Vettä, Kristuskalliosta - myös erämaassa

"ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan: tämä kallio oli Kristus." 1. Kor. 1:10:4 KR-92

"Hän halkaisi kallioita autiomaassa, ja he saivat vettä, kuin syvyyden vesiä. Hän antoi purojen puhjeta kalliosta, antoi vesien virrata." Ps. 78:15-16 KR-92

"Hän avasi kallion, ja siitä kumpusi vettä, vesi juoksi virtaamaan pitkin kuivaa maata." Ps. 105:41 KR-92

"... Puhukaa kansan nähden kalliolle ja käskekää sen antaa vettä. Näin saat veden pulppuamaan kalliosta ja juotat sekä ihmiset että karjan." ...

"Mooses kohotti sauvan ja iski kahdesti kalliota, ja siitä alkoi juosta vettä, niin että kaikki israelilaiset ja heidän kirjansa saivat juoda kyllikseen." 4. Moos. 20:8, 11 KR-92 

(Jumalan ohjeen mukaan, pelkkä puhe olisi riittänyt... Jumala kuitenkin armollisesti antoi vettä.)

 ---

(Tässä sensijaan Jumalan ohje on erilainen, eri kerralla. Tämä tapahtui aiemmin.)

"Minä olen sinua vastassa kalliolla Horebin luona. Lyö kallioon, niin siitä alkaa juosta vettä ja kansa saa juodakseen. Mooses teki niin Israelin vanhimpien nähden." 2. Moos. 17:6 KR-92

 

Lähellä olevat...

"... Lähellä elävät, oppikaa tuntemaan minun voimani!" Jes. 33:19 KR-92

Kun tuo jaekohta osui muuta etsiessä sivusilmällä silmiini, tuli siitä mielikuva Jumalan voimasta, jonka suuruutta emme useinkaan käsitä: Jumala on ihan lähellämme; (vaikkapa kuin tulivuori), jonka voima on kätkössä, mutta joka voi tulla esiin yhtäkkiä ja valtavalla voimalla, kuten Hän tahtoo.

Koko ja kuuluu näin: "Kuulkaa, kaukaiset kansat, mitä olen tehnyt! Lähellä elävät, oppikaa tuntemaan minun voimani." Jesaja 33:13 KR-92

Jännää tuossa, ja huomionarvoista, oli se, että Jumala antoi tuon oppimisen kehoituksen niille, jotka lähellä ovat. Selvästikin on oppimisen tarvetta... Eikö se ole vähän samantapainen kehoitus, samaa "kastia" se ohjeistus, kun Jeesus itse sanoi: "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun." Joh. 14:1

 

Ja se jatkui; seuraavassa jakeessa: "Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?" Joh. 14:2

Kun Jumala on vaiti, saatamme käytännössä pitää häntä heikkona tai voimattomana tekemään asioita (meidän elämässämme tai toisten), vaikka sanoissa ja ajatuksissa haluamme ja vakuutamme uskovamme. Emme tee sitä tahallamme, mutta uskoa meiltä - minulta - puuttuu siihen, että Jumala haluaisi/voisi toimia meidän tai tämän maailman asioissa. Ja kuitenkin uskomme. Mutta ei edes sinapinsiemenen verran sitä uskoa meillä - minulla - ole... Senhän Jeesus totesi jo opetuslapsistaan, jotka sentään näkivät ja kokivat Sinut ja toimintasi täällä. Saati sitten meillä, jotka emme ole Sinua näillä maallisilla silmillämme nähneet!

Käsittämätöntä, että voit rakastaa meitä silti - ja niin paljon, että kuolit ihmisenä puolestamme, että me perisimme ikuisen!

"Mitä tämä siis merkitsee?" - mietti kirjeen kirjoittaja

Ja minäkin mietin yhdessä kohtaa samaa - siitä hänen kirjoittamastaan. Mutta palataan itse kirjeeseen, laitan tähän palasen:

"Mitä tämä siis merkitsee? Sitä, että vieraat kansat, jotka eivät tavoitelleet  vanhurskautta, ovat saaneet sen, nimittäin uskon vanhurskauden. Sen sijaan Israel, joka tavoitteli vanhurskautta lakia noudattamalla, ei sitä saavuttanut. Miksi ei? Siksi, että israelilaiset eivät lähteneet uskon tielle vaan tekojen. He ovat kompastuneet siihen kiveen, josta on kirjoitettu: - Minä asetan Siioniin kiven, johon he kompastuvat, kallion, johon he loukkaavat itsensä. Mutta joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

  

Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa, että he pelastuisivat. Voin todistaa, että he ovat täynnä intoa Jumalan puolesta, mutta heiltä puuttuu ymmärrys. He eivät tiedä, mitä Jumalan vanhurskaus on, ja yrittäessään pystyttää omaa vanhurskauttaan he eivät ole alistuneet siihen vanhurskauteen, joka tulee Jumalalta. Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo.

Siitä vanhurskaudesta, joka perustuu lain noudattamiseen, Mooses kirjoittaa: "Joka tekee, mitä laki vaatii, saa siitä elämän." Mutta uskon vanhurskaus puhuu näin: "Älä kysy sydämessäsi: Kuka voi nousta taivaaseen? - nimittäin tuomaan Kristusta maan päälle - "tai: Kuka voi laskeutua syvyyksiin?" - nimittäin noutamaan Kristusta ylös kuolleista.

Mitä siis on sanottu?  - Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme. Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet  kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään." Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja hänellä riittää rikkautta kaikille, jotka huutava häntä avukseen." Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."

Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: "Kuinka ihanat ovat ilosanoman julistajan tuojan askelet!" 

Room. 9:31 - 10:15 Kirje Roomalaisille (Paavalilta, ent. Saulus Tarsolaiselta, joka vainosi Kristukseen uskovia, mutta jolle Jumala ilmestyi, ja Sauluksesta tuli Paavali).  

---

Kirjeen sanoma ilahdutti minua tänä aamuna🌟

Mutta kuten joku Raamatun kirjoittajista, olisikohan ollut Pietari, mietti joskus omassa kirjeessään, että Paavalin kirjoituksissa on joskus vähän vaikeaselkoista tekstiä; niin minullakin oli tässä sitä tuo kohta, jossa on noita uskon vanhurskauden kysymyksiä vastauksineen. Ei ihan ymmärryksen lamppu syttynyt siinä kohtaa, ja jäin miettimään, että miten sen oli tarkoitus selventää uskon asemaa verrattuna Mooseksen lain noudattamiseen. Olisiko sen voinut sanoa jotenkin toisenlaisisin sanakääntein, sitä mietin. Mutta se kohta saa jäädä. Asia kuitenkin tulee yllä muutoin hyvin selväksi. Se mihin ihastuin, oli muutoin hyvin selvä: Kristus on se, joka meidät vanhurskauttaa - Hän yksin.

"Uskokaa saaneenne" - - - Mitä ihmettä...!

Kirjoittelin vihkoon viikko sitten sunnuntai-aamuna. Sitten oli lähtö reissuun. Palattiin eilen, sunnuntai-iltana, ja tämän aamun luettavat oli jännästi kuin jatko-osaa sille, mitä viikko sitten olin lueskellut ja kirjoittanut:

---

Viikko sitten: "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon." Fil. 4:6 KR-92

"Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa uskoen pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän." Mark. 11:24 KR-92

"Sen tähden minä sanon teille: Kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva." Mark. 11:24 (-38 käännös)

Kts. myös Luuk. 11:1-13!  "Toinen vastaa sisältä: 'Älä häiritse minua, ovi on lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään... hän kuitenkin tekee sen..." Luuk. 11:7,8 KR-92

---

Ja nyt tänä aamuna: Mark. 11:20-26  "Jeesus sanoi heille: "Uskokaa Jumalaan." (jae 22 KR-92) Ja niin voisi vuori siirtyä paikaltaan! Tai puu kuivettua hetkessä...

Ja sitten oli vielä:  1. Kun. 17:7-16, 17-24.  Elia Sarpatin lesken luona. Siinäkin uskon ihmeitä, kun lopussa olevat leivät ja öljy eivät vaan ehtyneetkään. Ja lesken kuollut poika heräsi henkiin.

Herran lupaus on varma lupaus!

"Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: Iloitkaa! ... Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." Fil. 4:4,6-7 KR-92

Kun tämä aamuni oli taas ikäänkuin jatkumoa eilisaamulle, ehkä vähän lievempänä kuitenkin; huomioni silti jotenkin kiinnittyi tuohon kohtaan aamun luettavista. Meille on mahdollisuus iloita Herrassa, - ei mikään pakko tai käsky... Se pitää sisällään luottamuksen siihen, joka meistä huolta pitää kuitenkin.

Ps... Kirjoitti "eräs, joka aamulla heräs"; ja on jo ehtinyt iltapäivään mennessä kokea monenmoiset tunnetilat... Herra kuitenkin on aina sama, vaikka me tuntisimne mitä! 

Siunausta ja ilon hetkiä päivääsi! ✨❤️🌟

Heillä oli suruhuntu silmillä...

Heillä oli suruhuntu silmillä. He itkivät järkyttyneinä ystävänsä ja ohjaajansa kuolemaa. Se kaikki oli tapahtunut vieläpä niin äkisti yllättäen, ja niin rujosti! Eihän asioiden näin pitänyt mennä. Ihan muuta luultiin. Sitten siihen järkyttyneen surun keskelle tulee vielä naisia, jotka sanovat nähneensä... Hänet! Ei tähän enää olisi kaivattu mitään tuollaista... Mutta sitä sorttia saadaan lisää. Kaksi porukasta oli päättänyt sanoa suruporukalle heipat, ja lähteä muualle. Mutta tuntien päästä he tulevatkin takaisin ja hekin höpisevät samaa! Sekoittaisiko suru ja toiveajattelu vielä heiltä kaikilta järjen?  Jossain vaiheessa joku puhui sitten sellaisia järkeviä, että syödäkin pitäisi... No, joo, niin pitäisi. Ja niin tehtiin. Mutta sitten sinne ilmaantui yksi yllätysvieras niin hiljaa, ettei kukaan huomannut häntä, ennenkuin hän oli jo siinä... Se, jota surtiin ja itkettiin, oli nyt siinä! Haamuko se oli?! Ei ollut. Se oli Hän, ilmielävänä, naulojen jäljet käsissään. Ja hieman nuhdellen heitä siitä, että he eivät olleet uskoneet niitä ensimmäisiä silminnäkijöitä. 

No, heillä oli ollut se suruhuntu silmillä. Mitä meillä mahtaa olla silmillä? Emme voi samaa selitystä antaa kysyjälle.

---

Luin aamulla tekstipätkän, jonka innostuin kirjoittamaan vihkoonikin: Markuksen evankeliumista luvusta 16:9-20, "Ylösnousemusevankeliumi".  Luin sen ensin Helsingin ortoksiseurakunnan sivuilta, jossa on joka päivälle luettavissa Raamatun tekstejä. Sopii siis ihan jokaiselle☀️ 

Tässä linkki sinne. Huomenna siellä on sitten taas uudet luettavat: https://www.hos.fi/paivan-sana/ 

Laitan tähän myös vihkoon kirjoittamani, jos joku siitä tahtoo sen luettavan vilkaista.

Autuas se joka uskoo, vaikka ei näe...

 "...kun hän vielä oli kaukana, 

näki hänen isänsä hänet..."

Taisi olla Isä joka ensiksi näki sen, joka oli tulossa...

"Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi." Luuk. 15:20

Isä teki tämän, vaikka poika ei ollut ehtinyt vielä sanoa tai tehdä mitään! Ja kun poika rupesi puhumaan mitä hänen sydämellään oli, isä käski vain tuoda pojalle puhtaat vaatteet, ja laittaa juhlat pystyyn!

"Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa, ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään." Luuk. 15:22-23

 

"...Autuaat ne, jotka eivät näe

 ja kuitenkin uskovat!" 

Joh. 20:29 

Jeesuskaan ei hylännyt  epäilevää Tuomasta, vaikka sanoi noin.

Hän sanoi myös tämän: "..."Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi  ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen." Joh. 20:27

"Ja autuas se, joka uskoi;

sillä se sana on täyttyvä,

mikä hänelle oli tullut Herralta!"

Luuk. 1:45

Sanansa mittainen?

Sain aihetta huokaista - kun omat puutteeni mieleen tulivat, että 

"Jeesus, sinä olet sanasi mittainen."

Me emme aina kykene siihen, millaisia aioimme ja halusimme olla. Mutta Jeesus on aina sanansa mittainen mies! Se mitä Hän sanoo, se pitää, ei jää puolitiehen tai vajaaksi.

Jeesushan usein sanoi jotenkin näin: "Minä olen sanonut sen teille..." ja sitten jatkoi, etteivät kuulijat olleet kuitenkaan uskoneet. Kunpa meillä olisi ymmärrystä ottaa hänen sanansa todesta. Ja että meillä olisi sitä uskoa. Usein siitä ei meistä kyllä varmasti löydy oikein mitään merkkiä, koska Jeesus opetuslapsistaankin sanoi joskus, että jos heillä olisi ollut uskoa sinapinsiemen verran, he olisivat voineet tehdä suuria asioita! Uskosta voi kaiketi sanoa, että se on eräänlaista heittäytymistä; uskallusta  johinkin, vaikka mitään ei vielä näy. Usko tähyilee jotakin, minkä aavistaa ja uskoo olevan olemassa.

Tässä on Uudesta testamentista löytyviä "minä olen sanonut" kohtia, joista valtaosa on Jeesuksen sanomia sanoja. Linkki on Koivuniemen Raamattuhakuun ja kyseessä on v. -38 käännös.

https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=laajahaku&kaikki=Min%E4+olen+sanonut&jokin=&eiole=&kirjat=ut&kaannos=fi-38 

Vähäuskoinen

 "..."Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?" Matt. 14:31 

Se oli Jeesuksen  sanoja. Kuten myös ne:

"...Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Mark. 9:23

"...jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran..." Matt. 17:20, Luuk. 17:6

Se usko riittäisi  voimaksi sairaiden parantamiseen, jopa voisi vuoria siirtää, tai puita käskeä. 

"Sinä vähäuskoinen" puolestaan käskettiin kävelemään veden päälle, mitä hän aluksi tekikin. Mutta sitten rupesi vilkuilemaan ympärillään olevia pelottavia asioita, eli siinä tilanteessa aaltoja, ja alkoi vajota. Mutta tulihan Jeesus hänen avukseen siinäkin, nostaen hänet ylös. Ja yhdessä sitten menivät veneeseen. Silloinkin vielä aallot olivat kovat; ne asettuivat vasta, kun he olivat asettuneet veneeseen.

"Sinä" - minä - vähäuskoinen, voisit edes muistaa, kuka siinä kanssasi on koko ajan: itse Jeesus!

Matt. 14:23-33 (pääset lukemaan tästä klikkaamalla) 

---

Kun aamulla oli heti alkamaisillaan ikävien ja pelottavien asioiden pohtiminen, alkoi mielessäni soida  Seppo Kohvakan laulaman laulun sanat kääntäen ajatusteni suuntaa pois niistä mietittävistä: 

"Älä pelkää, usko ainoastaan..."  Siinä on myös:  "... ajallansa kaikki selviää... ... rakastaa hän lastaan... ei koskaan hän virheitä tee..."

Valoisaa päivää sinulle!

---

Piirsin sitten tämän jutun jälkeen kuvankin tähän aiheeseen. Se löytyy toisesta blogistani.

Meidän elämämme - ja Jumalan läsnäolo siinä

"Jeesus sanoi hänelle: "Enkö minä sanonut sinulle, että, jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden?" Joh. 11:40

Martta ei nähnyt siinä tilanteessa kuin inhimillisen todellisuuden, ja jossain kaukana hieman häämöttävän Jumalan todellisuuden siten, että tiesi ja uskoi veljensä heräävän viimeisenä päivänä ylösnousemuksessa. Jumalan todellisuus oli kuitenkin siinä läsnä, Jeesuksessa, joka siinä Lasaruksen haudalla hänen vieressään oli. Martta sai nähdä Jumalan todellisuuden voiman, kun Jeesus herätti hänen veljensä kuolleista.

Emmekö mekin elä tätä elämäämme huomioimalla useimmiten vain tämän inhimillisen todellisuuden. Ehkä sanomme kyllä uskovamme, mutta käytännössä luotamme vain omiin tekoihimme, päätöksiimme, järkevyyteemme, toisiin ihmisiin, enemmän kuin siihen, että Jumala puuttuisi asioihimme; että Hän niistä välittäisi. Saatamme jopa sanoa, ettemmehän näe Jeesusta tässä vierellämmekään seisovan. Niin, emme kyllä inhimillisillä silmillämme näekään. Sanomme kaiketi, että, jos näkisimme, sitten me uskoisimme.

"...Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." Joh. 29:29 KR-92

Jeesus lupasi olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti:  "... minä olen teidän kanssanne, joka päivä maailman loppuun asti."  Matt. 28:20. Kanssamme on Hänessä koko ajan taivaan todellisuus ja se on jotain paljon enemmän, kuin mitä me pystymme näkemään... ja uskomaan. Marttakin sanoi uskovansa. Hänen ja Jeesuksen sananvaihtoa Joh. 11:22-26 mukaan:

Martta: "Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot."

Jeesus: "Sinun veljesi on nouseva ylös."

Martta: "Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä."

Jeesus: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

Martta sanoi uskovansa, mutta myös varoitteli hetken päästä Jeesusta siitä, että kuollut haisee, kun Jeesus käski avata haudan. Mekin sanomme uskovamme. Mutta yleensä syytä on sen yhden isän tavoin todeta: "Minä uskon! Auta minua epäuskossani!" (Mark. 9:24 KR-92)

Kiitos Jeesus, että olet lupauksesi mukaan meidän kanssamme täällä tänäänkin, vaikka emme ole mitään uskon sankareita. Meillä ei ole uskoa ollenkaan, ellet sinä sitä anna. Kiitos, että olet tänään kanssamme osallisena kaikissa tämänkin päivän tapahtumissa ja asioissa, on meillä sitten aurinkoa tai pimeää.

Tämän aamun tekstit kuuluvat kaikki jollain tavoin yhteen...

KUUROSOKEA

Minulle tuli eilen tai toissapäivänä mieleen ajatus, että sitä on jollain lailla kuin kuurosokea; ei näe, ei kuule. Mutta kuurosokeakin voi aistia silti jotain. Tänä aamuna luin Apostolien tekojen lopusta, viimeisestä luvusta sanat, jotka Paavali puhui Roomassa maanmiehilleen:

"Oikein on Pyhä Henki puhunut profeetta Esaiaan kautta teidän isillenne, sanoen: 'Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, että he eivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.' " Apt. 28:25-27

Paranna minutkin - paatumuksestani!

KAIKILLE

"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskovat hänen nimeensä." Joh. 1:12

Siellä piirin ulkokehällä joku haikeana katselee muita, jotka lähellä häntä ovat. Hän ajattelee: "Ollapa minäkin." Itkien hän kääntyy pois; kun ei osaa, uskalla, ei rohkene sinne toisten joukkoon käydä. Ja pelkää vielä sitäkin, ettei tuo yksi häntä hyväksy kuitenkaan, ettei häntä rakasta... kun hän on vain tämmöinen. Mutta kohta, kun on selkänsä kääntänyt, kuulee hän askeleita takaansa. "Mitä nyt?", hän ehtii ajatella. Samassa hänen olkapäälleen laskeutuu käsi ja lämmin, sointuva ääni sanoo: "Tuula, (laita oma nimesi tuohon tilalle), älä lähde pois. Tule minun kanssani. Tahdon sinut mukaani." Ja samassa hän kääntää pakenijan kohti itseään ja pakenija näkee rakkauden hänen katseessaan. Nyt hän uskaltaa, kun häntä oikein kädestä viedään sinne toisten joukkoon. Sinne päästyään hän istuu noutajansa vieressä. Siitä hän ei halua enää koskaan pois. Siinä istuessaan hän myös huomaa, että samanlaisia ne toisetkin ovat: armahdettuja, noudettuja, rakastettuja. Sinäkin saat tulla. Älä lähde pois. Rukoile häntä noutamaan sinut, jos et muuten uskalla tulla.

ODOTUS

Ajattelin tänä aamuna, etten tahtoisi odottaa turhaan mitään sellaista, jota ei ole tarkoituskaan tulla. Mitä minä odotan? Yksi ainakin on varma, mitä odotan, että kerran pääsisin perille minäkin. Sitä ainakin odotan, haluan odottaa.

"Vanhurskasten odotus koituu iloksi, mutta jumalattomien toivo hukkuu." Sananl. 10:28

---

Ja vielä yllättäen tulla pölähti yhden kirjan välistä vanha lappunen, johon olin v. 2016 kirjoitellut.

"Kaksi hahmoa lähestyy tiellä toisiaan. He tulevat vastakkain, tervehtivät ilahtuneina toisiaan, oikein kädestä pitäen - ja kysyvät toisiltaan, jatkettaisiinko kävelyä yhdessä?"

"Armo ja totuus tapaavat toisensa täällä, 
vanhurskaus ja rauha antavat suuta toisillensa,
uskollisuus versoo maasta, ja vanhurskaus katsoo taivaasta.
Herra antaa meille kaikkea hyvää, ja meidän maamme antaa satonsa. Vanhurskaus käy hänen edellänsä ja seuraa hänen askeltensa jälkiä." Ps 85:11-14

Siunausta sinun päivääsi!

Kuulenko Paimenen ääntä?

"Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni." Joh. 10:28 (Jeesus sanoo lampaistaan)

"Niin juutalaiset ympäröivät hänet ja sanoivat hänelle: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan."Mutta Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua." Joh. 10:24-27

Eikö kipeä kysymys kuulu: kuulenko minä ääntäsi? Seuraanko sinua? Olenko se, joka sanon olevani; sinun omasi? Ainakin tahdon olla! Anna minulle oikea mieli, kuulevat korvat. Anna puhdas sydän, sinun verelläsi pesty! Sinun veresi voimasta!

"Sillä Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet hänelle..." 2 Aik. 16:9

Toinen tämänpäiväinen teksti: Puusepän pakeilla

"Missä on sinun Jumalasi?"

"...kun minulle joka päivä sanotaan: "Missä on sinun Jumalasi?" Ps. 42:4
"... äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt" Ps. 103:2

Voi olla, ettemme näe silmillämme ketään edessämme kylvämässä pelkoa, ahdistusta ja epäilystä sanomalla: "Missä on sinun Jumalasi?", mutta sisimmässämme voimme kuulla sen. Jos en näekään Herraani nyt, on Hän kuitenkin luvannut olla kanssamme joka päivä.

"Tarkatkaa hänen töitään."* Jos sisäisillä silmillä emme voi tällä hetkellä Häntä nähdä, voimme muistaa, mitä hän on aiemmin tehnyt ja "nähdä" hänet niissä. Sama Hän on tänään.

"Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt." Ps 103:2

---
*Mieleeni oli tullut tätä paperille alunperin kirjoittaessa tuollainen lause. Kuvittelin, että se olisi jae Raamatusta, mutta en sellaista löytänyt.

Valoisaa päivää sinulle!

Sitten me olisimme tyytyväisiä...

"Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme." Joh. 14:8

Sitten me tyydymme... Opetuslapset olivat nähneet ja kuulleet, ja olleet jatkuvasti Jeesuksen kanssa. Ja silti... hekään eivät tunteneet, eivät käsittäneet, Jeesusta sen paremmin, vaan kinusivat vielä jotain nähdäkseen. Jos näkisimme Isän, niin sitten... Uskon ja epäuskon kamppailua alati. Ja kuitenkin: "...Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän..." Joh. 14:9

Ja enkö vain löydä itseänikin toivomassa, että saisin nähdä Jeesuksen... Ja silti Hän on nähtävissä Sanassaan. Olisinko taipuvaisempi uskomaan, jos Hän vaeltaisi täällä silmieni nähtävissä? Tuskin. Epäilevä sydämeni löytäisi aina jonkin epäilyksen aiheen.

"...sillä me vaellamme uskossa, emmekä näkemisessä." 2. Kor. 5:7

Siunattua päivää sinulle!

Sinä päivänä rannalla...

"Sinä päivänä Jeesus lähti asunnostaan ja istui järven rannalle." Matt. 13:1

Olikohan Jeesus tullut aluksi rannalle vain istumaan?

Jokatapauksessa, kun kansaa oli jo paljon, päätti Jeesus puhua heille. Ja sen hän teki veneestä käsin.

"Ja hänen tykönsä kokoontui paljon kansaa, jonka tähden hän astui venheeseen ja istuutui. Ja kaikki kansa seisoi rannalla. Ja hän puhui heille paljon vertauksilla..." Matt. 13:2-3

Jeesuksesta tulee yleensä mieleen, että kun kansaa oli koolla, hän paransi sairaita. Tässä kohdassa ei puhuta sellaisesta lainkaan. Jeesuksen puhumisesta kansalle sanotaan jopa, että "ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään". Tätä hänen opetuslapsensakin ihmettelivät: "Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?".  Opetuslapsillekin piti ne vertaukset selittää. Jeesus tiesi, ettei kansa ymmärrä. Kansan epäuskon tähden Jeesus puhui heille niin. Hän tiesi, että he eivät uskoisi kuitenkaan.

Kun Jeesus oli sanottavansa sanonut, hän "laski luotaan" kansan ja meni jälleen asuntoonsa, jossa joutui selittämään opetuslapsilleen taas yhden vertauksistaan. Hän jopa kysyi lopuksi: "Oletteko ymmärtäneet?" Ja sai vastaukseksi: "Olemme". 

Sitten Jeesus lähti sieltä ja suunnisti kotiseuduilleen. Siellä hänen puheitaan ihmeteltiin kyllä: "Mistä hänellä on tämä viisaus ja voimalliset teot?"  Mutta samalla heitä loukkasi, että Jeesus oli  niin tuttu, heidän kotikylästään lähtöisin... Ja niinpä sitten  sanotaankin, että "heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa."


 Matteus luku 13/Koivuniemen Raamattuhaku

Epätoivon piinaamankin TOIVO

Se voi alkaa jostain ihan pienestä; se, että epätoivo alkaa kolkuttella ja huudella ovella.  Tuumin tässä eräänä päivänä, että on tosi vaikeaa pitää sitä epätoivoa oven toisella puolella. Sen ääni kuuluu jatkuvasti vaativana kuin muinoin satukasetilta*: "Avaappas ovi, että pääsen sisään!" ja vastaus "Sisään et sinä tulla saa. Emme me sinua uskokaan!"  Auta Jeesus tuon kanssa! Auta tänäänkin ettei epätoivo pääse sisään, vaan osaisimme havaita sen TOIVON olevan kanssamme täällä "maan pimennoissa" (laulun sanoin) tänäänkin, vaikka monenlaiset asiat mieltämme piinaavat ja yrittävät huudella epätoivoa ovesta sisään. Saakoon se TOIVON huuto olla kovempi!

"Olkaa  toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät." Room. 12:12

---

*Meillä isommat lapset kuunteli aikanaan satukasetteja, ennen dvd-aikaa. Eräs niistä oli isosta pahasta sudesta kertova. Niin moneen kertaan tuli kuultua sitä, että tuo yllä oleva lausahdus ison, pahan suden suusta kuuluu mielessäni näyttelijä Matti Raninin äänellä, joka oli siinä roolissa aivan mainio.

Mutta... vihollisemme on suuri sadunkertoja. Koko ajan se yrittää saada meidät uskomaan omiin juttuihinsa tosina. "Emme me sinua uskokaan. Sisään et sinä tulla saa!". Niin sille olisi vastattava. Jos se epätoivo kumminkin on saanut jalkansa ihan ovenrakoon jo, tai peräti päässyt sisälle, huudetaan TOIVOA.

Näin Toivon nimipäivänä. Olenhan Toivon tytär...:)

Kaikki kannettiin

"Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä.
 Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana." Jes. 53:4

"Meidän kipumme".  Kun meillä on jokin "kipu", olkoon sitten minkäsorttinen tahansa, se tuo helposti mukanaan muutakin. Enkö vain huomaakin "kipua" kärsiessäni myös epäuskon kolkuttelevan ovella. Ja ennenpitkää seuraakin syyllisyydentunto; "miksi taas päästin sen sisään?"

Mutta "meidän kipumme hän sälytti päällensä". Hän siis otti sen kantaakseen. Eikö se katakin ne "kivun" seuralaisetkin!

Minä odotan jotain

"Herra, armahda minua! Kaiken päivää huudan sinua avukseni. Minä ylennän sydämeni sinun puoleesi. Täytä palvelijasi ilolla." Ps. 86:3-4

"Täytä minut pitkästä  aikaa ilollasi, Herrani! Anna vapaata vaivoistani, tee tästä hyvä päivä. Pyydän rohkeasti iloasi, sillä sinä olet oikean onnen ja loppumattoman rauhan lähde. Tahdon unohtaa kyyneleeni. Sinun luonasi ei ole murheelle sijaa, eikä surun kyyneleitä tarvita taivaassa. Minä korotan ajatukseni jo luoksesi ja iloitsen tulevasta riemusta. Jos laitat kantamaan surua, kiitän sitten siitä. Olethan sinä Jumalani; sinä nostat, kannat ja pelastat."
Joka päivä armon suojassa/Juha Vähäsarja

---
Luin tuota samaa tekstiä eilenkin ja kirjoitin ajatuksiani ylös:

"Jos laitat kantamaan surua, kiitän sitten siitä". Mieleeni häivähti, etten osaa kiittää siitä... vaan valitan ja rukoilen, että asiat kohentuisivat. Armahtakoon minua, kiittämätöntä, Herra! Sanotaanhan näin meille ohjeeksi: "Kiittäkää joka tilassa, sillä se on Jumalan tahto teihin nähden..." (1. Tess. 5:18) Jos en osaakaan suorastaan suruistani kiittää, niin ainakin siitä sitten, että Hän on Kaikkivaltias ja toimii kaikessa parhaakseni. "...Herra, joka tahtoo palvelijansa parasta...". (Ps. 35:27)

- Isiiiii! Joko tän voisi lopettaa? Joko mä saisin sen?
- Odota Kulta, vielä hetki. Isi tietää kyllä, että sinä haluat...

---

Näin eilen.

Lupauksiin olisi tartuttava tänäänkin,
vaikka tunteet ja epäuskon ajatukset sanoisivat aivan muuta.

"Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä." 1. Tess. 5:23-24

Luvattuun maahan

"Silloin Joosua siunasi Kaalebin, Jefunnen pojan, ja antoi hänelle perintöosaksi Hebronin. Niin Hebron tuli kenissiläisen Kaalebin, Jefunnen pojan, perintöosaksi, niinkuin se on tänäkin päivänä, 

sentähden että hän oli uskollisesti seurannut Herraa, Israelin Jumalaa." Joos. 14:13-14

Mutta mitä tapahtui kauan ennen tätä?  Kansa oli Paaranin erämaassa. He olivat kotimatkalla, matkalla siihen maahan, jonka Jumala antoi heidän esi-isälleen Aabrahamille perinnöksi. Nyt Mooses lähettää vakoilijoita tuohon heidän luvattuun maahansa, sillä Jumala itse käski häntä sanoen: "Lähetä miehiä vakoilemaan Kanaanin maata, jonka minä annan israelilaisille; lähettäkää mies kustakin isien sukukunnasta, ainoastaan niitä, jotka ovat ruhtinaita heidän keskuudessaan."  4. Mooseksen kirjan luvussa 13 on nimiluettelo lähteneistä. Nimiä on 12 ja kenties muistat nimistä sellaiset kuin  Kaalebin ja Joosuan? Joosua-nimeä ei luettelosta muuten löydy. Siihenkin löytyy selitys vähän myöhempää: "Mutta Mooses kutsui Hoosean, Nuunin pojan, Joosuaksi."

Ja niin lähtivät vakoilijat katsomaan maata ja saivat ohjeekseen myös "...Ja olkaa rohkealla mielellä ja ottakaa mukaanne sen maan hedelmiä." Ja niin he tulivat myöskin Hebroniin. He viipyivät reissullaan neljäkymmentä päivää ja ottivat mukaan valtavan rypäletertun, jota monen miehen täytyi kantaa sekä muita hedelmiä. Mitä he sitten olivat matkallaan nähneet?  "Me menimme siihen maahan, jonne meidät lähetit. Ja se tosiaankin vuotaa maitoa ja mettä, ja tällaisia ovat sen hedelmät." Sitten he kertoivat sen maan kaupungeista ja niiden asukkaista: "Mutta kansa joka siinä maassa asuu, on voimallista, ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria..." "Näimmepä siellä jättiläisiäkin, Anakin jättiläisheimon jälkeläisiä, ja me olimme mielestämme kuin heinäsirkkoja; sellaisia me heistäkin olimme." Ja vakoilijoiden pääsanoma oli tämä: "Emme me kykene käymään sen kansan kimppuun, sillä se on meitä voimakkaampi." Kaaleb yritti tyynnytellä näitä puheita ja rohkaista väkeä: "...sillä varmasti me sen voitamme."

Mutta  vakoilijoiden epäuskoisten puheiden tähden alkoi kansa valittaa ja puhua paluusta Egyptiin. "Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika jotka olivat olleet mukana maata vakoilemassa, repäisivät vaatteensa ja puhuivat..." kansalle näin: 'Maa, jossa kävimme vakoilemassa, on ylen ihana maa. Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille.... Älkää vain kapinoiko Herraa  vastaan älkääkä peljätkö sen maan kansaa...". Mutta auttoiko tämä puhe? Mitä teki kansa? Se aikoi kivittää Joosuan ja Kaalebin! Mikä sen esti? "Mutta Herran kirkkaus ilmestyi kaikille israelilaisille ilmestysmajassa."

Ja sitten alkoi pitkä mutka matkassa luvattuun maahan, sillä kansa sai vaeltaa vielä neljäkymmentä vuotta tämän jälkeen erämaassa... vaikka he olivat olleet jo aivan luvatun maan porteilla!

Mutta kun he sen ajan kuluttua tulivat sinne jälleen, oli Kaaleb yhä voimissaan ja hän sai omakseen Hebronin, kuten oli toivonutkin. Ja Joosuastahan oli tullut kansan johtaja Mooseksen jälkeen.

"Salattu Jumala"

"Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät."  Joh. 13:7

 "Kun emme elämässämme jaksa ollenkaan käsittää, minkä tähden osaksemme tulee niin paljon ruumiillista vaivaa ja henkistä hätää, ja kun tällaisina aikoina näyttää siltä, kuin Jumalan lupauksetkaan eivät enää pitäisi paikkaansa, kun epäusko tahtoo niin sulkea suun, ettei jaksa rukoillakaan, ja kun tyytymättömyys ja napina tahtoo täyttää koko sielun, silloin on tarpeellista muistaa, että Herra on salattu Jumala."

"Me kuvittelemme niin helposti tuntevamme ja ymmärtävämme suuren Jumalamme... Me rakennamme Hänen omista lupauksistaan määrätynlaisen järjestelmän ja odotamme sitten voivamme solmia ja sitoa Hänet tähän järjestelmään. Mutta Herra toimiikin aivan toisin. Hän tekee juuri niin, kuin meidän mielestämme Hänen ei olisi pitänyt tehdä tahi sallia tapahtuvan. Ja tämä panee meidät ymmälle."

"Uskovaisen suurin vaara hädän aikana onkin joutua haaksirikkoon juuri uskonelämässään...
... voi pian kehittyä uhmamieli ja uhmasta paatumus ja paatumuksesta herjaus ja herjauksesta Jumalan pilkka."

"Kun kaikki aprikoimiset sinne ja tänne lakkaavat, ja kun en enää tee mitään kysymyksiä: ' Miksi ja minkä tähden?' vaan heittäydyn semmoisenaan salatun Jumalan huomaan, leväten Hänessä ja odottaen Häntä, silloin alkaa tuskien synnyttämä myrsky tyyntyä sielussani."  

---
"Palasia" Urho Muroman kirjasta Jumala on rakkaus (WSOY 1965).  Kirjoittajan omassa esipuheessa hän sanoo: "Nämä pienet palaset on kirjoitettu eläessäni itse sumusäässä ja pilvisissä päivissä."