Kun lukee tämän jakeen, jonka minä tänä aamuna luin: "Hyvä on sen osa joka pelkää Herraa ja rakastaa Herran käskyjä." Ps. 112:1 KR-92; tulee helposti epätoivo: "Apua, ei minusta löydy sellaista rakkautta."
Mutta sitten: On hyvä muistaa, että rakkaus ei ole vain tunne. Se on myös (ja kukaties enemmänkin) teko (tai tekoja). Jeesus rakasti meitä suuresti, ja teki teon puolestamme. Kantoi syntimme omassa ruumiissaan ristinpuulle. Voisi kuvitella, että hänellä olisi voinut olla (ja olisi nytkin) paljonkin suuttumuksen ja vihan aihetta ja tunnetta meihin/meitä kohtaan. Mutta myös sitä suurta rakkautta, joka ylittää suuttumuksen tunteet väärintekojemme vuoksi... Rakkaus ylittää kaiken muun, se Jeesuksen todellinen rakkaus. Se ei ole vain makeaa siirappia. Se oli/ja on raakaa voimaa joka ylittää/ylitti kuoleman vallan!
Ei meiltä sellaista löydy. Olemme pikkulapsia rakastamisen taidossa, varsinkin Isäämme Jumalaa ja isoveljeämme Jeesusta kohtaan. Osaamme vain kaivata heitä kaikkeen. Kaiken saamme heiltä. Se on pienen lapsen rakkautta, ottaa vastaan annettua. Vähitellen kasvamme, opimme tekemään jotain ohjattuna ja ohjeiden mukaan.
Iloitaan siitä, että meillä on taivaassa Isä, joka rakastaa meitä! Ja isoveli Jeesus, joka antoi henkensä puolestamme❤️❤️ Saadaan hymyillä☺️
Jotenkin taas tänä aamuna nämä suvun sijoilta ja/tai lapsuuteni sijoilta etäällä, "poissa", olemiset tuli mieleen. Jotenkin lohduttavina koin vanhan Päivän Tunnussanan eilisen ja tämän päivän tarjolla olevat jakeet:
"Minä iloitsen kansastani. Ei siellä enää kuulu itkun ääntä, ei valitusta." Jes. 65:19 KR-92
Jeesuksen sanat: "Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää." Joh. 16:22 KR-92
"Jumala, sinä olit opastajani jo kun olin nuori, ja tähän päivään asti olen saanut kertoa ihmeistäsi." Ps. 71:17 KR-92
"Simeon otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: -- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi." Luuk. 2:28-30 KR-92
---Raamatussa puhutaan paljon suvusta. Siitä löytyy paljon jakeita. Myös tällainen:
"Koska me siis olemme Jumalan sukua..." Apt. 17:29 KR-92 Ja tuohon jakeeseen oli viitteenä tämä (Jeesuksen sukuluettelosta): "tämän Enos, tämän Set, tämän Adam, tämän Jumala." Luuk. 3:38 KR-92
Siinä oli kyse, kuka on kenenkin isä. Huomioitava on, että ensimmäisen ihmisen isä oli Jumala! Siispä meidänkin jokaisen sukumme on Jumalasta lähtöisin... Aika huikeaa! Samalla lohduttava näkökohta; sillä silloinhan olemme aina "sukumme" sijoilla, olemme missä tahansa.
Vaikka meistä usein saattaa tuntua siltä, niinkuin eräs jae sanoo; Sananlaskuissa: "Kuin pesästään paennut lintu, on mies paossa kotipaikoiltaan." Snl 27:8 v. -33 käännös. Ja vuoden -92 käännös sanoo näin: "Kuin lintu, joka jättää pesänsä, on ihminen, joka lähtee omilta mailtaan." Snl. 27:8 KR-92 Olemme varmaan kaikki Jumalan edessä enemmän tai vähemmän, pesästämme lentoon lähteneitä poikasia, mutta tarkoitus on palata Isämme luo jälleen. Ihan jokaista odotetaan kotiin taas.
- Minä tunnen sinut, paremmin kuin kukaan muu, tai sinä itse. Olethan oma lapseni; minä rakastan sinua.
"... sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja ... minä sinua rakastan..." Jes. 43:4
"Koska olet arvokas minun silmissäni, koska olet kallis ja rakas... Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi... minä sanon pohjoiselle: "Anna tänne!" ja etelälle: "Päästä irti!" Tuokaa kaukaa minun poikani takaisin, maan ääriltä minun tyttäreni, tuokaa jokainen, joka on kutsuttu minun nimiini, jonka olen kunniakseni luonut, muovannut ja valmiiksi tehnyt." Jes. 43:4-7 KR-92
Jeesus, ja Isä, rakastaa jokaista lastaan! Niin suurella rakkaudella, ettemme käsitä. "Yhtä hyvin heikkoa kuin väkevääkin", niin kaikkein heikointa, kuin myös sitäkin, joka muiden mielestä vahvana - myös syliä ja silitystä, ja lempeitä, vahvoja käsiä, ympärilleen kaipaa❣️
Ihana huomio, Päivän Tunnussana -kirjasen tuomana esiin. Siinä kun oli jae niin kirjoitettuna, että Jeesuksen nimi siinä alussa oli myös mainittu. Raamatussakin asia selviää, kuka sen merkittävän asian teki, kun lukee enemmän jakeita edestä ja takaa; mutta kirjasessa asia tuli selväksi yhdessä jakeessa, kun sen vapauttajan nimikin oli heti alkuun selvennykseksi laitettu; näin siis Päivän Tunnussana: Jeesus tuli päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. Hebr. 2:15
Jeesus - kuolemanpelosta Vapauttaja!
"Kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina." Sitähän me ihmiset todella jokainen olemme kokeneet. Kuolema on ollut koko ikämme se suuri peikko ja "vihollisista viimeinen", jota emme itse kykene voittamaan. Pelkäämme, mihin joudumme kuoleman ottaessa meistä valllan.
Mutta nytpä onkin kuoleman valta murrettu! Vaikka jokaisen ihmisen ruumis eli kroppa tai keho; kuolee, kuolemalla ei ole valtaa pitää meitä, koska Jeesus omalla kuolemallaan hankki meille uuden elämän - taivaassa, Luojamme luona. Se on lahja jokaiselle halukkaalle vastaanottajalle.
Raamattu, vuoden 1992 käännös selittää: "Sen kuitenkin näemme, että tuo "lyhyeksi aikaa enkeleitä halvemmaksi asetettu", Jeesus, on kuoleman tuskat kärsittyään "seppelöity kirkkaudella ja kunnialla". Armollisen Jumalan tahto näe oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta.
Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä heidän pelastajansa ja perilleviejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi. Pyhittäjällä ja pyhitettävillä on kaikilla sama isä; siksi ei pyhittäjä häpeäkään kutsua näitä veljikseen: - Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä. Hän sanoo myös: - Minä turvaan Herraan, ja edelleen: - Tässä olemme, minä ja lapset, jotka Jumala minulle antoi.
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siksi hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina.
Hän ei siis ota suojelukseensa enkeleitä - hän ottaa suojelukseensa Abrahamin* suvun. Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan." Hebr. 2:9-18 KR-92
*Abraham: uskon isä, jokaisen uskovan isä. Hän on siis paljon enemmän kuin vain israelin kansan isä.
Ennen ylösnousua puhuin hiljaa mielessäni Jumalalle; mitä mielessäni asioita oli. Jossain kohtaa mieleeni tuli tuollainen otsikon tapainen kysymys siitä, että kyllästyyköhän Hän kuulemaan juttujani. Mieleeni tuli sitten Raamatusta yksi kohta, jossa kehotetaan puhumaan Jumalalle hiljaa vuoteillamme. Etsin kohdan, ja samalla löytyi toinenkin Jumalalle puhumiseen liittyvä kohta. Molemmat psalmeissa, ja toinen niistä oli samanlaisena myös Aikakirjoihin kirjattu.
"Vaviskaa, älkääkä syntiä tehkö. Puhukaa sydämissänne vuoteillamne ja olkaa hiljaa. Sela." Ps. 4:5
Tuota edelsi jae, jossa sanottiin: "... Herra kuulee, kun minä häntä huudan." Ps. 4:4
Äänetöntäkin huutoa voi olla, ja se kuuluu kyllä hyvin taivaaseen asti! Ihan niinkuin myös äänetön kuiskaus... Sitten oli se toinen psalmikohta. Siinä kehotettiin myös laulamaan hänelle:
"Laulakaa hänelle, veisatkaa hänelle, puhukaa kaikista hänen ihmeistänsä." Ps. 105:2, 1. Aik. 16:9
"Hänelle". Helposti ajattelee pelkästään, että "Hänestä" - muille. Mutta tuota alinta jaetta lukiessa tuli mieleen, että Jumala - Isä, tahtookin ehkä, että hänen lapsensa puhuvat hänenkin kanssaan niistä "hänen ihmeistänsä - yhdessä iloiten niistä🤗
---
Tässä on linkki Koivuniemen Raamattuhakuun:
https://www.koivuniemi.com/raamattu
Aasaf oli sen sanoittanut, ja Jedutunin tapaan se esitettiin - laulu, psalmi 77. Aasaf oli ollut levoton kirjoittaessaan sen. Siinä katsotaan menneeseen, verrataan nykytilannetta siihen. Ja pohditaan, onko Jumala muuttunut?
"... Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen." Jes. 48:12
Tuli mieleen hengellisen laulun sanat: "... hän etsivi aina mun menestystäin..."
Siinä kiinnitti huomiotani juuri tuo "aina". Todellakin, niinhän sen täytyy olla. Vaikka meistä ei kaikki se, mitä meille on tapahtunut tai voisi tapahtua, aina tunnu siltä - parhaalta... Mutta Jumala - Isä - näkee aina meitä paremmin, mikä lopulta on meille parhainta.
Kirjoitan tätä autossa. Surkea keli, ja mieleen on tullut viime kevättalven onnettomuusuutiset tältä samalta tieltä, samankaltaiset keliolosuhteet.
"Kun rukoilet Herraa, hän on jo kuullut sinua."
Otsikko ja ylläoleva lause on Juha Vähäsarjan kirjasta Joka päivä lupaus kantaa.
Allaoleva puolestaan on Vähäsarjan kirjasta Joka päivä Jumalan kämmenellä. Nuo tarjoilivat minulle apua tänä aamuna.
"Joka tapauksessa Jeesus pitää meistä huolta lupauksensa mukaan, murehdimme tai emme."
---
Tosiaan... murehdimme tai emme... Sitäpä ei ole tullut edes ajateltua, ikäänkuin murehtiminen olisi jotain sellaista jota on oltava, ikäänkuin Jeesus ei muuten meitä välittäisi auttaa... Ikäänkuin se, että olemme kamalasti huolissamme, lisäisi jotenkin Jumalan huolenpidon määrää, halukkuutta tai voimaa, tai muuten vaikuttaisi lopputulokseen.
Pyyntöjä ja toiveita saamme toki esittää, mieluusti niitä vastaanotetaan. Yhteydenottojamme - noin muutenkin - ihan odotetaan❣️ Mutta Isä päättää miten ja milloin auttaa, on minulla surkeat naama & mieli tai ei...
Joku voi olla mahdollistamassa jotain jonkun toisen osalle🌱
Aamun luettavissani oli kahdesta naisesta; Noomista ja Ruutista, jotka olivat anoppi ja miniä. Heillä oli niin hyvät välit, että Ruut lähti Noomin mukaan Noomin entiseen kotimaahan muuttaen, kun perheen miehet olivat kuolleet. Noomi toimi sitten Ruutille äitinä siellä, kun omia poikia ei enää ollut. Ja Ruutin uusiin naimisiin menolla oli myös Noomilla sormensa pelissä. Noomi oli sitten Ruutin lapselle myös isoäitinä ja hoitajana, koska Ruutin oma äitihän oli jäänyt Ruutin synnyinmaahan.
Raamattu kertoo että naapurin naiset jopa sanoivat lapsen synnyttyä, että "Noomille on syntynyt poika"*. Raamattuhan ei ainakaan mainitse, että Noomilla olisi ollut ollenkaan omia lapsenlapsia niistä omista kahdesta kuolleesta pojastaan, joiden vaimoja Ruut ja Orpa olivat olleet... Ja Noomi koki osansa ja olemisensa varmaan hyvin epäonnistuneeksi ja turhaksi, koska entisiin kotimaisemiin palattuaan sanoi tutuille naisille: "Älkää enää kutsuko minua Noomiksi*, kutsukaa minua Maaraksi**, sillä Kaikkivaltias on antanut minulle paljon katkerata murhetta."** Ruut 2:20 (*onnellinen, **murheellinen) v. 1933 käännös
Mutta silti: Noomilla oli tosi tärkeä osa - jopa ilman omista lapsista syntyneitä jälkipolvia - Israelin uusien sukupolvien tulemisessa ja tulevaisuudessa, ja jopa koko maailmankin loppuun asti ulottuvassa tulevassa historiassa! Ilman häntä ei olisi syntynyt kuningas Daavidiakaan! Esiäitinä Ruut... Ja Jeesuksenkin esiäitinä oli Ruut, joka Noomin mukana tuli siihen maahan... Leskinä kummatkin. Mutta Jumalalla oli, ja on, suunnitelmat pitkälle tulevaisuuteen.
*Ruut 4:17: "Ja naapurivaimot antoivat lapselle nimen, sanoen: "Noomille on syntynyt poika". Ja he panivat hänen nimekseen Oobed. Hänestä tuli Iisain, Daavidin isän, isä." v. -33 käännös
---
Suomessa sanalla anoppi on usein jotenkin epämukava kaiku. Mutta monissa muissa maissa ja kulttuureissa tuo sama asema on niinkuin toisen äidin asema. Äitejä kotimaassamme kyllä enimmäkseen arvostetaan... Mitä jos täälläkin ajateltaisiin anoppeja ja miniöitä äiteinä ja tyttärinä? Ja appiukkoja ja vävyjä isinä ja poikina? Miesten puolella ei ehkä ole ihan samassa mittakaavassa sentään yleisiä vitsit näistä "isistä lain mukaan" kuin on naisten kesken anopeista?
Ruut oli Noomin, anoppinsa, kotimaahan tullessa maahanmuuttaja. Ja liekö ollut alkujaan toisenuskoinenkin. Siitä Raamattu ei mitään sano. Mutta kukaties Ruut joutui kokemaan väheksyntää ja ylenkatsetta sen vuoksi, että oli muualta: oli moabilainen.
Olen joutunut itse tarkistamaan käsityksiäni toisen kulttuurin edustajista. Olen saanut huomata, että usein he ovat kohteliaampia ja huomattavasti huomaavaisempia ja avuliaampia kuin itse olisin osannut olla. Ei me suomalaisiksi syntyneet välttämättä olla ihan kaikessa niin hyviä, kuin olemme itsestämme luulleet. Jos meillä olisi mahdollisuus tutustua toisen kulttuurin edustajan ajatuksiin ja tapoihin edes vähän, saattaisimme yllättyä heistä myönteisestikin. Ja käsitys omasta itsestä ja omista tavoista voisi muuttuakin joissakin kohdin ehkä? Meidän on tietysti usein vaikea tutustua muihin, jo ihan oman luonteenlaatumme vuoksi. Sen itsessäni aivan erityisesti huomaan. En helposti ryhdy puheisiin edes omankielisen ihmisen kanssa, ellei toinen tee aloitetta, tai keskustelukumppani ole hyvin tuttu. Saati jos on kieliongelma. Itsehän en kehtaa enkun sanoja suustani päästää, niitä vähäisiäkään, joita ehkä kirjallisessa muodossa osaisin. Mutta moni muualta tullut toivoisikin kenties että hänelle puhuttaisiin suomea... Itsehän olen anoppi, jota on nimitetty äidiksi. Ja isäntä on appiukkona saanut kuulla itseään sanottavan isäksi. Kyllähän se tuntuu kivalta:)
Monille uskoville ylistyshetket on varmaan jatkuva osa elämää. Sitten on niitä, joille se on vieraampaa, koska oma mieli askaroi alituiseen ihan muunlaisissa miettiessä. Niinkuin minulla, kaikenlaiset huolet usein valloittavat mielen. Mutta eilen minä koin yllätyksen, mieleni alkoi ylistää jonkin laulun sanoin Jumalaa!
Olin valmistautumassa nukkumaan. Iltatoimissa ollessani wc:n puolella, alkoi mieleni yllättäen laululla ylistää Herran suuruutta. Se tuli niin yllättäen, ja olisin oikeastaan halunnut ihan ääneen sen ylistyksen laulaa - ikäänkuin kaikkien kansojen kuultavaksi - mutta pidin sen hetken kuitenkin täysin äänettömästi.
Se yllätti minut täysin, sellainen ilahduttava hetki. Ei oltu edes katseltu mitään sellaista elokuvaa, että se sellaisesta olisi tullut. Jos olisin heti ja helposti löytänyt laulukirjan, olisin yrittänyt etsiä laulua. Se saattoi olla Hengellisen laulukirjan laulusta nro 45, (nyt aamulla kun sen etsin) eli Jaakko Löytyn laulusta "Nyt taivaat avautuu", sillä jotain sellaista siinä oli.
Halusin kirjoittaa tuosta yllättävästä ylistyshetkestä, joka oli täysin äänetön ja niin yllättäen tullut. Jumala voi näköjään siis tuollakin tavoin yllättää! Älä siis ihmettele, jos sinäkin joskus tulet sillä, tai jollakin muulla ihanalla tavalla, yllätetyksi. Tuollaiset on kuin Isän "yllätyspaketteja"* lapsilleen, ei mistään ansioista, vaan ihan iloksi vain annettuina.
*Meillä isäntä teki aikoinaan lapsille sellaisia pieniä yllätyspaketteja, joissa oli jotakin kivaa:) Välillä lapset niitä ihan toivoivat tehtävän. Ja isukki teki...
Sen Löytyn laulun voi halutessaan kuunnella tuosta Hengelliseen laulukirjaan menevästä linkistä: (kirjoitettuina kyseisen laulun sanoja näyttää löytyvän netistä helposti)
https://www.hengellinenlaulukirja.com/?p=2620
Yllättävää oli, ettei tuota näyttäisi olevan virsikirjassa, vaikka muita Jaakko Löytyn sanoituksia siellä on.
Tässä vielä linkki virsikirjaankin. Siellä näkee virsien sanoja ja voi pääsääntöisesti kuunnella virsistä ensimmäisen säkeistön laulettuna.
"Ps. 18:31–37
Jumalan ohjeet ovat täydelliset,
Herran sana on kirkas ja puhdas.
Kuin kilpi hän suojaa niitä,
jotka hakevat hänestä turvaa.
Kuka on Jumala, jollei Herra,
kuka on turvamme, jollei Jumalamme?
Jumala vyöttää minut voimalla,
hän osoittaa minulle oikean tien.
Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat
ja ohjaa kulkuni kukkuloille.
Hän opettaa käteni taistelemaan,
käsivarteni jännittämään sotajousta.
Herra, sinä asetut kilveksi eteeni,
sinun oikea kätesi tukee minua,
sinun apusi tekee minut vahvaksi.
Sinä teet varmoiksi askeleeni,
polveni eivät horju.
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen."
*Ylläoleva oli Kirkkovuosikalenterin tälle päivälle osoitetusta psalmista, v. -92 käännöksen mukaan. Päivän eri hetkien teksteihin pääset tästä: https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/#year=2025&month=8
---
Mutta tuosta nyt luetusta psalmikohdasta muutaman sana. Aiheena oli nyt valheen ja totuuden erottaminen toisistaan. Tuota psalmikohtaa kun nyt luin, jotenkin siitä miettii paremmin lukemaansa, kun se oli noin harvakseltaan "painettu" luettavaksi. Ihan ensiksi jo ensimmäinen rivi psalmista sai miettimään: "Jumalan ohjeet ovat täydelliset" ja sen jatko: "Herran sana on kirkas ja puhdas".
Jos - ja kun - Jumalan ohjeet ovat niin hyvät, selkeät ja puhtaat; varmasti voi sanoa: täydelliset, niin miksi me sitten niin usein harhaudumme ja eksymme? Emmekö ymmärrä ohjeita, emmekö osaa lukea niitä? Ei siitä ole kyse, vaan me elämme synnin tahraamasssa maailmassa, ja se vaikuttaa meihin jokaiseen. Kaikkiin niihinkin, jotka tahtovat Herraa seurata. Synti ja vihollinen ajaa meitä kohti vääriä teitä ja polkuja. Tarvitsemme joka hetki Jumalaa ohjailemaan meitä niinkuin pikkulapsia. Hänen kasvatettavinaan voimme vähitellen oppia saamaan enemmän ymmärrystä erottaa oikean väärästä, valheen totuudesta.
Tarvitsimme - ja tarvitsemme, Jeesusta huolehtimaan puhtaudestamme. Hän otti homman hoitoonsa, ja huolehti/huolehtii asian täydellisesti, jos vain annamme hänen tehdä sen puolestamme. Olkaamme jokainen mieluusti hänen hoidossaan, kuin pieni lapsi rakkaan isänsä ja äitinsä hoidossa.❣️
---
Valon heijastumista erilaisiin paikkoihin...
"... Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte..." Joh. 14:4
Tuon edellä Jeesus puhui sitä minne menee, eli taivaan kotiin. Hän halusi puhua lohduttavasti ja rohkaisten niitä, jotka jäisivät ikävissään kaipaamaan häntä. Jeesus tahtoi tuolla - ja kaikella siinä puhuessaan, sanoa senkin, että älkää olko huolissanne siitäkään, että osaisitteko tulla sinne kotiin. Tehän olette jo tietoisia siitä tiestä, te tunnette sen. Olenhan itse kertonut sen teille. Ei se ole teille mikään arvoitus. Sitäpaitsi, minä tulen kyllä itse hakemaan teidät. Teidän ei tarvitse olla osaamisestanne huolissanne. Minä huolehdin teistä!
*Joh. 14: https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=Joh+14&kaannos=fi-38&kirjat=kr
Sen, joka muistetaan usein loppusanoistaan: "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä..."
Häntä pisti sieluun niin paljon se kaikki, kun hän kadehtien katseli kuinka keveästi ja leveästi eläviä, kaikinpuolin hyvinvoivia ja terveitä jotkut toiset olivat; ja jotka sitten sen lisäksi olivat puheissaan hyvin armottomia ja röyhkeitä toisia kohtaan. Eikä röyhkeys ollut vain ihmisiä kohtaan, vaan heidän röyhkeät puheensa ulottuivat halveksimaan myös Jumalaa taivaassa...
Mutta sitten tuli Aasafille jokin käännekohta.
Pyhäkössä ollessaan Hän tajusi oman osansa moninverroin noita toisia paremmaksi: Noilla röyhkeillä, jotka eivät Jumalaa tunnusta, kunnioita ja palvele, on röyhkeiden äkkinäinen ja kurja loppu! Mutta: siinä samalla hän tajusi oman osansa ylivertaisen paremmuuden - kaikista olevista koetuksista huolimatta:
"Kuitenkin minä saan aina olla sinun luonasi, ja sinä pidät kädestäni kiinni." Ps. 73:23 KR-92
Siinä hän sai - ja saa - olla, niinkuin Isän kainalossa ollaan - aina. Aina ja kaikissa tilanteissa. Aina Rakkauden ja huolenpidon kohteina❤️ Niin myös mekin!
