Näytetään tekstit, joissa on tunniste meidän edestämme. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meidän edestämme. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. elokuuta 2025

Julistetaanko Jumalan suuria tekoja kaikille!

Jumalan pelastuksen sana - Jeesuksen sijaiskärsijyys itse synnittömänä, meidän jokaisen syntisen ihmisen puolesta - on se sanoma, joka meidän tulisi julistaa kaikille maailman ihmisille! Apostoli Paavali tokaisi joskus tähän tapaan: "Voi minua, ellen sitä julista..."*

Niin mekin voisimme sanoa, erityisesti siitä syystä, että jos sitä ei ihminen koskaan kuule, ei  koskaan saa tietää; kuinka silloin voi ottaa sen synneistä vapauttavan ilosanoman vastaan?! Sehän on uskolla omistettava ihan omalle kohdalle, että Jeesus on kuollut juuri minun puolestani, minun kaikkien syntieni tähden. 

Ja juuri sen - ja vain sen, vuoksi; saan olla vapaa. Jumalan armahtama. Hänen lapsekseen ottama. Rakkaaksi lapsekseen - ei vastentahtoisesti kotiinsa ottama. Vaan Jeesuksen pikkuveli, Jeesuksen pikkusisko.

Koko Raamattu - kaikkineen, on kertomus Jumalan kiihkeästä rakkaudesta luotujaan  (taideteoksiaan) kohtaan. Siis meitä jokaista kohtaan. Jossain kohtaa sanotaan jotenkin näin,  että: "mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on pannut meihin asumaan".**

Pala Jumalan Henkeä...! Meissä... ? Sehän on... Huikeaa!

---

Sanatarkasti vapaasti muistellut jakeet:

* 1. Kor. 9:16,
**Jaak. 4:5



keskiviikko 27. elokuuta 2025

Lohdullinen teksti hylätyksi itsensä kokevalle❤️

"Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät, Herra pitää minusta huolen." Ps. 27:10 KR-92

"Hylätyksi tulemisen kokemus voi tuottaa elämään lohdutonta surua ja täyttymätöntä kaipausta. Mitä muuta me niin pelkäisimme kuin joutumista toisten ihmisten hylkäämiksi? Mitä läheisempi ihminen,  sitä rajumpi on hylätyksi tulemisen  kipu. 
Lapsena hylätty tai laiminlyöty etsii elämässään hyväksytyksi tulemista unohtamalla itsensä, sivuuttaen todelliset tarpeensa. Suorittamisesta tulee itsetunnon mitta.
Kutsuessaan yhteyteensä Jumalamme asettaa arvomme oikeisiin puitteisiin. Rakkauden hienoin langoin hän sitoo ihmisarvomme ihmisten sijasta itseensä. Hän kuiskaa haavoitetulle ja syntiselle sydämellemme, että haavamme ja syntimme on kannettu Golgatan ristille. Vaikka hylätyksi tulemisen kipu vielä vaivaisi ja sydämemme vielä syyttäisi, ovat syntimme Vapahtajan haavoitettujen käsien peittämät. Ne eivät voi meitä enää hallita. Sydän tietää: olen hänen ja hän pitää omastaan huolen." 

Teksti Juha Vähäsarjan kirjasta: Joka päivä lupaus kantaa, Perussanoma Oy.  (Olen kysynyt luvan hänen tekstiensä lainaamiseen.)




Tuo sana on luettavissa myös: https://sro.fi/paivan-sana/ Päivittäin vaihtuvat tekstit ovat muinakin päivinä samasta kirjasta. 


sunnuntai 10. elokuuta 2025

Jumalan ohjeet... Täydelliset

"Ps. 18:31–37

Jumalan ohjeet ovat täydelliset,

Herran sana on kirkas ja puhdas.

      Kuin kilpi hän suojaa niitä,

      jotka hakevat hänestä turvaa.

Kuka on Jumala, jollei Herra,

kuka on turvamme, jollei Jumalamme?

      Jumala vyöttää minut voimalla,

      hän osoittaa minulle oikean tien.

Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat

ja ohjaa kulkuni kukkuloille.

      Hän opettaa käteni taistelemaan,

      käsivarteni jännittämään sotajousta.

Herra, sinä asetut kilveksi eteeni,

sinun oikea kätesi tukee minua,

sinun apusi tekee minut vahvaksi.

      Sinä teet varmoiksi askeleeni,

      polveni eivät horju.

Kunnia Isälle ja Pojalle

ja Pyhälle Hengelle,

      niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,

      iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen."


*Ylläoleva oli Kirkkovuosikalenterin tälle päivälle osoitetusta psalmista,  v. -92 käännöksen mukaan. Päivän eri hetkien teksteihin pääset tästä:  https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/#year=2025&month=8

---

Mutta tuosta nyt luetusta psalmikohdasta muutaman sana.  Aiheena oli nyt valheen ja totuuden erottaminen toisistaan. Tuota psalmikohtaa kun nyt luin, jotenkin siitä miettii paremmin lukemaansa, kun se oli noin harvakseltaan "painettu" luettavaksi. Ihan ensiksi jo ensimmäinen rivi psalmista sai miettimään: "Jumalan ohjeet ovat täydelliset" ja sen jatko: "Herran sana on kirkas ja puhdas".  

Jos - ja kun - Jumalan ohjeet ovat niin hyvät, selkeät ja puhtaat; varmasti voi sanoa: täydelliset, niin miksi me sitten niin usein harhaudumme ja eksymme? Emmekö ymmärrä ohjeita, emmekö osaa lukea niitä? Ei siitä ole kyse, vaan me elämme synnin tahraamasssa maailmassa, ja se vaikuttaa meihin jokaiseen. Kaikkiin niihinkin, jotka tahtovat Herraa seurata. Synti ja vihollinen ajaa  meitä kohti vääriä teitä ja polkuja. Tarvitsemme joka hetki Jumalaa ohjailemaan meitä niinkuin pikkulapsia. Hänen kasvatettavinaan voimme vähitellen oppia saamaan enemmän ymmärrystä erottaa oikean väärästä, valheen totuudesta.

Tarvitsimme - ja tarvitsemme, Jeesusta huolehtimaan puhtaudestamme. Hän otti homman hoitoonsa, ja huolehti/huolehtii asian täydellisesti, jos vain annamme hänen tehdä sen puolestamme. Olkaamme jokainen mieluusti hänen hoidossaan, kuin pieni lapsi rakkaan isänsä ja äitinsä hoidossa.❣️

---

Valon heijastumista erilaisiin paikkoihin... 



Ei juomalasilla minkäänlaisia jalkoja ole, mutta valo näytti tekevän sille sellaiset:)


lauantai 2. elokuuta 2025

Jumalan omina...

"Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta." Joh. 10:28  KR-92



"Ikuisen elämän taivaassa antaa tai evää vain Jeesus Kristus. Kukaan muu ei meidän taivasosuudestamme päätä. Se on lohdullista tietää muiden ihmisten tai oman sydämen tuomioiden tullessa. Jeesus näkee ja tietää kaiken ja tuomitsee aina oikein. Jos meidät tuomittaisiin tekojemme mukaan, olisi osoite ajan rajan takana selvä.  Mutta onneksi meidät tuomitaan ainoastaan ja vain sen perusteella, mikä on suhteemme Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen. Jos hän on meidän Herramme, jos hän on se, jota huudamme elämämme auttajaksi, on taivas meidän, eikä kukaan voi estää meitä pääsemästä perille " 

*Juha Vähäsarja: Joka päivä Jumalan kämmenellä. Kustannus Oy Arkki, 2007




*(Minulla kysytty lupa Vähäsarjan tekstien lainaamiseen.)

---
Mikä ihana asia, että meillekin on annettu "lupa" taivaaseen... Jeesus antoi sen. Ja niitä "lupia" Hän myöntää edelleenkin!  Ole siunattu, jäädään Hänen armonsa alle❣️


maanantai 5. toukokuuta 2025

Rakastaa lampaitaan!

"Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi. Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa, suuri on hänen laupeutensa." Val. 3:31-32 KR-92



Alla olevat jakeet poimin Jeesuksen omasta puheesta, Johanneksen evankeliumista: 10:1-21 KR. Se on hyvä vaikka lukea kokonaan, kun siinä Hyvä Paimen itse kertoo, millainen hän on...❤️🐑✝️


"...lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä..." j. 3

"...kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä." j. 4

"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. j. 11

"... Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin isä tuntee minut ja minä isän..." j. 14-15


torstai 1. toukokuuta 2025

Aikojen alusta salaisuutena ollut, mutta sitten Jumalan julkaisema

Salaisuus..
häikäisevän kirkas -

KRISTUS!

Meidän keskellämme...

Mikä ihmeellinen asia
se onkaan.

(kts. Kol. 1:24-29)

🌟🌟🌟


"salaisuutensa, joka on ollut kätkössä aikojen alusta, sukupolvesta toiseen, mutta jonka Jumala nyt on paljastanut pyhilleen.

Hän on tahtonut heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo."
Kol. 1:26-27 KR-92



sunnuntai 23. maaliskuuta 2025

Ja enkeli vahvisti häntä!

"Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä." Luuk. 22:43 KR-92

"Suuressa tuskassaan

Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin,
 niin että hänen hikensä vuoti
 maahan veripisaroiden tavoin."

 Luuk. 22:44 KR-92

Ahdistus oli valtava, tulossa olevan tähden. Jeesus tiesi, mikä häntä odotti, ja se kauhistutti häntä suunnattomasti, että miten sen kaiken kestää... Kukaan hänen ystävistään ja lähimmistään ei käsittänyt mitään siitä hänen tuskastaan ja painolastistaan vielä siinä kohtaa, eikä heistä ollut hänelle minkäänlaiseksi tueksi. He vain nukkuivat, olivat niin  väsyneitä. Mutta Jeesus olisi kaivannut lähelleen jotakuta valvomaan ja rukoilemaan kanssaan. Ja ketään ei ollut. He nukkuivat. Mutta "silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä." Emme tiedä millaista se annettu vahvistus siinä oli, mutta se oli kuitenkin sitä, mitä Jeesus siinä juuri nyt tarvitsi. 

Ja joku oli tehnyt senkin havainnon, että Jeesus oli hikoillut verta... Oliko hän joku joukkoon kuulumaton sivustakatsoja, vai huomasiko joku opetuslapsista välillä silmiään raotellessaan kaiken tämän; emme tiedä. Joku kuitenkin kertoi Luukakselle nämä asiat. Luukas, joka oli lääkäri, oli tottunut ottamaan tarkan selon asioista; ja niinhän hän ilmoittikin alkusanoissaan*, että tarkan selon otti, kun tutulle henkilölle kirjoitti kaiken muistiin.  Varmaan hän haastatteli paljon muitakin kuin opetuslapsia ja muita Jeesuksen seuraajia. Havaintoja kaikesta; nähtyjä yksityiskohtia,  olivat varmaan tehneet niin sotilaat, kuin puutarhan työntekijätkin. Mitä havaintoja lie ollut aamulla puutarhassa nähtäväksi? Ehkä paljon kenkien jälkiä hietikolla, paljoin erilaisia painaumia ruohikolla,  omat jälkensä jättänyt sekin paikka, jossa Jeesus ahdistuneena rukoili.

"Niin hänelle ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä. Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan" Luuk. 22:43-44 (v. -38 suomennos)

---

* Luukkaan esipuhe: "Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita.

Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos, jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on." Luukas 1:1-4 KR-92


maanantai 17. maaliskuuta 2025

Ainoa kerskumisen aihe - Paavalin sanoin


"Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.

Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu, ja minä maailmalle."

Gal. 6:14 KR-92





Paavali oli sanonut kirjeessään hieman tuon jälkeen myös näin: 

"Älköön kukaan enää tämän jälkeen tuottako minulle vaivaa. Onhan minulla Kristuksen arvet ruumiissani." Gal. 6:17 KR-92




keskiviikko 5. maaliskuuta 2025

Kuka voi syyttää...?! Tulla Jumalan eteen siten...aika uhkarohkeaa toimintaa... ja turhaa!

"Kuka voi syyttää Jumalan Jumalan valittuja?
Jumala on se, joka armahtaa.

Kuka voi tuomita kadotukseen?
Kristus Jeesus on sejoka on kuollut, 
onpa vielä herätettykin,
ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän
myös rukoilee meidän edestämme.

Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta?
Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, 
vai nälkä, vai alastomuus,
vai vaara, vai miekka?
Niinkuin kirjoitettu on:
"Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää;
meitä pidetään teuraslampaina".
Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton
hänen kauttansa, joka on meitä rakastanut.

Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema,
eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat,
ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, 
ei korkeus eikä syvyys, ei mikään muu luotu
voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta
joka on Kristuksessa Jeesuksessa, 
meidän Herrassamme."
Room. 8:33-39 (v. -38 käännös)




"Mitä me siis tähän sanomme?
Jos Jumala on meidän puolellamme,
kuka voi olla meitä vastaan?

Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan,
vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille
kaikkea muutakin hänen kanssansa?
Room. 8:31-32 (v. -38 käännös)


❤️✨✝️🌟💌💕




maanantai 25. marraskuuta 2024

Vieläkin sitä katsomista... - Ja mikä keskustelu voitaisiin kuulla...

"Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu." Ps. 34:6

Siinä saa ansioton iloita toisen töistä: Jeesuksen - joka meidän puolestamme kaikki täytti. 

"Se on täytetty" - huusi Hän, itse Jumalan Poika ristillä, meidän Lunastajamme.





Mikä keskustelu voitaisiin kuulla... Kuin matkalaukkuja hakemassa

- Lunastatko tämän kamalaan kuntoon menneen, ihan pilalle menneen omaisuutesi täältä? On tässä joku parempikin mukana, mutta mitä näitten kanssa tehdään?  Aika kallis säilytysmaksukin niin pitkältä ajalta?

- Tietysti maksan sen säilytysmaksun niistä kaikista! Niissä on mun omaisuuttani kaikissa, enkä halua mitään niistä kadottaa. Anna tänne vaan kaikki, olkoon minkä näköistä laukkua tahansa.  Ja ei näitä missään vaiheessa oltu unohdettu tännne. Koko ajan mielessä ollut, että ne pitää täältä saada.



sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Katsomalla siihen ripustettuun...

Vanhan Testamentin aikana kävi kerran niin, että Israelin kansan vaelluksella (takaisin kotimaahansa Egyptistä Jumalan lupauksen mukaan), käärmeet aiheuttivat heidän leirissään paljon tuhoa. Herra Jumala oli sallinut sen tapahtua. MUTTA SITTEN Hän valmisti avun sairaille: Jokainen, joka vain katsoi tangon päähän ripustettuun käärmeeseen, parani.

Se oli varmaan esikuva siitä, mitä Jeesus tuli myöhemmin tekemään. Hänet "tehtiin synniksi" ("Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi." 2. Kor. 5:21 sekä "Kristus on lunastanut meidän lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu". Gal. 3:13) ja ripustettiin ristille, meidän vuoksemme. Häneen "katsomalla" - se on jo avunpyyntö ja uskoa Häneen - saamme parantua synnistä, pelastumme synnin puremista. Ja niitähän on meillä kaikilla... Minäkin itsessäni ne tunnen. Mutta "... niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa..." Samalla lailla on meille tarjolla pelastus, apu, syntien anteeksiantamus, taivas!

"Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän." Joh. 3:14 Jeesuksen sanoja (v. -38)

---

Kts. viitteet:

4. Moos. 21:9: Mooses tekee vaski- eli pronssikäärmeen 
Joh. 8:28: "... kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan..." Jeesus puhuu
Joh. 12:32: "kun minut ylennetään, vedän..." Jeesus puhuu
4. Moos. 21:4-9: Pronssi- eli vaskikäärmeen tapaus.

Jakeesta 9: "...kun ne, joita käärmeet olivat purreet, katsoivat pronssikäärmettä, he jäivät eloon."

VAIN KATSOIVAT... ja siinä tapahtui ihme. Niin mekin saamme katsoa: Jeesukseen... Hän tietää kipumme, kaiken hätämme, kaiken syntimme. 

Vielä tuli mieleeni tapaus, jonka tänä aamuna luin. Siinä tuotiin sairasta Jeesuksen luokse. Ystävät toivat hänet, ja laskivat Jeesuksen eteen. Ihan ensiksi Jeesus sanoi sairaalle: "Poikani, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi." Ja sen jälkeen paransi miehen:

"Jonkin ajan kuluttua Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. 

Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi.

Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi."

Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, jotka sanoivat itsekseen: "Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?" Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: "Kuinka te tuollaista ajattelette?" Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja kävele'? Mutta jotta te tietäisitte, että ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" - hän puhui nyt halvaantuneelle - "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Tällaista emme ole ikinä nähneet." Markus 4:1-12 KR-92


 

tiistai 14. toukokuuta 2024

Pukeutukaa siis te...

Minulla on paljon vaatteita. Suuri osa niistä kuitenkin on sellaisia, etten niitä juuri koskaan käytä. Ne on tullut aikanaan kaappiin haalittua, kun ovat minua miellyttäneet - mutta... Ne jäävät olemattomalle käytölle, koska eivät ole riittävän käytännöllisiä omaan arkeeni.

Raamattukin puhuu pukeutumisesta:

"Pukeutukaa siis, te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side." Kol. 3:12-14 

Siinä on sopiva asu, ja tuo viimeinen kuin vyö.

Mutta kuin alusvaatteina, kaiken perustana, on silloin: "vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitääkö huolta lihastanne, että himot heräävät." Room. 13:14


Siunattua pukeutumispäivää meille itsekullekin🙂



tiistai 8. syyskuuta 2020

Köyhän Puolustaja

"Sillä hän seisoo köyhän oikealla puolella pelastaakseen hänet niistä, jotka häntä tuomitsevat." Ps 109:31

Ajattele mikä tilanne. Köyhä häpeissään, nolona seisoo niiden edessä, joilla on ihan aihettakin häntä moittia ja tuomita. 

Mutta tilanne muuttuu äkkkiä: Rinnalle ilmaantuu joku toinen. Hämmästyneet katseet osuvat tähän tulijaan. Kuka Hän on? 

Hän sanoo: Minä olen se, joka lunastan tämän velallisen velat. Minä maksan kaikki. Hän on vapaa.

Joku ehkä vielä nikottelee, ja toinen sanoo, että tuon  velat ovat niin suuret, ettei niihin ihan pienet rahat riitä... Ja köyhä itsekin miettii sitä.

Mutta käy ilmi, että tässä seisoo köyhän puolella enemmän kuin heistä kukaan osasi odottaa. Hän on Kuningas itse! "Minun Herrani ja minun Jumalani!"  (Tuomaksen sanat Jeesukselle) Joh. 20:28

"Minä suullani kiitän suuresti Herraa, ja monien keskellä minä ylistän häntä." Ps 109:30








Laupias ja armahtavainen

Jumalan sanotaan olevan "laupeudesta rikas". Ja että Hän osoittaa "laupeutta suuressa armossansa". Eräässä Jeesuksen vertauksessa oli laupias samarialainen. Hän tuli ja auttoi sitä pahasti haavoille lyötyä, vaikka kaikki muut menivät ohi. Tämä auttaja lupasi maksaa kaiken, mikä haavoittuneen hoitoon meni.

"mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa  - armosta te olette pelastetut -" Ef. 2:4-5

"vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa." Val. 3:32

"Laupeudesta rikas" ja "suuressa armossansa". Niissa sanoissa on sellaista rikkautta ja armahtavaisuutta, joka tekee kaiken tarvittavan sen tarvitsevan eteen, jolla ei itsellä ole millä maksaa - ei nyt, eikä muulloinkaan. Jeesus maksoi jo meidän syntimme!

"Herran armotöitä minä julistan, Herran ylistettäviä tekoja, kaikkea, mitä Herra on meille tehnyt, suurta hyvyyttä Israelin heimoa kohtaan, mitä hän on heille osoittanut laupeudessansa ja suuressa armossansa." Jes. 63:7


torstai 20. elokuuta 2020

Päivästä päivään

Ylistetty olkoon Herra päivästä päivään. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme. (sela)." Ps 68:20 KR-92

Välillä tuntuu ehkä, ettei kukaan kanna, vaan että itse joutuu kantamaan kaikki taakkansa. Mutta kaikki voima, mikä meillä on, on kuitenkin silloinkin saatu itseltään Herralta Jumalalta, meidän Isältämme!



"... Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?"  1 Kor. 4:7

"Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat! Kun he käyvät  kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla. He käyvät voimasta voimaan, he astuvat Jumalan eteen Siionissa.  Herra, Jumala Sebaot, kuule minun rukoukseni, ota se korviisi, Jaakobin Jumala. Sela." Ps 84:6-9


keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Ei annettu pelkuruuden henkeä, annettiin ihan muuta

Ei meille ole annettu pelkuruuden henkeä, vaan lapseuden henki, jossa huudamme: Abba, Isä!


Tuntuuko sinusta, ettet riitä? Mielessäsi koko ajan joku vaatii, että sinun pitäisi tehdä enemmän; uskonelämäsi on puutteellista, pyhityksesi on puutteellista, et ole tehnyt kaikkea tarvittavaa... Mitä tarvittavaa? Isän luokse on varsin lyhyt matka: huutaa Jeesuksen puoleen, hän kantaa Isän luo. Jeesus kantaa sinne. Ei siihen tarvita omia kulkuneuvoja, eikä hyvien töitten matkapaakaseja. Jeesus antaa kaikki. Hän antaa kaiken "mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan." Me jäämme aina vajaaksi, jos tuijotamme omia tekemisiämme, tai tekemättömyyksiämme. Mutta Jeesus on lähellä, ja aina valmis kuulemaan huudon: Armahda minua!

"Sillä Jumala ei antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja raittiuden hengen." 2 Tim. 1:7

"Sillä te ette saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!" Room. 8:15

"Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään," 2 Piet. 1:3


Täydellinen kutsui meidät ... epätäydelliset!  Ja lahjoitti kaiken.







tiistai 23. kesäkuuta 2020

Kun Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?

"mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen,
joka vanhurskauttaa jumalattoman,
sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi"
Room. 4:5

"Koska siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet,
niin meillä on rauha Jumalan kanssa
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta"
Room. 5:1

"Kuka voi syyttää Jumalan valittuja?
Jumala on se, joka vanhurskauttaa."
Room. 8:33

"Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänen alttiiksi meidän edestämme,
kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?"
Room. 8:32

"Mitä me siis tähän sanomme?
Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?"
Room. 8:31

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Kuningas ystävänä ja huolenpitäjänä

Ajattele, jos sinulla olisi täällä ajassa rikas ja vaikutusvaltainen ystävä, hyvin läheinen, joka olisi sanonut sinulle, että hän pitää sinusta huolen; että hänen puoleensa voit aina kääntyä, jos tarvitset jotain. Itseasiassa muistaisitkin, että hän suorastaan vaati sitä. Ja sinä lupasit, koska uskoit hänen aivan täydestä sydämestään sen sinulle sanoneen; tiesit, että hän todella tarkoitti, mitä sanoi. Ja tiesit aivan varmasti, että hänelle olisi ilo olla auttajasi. Ja sinä luottaisit häneen.

Meillä on enemmän: Jumala itse, "laupeudesta rikas", ja viisas.




"mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden jolla hän on meitä rakastanut," Ef. 2:3 

(Katso myös Ef. 2:1-22, koko luku. Siinä näkyy mitä hyväksemme jo tehtiin! Hän on rauhamme...)

---

Ajatukset rikkaasta huolenpitäjästä lähti jakeesta, joka muutama aamu sitten mieleeni tuli:

"Mutta minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa." Fil. 4:19


Sitten olin lukenut Johanneksen evankeliumin luvuista 18 ja 19 Jeesuksesta Pilatuksen puhuteltavana. Jeesus ilmaisi olevansa kuningas. Se syy ristiinnaulitsemisessakin kirjoitettiin hänen ristiinsä kolmella kielellä. Ehkäpä Pilatus lopulta pelkäsi, ei vain vähän, vaan aika paljonkin, sillä juutalaisetkin jakeessa Joh. 19:7 suhtautuvat Jeesukseen siten, että hän olisi tehnyt pahimman rikoksen, kun oli "tehnyt itsensä Jumalan Pojaksi". Se sana sai Pilatuksen vielä kysymään Jeesukselta: "Mistä sinä olet?". (Kts. Raamatusta Johannes 18 ja 19). Jeesus myös sanoi Pilatukselle sen jälkeen vielä, ne varmasti Pilatuksen mieleen jäävät sanat: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Sentähden on sen synti suurempi, joka jätti minut sinun käsiisi." Tätä sanaa Pilatus varmaan myös mietti jälkeenpäin. Ehkä se jopa lohduttti hiukan...?


Mutta sitten oli vielä avoinna olleella rukouskirjan aukeamalla jakeet: 

"Kiitetty olkoon Herra joka päivä. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme. Sela." Ps 68:20

"Ja hän on sinun aikojesi vakuus, avun runsaus, viisaus ja ymmärrys; Herran pelko on oleva Siionin aarre." Jes. 33:6

---



"että heidän sydämensä, yhteenliittyneitä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden,
 Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä." 
Kol. 2:2-3


sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Meidän olemattomat mahdollisuutemme...eivät ole Jumalalle ongelma!

Meidän olemattomat mahdollisuutemme... ovat meille ongelma, mutta eivät Jumalalle!




"...Mutta jos sinä jotakin voit, niin armahda meitä ja auta meitä." 
"Niin Jeesus sanoi hänelle: " 'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo".
"Ja heti lapsen isä huusi ja sanoi: "Minä uskon; auta minun epäuskoani." Mark. 9:22-24


Kuva on eri tapauksesta, mutta Jeesuksen tykö hänetkin tuotiin...

"Vanhurskasten odotus koituu iloksi, mutta jumalattomain toivo hukkuu." Snl. 10:28

"Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, joka on hänet tehnyt: Kysykää tulevaisia minulta ja jättäkää minun haltuuni minun lapseni, minun kätteni työt." Jes. 45:11



"Ennenkuin ryhdytte taisteluun, papin on astuttava esiin puhumaan sotajoukolle. Hänen tulee sanoa sotilaille: 'Kuulkaa, Israelin miehet! Te käytte nyt taisteluun vihollisianne vastaan. Älkää menettäkö rohkeuttanne, älkää pelätkö, älkää hätääntykö älkääkä kauhistuko heitä. Herra, teidän Jumalanne, on teidän kanssanne. Hän sotii teidän rinnallanne* vihollisianne vastaan ja auttaa teidät voittoon.' " 5. Moos. 20:2-4 KR-92 

*vanhempi käännös: "sotii teidän puolestanne vihollisianne vastaan ja antaa teille voiton"





Jumala kuulee aivan yksinkeraisen rukouksen. Voi olla ettemme ole edes ehtineet ajatustamme rukoukseksi muovata, kun Hän jo vastaa!