Jotakin tähän aamuun

"Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. Täällä ollessamme me huokailemme ja kaipaamme päästä pukeutumaan taivaalliseen asuumme, sillä sitten kun olemme pukeutuneet siihen, emme jää alastomiksi. Me, jotka asumme tässä majassamme, huokailemme ahdistuneina. Emme haluaisi riisuutua vaan pukeutua uuteen asuun, niin että elämä kätkisi sisäänsä sen, mikä on kuolevaista. Juuri tähän Jumala on valmistanut meidät, ja vakuudeksi hän on antanut meille Hengen." 2. Kor. 5:1-5

"Puretaan" ja "huokailemme ahdistuneina". Sitähän tämä elämä on. Rakennetaan, korjaillaan ja puretaankin. Ja tehdään uutta. Jos ihmisten rakentamat rakennukset osaisivat puhua, nekin varmaan huokailisivat ja huutaisivatkin, kun niin koville jo korjailu voisi ottaa, saati purku. Jokainen "lauta" tai "tiili" tai "laatta", jota irrotetaan, tuntuu, sattuu. Mutta kun sitä uutta rakennusta ei voi pystyttää ennen tämän vanhan purkua. Jotkut puretaan nopeasti, toisten purku voi olla hitaampaa, mutta kummallakaan ei ole ihan helppoa. Mutta rakentaja tietää, mitä tekee meidän jokaisen kanssa. Jokainen "telttamaja" ja "rakennus - jokainen ihminen - on Hänelle niin tuttu ja rakas! 

Siunatkoon ja vahvistakoon sinua, meitä itsekutakin; Herramme Jeesus Kristus, joka rakastaa meitä❣️

---

Tuo Raamatunkohta oli luettavissani jokunen aamu sitten. Vihkoonikin kirjoitin silloin siitä. 

Tutustumista itseen ja Jumalaan...

Ostin taannoin kirjan: Armon kantamana päivittäin/Max Lucado/Päivä Oy 2005.  Kirjan alkulehdellä lukee kirjan nimen lisäksi: "Innostavia ajatuksia vuoden joka päiväksi". Ja siltä kirja kyllä vaikuttaakin.

Kirjassa on joka päivälle jokin jae, ja siihen aiheeseen liittyen lyhyet tekstit, jotka on jännästi noukittu Max Lucadon aiemmista kirjoista. (Pääsee samalla tutustumaan muihinkin kirjoihinsa hitusen. Kirjojen nimet on mainittu englanniksi.) Mutta sekin jännä tässä kirjassa on, että sivuille on varattu vähän kirjoitustilaakin. Tekstin jälkeen nimittäin seuraa jokin kysymys, johon vastausta miettimällä voi pohtia luettua, ja miettiä, mitä se itselle merkitsee.

Tänään 27.6. kirjassa oli jakeena: "Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi." 2. Kor. 3:18 KR-92

Tekstissä puhuttiin siitä, että palvomisen on "tarkoitus muuttaa palvojan kasvot". Muistutetaan Jeesuksesta kirkastusvuorella, ja siitä kuinka hänen kasvonsa loistivat auringon lailla. Pohditaan sitten, että kasvot eniten esillä ovat. Valokuviakin otetaan nimenomaan kasvoista. Ja lopuksi todetaan Jumalan haluavan kasvomme käyttöönsä. Juuri kasvot ihmisestä muistetaan. Ja sen kautta Hän, Jumala, voi heijastaa hyvyyttään. Kysymyksenä oli, että "onko sillä väliä, palvommeko Jumalaa vai emme?" Vastaus pyydettiin vielä perustelemaan. 

Innostuin kirjoittamaan vastausta. Johon rupeaminen tosin synnytti minulle uuden kysymyksen, että mitä Jumalan "palvominen" oikeastaan on? No siihen piti ensin etsiä hieman vastausta (*https://www.luterilainen.net/mita-on-palvominen/), sillä omat mielikuvat eivät oikein riittäneet minulle vastaukseksi. Mutta kun siihen sanaan oli saatu selvitystä; kirjoitin: 

"Jumala on ylistyksen, palvonnan, kunnioituksen ja tottelemisen arvoinen. On sillä siis merkitystä - ja niinkin, että Jumalan kasvojen edessä viipyily muuttaa meitä ja heijastus Jumalasta  näkyy meistä muille ja vaikuttaa... Ihailija haluaa olla kuin se, jota ihaillaan. Minun pitäisi ihailla häntä enemmän. Viettää aikaa enemmän hänen kanssaan... En selvästikään tunne häntä läheskään hyvin... Voi minua! Eihän minusta siten voi sinun kuvasikaan kummoisesti heijastua. Kipeää tutustua omaan itseen näin. Käännynkö tutustumaan sinuun? Kirkastusvuorella heillä oli niin hyvä olla, että olisivat jääneet sinne."

En ole vastauksia kirjaan aiemmin kirjoitellut.  Osittain siksikin,  etten haluaisi kirjaan merkintöjä, jos siitä vaikka joskus olisi jollekin muullekin luettavaksi. Nyt ensin lyijykynällä kirjaan kirjoitin, mutta pyyhin pois, ja talletin vastaukseni muilla keinoin:) Minulla on ollut tuo kirja melko vähän aikaa, vähän olen sitä vasta silloin tällöin lukenut; mutta olen havainnut sen kiinnostavaksi. Enhän sitä muutoin olisi ostanutkaan. Kun pyritäänhän ennen ostoa ne kirjat tutkimaan, että onko niistä itselle. 

---

Jotain vähän samaa aihetta, millaisin kasvoin toista katsomme, oli tässä jutussa, jonka eilen Seurakuntalaisesta luin:

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/millaista-vastaanottoa-toivot-kun-astut-kotiovesta-sisaan/

Rohkaisu kelvottomuutensa kivun kanssa kamppailevalle

Tahdon rohkaista sinua, sillä koen sitä itsekin. Ahdistusta Sanan ääressä voi tulla vaikkapa lukiessa Johanneksen 1. kirjettä; luku 3:4-10; jossa sanotaan mm. ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, ei voi tehdä... No, kuitenkin sitä itsessämme huomaamme, vaikka Jeesuksen omiksi olemme tunnustautuneet ja hänessä tahdomme pysyä.

Mitäs nyt sitten?

Rohkaisu on ensiksi se, minkä Johanneskin sanoi, että Jumala meidät täydellisesti tuntee.

Mutta sitten myös se, mikä eräissä Raamatunkäännöksissä oli selityksenä näihin jakeisiin. Näistä kyseessä olevista  jakeista sanottiin, että alkukielen (kreikan) sana/sanamuodot viittaavat jatkuvaan tekemiseen, sekä irtisanoutumiseen ja kapinaan Jumalaa vastaan, jatkuvaan synnissä elämiseen. Mutta emmehän me sellaista tahdo? Vaikka  kamppailemme monellakin rintamalla jatkuvasti heikkouksiamme vastaan, ja usein tappioita kokien.

Selityksissä sanottiin vielä sekin, ettei niitä jakeita ole tarkoitettu sellaiselle, joka oman heikkoutensa kanssa kamppailee.

"... jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki." 1. Joh. 3:20  ♥️

Juuri tänä aamuna törmäsin siihen kipuun aamun jakeita lukiessani, kun luin Johanneksen 1. kirjettä ja luvusta 3, jakeita 4-10 muun muassa. 

Kysymys

"Miksi minulle on tämmöinen risti annettu?"

Ja sen mielessäni sanottua, taidan saada samantien vastauksenkin... Jos sitä ei olisi, minusta tulisi omahyväinen. Pidät minua pienellä paikalla. Kiitos, että kuitenkin päivittäin nostat sen aina hetkeksi pois yltäni. Kuljethan ihan vierelläni. Siinä ihan vierellä ollessasi näet mikä minua painaa - ja miten se painaa. Tarpeen tullen nostat sen pois, jotta saan hengähtää. Toisinaan minä pyydän sitä, mutta tuntuu, ettei mitään tapahdu. Onko se silloin sitä, että tahdot kannustaa minua jatkamaan vielä hiukan sanoen: "Sinä jaksat vielä hetken. Kohta otan sen pois."

Minä ehdin ajatella: "Voisiko sen vaihtaa johonkin muuhun..." Ja tulen heti niihin mietteisiin, ettei taida kannattaa kysyä sellaista. Mistä tiedän, että joku muu muka tuntuisi paremmalta kannettavalta. Eiköhän ne ole kaikki painavan tuntuisia. Vaikka niissä painoeroja onkin. Nyt jo melkein hävettää, että omia pieniä painojani edes sanon ristiksi...


"Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua." Luuk. 9:23

---

(Olin kirjoittanut tämän jutun jo toukokuussa luonnoksiin.)

Hyvää tätä päivää

  sekä alkavaa viikonloppua sinulle!

Meren poikki kuivaa myöten

"Ja israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa myöten, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella."  2. Moos. 14:22

Meren poikki - kuivaa myöten, rupesikin puhuttelemaan minua.
Jumala teki ihmeen. Mutta sitä ennen sotajoukot, faaraon takaa-ajajat, olivat perässä. Myös vahva tuuli puhalsi koko yön... Ihmettä edelsi vaikeat, pelottavat hetket, jolloin mietittiin, kuinka tässä käy! Oli myös kylmä, ja pelottavaa sekin, kun pimeässä yössä oli tuuli niin kova, että meren aallotkin alkoivat väistyä, ja meren pohja tulla näkyviin.

Sitten heidän käskettiin lähteä liikkeelle. Minne? Sinne meren pohjalle, siihen kuiluun, jossa äsken vielä vesi velloi syvänä. Siihen kosteaan kuiluun, jota ympäröi pelottava vesimuuri, joka voisi milloin tahansa haudata heidät - ja jota nyt kutsuttiin tieksi. Siihen kuiluun, jossa näkyi hiekassa ja mudassa kaikenlaista outoa - ken sitä ehti näkemään. Ja vielä kiirekin oli. Koko ajan joku hoputti, että "pitäkää kiirettä", "ei saa jäädä paikalleen", "älkää kuhniko". Ja hermostuneet huusivat toisilleen: "Älkää te tuuppiko, tässä on muutenkin vaikeaa."

Mutta kaikissa vaikeissa ja pelottavissa hetkissä ja tunteissa oli kuitenkin päästy yli - kuivaa myöten. Tunteet tuli ja meni. Nyt oli kiitoksen paikka, kun oltiin saatu tulla yli.

Ei Hän haavoitettua lyö!

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Jer. 29:11 KR-92

Joka päivä lupaus kantaa/ Juha Vähäsarja: "Raskaiden elämäntilanteiden edessä, sairauden tai syvän pettymyksen kourissa tai synnin ja epäuskon kauhistamina me pelkäämme Jumalankin jättäneen meidät. Tällaista ihmistä yksinkertaisesti ei voi rakastaa! Juuri silloin, kun olemme paljastettuina ja kaikkein heikoimmillamme, puolustuskyvyttöminä ja syntisinä, tulee Jeesus lähelle ja ottaa meidät syliinsä sanomatta yhtäkään tuomion sanaa tai muistuttamatta yhdestäkään synnnistämme. Kun kaikki pyhyyden näyttömme ovat pettäneet ja olemme täydellisesti Herran armahduksen varassa, hän vastoin kaikkia todennäköisyyksiä tekee juuri niin. Hän pyyhkii menneet pois ja lupaa meille tulevaisuuden ja toivon. Armo on suurinta maailmassa ja ihmeellisin Valtakunnan salaisuuksista."  Juha Vähäsarja/Joka päivä lupaus kantaa

"Sanokaa hätääntyneille..."

"Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne!..." Jes. 35:4

Hänelle ei mikään ole hämärää tai epäselvää

Ihmisen elämässä saattaa olla paljonkin hämäriä tai pimeitä kohtia, joista emme osaa sanoa, mitä kaikkea ne pitävät sisällään. Ja emme ehkä edes tiedä, mistä ne kaikki saivat alkunsa. Voi olla niin kipeitä kohtia, ettei niihin voi edes koskea.

Rakas sielu, Jumala tuntee ne kaikki hyvin tarkkaan! Hänelle ei ole niissä mitään epäselvää; ei hämärää, eikä pimeää. Hän tuntee salaisimman kipusikin. Hän tietää aivan tarkkaan, mistä ne ovat alkunsa saaneet; mistä ne ovat saaneet kasvuvoimansa, tullakseen sellaisiksi, niin kipeiksi, kuin ne nyt ovat.

Sinä et näe eteen, etkä taakse, kovinkaan pitkälle. Ja senkin mitä näet, voi olla jokin sekoittanut väärin näkyväksi. Mutta tiedä se, että Jumala näkee sinun koko elämäsi, alusta sen loppuun asti, kaikkine yksityiskohtineen, tapahtumineen, ihmisineen, niin tarkasti kuin se olisi juuri nyt tässä. Eikä hän näe vain sitä hetkeä, vaan hän näkee asian ja elämäsi kaikkien vaiheiden juuret. Hän näki jo vanhempasi ja heidän hämärät ja pimeät kohtansa. Kaikki on hänelle täysin selvää. Sinä saat rauhoittua.

"...ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki." 1 Joh. 3:19-20

"Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut,

että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi,

joita me olemmekin..."

1 Joh. 3:1

"...olemme Jumalan lapsia, eikä vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on." 1 Joh. 3:2

---
Laitoin tähän poikkeuksellisesti monta kuvaa...

Jos tuntuu, kuin olisin jätetty oman onneni varaan...

"En minä sinua hylkää, enkä sinua jätä." Hebr. 13:5

"Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä..." Ps. 73:28

Kuinka muutoin se olisi?

"vaan kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi..." 2. Kor. 6:4

Ja sitten Paavali jatkaa pitkällä listalla asioita, joissa Jumalan palvelijoiksi osoittaudutaan. Siinä pitkän listan alussa ovat mm. vaivat, hädät ja ahdistukset. Esimerkiksi hädän ja ahdistuksen keskellä tuntee myös pelkoa. Miten niissä tunnoissa voi osoittautua Jumalan palvelijoiksi, kun on hädän ja ahdistuksen painama, eikä osaa juuri muuta ajatellakaan?  En keksi muuta kuin sen, että synkimmässä yössäänkin huutaa Jumalan puoleen. Kurottautuu vaikka ilman sanoja Jumalaa, Isää ja valoa, kohti. Häneltähän se apu  tulee.

Hänet nähdessään

"Hänet nähdessään Jeesus kutsui hänet luoksensa ja sanoi hänelle: "Nainen, sinä olet päässyt heikkoudestasi", ja pani kätensä hänen päälleen. Ja heti hän oikaisi itsensä suoraksi ja ylisti Jumaaa." Luuk. 13:12-13

"Hänet nähdessään." Nainen oli ollut sairas 18  vuotta. Jumalako ei ollut nähnyt häntä ja hänen hätäänsä aiemmin? Aivan varmasti oli. Jokaisena päivänä ja hetkenä. Mutta kaikki odotti aikaansa;  tätä hetkeä, jolloin Jeesus itse kutsui naisen luokseen. Nainen ei ehkä ollut nähnyt Jeesusta, mutta Jeesus näki hänet. Hän näkee kyllä meidätkin. Vaikka me emme näkisi häntä.

"Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kui monta varpusta." Luuk. 12:6-7

Ilosta ja murheesta - varsinkin ilosta...

"Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi." Joh. 15:11

"Totisesti, totisesti minä sanon teille: te joudutte itkemään ja valittamaan, mutta maailma on iloitseva; te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne on muuttuva iloksi." Joh. 16:20

"Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät." Joh. 17:13 KR-92

Nämä kolme olivat Jeesuksen sanoja.

"Jos siis jotakin kehoitusta Kristuksessa,

jos jotakin rakkauden lohdutusta,

jos jotakin Hengen yhteyttä,

jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta,

niin tehkää minun iloni täydelliseksi 

siten, että olette samaa mieltä,

että teillä on sama rakkaus,

että olette sopuisat ja yksimieliset,

ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä,

vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseännne.

Ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta." Fil. 2:1-4

"Vaan josi minut uhrataankin tehdessäni teidän uskonne uhri- ja palvelustoimitusta, 

niin minä kuitenkin iloitsen, ja iloitsen kaikkien teidän kanssannne; samoin iloitkaa tekin, 

iloitkaa minun kanssani!" Fil. 2:17-18

"Olkaa aina iloiset." 1. Tess. 5:16

Paavalia ei kyllästyttänyt samoista asioista kirjoittamine, kuten hän itse sanoi. (Fil. 3:1). Filippiläiskirjeessä toistuu Herrassa iloitsemisen kehoitus useamman kerran. ( Fil. 4:4)

Voi olla että toisinaan saammekin "maljoittain kyyneleitä", mutta se ei ole pysyvää...

Ja vielä Jeesuksen omat sanat:

"Niin on myös teillä nyt murhe; mutta minä olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne." Joh. 16:22

 Siunattua päivää sinulle!

Sanoitettu

Moni kantaa tänäkin päivänä kipua, jota ei voi sanoa ääneen. Se on paljon suurempi, kuin ne sanat joita sanotaan. Mistä nyt puhun? Luin aivan äskettäin eräästä julkisuuden henkilöstä ja eräästä hänen rankasta kokemuksestaan muutaman sanan. Ne sanat olivat kovin arkipäiväisiä kertomaan hänen kokemaansa. Jostakin syystä hän jäi mieleeni ja mietin, että miltä hänestä on mahtanut tuntua se kaikki kokemansa. Muutamia päiviä myöhemmin  saman ihmisen sanomana ja toisena hänelle kipeänä kokemuksena, oli luettavissa, kuinka hänestä tuntui pahalta, koska hän ei ollut enää kenenkään lapsi.

Meidän ei useinkaan ole mahdollista kertoa toisille ihmisille aivan kaikkea sisimmässämme olevaa. On kuitenkin yksi, jolle sen voi tehdä ihan täydestä määrästään: Hän on Taivaallinen Isämme; Jumalamme, Luojamme. Hän kestää kuulla kaiken kipumme. Voimme sanoa, tai vaikkapa kirjoittaa Hänelle aivan kaiken. Ihan siinä määrin, että voisi yhtyä näihin sanoihin: "Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon  teidän loppuun asti ymmärtävän" (2 Kor. 1:13). 

Isä, Hän joka meidät loi, on se ainoa, joka meitä täydellisesti ymmärtää!

Siunattua päivää sinulle!

Syyllisyytemme kantoi...

Me olemme syylliset. Ja usein sen syyllisyyden kivunkin tunnemme. Kuitenkin rangaistus on otettu päältämme pois. Koska toinen otti sen päälleen.

"joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun..." 1 Piet. 2:24

"... meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi..." Jes, 53:4-5

Sen teki Jeesus.

Hylättyjen Jumala

Joskus voi tulla tunne hylkysakkina olemisesta, josta ei niin ole väliä. Jos on rikas ja maineikas, elämässä "onnistunut", sosiaalinen, jne., saa arvostusta ja "selkääntaputtelijoita".  Jumala on kuitenkin hylättyjen Jumala. Hän ei väheksy ketään, ei edes sitä, joka kaikkien mielestä on mitätön. Hänelle se, joka ihmisten mielestä on mitätön, on kallisarvoinen, kultaakin kalliimpi. Onhan Hän itse tuon ihmisen tehnyt. Joka itsensä mitättömäksi kokee, on silti kallis taideteos, jollaista ei ole toista. Jumala arvostaa meitä ainutlaatuisina ominaan.

Sitä Hän on: orjien Jumala, kuolemaantuomittujen ja vangittujen, takaa-ajettujen, syytettyjen  ja syyllisten Jumala. Hän on hätääkärsivien, sairaiden ja nöyryytettyjen Jumala; niiden Jumala, jotka ovat kaikkensa menettäneet.

"Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,

joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto,
katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon,
tuli ihmisten kaltaiseksi,
ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
hän nöyryytti itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
hamaan ristinkuolemaan asti."
Fil. 2:5-8

"kun hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet,
eikä enää heidän rukoustansa hylkää.
Tämä kirjoitettakoon tulevalle polvelle, ja kansa, joka vastedes luodaan, on kiitttävä Herraa,
että hän katseli pyhästä korkeudestaan, että Herra katsoi taivaasta maahan,
kuullaksensa vankien huokaukset, vapauttaaksensa kuoleman lapset,
jotta Siionissa julistettaisiin Herran nimeä ja hänen ylistystänsä Jerusalemissa,
kun kaikki kansat kokoontuvat yhteen, ja valtakunnat, palvelemaan Herraa."
Ps. 102:18-23

"Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava,
jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät,
halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi,
meidän kipumme hän sälytti päällensä.
Me pidimme häntä rangaistuna,
Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden,
runneltu meidän pahain tekojemme tähden.
Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, 
ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut."
Jes. 53:3-5

 Jesajan luku 53 kokonaan /Koivuniemen Raamattuhaku

Vedet

Vettä pelkäävälle ajatus virtojen läpi kulkemisesta on pelottava. Voi tuntua, että on aivan mahdoton kulkea niiden poikki. Sitä miettii, mihin asti ne nousevat... Ja niin rohkaisevaksikin tarkoitetun jakeen näkee pelottavana. Ei näe sitä, mitä pitäisi, vaan jotain ihan vastakkaista, pelottavan tuntuista, uhkaavaa. Mutta siinähän on rohkaisu keskellä:

"Jos vetten läpi kuljet,

 olen minä sinun kanssasi,

 jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota..."

Jes. 43:2 

Ja seuraavassa jakeessa Jesaja kirjoittaa, että kuivan ja janoisen päälle vuotavat virvoittavat vedet:

 "...minä vuodatan vedet janoavaisen päälle

 ja virrat kuivan maan päälle..." Jes. 44:3

Vesistä kirjoittaa Hesekielkin: Hes.  47:3: "...antoi minun käydä veden poikki: vettä oli nilkkoihin asti." Ja sitten sitä oli "polviin asti". Vesi nousi edelleen ja sitä oli "lanteisiin asti".... ja lopulta virta oli niin iso, ettei siitä voinut käydä kuin uimalla. Uimataidoton tai heikon uimataidon omaava ei ilahdu siitä.

Mutta... mistä tulivat ne virrat? Ja millaista se vesi oikein oli? Ei ihan tavallista.  Hesekielin kertoma virta tulee Jumalan temppelistä: "...kaikki virkoaa elämään, minne vain virta tulee." Hes. 47:9
 

---
Tästä voit halutessasi lukea lisää siitä Hesekielin kertomasta virrasta: Hes. 47:1-12.

"Älkää vavisko älkääkä peljätkö..." Jes. 44:8

Jesaja 43
Jesaja 44

Kokihan Hän sitä itsekin...

"Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." Hebr. 4:15

"Ja hän otti mukaansa Pietarin ja ne kaksi Sebedeuksen poikaa; ja hän alkoi murehtia ja tulla tuskaan. Silloin hän sanoi heille: "Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti; olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani."  Matt. 26:37-38

---

Ei Hänelle tarvitse selittää, miksi tunnemme niinkuin tunnemme. Hän tietää sen kyllä.
Mutta Hänelle saa selittää, mitä tunnemme ja Hän kuuntelee mielellään.

Aamun jakeita

Laitan tähän tänä aamuna hartauskirjoista tälle päivälle merkattuja jakeita. Jotenkin ne kaikki tuntuivat nivoutuvan toisiinsa.

Wislöffin Rukouskirja:

"Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton?
Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani." Ps. 42:12

"Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua." Ps. 55:23

Gossnerin Aarrearkkunen:

"...Herra on sinun iankaikkinen valkeutesi, ja sinun Jumalasi sinun kirkkautesi. Ei sinun aurinkosi enää laske, eikä sinun kuusi vajene, sillä Herra on sinun iankaikkinen valkeutesi, ja päättyneet ovat sinun murheesi päivät. Sinun kansassasi ovat kaikki vanhurskaita..." Jes. 60:19-21

Vähäsarjan Lupaus kantaa:

"Ja hän pyykii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, eikä murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." Ilm. 21:4 KR -92

---

Ylläoleva jae  vanhemman käännöksen mukaan:

"ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Ilm. 21:4

Kaikki kannettiin

"Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä.
 Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana." Jes. 53:4

"Meidän kipumme".  Kun meillä on jokin "kipu", olkoon sitten minkäsorttinen tahansa, se tuo helposti mukanaan muutakin. Enkö vain huomaakin "kipua" kärsiessäni myös epäuskon kolkuttelevan ovella. Ja ennenpitkää seuraakin syyllisyydentunto; "miksi taas päästin sen sisään?"

Mutta "meidän kipumme hän sälytti päällensä". Hän siis otti sen kantaakseen. Eikö se katakin ne "kivun" seuralaisetkin!

Rukous kuullaan varmasti

"Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen." Jes. 65:24 (KR -92)

"Jo ennen kuin sydämen kipu on muuttunut rukoukseksi tai sanoiksi, on Jumala laittanut apunsa vireille. Kristityn risti ja sanaton rukous kuuluvat taivaassa huutona. Herra tuntee meidät sielumme syvyyksiä myöten, paremmin kuin me itse. Hän myös osaa päättää apunsa tavan ja ajankohdan paremmin kuin me osaamme koskaan pyytää.

Jo ennen kuin me kutsumme, hän vastaa. Hän tietää meidän tarpeemme ja on jo valmistanut meille pääsyn pääsyn hädästä. Kun rukous lähtee sydämestä tai huulilta, on asia jo taivaassa valmis. Se ei tarkoita, että saamme vastauksen silloin, kun me itse niin päätämme tai sillä tavalla, kuin itse olemme sen ajatelleet. Mutta se tarkoittaa, että meille on tulossa paras mahdollinen apu. Rukouksen jälkeen meidän tehtävämme on luottaa ja odottaa, miten meitä tällä kertaa autetaan."
Juha Vähäsarja/Joka päivä lupaus kantaa/Perussanoma Oy