Hän ei jätä sinua, hän näkee sinut

"Mutta hän katsoi heihin heidän ahdistuksessaan..." Ps. 106:44  (v. -38)

H.E. Wislöff muistuttaa: "Velttoutesi ja välinpitämättömyytesi tekee sinut levottomaksi. Sinä luulet, että Jumalan täytyy hylätä kristitty, joka on niin veltto kuin sinä." Kirjassaan Hiljaisia hetkiä

MUTTA hän myös toteaa: "Jumala teki sen, mihin sinä et kyennyt..." H.E. Wislöff/Hiljaisia hetkiä/Kirjapaja*

Mikä lohdutus! Mikä helpotus, mikä riemu!

"Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä. Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi." Ps. 103:13-14 (v. -38)

---

Kirjat: Uusi muistikirja aloitettu, lapsilta käyttööni jäänyt🌟

*H.E. Wislöff/Hiljaisia hetkiä/Kirjapaja 1981/Suom. Sointu Ro

Virvoitusta... vihreäkantisista kirjoista tällä kertaa 🌿

"Avuton saa armon" - Emil Ponsimaan kirjassa/Hyvässä hoivassa* 1988:

"Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun." Joh. 14:1.

Tuosta Ponsimaa toteaa, että "joskus puhutaan arvostelevasti murheellisista kristityistä." Ja silloin vedotaan tuohon Jeesuksen sanomiseen. Mutta Ponsimaa huomauttaa, "että tämä ei ole ankara kielto, vaan mitä hellin lohdutus." Ja sitten hän vielä lisää, että asian huomaa lukiessaan vähän eteenpäin samaa lukua:

 "En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne." Joh. 14:18

 "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille." Joh. 14:27

Sitten hän vielä muistuttaa, että kohta: "Herra, emme me tiedä, mihin sinä menet, kuinka sitten tietäisimme tien?" Joh. 14:5, on yksi osoitus opetuslasten ("apostolien") riippuvaisuudesta Herrastaan. Tällä, ynnä muin rohkaisevin sanoin,  Ponsimaa kehottaa kuuntelemaan Vapahtajan ääntä ("sanaa") ja nostamaan päämme. "Nykyajan Tuomas-paratkin viedään taas kokemaan, että Mestari elää ja muistaa heitä."

🌿☀️

Matti Sihvosen kirja/Toivon siivin** 2004:

"Arjen ihmeitä" - Valtava kalansaalis, ja ateria rannalla. Joh. 21:1-14. Josta Sihvonen toteaa: "Ylösnoussut (Jeesus) saapuu rannalle. Häntä ei tunneta... vaikka hän on sama Jeesus..." "Kun tarvitsemme hänen apuaan, kuvittelemme että ensin meidän on suoritettava yhtä ja toista. Hän tekee kuitenkin kaiken valmiiksi..."  Oltiin kaikki oma taito "pantu likoon", saalista ei ollut tullut. "Kalastajat olivat jo varmoja, että kalan saaminen tuona yönä oli mahdotonta." Mutta sitten Jeesus tuli.

🐟

Noista kahdesta kirjasta luen yleensä luvun kerrallaan kaivatessani joskus väsyneenä jotain virkistävää ja mieltä ylentävää. Nämä kirjat ovat minulla kuin pari; jos luen toisesta, yleensä luen sitten toisestakin. Ovat valmiina avoinna siitä kohtaa, mistä on edellisen kerran luettu. Siitä on yleensä hyvä jatkaa:)  Edustakoon nyt tuo vihreä kuva tältä aamulta kummankin kirjan kansia, joissa toisessa oli myös pieni lintu. Ja toisen etukannessa pieniä kukkia ja himmeämmin näkyvät pitkospuut.

*Hyvässä hoivassa/Emil Ponsimaa/Herättäjäyhdistys 1988

** Toivon siivin/Matti Sihvonen/Sley-kirjat 2004

Kummankin kirjan kirjoittajat luterilaisen kirkon pappeja. 

Ilahduttava, rohkaiseva teksti Fredrik Wislöffin Levähtäkää vähän -kirjassa

Jakeena oli tämä: "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa." Ef. 1:3 

On jo siunannut...! 

Paras olisi suoraan Fredrik Wislöffin kirjasta*  lukea, kenellä se kirja sattuu olemaan. (Kyseessä oli teksti joulukuun 1. päivältä; jolloin sen luin.) Mutta jos se ei ole mahdollista, tässä on vähän selitystä siitä minua ilahduttaneesta tekstistä. Fredrik Wislöff kirjoitti, että  tuossa jakeessa -  "on kolme totuutta, jotka tekevät sen niin käsittämättömän rikkaaksi ja ihanaksi."

Ja mitähän ne sitten ovat? "Hän on siunannut meitä." Hän on sen jo tehnyt. Se on totta jo nyt. Se omistetaan jo nyt.  "Kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa." Ei mitään rippusia tai pisaroita siitä, vaan valtava rikkaus. Siihen on omistusoikeus Kristuksessa. Emme ole köyhiä. Emme aavistakaan, millainen valtava omaisuus meillä on; ja silti se on meidän! "Taivaallisissa." Se rikkaus siirtää  meidät ikäänkuin jo nyt taivaaseen. Taivas on meidän. Elän Kristuksessa jo siellä.

Ja kirjassaan Wislöff päättää ihanat huomionsa siihen,  että "Ylistetty olkoon Jumala."  Voi kuvitella, että hänellä on ollut ihana hetki Jumalan Sanan kanssa, kun hän on nuo huomiot tehnyt. 

Ihastuttakoon samat löydöt meitäkin❤️

---

*Kirja: Fredrik Wislöff / Levähtäkää vähän. Sana vuoden jokaiselle päivälle. Suomen Lähetysseuran julkaisu/Kirjaneliö. Vaaleakantinen kirja, joka minulla nyt pöydällä edessäni on; on 20. painos vuodelta 1985. Näitä on monennäköisillä kansilla, kun kirja on ollut lukijoiden suosikki monia vuosikymmeniä. Norjankielinen alkuteos on vuodelta 1935: "Hvil eder litt". Suomentanut Signild Tennberg.

Tutustumista itseen ja Jumalaan...

Ostin taannoin kirjan: Armon kantamana päivittäin/Max Lucado/Päivä Oy 2005.  Kirjan alkulehdellä lukee kirjan nimen lisäksi: "Innostavia ajatuksia vuoden joka päiväksi". Ja siltä kirja kyllä vaikuttaakin.

Kirjassa on joka päivälle jokin jae, ja siihen aiheeseen liittyen lyhyet tekstit, jotka on jännästi noukittu Max Lucadon aiemmista kirjoista. (Pääsee samalla tutustumaan muihinkin kirjoihinsa hitusen. Kirjojen nimet on mainittu englanniksi.) Mutta sekin jännä tässä kirjassa on, että sivuille on varattu vähän kirjoitustilaakin. Tekstin jälkeen nimittäin seuraa jokin kysymys, johon vastausta miettimällä voi pohtia luettua, ja miettiä, mitä se itselle merkitsee.

Tänään 27.6. kirjassa oli jakeena: "Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi." 2. Kor. 3:18 KR-92

Tekstissä puhuttiin siitä, että palvomisen on "tarkoitus muuttaa palvojan kasvot". Muistutetaan Jeesuksesta kirkastusvuorella, ja siitä kuinka hänen kasvonsa loistivat auringon lailla. Pohditaan sitten, että kasvot eniten esillä ovat. Valokuviakin otetaan nimenomaan kasvoista. Ja lopuksi todetaan Jumalan haluavan kasvomme käyttöönsä. Juuri kasvot ihmisestä muistetaan. Ja sen kautta Hän, Jumala, voi heijastaa hyvyyttään. Kysymyksenä oli, että "onko sillä väliä, palvommeko Jumalaa vai emme?" Vastaus pyydettiin vielä perustelemaan. 

Innostuin kirjoittamaan vastausta. Johon rupeaminen tosin synnytti minulle uuden kysymyksen, että mitä Jumalan "palvominen" oikeastaan on? No siihen piti ensin etsiä hieman vastausta (*https://www.luterilainen.net/mita-on-palvominen/), sillä omat mielikuvat eivät oikein riittäneet minulle vastaukseksi. Mutta kun siihen sanaan oli saatu selvitystä; kirjoitin: 

"Jumala on ylistyksen, palvonnan, kunnioituksen ja tottelemisen arvoinen. On sillä siis merkitystä - ja niinkin, että Jumalan kasvojen edessä viipyily muuttaa meitä ja heijastus Jumalasta  näkyy meistä muille ja vaikuttaa... Ihailija haluaa olla kuin se, jota ihaillaan. Minun pitäisi ihailla häntä enemmän. Viettää aikaa enemmän hänen kanssaan... En selvästikään tunne häntä läheskään hyvin... Voi minua! Eihän minusta siten voi sinun kuvasikaan kummoisesti heijastua. Kipeää tutustua omaan itseen näin. Käännynkö tutustumaan sinuun? Kirkastusvuorella heillä oli niin hyvä olla, että olisivat jääneet sinne."

En ole vastauksia kirjaan aiemmin kirjoitellut.  Osittain siksikin,  etten haluaisi kirjaan merkintöjä, jos siitä vaikka joskus olisi jollekin muullekin luettavaksi. Nyt ensin lyijykynällä kirjaan kirjoitin, mutta pyyhin pois, ja talletin vastaukseni muilla keinoin:) Minulla on ollut tuo kirja melko vähän aikaa, vähän olen sitä vasta silloin tällöin lukenut; mutta olen havainnut sen kiinnostavaksi. Enhän sitä muutoin olisi ostanutkaan. Kun pyritäänhän ennen ostoa ne kirjat tutkimaan, että onko niistä itselle. 

---

Jotain vähän samaa aihetta, millaisin kasvoin toista katsomme, oli tässä jutussa, jonka eilen Seurakuntalaisesta luin:

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/millaista-vastaanottoa-toivot-kun-astut-kotiovesta-sisaan/

Valoja

"Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se  sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville." Matt. 5:14-15 KR-92

Minua hätkähdytti tänä aamuna lukea tuo jae Vähäsarjan hartauskirjasta. Vanhempi käännös käyttää sanaa "valkeus". Ehkä tutumpi sana "valo", ja nyt yksittäisenä luettavana ollut jae, oli se yhdistelmä, että huomioin tuon paremmin. Ja ehkä sekin vaikutti, että olen valoa ajatellut viime päivinä.

Jeesus puhui tuossa oman aikansa savilampusta. Ja siitä Vähäsarja kirjoitti, että se tarvitsee happea.  (Vähäsarjan teksti tuolla alempana). Mutta nämä nykyajan lamputkin, olivat millaisia hyvänsä, tarvitsevat sen voiman näyttää valoa. Itsestään lamppu ei valaise. Pelkkä lamppu ei valaise. Eikä sen valo ole siitä itsestään lähtöisin.

Mutta toinen hätkädys oli, kun otin esiin lukuvuorossa olevan kohdan (Joh. 9:1-23) pienestä punaisesta Uudesta Testamentistani. Siinä oli syntymästään saakka sokea mies, jonka Jeesus paransi. Jeesus myös sanoi: "Niin kauan kuin minä maailmassa olen, olen minä maailman valkeus." Joh. 9:5.  Jeesustahan sitä valona juuri on enempi ajatellutkin. Ja unohtanut itse valoa kaivatessaan oikeastaan sen, että meidänkin on määrä toimia valoina...

Mutta nyt se Juha Vähäsarjan hyvä  teksti tuohon ylinnä olevaan jakeeseen, kirjasta Joka päivä lupaus kantaa: "Valoa ei voi piilottaa. Jos lamppu peitetään, se pian sammuu. Palava lamppu tarvitsee happea, ympäristön, jossa se saa loistaa ja valaista. Kristuksen valoa heijastavat Jumalan lapset eivät voi olla valaisematta ympäristöään. Heidän sanansa ja tekonsa puhuvat Jumalasta hyvää. Jotkut Jumala on laittanut valaisemaan vuoren huipulla loistavan valon tavoin. He ovat niitä, jotka ovat sitä ennen saaneet maistaa elämän kipua ja vaivaa, tuntea Jumalan käden raskaan painon. Kenestäkään ei tule loistavaa valoa ennen rajua riisumista ja oman itsekkään tahdon kuolemista. Siellä missä Jeesus on suuri, on ihminen itse aidosti pieni. Hän heijastaa vain lahjavaloa, ei omaansa. Kaikkki kristityt on tarkoitettu kuitenkin lampunjalkaan hehkumaan. Heijastamaan Jumalan valoa, joka antaa hänestä aavistuksen." Juha Vähäsarja/Joka päivä lupaus kantaa

Yllä olevassa kuvassa ojaveteen heijastuu valon vaikutuksesta kanervan varret.


Ja pakko vielä laittaa tähän linkki toisessa blogissani joskus olleeseen juttuun kirjasta, joka oli tehnyt minuun vaikutuksen, kun kerran valoista muutenkin puhutaan:
https://vaaranlaella.blogspot.com/2017/12/spotti-valomeressa.html 

Kirja oli varsin rohkaiseva itseään kehnona valona pitävälle! On monenlaisia valoja, jotka kaikki valaisevat itselleen ominaisella tavalla... On kynälamppua, auton valoa, taskulamppua, kynttilää... Kirjassa annetiin vinkki, että voisi miettiä, millainen valo itse mahtaisi olla, ja mikä on sille tyypillinen tapa valaista. Ei kaikkien tarvitse toimia samalla tavoin. Joku on kohdevalo, joku puolestaan valaisee laajemmalti...

Kyseistä kirjaa on esitelty myös Kaikkea kirjastaa -blogissa:
https://kaikkeakirjasta.blogspot.com/2019/11/spotti-valomeressa-miten-voisin-kertoa.html
Siellä on myös makupaloja kirjasta.


Tulipa jutusta aika sillisalaatti...:)

Rohkaisuksi tälle päivälle

"Olenhan minä sinua käskenyt: Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin." Joos. 1:9

Ja Wislöffin rukouskirjasta jälleen:

"Sen sinä, Herra, olet sanonut minulle monta kertaa. Tänään se kuuluu minulle käskynä: Ole luja ja rohkea, älä pelkää. Älä hellitä. Älä antaudu masennuksen valtaan. Älä arkaile. Pelko synnyttää vain lisää pelkoa. Luota minun voimaani äläkä omaan heikkouteesi. 
Niin, Herra, tahdon totella käskyjäsi. En anna sijaa pelolle ja masennukselle. Sinun voimassasi kuljen eteenpäin.
"Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin", sanoo Sana. Epäröin uskoa, että niin voimakas sana on tarkoitettu kirjaimellisesti ja että se kuuluu minullekin. Mutta minähän tiedän, että sinun sanasi on tosi. Jos kuljen sinun teitäsi, sinä olet kanssani, missä ikinä vaellankin. Kun sinä kuljet vierelläni, saan olla luja ja rohkea."

Ei pelkkiä reittivinkkejä

Muutama päivä sitten minua ilahdutti Aamun ensimmäinen -blogista lukemani Vähäsarjan teksti. Ajatus siinä oli se, ettei Jeesus huutele meille reittivinkkejä taivaasta. Hän kulkee itse edellämme ja tasoittaa maaston. Me menemme sinne, missä Hän jo on. Reitti on katsottu, tehtävä valmistettu ja sen kesto määritelty. Voit katsoa kyseisen tekstin täältä (klikkaa tästä). Siihen liittyi allaoleva kohta:

"Minä kuljen sinun edelläsi. Vuorimaat minä tasoitan, pronssiovet murran, rautateljet isken irti." Jes. 45:2 (uudempi käännös)

Juha Vähäsarjan tekstin (päivä 17.6.) löydät myös kirjasta: Joka päivä Jumalan kämmenellä/Kustannus Oy Arkki.

Anteeksiannetut synnit

"Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksiannetut hänen nimensä tähden." Joh. 2:12

---

Vaikka synnit on annettu anteeksi, siihen on joskus vaikea luottaa ja siinä varsinkin levätä.  H. E. Wislöff sanoo siitä jotakin kirjassaan Hiljaisia hetkiä (Kirjapaja 1981):

"...Mutta aina ei ole helppoa levätä uskossa syntien anteeksisaamiseen... Syntisi seurauksethan pysyvät. ...Syntien anteeksianto asettaa rajat synnin seurauksille. Kivi, joka heitettiin veteen, jättää kyllä renkaansa, mutta Jumala voi lähettää maininkeja, jotka pysäyttävät niiden kulun... Kristuksen sovitus on täydellinen sovitus."

Hiljaisia hetkiä

"Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot." Joh. 11:22

"Martta sanoi nämä sanat Lasaruksen haudalla. Nytkin minä tiedän... Mitä tämä merkitsee sinun elämässäsi tänään. Sinä tiedät, että Jumala on kaikkivaltias... mikään ei ole hänelle mahdotonta... vaikeata on levätä siinä uskossa ollessasi suljettujen ovien edessä. Sinä tiedät, että Jumala on armollinen. ... Hän antaa anteeksi sille, joka tunnustaa syntinsä ja etsii häntä rukoillen ja katuen... Vaikeata on levätä syntien anteeksiantamuksessa silloin, kun sydämesi tuomitsee sinut ja elämäsi syyttää sinua. Sinä tiedät, että Jumala kuulee rukoukset ja että hän tahtoo vastata sinulle... Vaikeata on levätä siinä...kun kaikki rukouksesi tuntuu jääneen vaille vastausta. Nytkin. Usko, joka turvaa Nytkin, ei joudu häpeään. Sellainen on usko. Sellainen on Jumala. "

Ylläoleva teksti on lyhennelmä H. E. Wislöffin päivähartauskirjasta Hiljaisia hetkiä (päivä 23. lokakuuta). Kirjapaja 1981.