Se oli Aasaf, joka kirjoitti psalmin 73...

Sen, joka muistetaan usein loppusanoistaan: "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä..."

Sitä asemaa siinä, ja millaista onni oikeastaan on, hän oli joutunut pohtimaan ankarasti. Onni ei ollut kevyttä höttöä, ei vaaleanpunaista yläpilveä, ei suurta suosiota, eikä varakkuuttakaan, ei edes ilon tunnetta - ainakaan niinä ankaran ahdingon aikoina jolloin hän koki, että saa itse kuritusta joka aamu!

Häntä pisti sieluun niin paljon se kaikki, kun hän kadehtien katseli kuinka keveästi ja leveästi eläviä, kaikinpuolin hyvinvoivia ja terveitä jotkut toiset olivat; ja jotka sitten sen lisäksi olivat puheissaan hyvin armottomia ja röyhkeitä toisia kohtaan. Eikä röyhkeys ollut vain ihmisiä kohtaan, vaan heidän röyhkeät puheensa ulottuivat halveksimaan myös Jumalaa taivaassa...

Mutta sitten tuli Aasafille jokin käännekohta.

Pyhäkössä ollessaan Hän tajusi oman osansa moninverroin noita toisia paremmaksi: Noilla röyhkeillä, jotka eivät Jumalaa tunnusta, kunnioita ja palvele, on röyhkeiden äkkinäinen ja kurja loppu! Mutta: siinä samalla hän tajusi oman osansa ylivertaisen paremmuuden - kaikista olevista koetuksista huolimatta: 

"Kuitenkin minä saan aina olla sinun luonasi, ja sinä pidät kädestäni kiinni." Ps. 73:23 KR-92

Siinä hän sai - ja saa - olla, niinkuin Isän kainalossa ollaan - aina. Aina ja kaikissa tilanteissa. Aina Rakkauden ja huolenpidon kohteina❤️ Niin myös mekin!

Ajatuksia Joonasta - mielensäpahoittamisesta ja masentumisesta

 Joona luku 4, KR-92.

Joona oli varmaan ihminen, joka viihtyi enemmänkin yksinäisyydessä, omassa seurassaan. Hän oli varmaan myös herkästi masentuva. Ja helposti pettyvä. Ja sellaista hän ehkä myös koki, ettei hänen tekemisillään ollut oikein mitään vaikutusta, (vaikka sillä oli! Niiniveläisethän kääntyivät ja katuivat, ainakin siinä hetkessä). Mutta se ei riittänyt Joonalle, (vaikka se riitti Jumalalle!). Joona olisi ilmeisesti  halunnut ns. vaivojensa palkaksi, (laivamatkan myrsky + kalan sisuksissa olo, ym.), nähdä jotain järisyttävää "työnsä" tuloksena. Siihen olisi hänelle kelvannut kaupungin näyttävä tuhoutuminen, joka nyt jäikin häneltä näkemättä - koska Jumala oli armelias!

Joona katseli asioita vain omalta kannaltaan. Enkö minäkin usein tee niin?

Mistä mekään tiedämme omissa pettymyksissämme - olivat ne mitä kokoa, ja mistä hyvänsä alkunsa saaneita - että mitä suurta Jumala niiden kautta saattaa vaikuttaa?

Matkan rasitukset...

"Kun Herra ohjaa askeleita, ihminen kulkee oikeaa tietä. Jos hän horjahtaakin, ei hän suistu maahan, sillä Herra pitää häntä kädestä." Ps. 37:23-24 KR-92

"Mutta kaikissa näissä ahdingoissa* meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut." Room. 8:37 KR-92 

* Huomataan tämä, ettei siinä ole: kaikista näistä ahdingoista. Meitä ei säästetä kaikilta ahdingoilta, kuten varmasti jokainen on huomannut. Mutta niissä ahdingoissa, (niiden keskellä,)  Jumala antaa meille voittoja. Vaikka meillä ei todellakaan olisi mitenkään voitokas olo! Emme välttämättä itse ymmärrä niitä saaneemme, mutta Jumala näkee ne.  (Voi ottaa esimerkiksi sotakentät.)

Ja sanon vielä tämän: Jos itse saisin oman järkeilyni perusteella asioita järjestää, ottaisin tietysti pikavoittoja, heti, tässä ja nyt. Kaikkea hyvää.  Mutta toisiko se minulle iankaikkista hyvää?

"Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen." Room. 8:28 KR-92 

JUMALA EI VALEHTELE...

Usein  rupeamme vertailemaan, että tuolle toiselle ei näköjään anneta niitä ahdinkoja yhtä paljon kuin itselleni, ja rupeamme kadehtimaan ja/tai katkeroitumaan. Tai katselemme ympärillemme kauhistuneena, että mitä kaikkea kamalaa onkaan sallittu toisille tapahtuvan, ja mietimme kauhuissamme niitä, että jos omallekin kohdalle tulisi sellaisia.  Mutta kumpaakaan suhtautumista ei ole Jumala meille tarkoittanut. Elämme kukin omaa elämäämme, omissa ahdingoissamme tai iloissamme, päivän ja hetken kerrallaan.  Ja Jumala antaa seuraavan päivän, jos hyväksi katsoo sen meille antaa.

Siunatkoon sinua Herra, joka on Isämme☀️ 

Toivon, että hän antaisi sinulle ilon kimalteita, vaikka kaikki tuntuisi olevan jäässä! 

Sain itse tänä aamuna luonnossa  niitä, kun jäinen  lumen pinta, ja lumen alta paljastuneet ruskeat korret kimaltelivat auringon osuessa niihin, kuin olisi timantteja sinne heitelty.✨ Kuviin ne eivät suostuneet tallentumaan, vaikka kuinka niitä yritin sillä tallettaa. Tuli mieleen, että mitä kamera ei kykene näkemään, sen silmät - Jumalan luomat  - kuitenkin tavoittaa!

Jeesus avasi oven, kantamalla taakan puolestamme

 

Kuva liittyy Hengellisen laulukirjan lauluun 184. Jeesus poisti syyttäjän tieltämme kantamalla raskaan taakan. Samalla Hän avasi meille oven... 

Laulusta ja kuvasta enemmän toisen blogini puolella:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2023/03/kun-alkoi-aamulla-soida-laulu-mielessa.html

Aamun valoa...

"Muistakaa, millaista oli ennen, silloin kun te juuri olitte päässeet valoon. Te kestitte silloin monet kärsimykset ja kamppailut. Toisia teistä pilkattiin ja piinattiin katselijoiden huviksi, toiset jakoivat toveriensa kovan osan. Te kärsitte yhdessä vankilaan teljettyjen kanssa, te suostuitte iloiten siihen, että omaisuutenne riistettiin, sillä te tiesitte omistavanne parempaa, omaisuuden joka pysyy." Hebr. 10:32-34 KR-92 

"Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.

Onhan sanottu näin: - Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla, eikä hän viivyttele. Kun vanhurskas palvelijani uskoo, hän saa elää, mutta jos hän luopuu, en hyväksy häntä. Mutta me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa."   Hebr. 10:35-39   KR-92 

---

Nämä olivat tämän aamun luettavissa ja tuntuivat hyvältä luettavalta, puhutellen minua; kehoittaen kestäväisyyteen.

 

Jospa eläisin ihan tätä päivää tänään

"Herra olkoon sinun henkesi kanssa! Armo teille." 2. Tim. 4:22 KR-92 

Sitä tarvitaan!

Jeesus itse kehotti olemaan murehtimatta huomisen huolia*. Ja muutenkin Raamatussa kehotetaan siihen, ettemme mistään murehtisi, vaan toisimme asiamme Jumalalle, jopa kiitoksen kanssa**. Mutta kuinka hyvin se murehtimattomuus sitten onnistuu? Melko heikosti. Vaikka ei sitä asiaa mittailemaan tarvitsekaan ruveta. Mutta tämä aikakin on sellainen, että se jo kaikenlaisten uutisotsikoiden välityksellä syöttää meille sitä ajatusta, että meidän on jatkuvasti tarkkailtava kaikkea ja oltava huolissamme milloin mistäkin asiasta.

Mutta Jumalan ohje on toinen: "Älkää murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään.", eli huomisen huolet kuuluvat huomiseen, ei tähän päivään.

Ehdotan, että lukisit yhden rohkaisevan, vanhan tekstin, joka on erään suomalaisen sota-ajan papin kirjoittama:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2016/12/pyha-murheettomuus.html 

---

* Matteus 6:34, 6:27, 10:29-30

** Filippiläiskirje 4:6-7

Rakkaus ei ollut mennyt!

"Ja taivaista kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt." Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan." Markus 1:11-12 KR-92

Heti rakkaudenvakuutuksen jälkeen, ajettiin autiomaahan - kiusattavaksi! Ei kai sitä rakkaudenjulistusta heti peruttu, vai mitä tämä on? Ei sitä oltu peruttu; se oli yhtä vakaana voimassa, vaikka nyt tulivat aivan toisenlaiset päivät koetuksineen. Jeesustakin koeteltiin! Ei siis ihme, jos me olemme ymmällä, kun meidät joskus heitetään "syvään päähän", eikä aina niin kovin syviin edes tarvitse meitä heittää, kun jo kysymme, miksi ei Jumala auta? Näyttää ettei auta; mutta Jeesuksellakin sanottiin olevan silti enkelit pitämässä  hänestä huolta.  Ei Jumala jätä meitäkään yksin, vaikka siltä meistä kyllä saattaa tuntua. Meillekin on annettu rakkaudenvakuutus Jumalan taholta ja Jeesuksen suusta lupaus, että hän joka päivä kanssamme on.

Jeesuskin oli silti ihminen, vaikka oli Jumalan rakas Poika. Voi vain kuvitella, minkälaiset mietteet hänellä oli, minkälaiset kysymykset kenties mielessään, kun hänet autiomaahan kuljetettiin, vaikka juuri oli saanut taivaatkin nähdä avoinna ja kuullut Jumalan äänen. Hienosta hetkestä ns. maanrakoon hetkessä. Ristilläkin Jeesus joutui kysymään, että miksi minut hylkäsit? Silloin se kaikki tapahtui meidän tähtemme.

---

Kun nuo lainaamani jakeet luin, niin siitä nämä ajatukset tulivat. Tuon vesihelmillä koristetun lehden kuvasin tänä aamuna. 

Ei tarvitsisi kaikesta niin hätäillä

"...moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa..." Luuk. 10:41-42 

Jeesus itse sanoi tuon Martalle, (ruoka-asioihin liittyen varmastikin,) mutta tuohan sopii muuhunkin. Kaikkeen  huolehtimiseen ja hätäilyyn, sen huomasin, kun luin tuon kohdan kalenterista, johon se oli painettu. Siinä hetkessä se puhui minulle huomioiden ne omat huolen- ja hätäilyn aiheeni.  

Jeesus kyllä tietää tarkkaan aivan kaiken, mikä meitä milloinkin koettelee. Hän antoi ikäänkuin  "luvan" olla huolehtimatta ja murehtimatta huomisesta sanoessaan:

"Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." Matt. 6:34

Kuvassa kahtimien läpi tuleva valo luo raitoja ja muita varjoja oveen... joka muutoin on valkoinen.

Se ei ollut vielä loppu

"Hän tuli luoksemme, otti Paavalilta vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja julisti: "Näin sanoo Pyhä Henki: Tällä tavoin juutalaiset  Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin." Apt. 21:11 KR-92 

Mahtoikohan siinä käydä Paavalilla kuuma pelon sävähdys, kun hän kuuli nuo sanat, mikä häntä odottaisi. Tosin, oli hän siitä jo aiemminkin "kuullut", kun Pyhä Henki oli ilmoittaut. Ainakin toiset nyt rupesivat pyytelemään, ettei Paavali lähtisikään Jerusalemiin. Mutta Paavali kielsi heitä itkemästä ja raastamasta hänen sydäntään sillä tavoin. Tilanteessa on täytynyt olla paljon tunnetta puolin ja toisin! 

Emme ihan tiedä, miten Paavali siinä tilanteessa sen ilmoituksen koki. Olihan hän jo aiemmin (Apt. 20:23) saanut Pyhältä Hengeltä viestiä, että kahleet, ym. häntä odottivat. Voi tulla mieleen, että oliko tarpeen "pelotella" häntä tällaisilla ilmoituksilla; joutui jo etukäteen pelkäämään? Ei se ollut pelottelua, vaan, voisiko sanoa, että huolenpitoa. Sillä tavoin, ettei kaikki siellä perillä tulisi täytenä yllätyksenä. Ja erityisesti siksi, että Paavali voisi rukoillen valmistautua, ja ehkä vahvistua, kestämään sitä kaikkea, mitä tulossa oli. Ja samoin oli se muille sen kuulleille rukousaihe; rukoilla ystävän, ja hengellisen isän, puolesta!

Paavalikin oli ihan tavan ihminen pelkoineen ja tarvitsi yhtälailla rohkaisua kuin muutkin.

Mutta vaikka ilmoitus oli pelottava ja toi  monenlaista mieleen, se ei ollut vielä loppu! Ei Jerusalemissa, vaikka siellä alkoi omanlaisensa prosessi. Jopa Roomassa - jonne hänen tiensä lopulta johti - hän asui vielä kaksi vuotta (Apt. 28:30) omassa vuokra-asunnossa (Apt. 28:16), vankina tosin, mutta sinäkin aikana tuli varmaan monta ihmistä evakelioitua ja opetettua. Myös se hänen vartijansa sai varmaan oikein rautaisannoksen evankeliumia! 

"Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen  rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan pyhitettyjen joukossa." Apt. 20:32

Näin hän lähtiessään tervehti eräitä, kun tiesi ettei enää nähtäisi. 

Muukalainen...

"...mä muukalainen olen täällä maassa murheiden, on kotimaani tuolla, yllä tähtein pilvien..." soi mielessäni Lasse Heimosen laulamana.*

Muukalainen... 

"Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa." Joh. 15:19

"Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa." Ilm. 12:12 

---

*Laulu  kuului toissapäivänä autoradiosta Lasse Heimosen laulamana. En ollut aikoihin kuullut tuota laulua, mutta nyt se on soinut mielessäni yhtenään.

"...Kiitos Jeesus avusta tiellä..."

---

Osuipa "sattumalta" silmääni äsken tämä, YLE hartaita säveliä, hengellisen musiikin toivekonsertti, (siis kuunneltava, ei katsottava), ohjelma  suorana huomenna 9.5. alkaen klo 18.30 ja ohjelman jälkeen se on kuunneltavissa Areenan puolella 29 pv:n ajan. 

Mutta tässä siis on juuri mukana tuo mainitsemani Lasse Heimosen laulama vanha laulu myös!

https://areena.yle.fi/audio/1-62091724 

Jumalan "kätkö"

Meidän epäonnistumisemme ovat suuremmissa käsissä, kuin meidän. 

Jumala on kätkenyt niihin jotain. 

"Eikä yksikään niistä putoa maahan, teidän Isänne sallimatta."

"Minä olen sallinut tämän tapahtua."

Me emme aina löydä niitä "Jumalan kätköjä", sitä asiaa, jonka hän piilotti ikäviin tapahtumiin. Toisinaan se voi olla jotakin sellaista varten meissä itsessämme, että emme itse sitä tajua. Toisinaan meidän kipeät kokemuksemme voivat olla vaikuttamassa jotakin Jumalan suunnittelemaa johonkin toiseen. Varmaa on, että Jumala ei tee turhaa työtä.

---

Ajattelin alkuun vain epäonnistumisen kokemuksia. Mutta niitä "Jumalan kätköjä" on muissakin katkerissa asioissa.

Mutta omat virheet ei ole piste. Ne voi olla Jumalan kaksoispiste: (ja suunnittelemansa hän on kirjoittanut tälle viivalle, mutta ei vielä näytä sitä meille...)

Jumala piti lupauksensa

"Aamun valjetessa merimiehet eivät tunteneet edessä olevaa maata, mutta he huomasivat matalarantaisen poukaman ja päättivät yrittää ohjata laivan sinne.  .... 

... kaikki pääsivät onnellisesti maihin." Apt. 27:39,44  KR-92

Siinä aamun valkenemisen ja maan näkemisen ja rantaan pääsemisen välillä oli vielä monenlaiset vaikeat vaiheet, jolloin kaikki rantautumisyritykset näyttivät menevän niin surkeasti, että tuho näytti  varmalta. Mutta Jumala oli luvannut pelastaa  heidät kaikki. Ja niin Hän myös teki. Yksikään ei hukkunut.

Sama Jumala meilläkin on. 

"Eikö sillä ole mitään väliä?"

Noin saatamme kysellä oman elämämme erinäisten asioiden äärellä. Meistä näyttää, ettei Jumala välitä; ettei asiallamme ole mitään merkitystä. Tänä aamuna avatusta rukouskirjasta tuli esiin nämä jakeet. Ikäänkuin vastaukseksi minun esittämääni kysymykseen.

"Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet,

sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:

se on joka aamu uusi, 

ja suuri on hänen uskollisuutensa."

Valitusvirret 3:22-23

"Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe:

sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta,

sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa."

Jesaja 38:17

Jumala ei tee mitään turhaan, ei ilman tarkoitusta.

 Hyvää alkuviikkoa sinulle!

 

 

  

 

Kysymys

"Miksi minulle on tämmöinen risti annettu?"

Ja sen mielessäni sanottua, taidan saada samantien vastauksenkin... Jos sitä ei olisi, minusta tulisi omahyväinen. Pidät minua pienellä paikalla. Kiitos, että kuitenkin päivittäin nostat sen aina hetkeksi pois yltäni. Kuljethan ihan vierelläni. Siinä ihan vierellä ollessasi näet mikä minua painaa - ja miten se painaa. Tarpeen tullen nostat sen pois, jotta saan hengähtää. Toisinaan minä pyydän sitä, mutta tuntuu, ettei mitään tapahdu. Onko se silloin sitä, että tahdot kannustaa minua jatkamaan vielä hiukan sanoen: "Sinä jaksat vielä hetken. Kohta otan sen pois."

Minä ehdin ajatella: "Voisiko sen vaihtaa johonkin muuhun..." Ja tulen heti niihin mietteisiin, ettei taida kannattaa kysyä sellaista. Mistä tiedän, että joku muu muka tuntuisi paremmalta kannettavalta. Eiköhän ne ole kaikki painavan tuntuisia. Vaikka niissä painoeroja onkin. Nyt jo melkein hävettää, että omia pieniä painojani edes sanon ristiksi...


"Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua." Luuk. 9:23

---

(Olin kirjoittanut tämän jutun jo toukokuussa luonnoksiin.)

Hyvää tätä päivää

  sekä alkavaa viikonloppua sinulle!

Meren poikki kuivaa myöten

"Ja israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa myöten, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella."  2. Moos. 14:22

Meren poikki - kuivaa myöten, rupesikin puhuttelemaan minua.
Jumala teki ihmeen. Mutta sitä ennen sotajoukot, faaraon takaa-ajajat, olivat perässä. Myös vahva tuuli puhalsi koko yön... Ihmettä edelsi vaikeat, pelottavat hetket, jolloin mietittiin, kuinka tässä käy! Oli myös kylmä, ja pelottavaa sekin, kun pimeässä yössä oli tuuli niin kova, että meren aallotkin alkoivat väistyä, ja meren pohja tulla näkyviin.

Sitten heidän käskettiin lähteä liikkeelle. Minne? Sinne meren pohjalle, siihen kuiluun, jossa äsken vielä vesi velloi syvänä. Siihen kosteaan kuiluun, jota ympäröi pelottava vesimuuri, joka voisi milloin tahansa haudata heidät - ja jota nyt kutsuttiin tieksi. Siihen kuiluun, jossa näkyi hiekassa ja mudassa kaikenlaista outoa - ken sitä ehti näkemään. Ja vielä kiirekin oli. Koko ajan joku hoputti, että "pitäkää kiirettä", "ei saa jäädä paikalleen", "älkää kuhniko". Ja hermostuneet huusivat toisilleen: "Älkää te tuuppiko, tässä on muutenkin vaikeaa."

Mutta kaikissa vaikeissa ja pelottavissa hetkissä ja tunteissa oli kuitenkin päästy yli - kuivaa myöten. Tunteet tuli ja meni. Nyt oli kiitoksen paikka, kun oltiin saatu tulla yli.

"Jos" - ja "Kun".

"Jos* vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi,

jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota;
jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny,
eikä liekki sinua polta.
Sillä minä olen Herra,
sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, 
sinun vapahtajasi..." Jes 43:2-3

* "Jos" oli norjal. raamatunkäännöksen mukaan "Kun", kirjassa Levähtää vähän/Fredrik Wislöff.

Ajattelin, että en kirjoitaisi tänään mitään, vaikka vähän lueskelinkin. Kävin sitten vielä vilkaisemassa isännän pöydällä avoinna olevaa tuon saman Fredrikin Rukouskirjaakin. Siinä aukeamalla oli tuo sama jae. Siinä kirjassa ei ole päiväyksiä samalla tavoin koko vuodelle, on vain kolmelle kuukaudelle tekstit  aamuun ja iltaan. Tämä oli auki ihan muulta päivältä kuin minkään kuukauden 2. päivältä. Kun sitten luin sen, ja vilkaisin Wislöffin tekstiä vielä siitä alta, huomasin, että se oli se sama, josta isäntä minulle eilen pätkän luki.  (Johon minä silloin vähän työlääntyneenä ynähdin jotain, koska siinä puhuttiin kestämisestä. Se kuulosti korvaani tietysti siltä, että vielä on odotettava, vaikka siinä oli vapautuksen tulostakin).

Tuo kyseinen Raamatunpaikka ei ole suosikkini. Sitä ei oikeastaan tämmöinen minunlaiseni ihminen saa mielellään eteensä, koska siinä puhutaan pelottavista asioista. Kun silmät jää niihin kiinni, unohtuu helposti se, mikä olikaan jutun juju: että Herra itse on siinä mukana pitämässä koko ajan huolta ihan kädestä kiinni pitäen!

Rukouskirjan toisella sivulla oli puolestaan tämä jae:  "Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäsi, sinä pidät minua kiinni oikeasta kädestäni. Sinä talutat minua neuvosi mukaan ja korjaat minut viimein kunniaan." Ps 73:23-24

Tuon voisi ajatella mielessään  siihen muotoon,  kuin Jumala sanoisi meille: Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäsi, minä pidän sinua kiinni oikeasta kädestäsi. Minä talutan sinua neuvoni mukaan ja korjaan sinut viimein kunniaan.

Olin melko takuuvarmasti lukenut Levähtäkää vähän -kirjan tekstiä myös tasan 29 vuotta sitten; elokuun 2. päivä. Kirjan alkulehdelle olen merkinnyt: 2.8.91 perjantai. Lienen sinä päivänä kirjan ostanut ja luultavimmin  sitten lukenut myös sen päivän tekstin.

Meidän elämämme - ja Jumalan läsnäolo siinä

"Jeesus sanoi hänelle: "Enkö minä sanonut sinulle, että, jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden?" Joh. 11:40

Martta ei nähnyt siinä tilanteessa kuin inhimillisen todellisuuden, ja jossain kaukana hieman häämöttävän Jumalan todellisuuden siten, että tiesi ja uskoi veljensä heräävän viimeisenä päivänä ylösnousemuksessa. Jumalan todellisuus oli kuitenkin siinä läsnä, Jeesuksessa, joka siinä Lasaruksen haudalla hänen vieressään oli. Martta sai nähdä Jumalan todellisuuden voiman, kun Jeesus herätti hänen veljensä kuolleista.

Emmekö mekin elä tätä elämäämme huomioimalla useimmiten vain tämän inhimillisen todellisuuden. Ehkä sanomme kyllä uskovamme, mutta käytännössä luotamme vain omiin tekoihimme, päätöksiimme, järkevyyteemme, toisiin ihmisiin, enemmän kuin siihen, että Jumala puuttuisi asioihimme; että Hän niistä välittäisi. Saatamme jopa sanoa, ettemmehän näe Jeesusta tässä vierellämmekään seisovan. Niin, emme kyllä inhimillisillä silmillämme näekään. Sanomme kaiketi, että, jos näkisimme, sitten me uskoisimme.

"...Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." Joh. 29:29 KR-92

Jeesus lupasi olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti:  "... minä olen teidän kanssanne, joka päivä maailman loppuun asti."  Matt. 28:20. Kanssamme on Hänessä koko ajan taivaan todellisuus ja se on jotain paljon enemmän, kuin mitä me pystymme näkemään... ja uskomaan. Marttakin sanoi uskovansa. Hänen ja Jeesuksen sananvaihtoa Joh. 11:22-26 mukaan:

Martta: "Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot."

Jeesus: "Sinun veljesi on nouseva ylös."

Martta: "Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä."

Jeesus: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

Martta sanoi uskovansa, mutta myös varoitteli hetken päästä Jeesusta siitä, että kuollut haisee, kun Jeesus käski avata haudan. Mekin sanomme uskovamme. Mutta yleensä syytä on sen yhden isän tavoin todeta: "Minä uskon! Auta minua epäuskossani!" (Mark. 9:24 KR-92)

Kiitos Jeesus, että olet lupauksesi mukaan meidän kanssamme täällä tänäänkin, vaikka emme ole mitään uskon sankareita. Meillä ei ole uskoa ollenkaan, ellet sinä sitä anna. Kiitos, että olet tänään kanssamme osallisena kaikissa tämänkin päivän tapahtumissa ja asioissa, on meillä sitten aurinkoa tai pimeää.

Ontuva, mutta silti turvattu.

Minäkin olen "ontuva". Minua lohdutti eilen aamulla alla olevat kaksi Raamatunkohtaa, kun omia ahdistuksenaiheitani pohdin. Kun luin ne, tuumin mielessäni, että minäkin olen eräällä tavalla ontuva. Mutta lohduttavaa oli kuitenkin lukea Hänestä, joka oli juuri tullut.

"Ja kun hän oli kulkenut Penuelin ohitse,

 nousi aurinko, mutta hän ontui lonkkaansa."

 1 Moos. 32:31

"...minä olen Herran sotajoukon päämies,

 ja olen juuri nyt tullut..."

 Joos. 5:14

"Turvattomanakin" turvassa. Koen myös jatkuvasti turvattomuutta erilaisten ahdistusteni keskellä.  Mutta näitä miettiessä, minulle tuli mieleen tämä kohta turvallisuudesta:

"Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, 

sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret."

5 Moos. 33:27 

Voisiko sen turvallisempaa paikkaa ja turvaa olla! Vaikka itse olisin pelokas, täytyy sen turvan olla kaikkein paras.

Siunattua ja turvallista päivää sinulle, joka näitä luet!

Mukana koko matkan!

Nappasin nämä tälle päivälle olevat kaksi jaettta kahdesta eri hartauskirjasta. Mutta niissähän oli aivan samaa asiaa kummassakin: Hän on mukana alusta loppuun asti!

"Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät

 iankaikkiseen kirkkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne,

 hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava."

 1 Piet. 5:10

"Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää. 

Vihamieheni tahtovat minulle pahaa, mutta sinä ojennat kätesi, 

sinun väkevä kätesi pelastaa minut. 

Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. 

Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!" 

Ps 138:7-8 KR-92

Koko matkan!

Vaikka saamme kärsimyksiä osaksemme, Hän on mukana elämässämme kaikissa niissä. Hän jopa etukäteen valmistaa niihin, tukee ja vahvistaa matkan aikana, ja vie asiamme päätökseen asti. Hänen armonsa ei lopu milloinkaan.

Tässä vielä tuosta ylinnä olevasta jakeesta jotain: Kutsu juhliin

Yksitoikkoisuudessaan vaihtelevien päivien valitus ja kiitos

Päiväni ovat  sellaista pientä piiperrystä, pienine tapahtumineen, vähäisine (voisi reilusti sanoa: olemattomine) aikaansaannoksineen. Tällä viikolla olen vähän enemmän kirjoittanut tuntojani paperille, siihen muistivihkooni. Ehkäpä jaan siitä muutamia palasia teille. On päiviä, jolloin otan vihon esiin useamman kerran päivässä, toisinaan en kertaakaan. Nämä ovat viikon puolivälistä tähän aamuun.

Keskiviikkoiltana:

"Kaipaan valoa ja lämpöä. Nyt on kevät, kesä kohta lähellä, mutta ei se siltä tunnu. Nytkin on hämärää kuin syksyllä, sataa vettä. Tuntuu, että näännyn tähän valottomuuteen ja kylmään. Mikään ei innosta, olen huomannut, että auringon valolla on elähdyttävä vaikutus. Se saa ihmisenkin virkoamaan ja virkistymään keväällä. Tähän aikaan vuodesta sitä odottaa todella paljon. Onhan talvi jo mennyt, se jaksettiin. Mutta nyt on voimat loppu, jollei uutta voimaa anneta. Luin äsken Yksin armosta -blogista hyvän tekstin (Kun muilla menee hyvin, sinulla ei), joka sopi juuri minun tämän illan ajatuksiini...."

Helatorstai:

"Jeesus on suojapaikka kaikille meille, jotka emme jaksa. Jotka emme täytä kunnollisen kansalaisen mittaa."

"Kuuletko Sinä minun pieniä hädänaiheitani? Tahdotko auttaa niissä, kun paljon isompiakin asioita ihmisillä on? Onko vastauksesesi se, jonka kävellessäni mieleeni sain: "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." Ps 50:15 "Jumalan puh.nro." Saanen siis huutaa Sinua avuksi, oli hätä minkäkokoinen tahansa. Sinä tahdot auttaa. Ja minun tulee kunnioittaa Sinua. Kuinka se tapahtuu?"


Perjantai:

Aamulla: "Iloitsen nyt auringosta, jonka tänä aamuna näen. Monina aamuina ja päivinä se on silmiltäni salattu, koska pilvet peittävät sen... (ja tämähän olikin blogitekstissä tässä.)

"Kiitos! Kiitos, että eilenkin autoit minua ahdistavien ajatusten yli, vaikka niiden päällä ollessa se tuntui mahdottomalta että niistä pääsisi eroon - Kiitos Jeesus!"

Myöhemmin päivällä: "Ratkaisemattomia ongelmia? Mitä tehdä, kun käsillä on ongelmia, joille ei ole mahdollista tehdä mitään; kun ei ole keinoja, tietoa, "rahkeita". Ja kuitenkin asiat ovat sellaisia, että ne vaivaavat mieltä ja oletetaan, että viisaasti ja järkevästi toimivat ihmiset hoitavat sellaiset jutut asiallisesti? Mitä teen? Rukoilen. Huudan Sinun puoleesi. Autatko minua, autatko meitä?..."

"Pitääkoö joka päivälle olla jokin ikävä ajatus tai yllätys?...Päivät tuntuvat nykyään aika raskailta. Harvoin osaa iloita mistään. Ja jos osaakin hetken, niin se on yleensä aika lyhytaikaista. Onko tämä kaikki tarkoituksellista, Sinulta tullutta? Sanottiin että "elämä ja yltäkylläisyys". Mitä se merkitsee? Mitäänhän ei Sinun sallimattasikaan tapahdu... Eihän meidän pidä ripustautua Sinuun vain tämän elämän ajaksi... vaan tulevaa olisi ajateltava.. Onko meille kuitenkin se voima sitten annettu myös joka päivälle ja hetkeen. "Niinkuin on päiväsi, niin on voimasi."

Lauantaiaamu:

"Kiitosaihe! Sain eilen kamerani jälleen käyttöön lähes vuoden  tauon jälkeen. S oli korjauttanut ja korjaus oli lahja minulle - äitienpäivälahja. Liekö juuri eilen, tai kenties toissapäivänä kun mielessäni ajattelin, kuinka kaikki murenee ja häviää, ja kuinka minulta on valokuvausharrastuskin otettu pois... Kiitos tosiaan tästä ilahduttavasta lahjasta..."

-----
Mikäli "vanhat merkit paikkansa pitää" niin tänäänkin on luultavasti notkoja ja nousuja mielen matkassa ainakin. Mutta tänäänkin auttaa Herra:)

Mutta eilen sain heti sillä jälleen käyttööni saadulla kameralla kuvata mielenkiintoista paikkaa: Utran vanhaa kanavaa. Siitä ehkä jonain hetkenä toisessa blogissa, kunhan ongin vähän tietoja paikasta ensin.

Valoisaa päivää sinulle,

joka näitä luit!