Jotenkin taas tänä aamuna nämä suvun sijoilta ja/tai lapsuuteni sijoilta etäällä, "poissa", olemiset tuli mieleen. Jotenkin lohduttavina koin vanhan Päivän Tunnussanan eilisen ja tämän päivän tarjolla olevat jakeet:
"Minä iloitsen kansastani. Ei siellä enää kuulu itkun ääntä, ei valitusta." Jes. 65:19 KR-92
Jeesuksen sanat: "Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää." Joh. 16:22 KR-92
"Jumala, sinä olit opastajani jo kun olin nuori, ja tähän päivään asti olen saanut kertoa ihmeistäsi." Ps. 71:17 KR-92
"Simeon otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: -- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi." Luuk. 2:28-30 KR-92
---Raamatussa puhutaan paljon suvusta. Siitä löytyy paljon jakeita. Myös tällainen:
"Koska me siis olemme Jumalan sukua..." Apt. 17:29 KR-92 Ja tuohon jakeeseen oli viitteenä tämä (Jeesuksen sukuluettelosta): "tämän Enos, tämän Set, tämän Adam, tämän Jumala." Luuk. 3:38 KR-92
Siinä oli kyse, kuka on kenenkin isä. Huomioitava on, että ensimmäisen ihmisen isä oli Jumala! Siispä meidänkin jokaisen sukumme on Jumalasta lähtöisin... Aika huikeaa! Samalla lohduttava näkökohta; sillä silloinhan olemme aina "sukumme" sijoilla, olemme missä tahansa.
Vaikka meistä usein saattaa tuntua siltä, niinkuin eräs jae sanoo; Sananlaskuissa: "Kuin pesästään paennut lintu, on mies paossa kotipaikoiltaan." Snl 27:8 v. -33 käännös. Ja vuoden -92 käännös sanoo näin: "Kuin lintu, joka jättää pesänsä, on ihminen, joka lähtee omilta mailtaan." Snl. 27:8 KR-92 Olemme varmaan kaikki Jumalan edessä enemmän tai vähemmän, pesästämme lentoon lähteneitä poikasia, mutta tarkoitus on palata Isämme luo jälleen. Ihan jokaista odotetaan kotiin taas.
---
Vielä tämä näkökulma tähän asiaan: Kun minä piirustelen niitä vaatimattoman näköisiä piirustuksiani, ties mikä millekin jämäkartongille usein, on ne kuvat minulle jotenkin merkityksellisiä - minulle, ei välttämättä muille; koska he eivät aina tiedä, mikä sai minut tekemään sen. Ja vielä pitämäänkin sen itselläni.
Katselin matkalla eräällä kahvitauolla vanhaa ihmistä huoltoaseman kassatiskin äärellä. Mieleen tuli, että olemme Jumalan luomistöitä, ja sitten myös se, että hän tekee yhä työtä - silläkin tavalla, että muokkaa meitä monin tavoin koko ajan:) Saadaan olla siitä kiitollisia❣️
"Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä." Joh. 5:17
Se on kyllä mielenkiintoista, miten Jumala voi suunnata maassa matavaa katsetta valoon! Ensinnä, ihan kirjaimellisesti sain iloita tänä aamuna valosta. Ennen ylösnousua jo ihailin ikkunasta näkyviä valoisia puiden latvoja, ja aavistusta alkavasta viherryksestä koivujen latvoissa. Ja sininen taivas puiden latvojen välissä. Ja kun nousin ylös ja astelin keittiöön, piti ihan huoneiden rajalle pysähtyä ihmettelemään ja ihastelemaan valossa kylpevää keittiötä. Olin siinä juuri oikeaan aikaan, sillä hetkisen päästä, valo oli jo selvästi vähentynyt ja siirtynyt hieman toisaalle. Mutta sitten oli ne tavan aamulukemiset. Joista kyllä ajattelin ensin, että jaksankohan lukea mitään. No luin kuitenkin. Siis niitä tavan aamulukemiani, eli luen Päivän Tunnussana -kirjasen merkkaamia kohtia. Ja jopa innostuin kirjoittamaankin, kun huomioin että sen pääluettavan, eli Raamatun, loppuluvussa ja alkuluvuissahan on samaa: mm. valo ja virrat. Ja muutakin löytyy jos enempi lueskelee.
Raamatun viimeisestä luvusta: "Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan* on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti." Ilm. 22:1-5 v. -92 Raamatunkäännös
"Eedenistä sai alkunsa joki, joka kasteli puutarhan ja joka sieltä lähtiessään jakautui neljäksi haaraksi. Ensimmäisen nimi oli Pison. Se kiertää koko Havilan maan, missä on kultaa, ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös suitsutuspihkaa ja onykskiveä. Toisen nimi on Gihon. Se kiertää koko Nubian maan. Kolmannen nimi on Tigris, ja se virtaa Assurin editse. Ja neljäs joki on Eufrat. Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä." 1. Moos. 2:10-15 v. -92 käännös
Voisi vaikka ensin lukea: Hebr. 9:11 ja siitä eteenpäin; sillä tuossa alla on poimittuna kolme jaetta siitä: (KR-92 käännöksen mukaan tuossa nuo)
Abel joutui antamaan sitten vielä oman henkensäkin; sillä kateudesta ja vihasta Kain tappoi veljensä. Jumalalla oli sen jälkeen Kainille asiaa. Hän sanoi: "... veljesi veri huutaa minulle maasta." Ja ajoi hänet sitten muualle.
Kain sanoi Jumalalle: "Syntini rangaistus on minulle liian raskas kantaa." Hän pelkäsi kuolevansa koston uhrina* Mutta Jumala halusi suojella häntäkin! Kain sai itseensä jonkin merkin, etteivät kostoaikeissa olevat häntä tappaisi. (*huom. kuinka käytämme yleisesti sanaa uhri: rikoksen uhri).
Mainittakoon vielä tämä: Kainin jälkeläisistä mainitaan tulleen: "teltoissa asuvien paimentolaisten kantaisä", "ensimmäinen harpun- ja huilunsoittaja" ja "seppä, joka aloitti pronssin ja raudan takomisen". Ja Kain itse: "oli ensimmäinen, joka perusti kaupungin."
Adamin ja Eevan lapsista Set oli sitten se, joka syntyi Kainin ja Abelin tapauksen jälkeen, ja josta sitten aikanaan juonsivat sukupolvet Nooaan, Abrahamiin... Jeesukseen... (Ja itseasiassa meihin kaikkiin - Nooan jälkeläisinä; joko Seemin, Haamin tai Jaafetin jälkipolvina ollen).
Viite Jumalan järjestämästä uhrista nähdään myös kertomuksessa (1. Moos. luku 22), kun Aabraham käsketään uhraamaan ainoa poikansa. Aabraham suostuu, koska ajattelee*, että Jumala kykenee kuolleistakin herättämään. Mutta juuri kun Aabraham on jo kohottanut veitsen, Jumala keskeyttää sen asian, koska näki, että Aabraham oli valmis antamaan oman poikansa - kuten Hän, Jumala, tulisi tekemään - juuri Aabrahamin tulevan jälkeläisen kautta. Jälkeläisen, joka tulisi lähtemään juuri tästä alttarilla makaavasta Iisakista.
* "Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä." Hebr. 11:19 KR-92
Pitäisi vain uskaltautua jäämään viallisena, rikkonaisena, keskentekoisena... ilman omia korjailuja Jumalan armollisiin käsiin...❤️
Hän osaa tehdä sen, mihin me emme kykene. Muuttamaan, korjaamaan, puhdistamaan, eheyttämään. Kaikkea sitä, mitä me emme kuitenkaan osaa. Vaikka kuinka haluaisimme.
Mehän olemme kuitenkin Jumalan taideteoksia! Siltikin, vaikka omasta mielestämme olisimme ihan olemattomia, turhanpäiväisiä, ym. kaikkea sitä mitä emme haluaisi olla Jumalan silmissä varsinkaan...🙄
Mutta Jumala ❤️ meitä, ja 😊 meille...
---
Ps. En minä tuollaista kuvaa aikonut, vaikka metsää meinasinkin. Mutta piti se jättää tuollaiseksi, kun tiedän, ettei ne minun korjailemiset yleensä paranna sitä piirustusta, päinvastoin. Valokuvankin annoin olla nyt tuon vinon version.
Jeesushan antoi vinkin, että emme murehtisi tulevien päivien murheista tänään; ja sanoi, että kullekin päivälle riittäisivät ihan sen omat murheet.
Mutta entäs kun kuitenkin löydän itseni niin usein tekemästä juuri sitä, että murehdin jonkun muun päivän, kuin tämän, murheen aiheita? Tuleeko minulle siitä parempi ja levollisempi olotila? No ei, todellakaan! Päinvastoin kaikki alkaa näyttää vain ankeammalta yleensä, ja ilmaantuu uusia mietittäviä.
Mutta yhtenä iltana kävellessäni huomasin, katsellessani ympärilläni olevaa luonnon kauneutta, että miksi hukkaisin tämän päivän hyviä asioita murehtien huomisen huolia, joille en voi tänään kuitenkaan mitään. Tuli mieleen, että se Jeesuksen sanoma vinkki, että voisi jättää ne huomisen huolet huomiselle, antaa sitten ikäänkuin mahdollisuuden iloita siitä, minkä tänään näkee ja kokee iloitseminen arvoiseksi. Voisimmeko siis ehkä rohkaistua jättämään sen oman asioiden hallitsemiseen tarpeen vähemmälle, koska on olemassa kuitenkin meitä suurempi, joka kaikkea luotua hallitsee.
Kuvat tämänaamuisista näkymistä🌱☀️
Pari päivää sitten oli jakeena: "Niin kuin maa työntää versoa, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi." Jesaja 61:11 KR-92
Siinä silloin sitä lukiessa, kiinnitin huomiota sanaan "työntää", kun se ei tuntunut sopivan minun mieleeni. Joku muu sana olisi muka ollut parempi; lienenkö ajatellut tuota "puskea" sanaa, vai mitä lienen ajatellut. Mutta se mietintä sai eräällä kauppamatkalla jatkoa. Muutaman vuoden takaisen hakkuuaukon ohi ajettaessa, huomioin siinä pusikot, jotka nyt, tänäkin kesänä valtavalla voimalla ovat työntäneet uutta kasvustoa.
Mikä valtava voima se onkaan, joka saa alashakatun maan aloittamaan valtavan nousun niistä juurista ja siemenistä, joita maahan on jäänyt! Mikä ihme se onkaan, että pieni, kuiva siemen, sisältää sellaisen kasvuvoiman, että kun se herätetään valolla, lämmöllä, vedellä, ja ties millä muulla, (joskus jopa kylmäkäsittely tarvitaan), niin se todella alkaa "työntää versoa voimalla". Samoin maahan jääneet juuret; jopa juuren palat.
Sopiikin miettiä ja ihmetellä, että mistä se siemen - ja juuri, on saanut sen voiman?! Sen voiman, joka ajallaan herää toimimaan?
Nehän herättää eloon Jumala - kaiken elollisen Herra ja Luoja! Hän, joka sen voiman on niihin laittanutkin.
---
Sainpa vielä mainion havaintoesityksen tämänpäiväiväisellä kävelylläni. Näin tien sivussa pienehkön, kuivan, monihaaraisen puunjämän, joka äkkiseltään vilkaistuna näytti silmääni kuin hirvenpäältä. Ajattelin noukkia sen mukaani, jotta voisin kotona katsoa saisiko siitä todella vähän muokaten sellaista. Mutta sepä ei suostunutkaan irtoamaan maasta, oli siinä tiukasti kiinni. Eikä se ollut kuollutkaan, siinähän oli pieni lehti tuloillaan!
Ehkä näet sen lehdenkin... tuossa alla olevassa kuvassa🌱
Kirjoittelin tänä aamuna lukemiani jakeita vihkoon. Siinä oli jakeita myös Jobilta; siitä kun Jumala sitten alkoi puhutella Jobia. Niistä Jumalan sanoista tuli halu jotenkin yrittää kuvaksi saada jotkin niistä sanoista. Tässä ne sanat:
"Silloin Herra vastasi Jobille. Myrskyn keskeltä hän puhui: - Kuka on tämä, joka peittää minun tarkoitukseni melettömillä puheillaan?"
"... "Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme..." Apt. 17:27-28 KR-92
Alkoi soida mielessä vanhasta laulusta:
"...me kainoja ollaan ja pieniä vaan, mut Luoja ei unhoita kukkiakaan... Hänen kenttänsä kirjoomme, laaksot ja haat, ja viehkeiksi verhoomme vihreät maat..."
Jotenkin noin:)
Alussa oli paratiisissa muiden puiden lisäksi ne kaksi erityistä puuta: elämän puu, sekä hyvän ja pahantiedon puu. Mutta vain toinen niistä on myös sitten, kun on uusi taivas ja uusi maa.
"Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole." Ilm. 21:1 KR-92
Tuli mieleen: "...älkää mistään murehtiko...", kun mietin meitä koskevia asioita. Samalla mieleen tuli heti sekin, että kuitenkin meitä murehduttaa ja pelottaa niin monet asiat. Vaikka meille on sanottu, ettei tarvitsisi. No sitten tuli mieleen: "...lupauksenantaja on luotettava...". Niinpä! Kyllähän me kaikenlaisia lupauksia voidaan saada, mutta sillä on merkitystä, kuka sen lupauksen antaa. Kukaan ei pysty pitämään lupauksiaan niinkuin Jumala, joka on kaiken luonut.
"se pysyy lujana iankaikkisesti niinkuin kuu. Ja todistaja pilvissä on uskollinen'." Sela." Ps. 89:38
VIISAUS (Snl. 8:22-31)
"Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö." Jes. 43:18
Jos sinäkin murehdit jotain mennyttä asiaa, ehdotan, että lukisit tai kuuntelisit (molemmat tavat mahdollisia) tuosta alla olevasta linkistä yhden vanhan TV7:n päivän sanan, jonka puhuu Veli Johannes. Hänellä on siinä rohkaiseva sana siitä, että voi katsoa uuteen ja jättää menneet!
https://www.tv7.fi/daily_word/20-12-2020/
