Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puolustaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puolustaja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Yksinäinen sotilas

 Kun tuntuu, että on yksin jätetty sotimaan:

"...en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani..."

"...vanhurskauden aseet oikeassa kädessä, ja vasemmassa..."

(ylläolevat tuli mieleen, mutta en ole tarkistanut muistinko oikein, tai mistä kohtaa löytyvät)

Mutta, ei todellakaan olla yksin, vaikka se suuri valehtelija sitä aina huutaakin. Joskus se meluaa niin kovaa, ettei huonoilla korvilla muuta kuule. Mutta onhan meillä silloin luettavina kirjoitetut lupaukset ja rohkaisut ihan meitä varten. Ja mitä sotimiseen tulee, on meille vanhurskauden aseet annettu. Pidetään ne käsillä.



Siunattua päivää sinulle!



tiistai 8. syyskuuta 2020

Köyhän Puolustaja

"Sillä hän seisoo köyhän oikealla puolella pelastaakseen hänet niistä, jotka häntä tuomitsevat." Ps 109:31

Ajattele mikä tilanne. Köyhä häpeissään, nolona seisoo niiden edessä, joilla on ihan aihettakin häntä moittia ja tuomita. 

Mutta tilanne muuttuu äkkkiä: Rinnalle ilmaantuu joku toinen. Hämmästyneet katseet osuvat tähän tulijaan. Kuka Hän on? 

Hän sanoo: Minä olen se, joka lunastan tämän velallisen velat. Minä maksan kaikki. Hän on vapaa.

Joku ehkä vielä nikottelee, ja toinen sanoo, että tuon  velat ovat niin suuret, ettei niihin ihan pienet rahat riitä... Ja köyhä itsekin miettii sitä.

Mutta käy ilmi, että tässä seisoo köyhän puolella enemmän kuin heistä kukaan osasi odottaa. Hän on Kuningas itse! "Minun Herrani ja minun Jumalani!"  (Tuomaksen sanat Jeesukselle) Joh. 20:28

"Minä suullani kiitän suuresti Herraa, ja monien keskellä minä ylistän häntä." Ps 109:30








maanantai 31. elokuuta 2020

Tähän asti

"Ja Samuel otti kiven ja pani sen Mispan ja Seenin välille ja antoi sille nimen Eben-Eser* ja sanoi: "Tähän asti on Herra meitä auttanut." 1. Sam. 7:12  *"Avunkivi"

Samuelin kiven laittamisesta tulee mieleen Jaakob, joka myös laittoi kiven merkiksi merkittävälle paikalle. Hänen nukkuessaan Jumala ilmestyi hänelle. Herättyään Jaakob tajusi jotain: "..."Herra on  totisesti tässä paikassa, enkä minä sitä tiennyt".  Ja vielä hän sanoi: "..."Kuinka peljättävä onkaan tämä paikka! Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti." 1. Moos. 28:16-17

Mekään emme usein tajua, että Jumala on siinä, missä mekin...








Tähän asti. Miksi ei sitten tästä eteenkinpäin Hän meitä auttaisi? Hän, joka lupasi olla kanssamme joka päivä! Jeesus itse sanoi: "..minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt. 28:20

"Olenhan minä sinua käskenyt: Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin." Joos. 1:9


lauantai 25. heinäkuuta 2020

Ontuva, mutta silti turvattu.

Minäkin olen "ontuva". Minua lohdutti eilen aamulla alla olevat kaksi Raamatunkohtaa, kun omia ahdistuksenaiheitani pohdin. Kun luin ne, tuumin mielessäni, että minäkin olen eräällä tavalla ontuva. Mutta lohduttavaa oli kuitenkin lukea Hänestä, joka oli juuri tullut.

"Ja kun hän oli kulkenut Penuelin ohitse,
 nousi aurinko, mutta hän ontui lonkkaansa."
 1 Moos. 32:31

"...minä olen Herran sotajoukon päämies,
 ja olen juuri nyt tullut..."
 Joos. 5:14


"Turvattomanakin" turvassa. Koen myös jatkuvasti turvattomuutta erilaisten ahdistusteni keskellä.  Mutta näitä miettiessä, minulle tuli mieleen tämä kohta turvallisuudesta:


"Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, 
sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret."
5 Moos. 33:27 


Voisiko sen turvallisempaa paikkaa ja turvaa olla! Vaikka itse olisin pelokas, täytyy sen turvan olla kaikkein paras.





Siunattua ja turvallista päivää sinulle, joka näitä luet!



perjantai 24. heinäkuuta 2020

Jumalan suunnitelmia ei voi mikään estää - Korkeimman suojassa

"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka liikutan meren, niin että sen aallot pauhaavat, jonka nimi on Herra Sebaot. Ja minä olen pannut sanani sinun suuhusi, minä olen kätkenyt sinut käteni varjoon..." Jes. 50:15-16

Paavali oli vaarassa. 50 miestä oli tehnyt valan, etteivät söisi, eivätkä joisi, ennenkuin olisivat saaneet Paavalin hengiltä. He vielä selittivät itse suunnitelmaansa ylipapeille ja vanhimmille, joita tahtoivat myös mukaansa tämän suunnitelman osaksi: "Me olemme kirouksen uhalla vannoneet..." Vetivät siis itse kirouksenkin ylleen. He halusivat ylipappien ym. muiden pyytävän kasarmin päälliköltä, että Paavali tuotaisiin vielä muka heidän tutkittavakseen, jotta he, valan vannoneet, voisivat hänet tappaa jo ennen perillepääsyä.

Mutta Jumalalla oli aivan toisenlaiset suunnitelmat, jotka hän tahtoi toteuttaa. Paavalin oli mentävä Roomaan. Edellisenä yönä oli itse Herra seisonut Paavalin tykönä ja sanonut: "Ole turvallisella mielellä, sillä niinkuin sinä olet todistanut minusta Jerusalemissa, niin sinun pitää todistaman minusta myös Roomassa". Niinpä sinne Roomaan oli sitten Paavalin päästävä. Sitä hän oli itsekin jo aikaisemmin ilmaissut haluavansa, vaikka hänellä oli varmasti ollut aivan toinen tapa mielessä mennä sinne; vapaana, eikä vangittuna: "...minun pitää nähdä myös Rooma.". Ja tähän Roomanmatkaan Jumala valmisti Paavalia monien uskonystävien kautta. Ja antoi Paavalille itselleenkin tiedon, että jotain sellaista tulee tapahtumaan, että "kahleet ja ahdistukset minua odottavat."

(Apt. 23 kertoo Paavalista tuon tapauksen. Ja Apt. 19:21: "nähdä myös Rooma". Apt. 20:23: "kahleet ja ahdistukset")

Minkä Jumala on päättänyt, se tulee tapahtumaan, vaikka ihmiset yrittäisivät sen estää.

---------------


KORKEIMMAN SUOJASSA

"Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi." Ps 121:7

"Varjelee sielusi". Sehän se kaikkein tärkein on. "Kaikesta pahasta". Mikä on pahaa? Onko sitä kaikki se, mitä me sillä käsitämme? Tai jos onkin, Jumala voi laittaa sellaisetkin asiat palvelemaan hänen hyviä suunnitelmiaan, palvelemaan hyvää. Eikö silloin voi olla varjeltuna kaikesta pahasta?

"Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa." Fil. 4:13

Eikö sekin ole yhtä vahvasti sanottu, kuin tuo psalmijaekin? Vahvoja lupauksia molemmat.





maanantai 20. huhtikuuta 2020

Koko vuorokauden ajan...

"...koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa." Hebr. 7:25

Siinä se on sanottu, mitä meidän puolestamme nytkin tehdään!

Fredrik Wislöff kirjoitti tuosta yllä olevasta jakeesta mm. näin: "...Hän, joka on sovittanut suuret syntini, hän viittaa antamaansa uhriin joka kerran, kun uusi synti tahtoo syyttää minua. Hän... joka on veljeni ja ystäväni, hän joka aina näkee minut ja rakkkaasti seuraa minua kaikkina vuorokauden hetkinä, hän käy rukoukseen puolestani..." Fredrik Wislöff/Levähtäkää vähän


"jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa." Hebr. 7:25


Ei se siis ole siinä, mitä me hänelle teemme - vaan siinä, mitä Hän jo teki meille - ja yhäkin tekee...


Hyvää alkanutta viikkoa:)


keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

"Vanhurskaudeksi jokaiselle"!

"Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." Room. 10:4

"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista." Room. 8:1-2


Aadamin jälkeen kaikki jälkeentulevat ovat olleet synnillä merkittyjä. Mutta Jeesuksen teko muutti kaiken.

"sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi,
niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi." Room. 5:19

"Mutta armolahjan laita ei sama kuin lankeemuksen;
joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet,
niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen,
Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi."
Room. 5:15


"Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta;
 sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi,

mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi."
Room. 5:16



maanantai 6. huhtikuuta 2020

Kaikki synti naulattiin ristille Jeesuksessa!

Kaikki synti naulattiin ristille Jeesuksessa. Synnillä ei ole Jeesuken tähden valtaa niihin, jotka uskovat; vaikka synti näyttääkin vielä voimaansa, uhittelee meille. Me olemme toisen maan kansalaisia.

"Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi; että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi" 2 Kor. 5:21


"Älköön siis synti saako hallita teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille," Room. 6:12

"älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle." Room. 6:13

"Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?" Room. 6:16



"mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan..." Room. 7:23

"Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" Room. 7:24

"Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu." Room. 7:17




"Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon  te olette annetut, että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!" Room. 6:17-18

"joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja "hänen haavainsa kautta te olette paratut." 1 Piet. 2:24




Niinpä siis, on meillä syytä iloita; voitosta, jonka Hän meille toi:)


"Palvelkaa Herraa ilolla, 
tulkaa hänen kasvojensa eteen riemulla." 
Ps 100:2





perjantai 29. marraskuuta 2019

Ontuva vaeltaja

"Ja kun hän oli kulkenut Penuelin ohitse, nousi aurinko; mutta hän ontui lonkkaansa." 1 Moos. 32:31

"Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." Room. 8:28

"Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." Matt. 6:34




Minäkin olen "ontuva". Kaikki koettu on painanut leimansa minuun. Jääkö se kaikki pysyvästi minuun elämäni loppuun asti? Sitä en tiedä. Isä tietää. Mutta se sana, että "kaikki yhdessä" vaikuttaa parhaaksi, voi tuoda lohdullisen valon tuikahduksen minunkin elämäni ylle; kaikkien pelkojeni keskelle. Sentähden minun ei tarvitsisi niin niistä huomisistakaan huolehtia, vaikka asiat eivät menisikään oman tahtoni mukaan. Tänään auttaa Herra.






perjantai 22. marraskuuta 2019

Talutat minua neuvosi mukaan

"Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta." Jes. 43:2

"Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäsi, sinä pidät minua oikeasta kädestäni. Sinä talutat minua neuvosi mukaan ja korjaat minut viimein kunniaan." Ps 73:23-23

"Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi." Ps 73:28




"Talutat minua neuvosi mukaan", "pidät minua kiinni oikeasta kädestäni". Se reitti, jossa minua talutat, kädestä kiinni pitäen, ei ole aina sellainen, jossa itse haluaisin kulkea. Se reitti voi olla pelottavan tuntuinenkin toisinaan, ja siksi onkin hyvä tietää, että sinä pidät kiinni kädestäni etkä jätä minua yksin harhailemaan.


sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Täysivaltainen taivaan kansalainen!

"Jeesus joi viinin ja sanoi: "Se on täytetty." Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä." Joh. 19:30 KR-92

"Koet, että olet huono kristitty. Et ole niin hurskas kuin nuo toiset totiset uskovaiset. Rukouksesi ei ole niin palava, todistuksesi jää liian usein sanomatta, luottamuksesi horjuu. Tahtoisit olla parempi, mutta mitä enemmän yrität, sitä huonommin onnistut. Alat jo epäillä, kuuluuko armo sinulle enää ollenkaan.
Kun Jeesus sanoi ristillä: "Se on täytetty", hän tarkoitti, että hän oli juuri sinun puolestasi hurskas, uskova, totinen ja palava. Hän tiesi, ettei sinusta ole Jumalan vaatimusten täyttäjäksi ja juuri siksi hän täytti tuon lain sinun puolestasi. Saat olla  vapaa! Saat olla Jumalan lapsi! Saat olla täysivaltainen taivaan kansalainen! Siksikö, että olisit hyvä? Pois niin ylpeät ajatukset. Ei, vaan siksi, että Jeesus on kerran sanonut ristillä nuo sinut vapauttaneet sanat: "Se on täytetty."  Juha Vähäsarja/Joka päivä Jumalan kämmenellä





Mitä sitten merkitsee olla täysivaltainen taivaan kansalainen? On oikeus käydä sen "kaikissa huoneissa". Kukaan ei voi ajaa sinua pois. Sinulla on oikeus tehdä "löytöretkiä" sen maan kaikiin paikkoihin, eikä kukaan saa ajaa sinua pois.
Jos koet olevasi lauman "musta" lammas, niin tiedä se, että kun Jeesus on sinut laumaansa ottanut, sinä olet osa sitä laumaa yhtälailla kuin kaikki muutkin.


keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Yksi kuoli. Kaikkien puolesta.

"...Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta,
niin kaikki ovat kuolleet."
2 Kor. 5:14 KR-92



Kyse ei ole mistä tahansa "yhden" tai "jonkun vaan", eikä edes "hyvän ihmisen" kuolemasta, kyseessä oli Jumalan Poika! Joka oli täysin vailla omaa syytä siihen. Ja joka teki sen omasta tahdostaan.

Kyse ei ollut mistä tahansa kuolemasta; kyseessä oli lainrikkojien; todellisten rikollisten puolesta kuoltu rangaistuskuolema. Siis meidän puolestamme... 

Puolesta! Rikollinen on siis vapaa. Mitä hän siinä uudessa asemassaan tekee...




"Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, ... meidän Herramme Jeesuksen, hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa..." Hebr. 13:20-21

"Sillä hän on yhdellä ainoalle uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Hebr. 10:14

"Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuken kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan." 1 Tess. 5:9-10





"Ne, joille ei ole julistettu hänestä, saavat hänet nähdä,
ja jotka eivät ole kuulleet, ne ymmärtävät."
Room. 15:21





lauantai 28. syyskuuta 2019

Kaksi kohtausta aiheesta: Lähellä on Hän

Kohtaus yksi: Ihminen on riemuissaan ja rohkeasti haastaa vastustajansa, koska tietää voimakkaan olevan kanssaan:

"Lähellä on hän,
joka minut vanhurskaaksi tuomitsee.
Kuka voi minun kanssani riidellä?
Astukaamme yhdessä esiin!
Kuka on minun vastapuoleni?
Tulkoon tänne lähelleni!

Katso, Herra, Herra auttaa minua; 
kuka minut syylliseksi tuomitsee?
Katso, kaikki he hajoavat kuin vaate;
koi heidät syö."
Jes. 50:8-9


Kohtaus kaksi: Auttaja on paikalla. Kenttä on tyhjä. Hän joutuu huutelemaan autettaviaan, mutta ketään ei siltikään tule. Se on murheellista:

"Miksi ei ollut ketään,
kun minä tulin,
miksi ei kukaan vastannut,
kun minä huusin?
Onko minun käteni liian lyhyt vapahtamaan,
olenko minä voimaton auttamaan?

Katso,
nuhtelullani minä kuivaan meren,
minä teen virrat erämaaksi,
niin että niitten kalat mätänevät,
kun ei ole vettä; ne kuolevat janoon.
Minä puetan taivaat mustiin
ja panen murhepuvun niitten verhoksi."
Jes. 50:2-3

---
Luin aamulla Fredrik Wislöffin Levähtää vähän kirjasta tekstiä tälle päivälle. Siinä oli jakeena vain jakeenosa; tuo sana: "Lähellä on hän". Sitten oli tekstiä siitä, mitä kaikkea hän meille onkaan. Siinä oli näitä asioita:

Hän vanhurskauttaa, auttaa saatanan syytöksiä vastaan. On pelastaja ja vanhurskauttaja, auttaja kaikissa vaikeuksissa, uskollinen ystävä, ymmärtävä, jolle voi uskoutua. Joka aina pitää huolen meistä, niin ruumistamme kuin sielustammekin, aina tietää neuvon, joka rakastaa sinua, aina tahtoo parastasi. Voimakkain kaikista, Kaikkivaltias.




keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Edelläjuoksija!

"...jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt..." Hebr. 6:20



Seurue on pysähtynyt tielle. Siinä käy kova puheenpolina. Mitä on meneillään? On näköjään niin, että edelläjuoksijan on nyt lähdettävä. Hänen tulee tarkistaa reitti ja myös laittaa perillä paikat kaikille valmiiksi. Muttta häntä ei tahdottaisi päästää. Muut matkalaiset kyselevät, kuinka he selviävät ilman häntä? Miten he osaavat perille, eiväthän he tunne reittiäkään? Joku sanoo, ettei edes tiedä, mihin tuo yksi on lähdössä ja ihmettelee, miten he voisivat perille osata, kun ei edes määränpää ole selvillä. Lähtevä lohduttaa ennen lähtöään näitä jälkeensä tulevia. Hän sanoo, että he kyllä tietävät tien. Isän luoksehan tässä ollaan menossa. No joku tahtookin nyt nähdä Isän kuvan.  Ei lähtijä rupea mitään kännykkää tai tablettia esiin kaivamaan, vaan muistuttaa, että jos on hänet nähnyt, niin on nähnyt Isänkin. Aivan samanlainen hän on, kuin Isäkin. Kun jotkut vielä ovat huolissaan, että miten he muistavat reitin ja kaiken muun ohjeistuksen, lupaa lähtijä  lähettää toisen Puolustajan olemaan heidän kanssaan ja hän kyllä muistaa kaiken.

Nyt sitten sanotaan heipat... ja alkujoukko jää katsomaan hänen jälkeensä.

---


Aikaa on kulunut... joidenkin mielestä aivan liian kauan.

Lopppupäässä joukkoa kysellään, oliko niissä puheissa mitään perää edes? Mihin tässä ollaan menossa? Sanottiin, että Hän tulee takaisin, mutta mitään ei ole tapahtunut. Missä edes tie menee? Mutta aina löytyy joku, joka sanoo, että onhan meillä se ohjekirjakin mukana, katsotaan siitä. Ja niin havaitaan, että tämäkin tilanne on sinne kirjoitettu kauan sitten. Siellä jopa sanotaan, että viimeisinä aikoina ruvetaan epäilemään, ettei mitään tapahdukaan. Missäs se Jeesus viipyy?  Mutta Hän tulee, muistuttaa se yhä matkassa oleva Puolustajakin; Pyhä Henki nimeltään. Aika rähjäiseltä matkalaisten joukko näyttää, eikä aina olla kovin sopuisiakaan, mutta matkaa tehdään yhä. Aikomuksena perille päästä. Kohta ne alkaa paikatkin olla valmiina perillä ja Jeesus lupasi tulla sitten hakemaan.




Siunausta sinulle kanssamatkalainen!

---
Aamulla minulla tuli jostakin mieleen tuo edelläjuoksija. Sitä ajatellessa luin myös Jeesuksen  ja opetuslasten keskusteluja Johanneksen evankeliumista, luvusta 14, ja vähän 13. luvun lopusta.

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Puolusta minua...

En osaa oikein sanoa, mistä tuli aamuvarhaisella mieleeni tapaus lapsuudesta. Lienenkö ajatellut sitä, kun usein tunnen turvattomuuden tunteita. Mutta se lapsuuden tapaus oli tällainen: Olin äidin kanssa neuvolassa. Minulle oli määrä antaa rokotus. Pelkäsin sitä kovasti. Itkin ja odotin, että äiti "puolustaisi" minua siinä asiassa. Rokotus minulle kuitenkin annettiin. Olin vihainen äidille, kun hän ei mielestäni puolustanut minua... Mutta enpä mitään käsittänyt siitä, että siten minua puolustettiin jotain isompaa vastaan, kuin se rokotus. Ehkäpä Jumala, Isämme, toimii kanssamme joskus samoin.

Kun sitten noiden mietteiden jälkeen otin kahvikupillisen ja hartauskirjan eteeni, ällistyin hieman, sillä hartauskirjassa oli tämä jae:

"...Herra, minulla ahdistus, puolusta minua." Jes. 38:14

Kyseessaä oli tapaus, kun Hiskia oli sairastunut vakavasti, jopa kuolettavasti. Mutta hän rukoili Herraa ja Herra armahti häntä antamalla 15 vuotta lisäaikaa.




"Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa." Job 16:19

"Hän on orpojen isä ja leskien puolustaja, Jumala pyhässä asunnossansa" Ps. 68:6

"Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on  vanhurskas." 1. Joh. 2:1

Meillä on Puolustaja aina valmiina, valppaana ja täydessä toiminnassa. Vaikka usein emme sitä käsitä. Ei Hän jätä meitä yksin, ei omaan varaamme.

"En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne." Joh. 14:18


Olet siunattu ja turvattu!
Olet puolustettu!


maanantai 26. elokuuta 2019

Paras Puolustaja!

"Herra, sinä asetut kilveksi eteeni, sinun oikea kätesi tukee minua, sinun apusi tekee minut vahvaksi." Ps. 18:36 KR-92




Vähäsarjan kirjasta luettu teksti puhutteli minua, varsinkin tämä kohta:  "... Jeesus on kilpenä edessämme, ja käsillään hän tukee meitä, pitää meidät pystyssä. Siksi olemme vahvoja, vaikka kokisimme päinvastaista. Heikkoutemme ja vahvuutemme eivät ole meidän kokemuksiemme mukaisesti arvioitavissa, ne eivät ole meidän varassamme, vaan ne ovat Herramme varassa. Hänen lävistetyt kätensä kestävät heikkoutemme ja syntiemme painon. Olemme hänen ihmeellisessä suojassaan, oli myrsky kuinka suuri tahansa. Hänen apunsa tekee meidät vahvoiksi." Juha Vähäsarja/Joka päivä Jumalan kämmenellä


En osaa oikein hyvin ehkä muuttaa sanoiksi sitä, millainen mielikuva minulle tuosta tuli, mutta yksinkertaisesti: Kristus meissä  - taistelee puolestamme. Olla niin yhtä, ettei voi erottaa...

torstai 28. maaliskuuta 2019

Kenen on valta ja voima?

Kenellä on valta ja voima? Jeesuksella.

Jeesus sanoi, osoittaen sanansa Pilatukselle: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä." Joh. 19:11

"Ja kantaen itse omaa ristiänsä hän meni ulos niin sanotulle Pääkallonpaikalle, jota kutsutaan hebreankielellä Golgataksi."  Joh. 19:17

"Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." Matt. 28:18




Toiset evankelistat kertovat, että Simon Kyreneläinen laitettiin kantamaan Jeesuksen ristiä. Johannes kertoo, että Jeesus kantoi sitä itse. Se hämmentää ehkä ensin. Varmaankin oli niin, että Jeesus kantoi sitä itse ensin ja uupui siihen - ihmisenä. Kulku pysähtyi ja sotamiehet hermostuivat. Nähtiin vahva peltomies  tulevan sopivasti saapuville, ja  laitettiin hänet ristiä kantamaan. Silti - Jeesuksella oli voimaa kantaa koko maailman syntien paino ristille. Hänellä on valta ottaa synnit harteiltamme. Hänellä on yhä valta kaiken yli.

---
Matt. 27:32: "Ja matkalla he tapasivat kyreneläisen miehen, jonka nimi oli Simon. Hänet he pakottivat kantamaan hänen ristiänsä."

Mark. 15:21: "Ja he pakottivat erään ohikulkevan miehen, Simonin, kyreneläisen, joka tuli vainiolta, Aleksanterin ja Rufuksen isän, kantamaan hänen ristiänsä."

Luuk. 23:26: "Ja viedessään häntä pois he saivat käsiinsä Simonin, erään kyreneläisen. joka tuli vainiolta; ja hänen olalleen he panivat ristin kannettavaksi Jeesuksen jäljessä."


Siunattua päivää sinulle!


keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Ei jää "vaiheeseen"

Tänä aamuna minua ilahdutti Suomen Raamattuopiston päivän sanassa ollut teksti. Siitä tekstistä nappasin tuon otsikonkin ja laitan tähän jonkun palan:

"Jumalan teot ihmisen pelastamiseksi eivät vaihtele suhdanteiden mukaan, eivätkä ne liikahda paikaltaan elämän maanjäristyksissä... hänen  ajatuksensa ja rakkautensa eivät poukkoile ihmisten kokemusten tahdissa. Oman uskomme vahvuuteen tai kilvoittelumme puhtauteen emme voi luottaa. Kaikki se jää vajaaksi ja epätäydelliseksi...

Varmuus ja vakuus pelastumisesta löytyy vain ja ainoastaan Jumalan omista teoista..."

Juha Vähäsarja/Joka päivä lapsen lailla


Tästä näet tänään tuon mainitsemani tekstin. Teksti vaihtuu päivittäin, joten muulloin teksti on erilainen. Tekstit ovat kuitenkin tuosta Vähäsarjan kirjasta Joka päivä lapsen lailla.

torstai 7. helmikuuta 2019

Puolustaja

"Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti; totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne." Joh. 14:16-18

"Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut." Joh. 14:26


torstai 24. tammikuuta 2019

Yksi kaikkien puolesta

Kun kerran "...yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet..." (2 Kor.5:14, KR -92), niin pitäisikö siihen muka yrittää itse jotain lisuketta tehdä? Eiköhän homma ole selvä: kuollut, mikä kuollut... Mutta Kristuspa nousi ylös ja niinpä: "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut." (2 Kor. 5:17)

Kaikki entinen on mennyt.

"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka  Kristuksessa Jeesuksessa ovat." Room. 8:1

"Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." Room. 10:4

Se on semmoinen julkinen salaisuus, jota on vaikea käsittää  - uskovanakin.