Näytetään tekstit, joissa on tunniste äiti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äiti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. syyskuuta 2025

Osina Jumalan suunnitelmaa. Emme useinkaan tiedä, millä tavoin oma osamme voisi olla tärkeä...

Joku voi olla mahdollistamassa jotain jonkun toisen osalle🌱

Aamun luettavissani oli kahdesta naisesta; Noomista ja Ruutista, jotka olivat anoppi ja miniä. Heillä oli niin hyvät välit, että Ruut lähti Noomin mukaan Noomin entiseen kotimaahan muuttaen, kun perheen miehet olivat kuolleet. Noomi toimi sitten Ruutille äitinä siellä, kun omia poikia ei enää ollut.  Ja Ruutin uusiin naimisiin menolla oli myös Noomilla sormensa pelissä. Noomi oli sitten Ruutin lapselle myös isoäitinä ja hoitajana, koska Ruutin oma äitihän oli jäänyt Ruutin synnyinmaahan.

 Raamattu kertoo että naapurin naiset jopa sanoivat lapsen synnyttyä, että "Noomille on syntynyt poika"*.    Raamattuhan ei ainakaan mainitse, että Noomilla olisi ollut ollenkaan omia lapsenlapsia niistä omista kahdesta kuolleesta pojastaan, joiden vaimoja Ruut ja Orpa olivat olleet...  Ja Noomi koki osansa ja olemisensa varmaan hyvin epäonnistuneeksi ja turhaksi, koska entisiin kotimaisemiin palattuaan sanoi tutuille  naisille: "Älkää enää kutsuko minua Noomiksi*, kutsukaa minua Maaraksi**, sillä Kaikkivaltias on antanut minulle paljon katkerata murhetta."** Ruut 2:20  (*onnellinen, **murheellinen) v. 1933 käännös

Mutta silti: Noomilla oli tosi tärkeä osa - jopa ilman omista lapsista syntyneitä jälkipolvia - Israelin uusien sukupolvien tulemisessa ja tulevaisuudessa, ja jopa koko maailmankin loppuun asti ulottuvassa tulevassa historiassa! Ilman häntä ei olisi syntynyt kuningas Daavidiakaan! Esiäitinä Ruut... Ja Jeesuksenkin esiäitinä oli Ruut, joka Noomin mukana tuli siihen maahan... Leskinä kummatkin. Mutta Jumalalla oli, ja on, suunnitelmat pitkälle tulevaisuuteen. 

*Ruut 4:17: "Ja naapurivaimot antoivat lapselle nimen, sanoen: "Noomille on syntynyt poika". Ja he panivat hänen nimekseen Oobed. Hänestä tuli Iisain, Daavidin isän, isä." v. -33 käännös

---

Suomessa sanalla anoppi on usein jotenkin epämukava kaiku. Mutta monissa muissa maissa ja kulttuureissa tuo sama asema on niinkuin toisen äidin asema. Äitejä kotimaassamme kyllä enimmäkseen arvostetaan... Mitä jos täälläkin ajateltaisiin anoppeja ja miniöitä äiteinä ja tyttärinä? Ja appiukkoja ja vävyjä isinä ja poikina? Miesten puolella ei ehkä ole ihan samassa mittakaavassa sentään yleisiä vitsit näistä "isistä lain mukaan" kuin on naisten kesken anopeista? 

Ruut oli Noomin, anoppinsa, kotimaahan tullessa maahanmuuttaja. Ja liekö ollut alkujaan toisenuskoinenkin. Siitä Raamattu ei mitään sano. Mutta kukaties Ruut joutui kokemaan väheksyntää ja ylenkatsetta sen vuoksi, että oli muualta: oli moabilainen. 

Olen joutunut itse tarkistamaan käsityksiäni toisen kulttuurin edustajista. Olen saanut huomata, että usein he ovat kohteliaampia ja huomattavasti huomaavaisempia ja avuliaampia kuin itse olisin osannut olla. Ei me suomalaisiksi syntyneet välttämättä olla ihan kaikessa niin hyviä, kuin olemme itsestämme luulleet. Jos meillä olisi mahdollisuus tutustua toisen kulttuurin edustajan ajatuksiin ja tapoihin edes vähän, saattaisimme yllättyä heistä myönteisestikin. Ja käsitys omasta itsestä ja omista tavoista voisi muuttuakin joissakin kohdin ehkä? Meidän on tietysti usein vaikea tutustua muihin, jo ihan oman luonteenlaatumme vuoksi. Sen itsessäni aivan erityisesti huomaan. En helposti ryhdy puheisiin edes omankielisen ihmisen kanssa, ellei toinen tee aloitetta, tai keskustelukumppani ole hyvin tuttu. Saati jos on kieliongelma. Itsehän en kehtaa enkun sanoja suustani päästää, niitä vähäisiäkään, joita ehkä kirjallisessa muodossa osaisin. Mutta moni muualta tullut toivoisikin kenties että hänelle puhuttaisiin suomea...  Itsehän olen anoppi, jota on nimitetty äidiksi. Ja isäntä on appiukkona saanut kuulla itseään sanottavan isäksi. Kyllähän se tuntuu kivalta:) 






perjantai 23. lokakuuta 2020

Monenlaisia lohdutettavia ja lohduttajia

 Luin tänä aamuna hartauskirjan jakeita ja tekstiä siitä, kuinka Jumala lohduttaa meitä. 

"Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, 
niin sinun lohdutuksesi ilahduttaa minun sieluni." Ps. 94:19

"Niinkuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä..." Jes. 66:13

Kirjassa oli myös siitä,  kuinka kirjoittaja oli todennut omakohtaisesti, että lyhytkin hetki Jumalan seurassa  voi tuoda lohdutuksen ja rauhoittaa. Mutta meitä on monenlaisia lohdutettavia. Itse taidan olla aika vaikea lohdutettava, sillä usein en osaa ottaa omalle kohdalleni sitä lohdutusta, jonka vaikka jakeena jostakin luen. Levottomat ajatukset saattavat olla niin voimakkaat, niin sitkeästi minussa olevat, että joutuu lohdutusta etsimään pidempään ja rukoilemaan, että voisi lohdutuksen kokea. Uskon, että Jumala kuitenkin tahtoo ja voi lohduttaa omiaan. Jopa minunlaistani vaikeaa tapausta. Se ehkä kestää vähän kauemmin kuin jollakin toisella, mutta tulee kuitenkin. Sen on saanut kokea, vaikka toisinaan saattaa tuntea, ettei ajatukset voi mitenkään muuttua.

Otsikossa puhuin myös lohduttajista. Jumala on täydellinen Lohduttaja. Mutta hän voi käyttää myös ihmisiä siinä asiassa. Toinen mainitsemistani jakeista puhui äidin antamasta lohdutuksesta. Monella voi olla kokemus, kuten hartauskirjan kirjoittajalla, että äiti osaa lohduttaa, ja niinhän siinä jakeessakin oli. Mutta koska vajavaisia ihmisiä olemme, emme me vajavaiset äidit ja isät aina osaa olla lohduttavia. Meillä on omat haavamme, pelkomme ja epävarmuutemme ja meissä yhä oleva lapsi, emmekä siksi kenties kykene. Ja omien lastemme asiat ovat asioina kuin omiamme, joten senkään vuoksi omat vanhemmat eivät aina pysty olemaan lapsilleen sitä, mitä ehkä haluaisivat.  Eivätkä lapsemme ehkä osaa ottaa lohdutusta juuri meiltä. Mutta me itsekukin voimme kääntyä lohdutettaviksi Jumalan puoleen! Hän osaa. Hän on täydellinen Lohduttaja. Hänellä on kaikki keinot käytössään.




Jumalan siunaus sinun päivääsi!

Saakoon Hän hälventää mielestäsi huolten pilvet..