... Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois." Luuk. 10:42

Jeesus sanoi nuo sanat Martalle, joka oli  varmastikin itse ahkera ja hyvä taloudenpitäjä. Nyt hän valitti Jeesukselle Marian istumista Jeesuksen lähellä, kun Martta itse olisi kaivannut apua taloustöihin.  Entäpä Maria...? Hänen taloustaidoistaan ja halukkuudestaan niihin noin yleensä,  ei sanota mitään. Ties vaikka olisivat olleet yhtä hyvät, kuin Martan, mutta emme tiedä sitä. Mutta siinä yhdessä tilanteessa ainakin Maria valitsi sen, mikä hänestä  tuntui paremmalta: hän ei mennyt ns. keittiöön, ei sisarensa avuksi, vaan jäi istumaan vieraiden joukkoon - ja erityisesti  kuuntelemaan Jeesusta... Jeesus antoi Marialle valinnanvapauden. Ja vielä kehui, että Maria oli valinnut hyvin!

Kun tällaista minunlaistani, melkoisen aikaansaamatonta, monesti hävettää ja mietityttää omat puutteeni, eli se, olisiko pitänyt tehdä monesti enemmän, (lue: edes jotain), on tuo Jeesuksen Marialle antama lupa valita, lohdullinenkin! Tuskin Jeesuskaan silti varsinaisesti laiskuuteen tai toimettomuuteen noin yleisesti ottaen kehotti. Mutta toisaalta hän varmaan halusi myös karsia turhia rönsyjä pois kaikesta tekemisestä. Ja jättää enemmän aikaa varsinkin olla hänen kanssaan.

Tämmöisiä mietteitä. Mitä se kaikki tapahtunut ja Jeesuksen sanominen, sitten meidän itsekunkin kohdalla voisi tarkoittaa, niin Jeesus itse voisi/voi tarkentaa, mitä tarkoitti☀️



---

Löysin tämän luonnoksista *8. kesäkuuta kohdalta. En tiedä miksi en ollut sitä silloin julkaissut. Pullatkin näyttävät olevan jopa onatekoisia.☀️

Mutta löysinpä toisen blogini puolelta myös tekstin, jonka olin julkaissut 9. kesäkuuta. Siinäkin oli valitsemisen asiaa, mutta siltä kantilta, että Jumala voi valita erinäisiin asioihin ihmisiä, joita ihmiset eivät valitsisi:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2023/06/mita-ihmiset-eivat-olisi-valinneet-sen.html