maanantai 25. marraskuuta 2024
Vieläkin sitä katsomista... - Ja mikä keskustelu voitaisiin kuulla...
keskiviikko 23. maaliskuuta 2022
Monenlaista ihmisen päässä pyörii
Jatkan tässä toisesta näkökulmasta aihetta, josta jo toiseen blogiini kirjoitin minulle yllättäen mieleen tulleesta jakeesta; joka jae oli tämä:
"Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee." Snl. 4:23
"Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset." Matt. 15:19
Monesti ensin on se ajatus. Sitten kenties teko. Omia ajatuksia sietää tosiaan tarkkailla ja varoa. Ne on kurittomia. Ne karkailee ja harhailee ja eksyy.
Mutta onneksi meillä on kuitenkin lähde kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan, mitä vain itsestämme löydämmekin. Ja täytyy todeta, että mitä itse itsestämme löydämmekin; Jumala näkee aina paljon enemmän. Mutta onneksi meillä on se "lähde, kirkas ja pohjaton" - kuten eräässä laulussa sanotaan - ja "jonne kaikki saavat vain kiiruhtaa, ja vielä vettä jää..."
Se vesi ei ole millään lailla jäässä koskaan! Ei kuivettunut, heinittynyt, puskittunut, ei kivettynyt tai aidattu. Hana ei ole kiinni, painesäiliöt ja putket toimii...
Ilmestyskirjassa sanotaan:
"Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!"
Ja joka janoaa, tulkoon,
ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi."
Ilm. 22:17
---
Monenlaista tosiaan päässä pyörii... Mutta tässä vielä se toisen blogini juttu luettavissa:
https://vaaranlaella.blogspot.com/2022/03/mita-eniten-varoisimme-hukkaamasta.html
lauantai 26. kesäkuuta 2021
Ilmoita siis minulle totuutesi
"Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden." Ps. 51:8
Ilmoita siis minulle totuutesi...
"Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden - ilmoita siis minulle viisautesi!" Ps. 51:8 KR-92
"Totuutta salatuimpaan saakka... " Yleensä tulee ajateltua sitä puolta, että tulisi olla totuudellinen Jumalaan päin. Ja siihen on pyrittäväkin. Mutta sitten on se toinen puoli; se, että Jumala tietää meistä totuuden. Jopa salatuimpaan saakka; siihen saakka, jota me emme itse edes käsitä. Siinä on syytä psalmin tavoin pyytää Jumalaa ilmoittamaan viisautensa meille. Ilmoittaa totuus meistä meille.
Tavallaan Hän on sen jo tehnytkin, kun on tehnyt selväksi, ettei meistä ollut itseämme pelastamaan ja lähetti sen vuoksi Poikansa kuolemaan puolestamme. Lunastamaan lain alaiset.
Me vaan emme usein käsitä. Luulemme helposti uskovinakin, että kunhan tämän, tuon, ja vielä tuonkin saisin pois, niin sekin olisi jo jotain. Armahda meitä! Emmehän me käsitä mitään. "Ilmoita siis minulle viisautesi!"
Kain oli käsittänyt jotain: "Ja Kain sanoi Herralle: "Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin." 1. Moos. 4:13
Teet sen (viisautesi ja totuutesi ilmoittamisen) varmaan pala palalta, sillä emme kestä koko roskasäkkiä kerralla, ja kun vielä uuttakin siihen roskasäkkiin tulee lisää koko ajan. Kiitos että lupasit viedä sen roskalastin kaikkineen kaatopaikalle, sillä siihen ei meillä olisi ollut rahkeita.
Mieleen tulivat laulun sanat: "...mun syntini suuret kaikki, sä kannoit mun Jeesukseni. Ne anteeksi viimeistä myöten, sä annoit mun Jeesukseni. Sua kiittää kun tahtoisin siitä, ei siihen mun taitoni riitä, ei riitä..."
Mutta kiitos Jeesus!
keskiviikko 2. kesäkuuta 2021
Unohtamisen armo
keskiviikko 3. maaliskuuta 2021
Jeesus tiesi - ja lohdutti jo etukäteen
Katso, tulee hetki ja on jo tullut,
jona teidät hajotetaan kukin tahollensa
ja te jätätte minut yksin;
en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani.
Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha.
Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä:
minä olen voittanut maailman." Joh. 16:31-33
Jeesus lohdutti opetuslapsia jo etukäteen.
lauantai 19. joulukuuta 2020
Mikä ei näy... - ja jäähän piirretty sydän
tiistai 8. syyskuuta 2020
Laupias ja armahtavainen
"mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -" Ef. 2:4-5
"vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa." Val. 3:32
"Laupeudesta rikas" ja "suuressa armossansa". Niissa sanoissa on sellaista rikkautta ja armahtavaisuutta, joka tekee kaiken tarvittavan sen tarvitsevan eteen, jolla ei itsellä ole millä maksaa - ei nyt, eikä muulloinkaan. Jeesus maksoi jo meidän syntimme!
"Herran armotöitä minä julistan, Herran ylistettäviä tekoja, kaikkea, mitä Herra on meille tehnyt, suurta hyvyyttä Israelin heimoa kohtaan, mitä hän on heille osoittanut laupeudessansa ja suuressa armossansa." Jes. 63:7
lauantai 5. syyskuuta 2020
Minun kysymykseni eräänä päivänä...
Tai tämä: "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." Fil. 4:6-7
Minua on. Vaikka ei niitä varmaan ole sitä varten kirjoitettu, vaan aivan päinvastoin rohkaisuksi. Mutta minä kysyin eräänä päivänä: "Millä se "temppu tehdään"? Siis se, että jätetään kaikki painava mielestä, ja synnit tietysti myös? Millä jätetään ne kaikki ahdistukset ja huolet? Rukouksella, sanotaan kyllä, Mutta entäs kun kaikki huolet ja painava on aina vaan, vaikka niitä on tuotu tiettäväksi, (kiitoksen kanssa on kyllä vähän niin ja näin) mutta kuitenkin; kun ei ole yli ymmärryksen käyvä rauha laskeutunut mieleen... " ...
"Kuitenkin sanottiin, että monen ahdistuksen kautta... Miten voi olla samaan aikaan ahdistettu ja painoista vapaa?..." (Vihkoni oli saanut vastaanottaa tekstiä hieman enemänkin.)
Ahdistuneet kysymykseni tuntuivat silloin jäävän vastausta vaille. Mutta nyt, olisiko vastausta kysymykseen näissä Paavalin sanoissa:
"Makedoniaan tultuammekaan mielemme ei saanut rauhaa, vaan me olimme kaikin tavoin ahdistetut: ulkoapäin taisteluja, sisältä pelkoja." 2. Kor. 7:5 JKR (Paavalia lohdutti sitten seuraavassa jakeessa mm. Tiituksen tulo)
"Tämä aarre on meillä kuitenkin saviastioissa, että tuo valtava voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
Me olemme kaikin tavoin ahtaalla, emme kuitenkaan umpikujassa, neuvottomia, mutta emme toivottomia, vainottuja, emme kuitenkaan hylättyjä, maahan heitettyjä, mutta emme tuhottuja." 2. Kor. 4:7-9 JKR
Me luulemme useinkin olevamme umpikujassa, mutta silloinkin Jumala näkee sen tulevan tien. Samoin koemme olevamme täysin neuvottomia ja hätäilemme sitä, koemme syyllisyyttäkin siitä, kun meillä ei tunnu löytyvän uskoa, ei luottamusta, mutta silloinkin Jumalalla on tiedossa ratkaisu ongelmaamme. Kaikissa näissä me emme ole sitä, mitä me tunnemme olevamme, vaan meillä on aina avoin tie edessämme, vaikka me emme sitä sillä hetkellä itse näe emmekä koe.
"Me osoittaudumme kaikessa Jumalan palvelijoiksi: paljossa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa," 2. Kor. 6:4 JKR (listahan jatkui vielä tuostakin)
Tuota jaetta edeltävästä jakeesta Raamatussa voi saada kuvan, että Paavali on onnistunut hyvin näissä kaikissa; että hän vain kehoittaisi katsomaan heihin esikuvana; tyyliin: tehkää samoin, jos vain suinkin pysytte.
Mutta siinä on kaiketi sekin puoli, että siitä kaikesta murheellisesta ja masentavastakin; kaikista koettelemuksistakin huolimatta, saamme osoittautua Jumalan palvelijoiksi, vaikka emme ehkä siltä näytä, emmekä itseämme onnistuneiksi siinä asemassa tunne. Saamme kuitenkin käsittää sen asemamme.
JKR/Jumalan kansan Pyhä Raamattu/Uusi Tie
----
Tämmöisiä pohdiskeluja kyseisten jakeitten perusteella.
"katse kiinnitettynä uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään, Jeesukseen..." Hebr. 12:2 Raamattu kansalle -käännös
---
Mielenkiintoista... Hebrealaiskirjeen 12 luvun 1. jakeella aloitettiin, joka tuntui vaativan enemmän, kun jaksamme kantaa. Mutta lopetimme sitä seuraavaan jakeeseen Hebr. 12:2, joka kehoittaakin kiinnittämään katseen siihen, joka uskomme alkoi ja sen täydelliseksi tekee!
vrt. psalmi 113:7 |
Seurakuntalainen/Yksin armosta/Kuuluuko evankeliumi minulle?
Lue juttu, niin huomaat, että se kuuluu epäonnistuneille...
torstai 3. syyskuuta 2020
Lohdullisia jakeita
perjantai 14. elokuuta 2020
Kaiken tämän jälkeen
Ja kaiken tämän jälkeen
Tänä aamuna oli Suomen Raamattuopiston päivän sanassa mielestäni sopiva teksti näihinkin ajatuksiin. Sen sanoma oli mm., että Jeesus oli monin tavoin puutteellisten seurassa kuin kotonaan. (Kyseinen teksti on siellä luettavissa vain tänään, muulloin jokin muu teksti.)
keskiviikko 15. heinäkuuta 2020
Ei annettu pelkuruuden henkeä, annettiin ihan muuta
Tuntuuko sinusta, ettet riitä? Mielessäsi koko ajan joku vaatii, että sinun pitäisi tehdä enemmän; uskonelämäsi on puutteellista, pyhityksesi on puutteellista, et ole tehnyt kaikkea tarvittavaa... Mitä tarvittavaa? Isän luokse on varsin lyhyt matka: huutaa Jeesuksen puoleen, hän kantaa Isän luo. Jeesus kantaa sinne. Ei siihen tarvita omia kulkuneuvoja, eikä hyvien töitten matkapaakaseja. Jeesus antaa kaikki. Hän antaa kaiken "mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan." Me jäämme aina vajaaksi, jos tuijotamme omia tekemisiämme, tai tekemättömyyksiämme. Mutta Jeesus on lähellä, ja aina valmis kuulemaan huudon: Armahda minua!
"Sillä Jumala ei antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja raittiuden hengen." 2 Tim. 1:7
"Sillä te ette saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!" Room. 8:15
"Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään," 2 Piet. 1:3
Täydellinen kutsui meidät ... epätäydelliset! Ja lahjoitti kaiken.
torstai 9. heinäkuuta 2020
Se on uskolla omistettava
Eikö tunnu missään? Tai tuntuuko aivan samalta, kuin ennen anteeksipyyntöä? Tämä asia ei ole ensisijaisesti tunteiden asia. Niitä voi olla, tai sitten ei. Uskolla se on omistettava. Jumalalla on tahto antaa syntejä anteeksi ja armahtaa jokainen, joka hänen luokseen tosimielellä tulee.
Hän, Jeesus, alentui rikollisen asemaan: kärsimään rikollisen rangaistuksen kuolemalla ristillä - meidän puolestamme. Siinä kannettiin ristille kaikki syntimme. Rangaistus on päältämme pois, koska Jeesus sen jo kärsi. Tämä kaikki tehtiin rakkaudesta meihin. Syntiä yli kaiken vihaava, mutta ihmistä kuitenkin rakastava Jumala, järjesti meille vapautuksen. Sen hän teki Jeesuksen, meitä myös äärettömästi rakastavan sijaiskärsijämme, kautta. Vain Jeesuksen nimessä on tämä voima.
Jeesus ei jäänyt hautaan. Hän nousi ylös ja meni Isän luo taivaaseen. Ei hauta voinut Jumalan Poikaa pidättää. Sinne taivaaseen kutsutaan jokaista meitäkin.
Yksikään ihminen ei siis voi millään omilla tekemisillään taivasta saavuttaa. Se on ainoastaan Jumalan teko, jonka Hän teki Jeesuksessa. Siinä nimessä on meidän turvamme, siinä anteeksiantomme, siinä rauhamme.
"Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva." (Jeesuksen sanoja) Mark. 11:24
"Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." (Myös Jeesuksen sanoja) Joh. 6:37
sunnuntai 7. kesäkuuta 2020
Ajatuksia pelosta
Vankilan portti oli hänelle auki. "Jeeee! Minä olen vapaa." |
maanantai 27. huhtikuuta 2020
Ei Hän haavoitettua lyö!
Joka päivä lupaus kantaa/ Juha Vähäsarja: "Raskaiden elämäntilanteiden edessä, sairauden tai syvän pettymyksen kourissa tai synnin ja epäuskon kauhistamina me pelkäämme Jumalankin jättäneen meidät. Tällaista ihmistä yksinkertaisesti ei voi rakastaa! Juuri silloin, kun olemme paljastettuina ja kaikkein heikoimmillamme, puolustuskyvyttöminä ja syntisinä, tulee Jeesus lähelle ja ottaa meidät syliinsä sanomatta yhtäkään tuomion sanaa tai muistuttamatta yhdestäkään synnnistämme. Kun kaikki pyhyyden näyttömme ovat pettäneet ja olemme täydellisesti Herran armahduksen varassa, hän vastoin kaikkia todennäköisyyksiä tekee juuri niin. Hän pyyhkii menneet pois ja lupaa meille tulevaisuuden ja toivon. Armo on suurinta maailmassa ja ihmeellisin Valtakunnan salaisuuksista." Juha Vähäsarja/Joka päivä lupaus kantaa
keskiviikko 8. huhtikuuta 2020
"Vanhurskaudeksi jokaiselle"!
"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista." Room. 8:1-2
Aadamin jälkeen kaikki jälkeentulevat ovat olleet synnillä merkittyjä. Mutta Jeesuksen teko muutti kaiken.
"sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi,
niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi." Room. 5:19
"Mutta armolahjan laita ei sama kuin lankeemuksen;
joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet,
niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen,
Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi."
Room. 5:15
sunnuntai 29. maaliskuuta 2020
Vapaudesta ja totuudesta
"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal. 5:1
"Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla." Gal. 5:16-18
Kaikki Jumalan lain vaatimukset meitä kohtaan täytettiin Kristuksessa, kun hän kuoli ristillä. Meidänhän tähtemme Hän siihen suostui!
"Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä..." Ef. 6:14
Ajattelemme ensiksi sitä karua totuutta, että olemme kelvottomia. Siihenkö totuuteen meidän olisi oltava vyötettyinä? Mutta Jeesus sanoi, että hän on totuus! Hänen totuuteensa sisältyy kaikki totuus meistä.
"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6
perjantai 27. maaliskuuta 2020
Kohtaamisia
"Ja Jaakob jäi yksinänsä toiselle puolelle. Silloin painiskeli hänen kanssaan muuan mies päivän koittoon saakka. Ja kun mies huomasi, ettei hän häntä voittanut, iski hän häntä lonkkaluuhun, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen painiskellessaan hänen kanssaan. Ja mies sanoi: "Päästä minut, sillä päivä koittaa". Mutta hän vastasi: "En päästä sinua, ellet siunaa minua". Ja hän sanoi hänelle: "Mikä sinun nimesi on?" Hän vastasi: "Jaakob". Silloin hän sanoi: "Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut". Ja Jaakob kysyi ja sanoi: "Ilmoita nimesi". Hän vastasi: "Miksi kysyt minun nimeäni?" Ja hän siunasi hänet siinä. Ja Jaakob antoi sille paikalle nimen Penuel, "sillä", sanoi hän, "minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut". Ja kun hän oli kulkenut Penuelin ohitse, nousi aurinko; mutta hän ontui lonkkaansa." 1 Moos. 32:24-31
"Ja kun hän oli eräässä kaupungissa, niin katso, siellä oli mies, yltänsä pitalissa. Ja nähdessään Jeesuksen hän lankesi kasvoilleen ja rukoili häntä sanoen: "Herra, jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa". Niin hän ojensi kätensä, kosketti häntä ja sanoi: "Minä tahdon; puhdistu". Ja kohta pitali lähti hänestä." Luuk. 5:12-13
"Ja katso, muutamat miehet kantoivat vuoteella miestä, joka oli halvattu; ja he koettivat viedä hänet sisään ja asettaa Jeesuksen eteen. Ja kun he väentungokselta eivät saaneet viedyksi häntä sisään muuta tietä, nousivat he katolle ja laskivat hänet vuoteineen tiilikaton läpi heidän keskellensä Jeesuksen eteen. Ja nähdessään heidän uskonsa hän sanoi: "Ihminen, sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut". Niin kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat ajattelemaan ja sanomaan: "Kuka tämä on, joka puhuu Jumalan pilkkaa? Kuka voi antaa syntejä anteeksi, paitsi Jumala yksin?" Mutta kun Jeesus tiesi heidän ajatuksensa, vastasi hän ja sanoi: "Mitä te ajattelette sydämessänne? Kumpi on helpompaa, sanoako: 'Sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut', vai sanoa: 'Nouse ja käy'? Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi," hän sanoi halvatulle - "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Ja kohta hän otti vuoteen, jolla oli maannut, ja lähti kotiinsa ylistäen Jumalaa." Luuk. 5:18-25
keskiviikko 25. maaliskuuta 2020
Kukin tahollensa
torstai 5. maaliskuuta 2020
Kuollut - ja uuden elämän saanut Kristuksessa!
2 Kor. 5:14
"Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskosa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." Gal. 2:19-20
"Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin:
tiistai 3. maaliskuuta 2020
Kuulenko Paimenen ääntä?
"Niin juutalaiset ympäröivät hänet ja sanoivat hänelle: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan."Mutta Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua." Joh. 10:24-27
Eikö kipeä kysymys kuulu: kuulenko minä ääntäsi? Seuraanko sinua? Olenko se, joka sanon olevani; sinun omasi? Ainakin tahdon olla! Anna minulle oikea mieli, kuulevat korvat. Anna puhdas sydän, sinun verelläsi pesty! Sinun veresi voimasta!
"Sillä Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet hänelle..." 2 Aik. 16:9
Toinen tämänpäiväinen teksti: Puusepän pakeilla