Aamulla tuli mieleeni ajatuksia pelosta. Myös jotain jakeita Raamatusta, joissa puhuttiin kovin sanoin pelkureita vastaan. Pelkurit asetettiin monien muiden kanssa kovan tuomion alaisiksi. Mietin miksi? Kuitenkin monet meistä ovat pelokkaita jatkuvasti, minä siinä joukossa myös. Menin sitten lukemaan rukouskirjasta jakeita. Avoinna olevalla aukeamalla oli valmiina:
"Olenhan minä sinua käskenyt:
Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile,
sillä, Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi,
missä ikinä kuljetkin."
Joosua 1:9
Seitsemännen päivän kohdalla kirjassa oli puolestaan tämä:
"Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä,
minä panen turvani Herraan, Herraan,
kertoakseni kaikkia sinun tekojasi."
Psalmi 73:28
En tiedä, voin olla väärässäkin, mutta voisiko siinä pelkurien lukemisessa niiden joukkoon, joille luettiin kovat tuomiot, olla kyse juuri siitä, että on unohdettu se - tai ei ole haluttukaan tietää - että Jumala on. Jumala, joka on vieläpä lähellä. Jumala, joka on Pyhä!
Muutama sana vielä siitä tuomion sanasta pelkureille, ja muillekin. Me pelkurit olemme samalla tavalla syntisiä ja tuomion alaisia, kuin muutkin synnin tekijät.
MUTTA:
Emme kuitenkaan ole tuomion alla, sen takia, koska olemme Jeesuksen vapauttamia. Vapautettuja vankeja siis. Hän tiesi heikkoutemme ja kuoli juuri niiden heikkouksiemme, meidän syntiemme edestä! Ja syntihän on juuri sitä, eroa Jumalasta; joka ilmenee juuri siinä, ettemme pysty täyttämään itsessämme edes sitä hyvää, jota itse tahdomme - saati Jumalan vaatimuksia, Hänen asettamiaan rajoja. Mutta Jeesus tuli ja täytti ne. Ja kärsi rangaistuksenkin puolestamme. Se on lahja! Ja sen saa kuka tahansa ottaa vastaan.
 |
Vankilan portti oli hänelle auki. "Jeeee! Minä olen vapaa." |
"...Ole vain luja ja rohkea." Päättyy Joosuan kirjan 1 luku jakeeseen 18. Kehotus toistuu luvussa useamman kerran. Ja miksi? Koska Herra oli luvannut olla hänen kanssaan.
No, jos nyt joku sanoo, että se oli Joosualle... Niin voin sanoa, että on meidänkin kanssamme luvattu olla. Jeesus itse sanoi niin:
"...Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Matteus 28:20
---