Viallisina

SÄRKYNYT

Pienehkö kynttilä iskettiin liian voimallisesti,  liian isoon, tukipiikillä varustettuun metallialustaan. Alustan piikki lohkaisi kynttilästä isohkot palaset. Se oli nyt heppoinen pysymään pystyssä. Heitetäänkö pois, hylätäänkö alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan?
Ensin se siirrettiin syrjään. Aamun valjetessa se otettiin jälleen esiin. Irroneet palat painettiin paikoilleen sen kylkeen. Sitten se nostettiin keittiön pöydälle ja sytytettiin. Se saa palaa särkyneenäkin. Nyt sitä pidetään  silmällä tarkemmin kuin ehjää. Sen on oltava nyt aivan rauhassa, varottava liikuttelua. Mutta se saa loistaa valoa.

Pitää olla sopivankokoinen alusta, ja varsinkin siinä sopivankokoinen piikki.

KÄYTTÖKELVOTON KORJATTIIN

Pieni metallinen alusta oli kaunis, mutta käyttökelvoton. Sen kauniisti kierteellä oleva kahva oli liian isolla kaarteella, joten kynttilää alustaan ei mahtunut. Alusta kiikutettiin metallipajalle. Siellä sitä kaunista kahvaa kuumennettiin ja sitten se taivutettiin oikeaan asentoon. Nyt siihenkin mahtuu kynttilä palamaan, kuten alunperin on ollut tarkoituskin.

Ei ole tiedossa, oliko kahva jo alunperinkin liikaa mutkalla, vai myöhemminkö siihen asentoon vääntynyt.

"Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima

 olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.

Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa,

 neuvottomat, mutta emme toivottomat,

 vainotut, mutta emme hyljätyt, 

maahan kukistetut, mutta emme tuhotut.

Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme,

 että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin." 

2 Kor. 4:7-10

"Sillä Jumala, joka sanoi: 'Loistakoon valkeus pimeydestä', 

on se, joka loisti sydämiimme, 

että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden,

 joka loistaa Kristuksen kasvoissa,

 levittäisi valoansa."

 2 Kor. 4:6

--- 
Lisäsinpä vielä tämän kuvan myöhemmin, kun en aamulla löytänyt kameran johtoa...

Paljon olemme Häneltä saaneet

"Mitä me siis tähän sanomme? 

Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?"

Room. 8:31

"What shall we then say to these things?

If God be for us, who can be against us?"

The Romans 8:31 KJV

"Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, 

sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa 

syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, 

että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen."

 Room. 8:2-4

"Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, 

vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"

Room. 8:15

"Sillä toivossa me olemme pelastetut,

 mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo;

kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?

Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin odotamme sitä kärsivällisyydellä." 

Room. 8:24-25

"Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme.

Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, 

mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.

Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, 

sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä."

Room. 26-27

"Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi,

jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut."

Room. 8:28

"Kuka voi tuomita kadotukseen?

Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin,

ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme."

Room. 8:34

"Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen,

että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme."

Gal. 3:24

---

Saimme Jumalan lapsen aseman, Taivaallisen esirukoilijan, sijaiskärsijän... jotain paljon enemmän, kuin voimme milloinkaan käsittää!

Uupuneelle

Kun tuntee itsensä uupuneeksi ja väsyneeksi, ihmettelee, kuinka jaksaa koko matkan perille asti. Silloin kaipaa lohduttavaa ja rohkaisevaa virvoituksen sanaa.

"Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, 

niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä; 

hän herättää aamu aamulta,

 herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla."

 Jes. 50:4

"Kuka teistä pelkää Herraa ja kuulee hänen palvelijansa ääntä?

 Joka vaeltaa pimeydessä ja valoa vailla,  

se luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaansa." 

Jes. 50:10

Hän taitaa sanallaan virvoittaa väsynyttä. Hän herättää joka aamu, myös kuulemaan opetuslapsen tavalla. Pimeässä, valoa vailla, on luotettava luotettavaan, turvauduttava Häneen, jolla on kaikki valta - tänäänkin. Onpa päivämme millainen tahansa.

---

Tuolla ylläolevassa kuvassa, sen keskellä, lepäilee tämä hirvi.

Toivon varmuuden

"...toivon varmuuden loppuun asti" Hebr. 6:11

Se toivon varmuus olisi meidänkin, itsekunkin, säilytettävä visusti, vaikka tunteet sanoisivat muuta, tai silmillemme näkyvä todellisuus näyttäisi  joltain muulta.

"Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa,

 säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti,

 ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia,

jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on." 

Hebr. 6:11-12

"Se toivo on meille ikäänkuin sielun ankkuri, 

varma ja luja, 

joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, 

jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, 

tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti."
 Hebr. 6:19-20

Lohdutusta Isältä

"Sinä onneton, myrskyn piiskaama, sinä jota kukaan ei lohduta!" 

                                        Jes. 54:11 

"Juuri tältä minusta tuntuu, Herrani Jeesus Kristus. Olen onneton, kuin myrskyn piiskaama, eikä mikään tuo minulle lohdutusta. Katson sinuun ja pyydän sinua olemaan minulle armollinen. Jos mahdollista, ota tämä paino pois ja anna minulle jälleen lohdutus sinun läheisyydessäsi. Kiitos, että saan tulla luoksesi etkä sinä heitä pois. Kiitos, että olet kärsivällinen, vaikka olen huono kestämään mitään ongelmia elämässäni. Helposti valitan ja menetän toivoni. Mutta sinä olet luvannut, että saan tulla luoksesi niin kuin lapsi lähestyy isäänsä: odottaen kaikkea hyvää ja luottaen rajattomiin mahdollisuuksiisi auttaa. Kiitos, että jokainen onneton, myrskyn piiskaama ja lohduton saa tulla luoksesi - sinä suorastaan pyydät meitä tulemaan. Minäkin tulen. Vaikka myrsky piiskaisi, en ole enää onneton, sillä sinä olen saanut sinulta lohdutuksen."

Näin Juha Vähäsarja kirjassa Joka päivä armon suojassa.

Meidän kipumme kannettiin ristille

"Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet." Jes. 53:3

"Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." Jes. 53:4-5

Meidän kipumme... Olkoon se sitten minkälaatuista tahansa; muille näkyvää, tai sellaista, jota eivät muut tiedä. Sen kivun, kaikkine seurauksineen, Hän kantoi.

Merkittyä reittiä pitkin

Jos matkallamme näemme jonkun joutuneen johonkin onnettomuuteen, hätään ja murheeseen; "merihätään", saatamme pelästyä itsekin.  Emmehän sen tähden poikkea merkityltä reitiltä?  Auttaa saamme ja pitäisikin niin tehdä, mutta matkamme pitäisi jatkua sitä reittiä pitkin, joka meille on merkitty. Samoin on asia, jos itseämme onnettomuus kohtaa. Silloin saattaa matka keskeytyä ja olemme toisten avun tarpeessa, mutta heti kun voi, matka jatkuu niillä voimin, mitä meillä on. Emme voi jäädä pimeälle merelle, vaan satamaa kohti meidän on pyrittävä. Ja edelleen sitä merkittyä reittiä kulkea.

"Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne." 2 Piet. 1:19


Me ihmiset olemme kummallisia. Heti kun tapahtuu jotain ikävää itsellemme, tai vaikkapa jonkin toisen näemme joutuneen onnettomien asioiden kohteeksi, alamme syytellä ja epäillä Jumalaa. Silloinhan teemme Jumalan valehtelijaksi, sillä hänhän on sanonut iankaikkisella rakkaudella rakastavansa meitä ja vetävänsä meitä puoleensa armosta... (Jer. 31:3). Ne valheen jäljet vain ovatkin meissä itsessämme, ne arvet, haavat ja ruvet, jotka joka aika muistuttavat kipeydellään, että elämme syntiin langenneessa maailmassa. Mutta emme saisi unohtaa, että teemme matkaa kotiin.  Haavamme hoidetaan.

---
Tästä näet koko luvun Jeremia 31/Koivuniemen Raamattuhaku.

"Iankaikkisella rakkaudella..."

Sovitettuina

"Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan,

 meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka  ei ole käsin tehty."

 2 Kor. 5:1

"Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina,

 koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.

 Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän,

 on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi."

 2 Kor. 5:4-5

"Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa 

Kristuksen kautta 

ja antanut meille sovituksen viran. 

Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa 

eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." 

2 Kor. 5:18-19

Hän ainoastaan voi sen tehdä

Luin jokin aamu sitten hartauskirjasta jakeen: "Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa, kääntyy parhaakseni. Sinä pelastat minut kuoleman kuilusta. Selkäsi taakse sinä heität kaikki minun syntini." Jes. 38:17 (v. 1992 kännös)

Tuossa jakeessa kaksikin kohtaa ilahdutti minua.  Jotenkin tuo kuilu pisti silmääni ja ajattelin, että kuilusta (olkoon millainen tahansa) onkin ihan mahdoton päästä pois omin voimin. Siihen tarvitaan joku auttamaan. Ja meidät auttaa sieltä Herra!

Toinen ilahduttanut huomio oli, tuo "selkäsi taakse". Tuli ihan mieleen, että Hän tulee, näkee ja ottaa käteensä sen syntimme - ja sitten heittää sen pois - selkänsä taakse. Sitä ei sitten tarvitse enää ajatella - anteeksiannettua.

---

Vanhempi käännös (1933/1938) sanoo tuon jakeen näin: "Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: Sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa." Jes. 38:17

Uusi Tie- lehdeltä saatu Raamattu "Jumalan kansan Pyhä Raamattu" sanoo jakeen melkein samoin: "Onneksi muuttui minulle katkera murhe. Sinä rakastit minun sieluani, nostit sen turmion* kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taakse." Jes. 38:17

*Alaviitteessa sen (turmion) sanotaan tarkoittavan hautaa, koska Herralle otollisen Hiskian (josta luvussa kerrotaan) ei tarvinnut pelätä kadotukseen joutumista.

Häntä ei ajettu pois

Nainen katseli katua pitkin kulkevaa väkijoukkoa. Se tuli häntä kohti. Sen etunenässä näkyi tulevan eräs, jonka hän tunsi; eräs, joka ei hänen puoleensa katsoisikaan. Mutta kuka oli tuo toinen? Heidän tultuaan lähemmäksi, nainen tajusi, että tuo toinen nyt varmaan oli se, josta hän oli kuullut puhuttavan, se erikoinen mies. Mikähän hän oikein oli miehiään.

Väkijoukko oli nyt melkein naisen kohdalla. Tuo tuttu kaupungin silmäätekevä marssi hänen ohitseen vilkaisemattakaan häneen, kuten hän oli arvannutkin. Näyttipä vielä, että tuo olisi kiirehtinyt askeleitaan hänen kohdallaan.  Mutta tuo toinen, kääntyi katsomaan häntä. Ja millainen katse se olikaan! Sellaista hän ei ollut nähnyt ennen. Siinä ei ollut halveksuntaa, eikä myöskään himoa, jota hän oli tottunut miesten katseesta usein näkemään. Tämä oli aivan jotain muuta. Se katse oli lempeä, tuntui ikäänkuin porautuvan hänen sielunsa syvyyksiin. Ja mikä ihmeellisintä, hän tunsi, että häntä rakastettiin!

Nainen jäi hämmentyneenä seisomaan paikoilleen, kun väkijoukko marssi hänen ohitseen. Nyt hän ei enää huomioinut muita katseita, joita häneen luotiin. Millainen mies tuo oli? Voi, kunpa hän voisi puhutella tuota miestä, kuulla hänen ääntään ja nähdä vielä hänen kasvojaan. Mihin tuo mies oli menossa? Hänhän kulki sen hänen tuntemansa kaupunkilaisen kanssa. Ja nainen päätti lähteä  seuraamaan väkijoukkoa nähdäkseen mihin he menivät. Simonin talo. Sinnehän he menivät. Olisihan tuo pitänyt arvata.

Yht'äkkiä naiselle tuli mieleen juuri ostamansa kallis hajuvoidepullo. Hän käänteli sitä kädessään. Hänhän oli aikonut... ei, mutta nyt hän keksi! Hän katseli kuinka taloon syömään kutsutut kävelivät sisään. Hän liittyi sydän pamppaillen viimeisten joukkoon. Ajettaisiinko hänet pois. Kaikilla tuntui olevan niin kiire, ettei juuri kukaan kiinnittänyt häneen enempää huomiota. Heidän huomionsa oli siinä miehessä, jonka hänkin halusi nähdä.  Ihmiset siirtyivät aterioimaan, mutta nainen jäi seisomaan hetkeksi ovenpielen pimentoihin, olihan siinä muitakin katselijoita.

Kun ateriointi oli jo alkanut, nainen päätti rohkaista mielensä ja syöksyi nopeasti, mutta peloissaan tuon ihmeellisen miehen jalkojen ääreen. Hän näki miehen pölyiset jalat ja kosketti niitä. Nehän tarvitsisivat pesua. Mies ei ajanut häntä pois, kun katsoi kuka hänen jalkoihinsa koski. Saman lempeän katseen hän näki miehen silmistä jälleen. Nainen alkoi itkeä. Hän ei oikeastaan käsittänyt sitä, mutta itku vain tuli. Siitä tipahteli kyyneleitä miehen jaloille, joita nainen pyyhki ensin kädellään. Lopulta hän itki niin paljon, että hän pyyhki jalkoja jo hiuksillaan. Hän tunsi jotain uutta sydämessään, kaipausta saada syntinsä anteeksi.

Nainen ei välittänyt keskustelusta, jota  pöydässä käytiin. Mies kääntyi puhumaan Simonille jotain, mutta nainen oli niin suurten tunteiden vallassa,  ettei hän ensin kuunnellut sitä mitä Simonille puhuttiin. Ei hän myöskään välittänyt paheksuvista katseista, joita häneen luotiin. Hän kuuli lähinnä oman sydämensä kaipauksen. Se suorastaan huusi. Hänen syntinsä olivat niin suuret! Kunpa ne voisi saada pois... niinkuin tuo lika näistä miehen jaloista. Hän suuteli nyt noita jalkoja ja alkoi voidella niitä sillä voiteella, jonka hänen mukanaan  oli.

Yht'äkkiä hän kuuli, että mies puhui hänestä talon isännälle.  Nainen käänsi katseensa miehen jaloista,  ja näki, että mies katsoi suoraan häneen. Nainen kuuli miehen sanovan juuri hänelle: "Sinun syntisi ovat anteeksiannetut." Tuo mies, Jeesus, puhui sen hänelle! Voiko se olla totta, että hänen syntinsä pyyhittäisiin pois? Jos se oli totta, se oli ihmeellistä. Hänen näitä ajatellessaan, hän kuuli vielä Jeesuksen äänen lausuvan hänelle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan."

Mene rauhaan! Nyt naisen sydämessä alkoi soida ihmeellinen ylistyslaulu. Se oli vapahdetun kiitoslaulu!


Sama Jeesus Hän on edelleenkin. Ei Hän aja pois sitä, joka hänen puoleensa kaipaa.


--
Kertomus löytyy Raamatusta kohdasta:
Luukas 7:36-50.

He palasivat aina takaisin

Aabraham kutsuttiin lähtemään. Hän lähti tietämättä minne oli tuleva, mutta hän totteli, koska Jumala oli häntä kutsunut. Hän tuli maahan, jonka Jumala oli luvannut hänelle ja hänen jälkeläisilleen.
Mutta sitten tuli nälänhätä, joka pakotti  hänet lähtemään Egyptiin runsaampien ruokavarojen ääreen. Hän palasi sieltä kuitenkin takaisin; siihen maahan, jonka Jumala oli hänelle luvannut. Hänen poikansa Iisak asui tuossa maassa perheensä kanssa, samoin Jaakob, pojanpoika, suuren perheensä kanssa. Hänkin joutui Egyptiin onnettomien olosuhteiden seurauksena, mutta iloiten hän sai muukalaisuutensa maahan saapua, sillä hän tapasi siellä kadonneen poikansa.

Sinne he jäivät silloin asumaan pitkäksi aikaa. Mutta tuli aika, jolloin heidän oli palattava. Heidän, joista oli tuona aikana tullut suuri kansa. Faarao ei tahtonut päästää heitä. Lopulta hänen oli pakko. Kansan vaellus erämaassa kotimaataan kohti oli hyvin rankka, ja se olikin jo uusi sukupolvi, joka vihdoin kotimaahan pääsi. Siellä monet vastukset heitä myös odottivat, mutta nyt he kuitenkin olivat kotonaan; Jumalan heille lupaamassa maassa, isiensä maassa.

Aika kului ja he unohtivat  keltä kaiken olivat saaneet. Jumala salli valloittajien tulla heidän maahansa. Kansa siirrettiin pakkosiirtolaisuuteen muille maille. Paljon myöhemmin heille annettiin mahdollisuus palata rakentamaan isiensä kaupunkia. Ja niin jotkut heistä palasivatkin sitä tekemään, ahkeroiden jälleen monien vastusten keskellä. Sotia ja valloitettuna olemista oli kansalla yhtenään. Sitten heidät karkoitettiin hyvin pitkäksi aikaa maastaan. Heidän muistonsakin tuossa heidän isiensä maassa haluttiin hävittää.

Mutta kävikö niin? Jos ihmiset heidät unohtivatkin, Herra itse ei heitä unohtanut, vaikka olikin sallinut tuon kaiken tälle kansalle tapahtua. Kuka olisi uskonut, että parintuhannen vuoden jälkeen maa alkaisi jälleen viheriöidä? Maa, kansa, joka oli yritetty perin juurin hävittää? Mutta niin vain tapahtui, koska Jumala niin oli käskenyt! Kamalat tapahtumat johtivatkin siihen, että tuo kansa sai jälleen isiensä maan. Nytkään sitä ei sille monet haluaisi suoda ja punotaaan juonia sitä vastaan monin tavoin. Sinne kansa kuitenkin on palannut ja siellä se pysyy, vaikka vaikeaa välillä onkin. Näin tapahtuu, koska Jumala on niin määrännyt.

He palasivat aina takaisin, koska Jumala oli niin päättänyt.
Minkä Jumala on päättänyt, sitä ei mikään mahti maailmassa muuta.

Levottomana

Herättyäni olivat ajatukseni jotenkin levottomat. Niihin mietteisiini tuli mieleeni tämä jae:

"Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton?
Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta." Ps 42:6

Ylösnoustuani silmäilin psalmeja hakeakseni tuota jaetta. Sitä etsiessäni huomioni kiinnittyi näihinkin:

"Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa ja huusin avuksi Jumalaani; hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, ja minun huutoni hänen edessään kohosi hänen korviinsa." Ps 18:7

"...elpyköön teidän sydämenne, teidän, jotka etsitte Jumalaa. Sillä Herra kuulee köyhiä eikä halveksi vankejansa." Ps 69:33-34

"Sillä tämä on Jumala, meidän Jumalamme, aina ja iankaikkisesti; hän johdattaa meitä kuolemaan asti." Ps 48:15


Psalmissa 18 oli ennen kirjoittamaani jaetta 7, yhtymäkohtaa  tuohon ylle kirjoittamaani psalmin 48 jakeeseen: "Kuoleman paulat piirittivät minut, turmion virrat peljästyttivät minut. Tuonelan paulat kietoivat minut, kuoleman ansat yllättivät minut." Ps 18:5-6

Hän johdattaa loppuun asti!       

Kokonansa totuus

"...Herra, virvoita minua armosi jälkeen.
Sinun sanasi on kokonansa totuus..."  Ps. 119:159-160

Silmäni osuivat aamusella näihin jakeisiin. On ihanaa saada virvoitusta Hänen armostaan. Se
virvoitus voi olla niin monenlaista, juuri sellaista, kuin kukakin sinä hetkenä tarvitsee.

Tuo toisen jakeen alku jäi myös mieleen, "kokonansa totuus." Se onkin hyvä pitää mielessä. Jumalan Sana ei ole mikään osatotuus, vaikka meillä onkin usein taipumus tehdä siitä sellaista. Tämä aikakin on nyt sellainen, että yhä enemmän sanotaan erinäisistä asioista, joista Jumala selvästi on sanottavansa sanonut ja ohjeensa antanut, että "Onko Jumala todellakin sanonut"* ja "Ette suinkaan..."*. Käärme, se "vanha kehno", pettää edelleen.

Mutta yhäkin on Jumalan Sana entisenlaisena voimassa ja on "kokonansa totuus."

---
*1 Moos. luku 3.

Varhain aamulla

"Ja varhain aamulla,
kun vielä oli pimeä,
hän nousi, lähti ulos
ja meni autioon paikkaan;

ja siellä hän rukoili.

Mutta Simon ja ne, jotka olivat hänen kanssaan,
riensivät hänen jälkeensä;

ja löydettyään hänet he sanoivat hänelle:
   'Kaikki etsivät sinua'.

Ja hän sanoi heille:
   'Menkäämme muualle,                                           
                läheisiin kyliin,
että minä sielläkin saarnaisin,
sillä sitä varten minä olen tullut'.

Ja hän meni ja saarnasi
heidän synagoogissaan
koko Galileassa
ja ajoi ulos riivaajat.

Ja hänen tykönsä tuli pitalinen mies,
rukoili häntä,
polvistui ja sanoi hänelle:
    'Jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa.'

Niin Jeesuksen kävi häntä sääliksi,
ja ojentaen kätensä
hän kosketti häntä
ja sanoi hänelle:
   'Minä tahdon; puhdistu."

Mark. 1:35-41

Milloin me näimme Sinut...

"Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä;
minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda;
minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
minä olin alaston, ja te vaatetitte minut;
minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa;
minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni."
Matt. 25:35-36

"Niin Kunigas vastaa ja sanoo heille:

'Totisesti minä sanon teille:
kaikki, mitä olette tehneet
yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni,
sen te olette tehneet minulle."
Matt. 25:40

Kunpa se ei jäisi tekemättä! Ei pitäisi sitä yhtäkään saatua "leiviskää" jättää tässäkään kohden käyttämättä. Ei minkään "tekosyyn" tähden... Niitähän on minulla vaikka kuinka: en nyt jouda, ei ole rahaa tarpeeksi, en osaa, en tykkää tästä tavasta auttaa...  jne. Ja sitten se  jääkin vallan tekemättä. Kunpa vain ei havaittaisi minun jättäneen tekemättä sen kaiken itse Herralle.... Sellaisella oli vakavat seuraukset.

Näistä kaikista voi lukea Matteuksen luvusta 25.