Näytetään tekstit, joissa on tunniste lupaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lupaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. syyskuuta 2025

Usko ja luottamus siihen, mitä Jeesus on sanonut ja luvannut. Muista myös rukous.

Itselleni rohkaisuksi ja muistutukseksi kirjoittelin lähinnä tuon vihkotekstin tänä aamuna. Kuvat eilisiä. Kuvista ajattelin, että nekin voisi osaltaan kuvata matkaa... Välillä näkyy vain pelkkää pöpelikköä. Mutta sitten vilkahtaa taas puiden välistä valo!

---
Muista myös niitä uskon isiä, joista Raamattu on kertonut: heistä, jotka monien vaikeuksien kautta myös vaelsivat Jumalan lupausta kohti. Kohti luvattua maata. Sitä, joka oli, ja on, (vieläkin enemmän kuin se lupausten maa, joka täällä maan päällä oli, ja on) nimittäin se luvattu koti meille kaikille matkalaisille, eli taivas. Koti Isämme luona.

Muista Aabrahamia, uskomme isää, joka lähti tietämättä minne oli saapuva. Hän eli muukalaisena luvatussa maassaan, eikä nähnyt (kuin näyssä ja unessa vain; kts. 1. Moos. 15) sitä, että hänen jälkeläisensä sitä (nyt yhäkin) asuttavat. Hänen jälkeensä tuli Iisak. Sitten Jaakob poikineen. He joutuivat muuttamaan (sadoiksi vuosiksi) Egyptiin. Mutta niinkuin Jumala oli edeltä valmistanut heidän sinne menonsa, valmisti hän myös lähdön sieltä keskellä orjuutta. Alkujaan oli Joosef  tullut sinne maahan orjaksi myytynä veljiensä toimesta! Mutta kyseisen orjan Jumala asetti Egyptin kakkosmieheksi. Ja neljänsadan vuoden olo Egyptissä sai päätöksensä faaraon hovista alkaen, kun Mooses sinne hoviin Jumalan suunnitelman mukaan, oli sinne ottopojaksi otettu. Hän irtautui sieltä. Ja vuosia myöhemmin Egyptistä irtautui koko Joosefin heimo, eli israelin koko kansa, Jaakobin jälkeläiset - Mooseksen johdolla. He  vaelsivat erämaassa 40 vuotta. Matka oli pitkä ja vaikea, vastuksia täynnä; mutta Jumala kulki heidän kanssaan päivällä pilvipatsaana, yöllä valoisana. Mooseskin joskus väsyi, ja sanoi, ettei hän jaksa yksinään johtaa sitä kansaa. Jumala antoi hänelle apulaisia. Mooseksen sanotaan myös olleen nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu. Hänellä olikin likeinen suhde Jumalaan. Hänen kanssaan Jumala puhui kasvokkain, ja hänelle Jumala antoi lakinsa välitettäväksi kansalle. 


"Mutta Mooses oli hyvin nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä." 4. Moos. 12:3 KR-92

"Herra sanoi:  - Kuulkaa minun sanani! Kun joukostanne nousee profeetta, minä ilmaisen itseni hänelle näyssä, unessa minä hänelle puhun. Näin en puhu Moosekselle, palvelijalleni, joka kaikessa on minun uskottuni. 
Hänelle puhun suoraan kasvoista kasvoihin, en arvoituksellisin sanoin vaan avoimesti. Hän saa katsoa Herran kirkkautta suoraan. Kuinka te siis rohkenette puhua Moosesta, minun palvelijaani vastaan?" 4. Moos. 12:6-8 KR-92

...
On kulunut tuhansia vuosia. Yhä me olemme vielä matkalla sitä varsinaista luvattua maatamme - taivaan kotia - kohti. Se lupaus on täyttyvä, vaikka nyt olisimme millaisessa "orjuudessa" tai "erämaassa" tahansa! Jumala itse on valmistanut ja varmistanut asian; niinkuin hän muinaisinakin aikoina teki. Nyt me seuraamme Jeesusta, Jumalan lähettämää vapauttajaamme. Aika on jo lähellä, sillä Jeesus on jo mennyt valmistamaan meille sijaa sinne kotiin. Niinhän hän lähtiessään meille lupasi.

Jeesus sanoi: "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen* asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan** tulemaan sinne. Mutta laista*** ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa." Luuk. 16:16-17 KR-92

(*Johannes Kastaja.  ** Kuin siinä Jeesuksen joskus kertomassa kertomuksessa; häävieraita kerättiin tienvarsiltakin, ketä vain tavattiin. Ja häävaatteet tietysti saatiin juhlien järjestäjältä!   *** Jeesus täytti kaikki lain vaatimuksen meidän puolestamme, antoi synnittömänä henkensä, jotta me saisimme elämän.) 







 Välillä näkyy vain pelkkää pöpelikköä. Mutta sitten vilkahtaa taas puiden välistä valo!



tiistai 22. heinäkuuta 2025

Jeesus lohdutti rakkaitaan - meitäkin❤️

 "... Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte..." Joh. 14:4

Tuon edellä Jeesus puhui sitä minne menee, eli taivaan kotiin. Hän halusi puhua lohduttavasti ja rohkaisten niitä, jotka jäisivät ikävissään kaipaamaan häntä. Jeesus tahtoi tuolla - ja kaikella siinä puhuessaan, sanoa senkin, että älkää olko huolissanne siitäkään, että osaisitteko tulla sinne kotiin. Tehän olette jo tietoisia siitä tiestä, te tunnette sen. Olenhan itse kertonut sen teille. Ei se ole teille mikään arvoitus. Sitäpaitsi, minä tulen kyllä itse hakemaan teidät. Teidän ei tarvitse olla osaamisestanne huolissanne. Minä huolehdin teistä!

*Joh. 14: https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=Joh+14&kaannos=fi-38&kirjat=kr



---
Tiestä kyse tässäkin:

maanantai 21. heinäkuuta 2025

Lohdullinen Sana!

"Sen surevien huulille minä annan ylistyksen hedelmän. Minä annan rauhan, rauhan lähelle ja kauas - sanoo Herra - ja minä parannan heidät." Jes. 57:19 KR-92




lauantai 12. heinäkuuta 2025

Perillinen! (Tuntematon?)

"Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän." Room. 8:17 KR-92

"Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa; että olemme Jumalan lapsia." Room. 8:16 KR-92

"Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!" (Ja tuo isän huutaminen ihan kaikilla kielillä...) Room. 8:15 KR-92

"Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme."  Room. 8:18 KR-92

"Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa." Room. 8:29 KR-92




"Kysyn siis: eivät kai juutalaiset sen vuoksi kompastuneet, että he jäisivät maahan makaamaan? Päinvastoin! Heidän lankeemuksensa on avannut pelastuksen muille kansoille, ja näin juutalaiset ovat saaneet aiheen kadehtia niitä. " Room. 11:11 KR-92

"Jos heidän lankeemuksensa on joutunut rikkaudeksi maailmalle ja heidän tappionsa rikkaudeksi kansoille, kuinka paljon enemmän saakaan aikaan heidän täysimääräinen voittonsa." Room. 11:12 KR-92

"Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteen sä? Silloin kuolleet heräävät eloon!" Room. 11:15 KR-92



Kaiken ylläsanotun kirjoitti juutalainen fariseus Saulus Tarsolainen, eli apostoli Paavali, kirjoittaessaan roomalaisille. Hänellä oli suuri rakkaus omaa kansaansa kohtaan... Mutta Jumala oli kutsunut hänet julistamaan pakanoille  ristiinnaulittua Kristusta; joka on isoveli meille kaikille Jumalan perillisille!  Ilman häntä meillä ei olisi sitä perimisen lahjakaan! Mutta nyt se on meille luvattu. 

Se on oikea uutinen, ei huijausviesti.

Perintö on niin suuri, ettemme käsitä sitä: mitä tuumit siitä, että sinua on odottamassa asema Kuninkaan lapsena, hänen perillisenään!?

Ja kyseessä on Kaikkein Suurin Kuningas... Ei ole häntä suurempaa. Ei siis ihme, että se lupaus on vaikeaa uskoa. Mutta Jumala, tämä Kuningas - Taivaan ja maan Valtias - lähetti oman Poikansa (Jeesus nimeltään) tänne maailmaan ihmisen kaltaisena, itse julistamaan kanssaperillisilleen luvattua asemaa, Isän rakkautta perillisiään kohtaan!❤️

Me olemme kaikki Jumalan "tuhlaajapoika" ja -tyttölapsia. Lähdimme maailmalle seikkailemaan. Mutta kotona meitä koko ajan muistettiin. Ja lähdettiin etsimään. Meitä ja meidän lapsiamme. Emme ole Jumalalle "tuntemattomia perillisiä", mutta itsellemme kenties olemme vielä... 

Oletko kuullut jo sen uutisen? Ilosanoman! 

 


perjantai 4. heinäkuuta 2025

Jeesuksen oma, Isän oma!

"Sillä minun Isäni tahto on se,
että jokaisella, joka näkee Pojan
ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä;
ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
Joh. 6:40

"Kaikki, minkä Isä antaa minulle,
tulee minun tyköni; ja sitä, joka
minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
Sillä minä olen tullut taivaasta, en
tekemään omaa tahtoani, vaan 
hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.
Ja minun lähettäjäni tahto on se, 
että minä kaikista niistä, jotka hän
on minulle antanut, en kadota yhtäkään,
vaan herätän heidät viimeisenä päivänä."
Joh. 6:37-39

"Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei
Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä;
ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. 
Profeetoista on kirjoitettuna: 'Ja he
tulevat kaikki Jumalan opettamiksi'.
Jokainen joka on Isältä kuullut ja oppinut,
tulee minun tyköni.
Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt;
ainoastaan hän, joka on Jumalasta, 
on nähnyt Isän." 
Joh. 6:44-46

"Totisesti, totisesti: sillä joka uskoo,
on ikuinen elämä." Joh. 6:47 




"Sinä olet minun suojani ja kilpeni,
sinun sanaasi minä panen toivoni." 
Ps. 119:114



keskiviikko 2. heinäkuuta 2025

Ajassa

Ajassa liikkuu nyt monenlaista. Ilahduttavaa on ollut, että kaiken muun keskellä on ollut kuin keväistä tuulta, kun nuoret, varsinkin pojat, mutta tytötkin, ovat tänä aikana kiinnostuneet Jeesuksesta ja kristillisestä uskosta. Eivätkä vain kiinnostuneet, vaan tuovat myös uskoansa  julki rohkeasti kouluissa ja urheilumaailmassakin!

Siitä tulee mieleen herätys. Sellaistahan sitä aina uskovat toivoo, rukoilee ja odottaa. Olisiko nyt se aika, että nyt se on aluillaan meidän ajallemme? Sepä nuori väki voi vielä temmata meidät vanhatkin mukaansa🌿☀️

"Altis on sinun kansasi sinun sotaanlähtösi päivänä: pyhässä asussa sinun nuori väkesi nousee eteesi, niinkuin kaste aamuruskon helmasta." Ps. 110:3  



---

Toisen blogini tämänaamuinen:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2025/07/oletko-koskaan-tutustunut-tahan.html


maanantai 30. kesäkuuta 2025

Kun "väärin" muisteltu, ajateltu, kirjoiteltu - kuului ajatukseen...



Väsyneenä ja ankein mielin, kaipasin jotain rohkaisevaa. Mieleen tuli: "Älä arkana pälyile (ympärillesi)... tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä..."

Kyselin mielessäni, että saanko minäkin luottaa = laittaa toivoni - nytkin, tähän, mikä mieleeni tuli; ja jonka sitten sanatarkasti halusin etsiä ja kirjoittaa. Mutta sinnehän tuli, sitten ja silti, mukaan sanoja, jotka eivät olleet Raamatussa; jotka kynäni ja käteni oli liian nopsaan vihkooni kirjoittanut.  Lukemassani Raamatun kohdassa ei ollut noita (suluissa) olevia sanoja, jotka olin jo vihkoon ehtinyt kirjoittaa. Ajatukseen kuuluivat kuitenkin nekin.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2025

Jumalan turvassa...

"Miksi pelkäisin 
pahana päivänä...

Mutta henkeään ihminen
ei voi lunastaa...

Mutta Jumala lunastaa minut,
hän tempaa minut 
tuonelan otteesta..."
Ps. 49:6,8,16 KR-92




lauantai 21. kesäkuuta 2025

"Sen pakkotyö on päättynyt"

"- Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, 
sanoo teidän Jumalanne.

Puhukaa lempeäsi Jerusalemille, 
ja kertokaa sille,
että sen pakkotyö on päättynyt,
että sen syyllisyys on sovitettu,
sillä kaksin verroin on
Herran käsi sitä kurittanut
kaikista sen synneistä.

Ääni huutaa: 
- Raivatkaa autiomaahan
Herralle tie!
Tasoittakaa yli aron
valtatie meidän Jumalallemme!

Täyttykööt notkot, 
alentukoot huiput,
mäet madaltukoot,
vuorten louhikot tasoittukoot!

Herran kunnia ilmestyy,
kaikki saavat sen nähdä.
Näin on Herra puhunut.

Ääni sanoo: 
- Julista!
Ja minä kysyn:
- Mitä minun pitää julistaa?

- Ihminen on kuin ruoho,
ihmisen kauneus kuin kedon kukka!
Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
kun Herran henkäys koskettaa sitä.
Niin, ruohoa ovat ihmiset.
Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
mutta meidän Jumalamme sana
pysyy iäti.

Nouse korkealle vuorelle, Siion,
ilosanoman tuoja!
Korota äänesi, Jerusalem,
ilosanoman saattaja!
Korota äänesi, älä pelkää!

Julista Juudan kaupungeille:
-Teidän Jumalanne tulee!
Itse Herra tulee suuressa voimassaan,
hän hallitsee vahvalla kädellään.
Hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa,
johdattaa laumaa, jonka on 
omakseen hankkinut,
paimenen lailla hän kaitsee sitä, 
omin käsin hän kokoaa sen yhteen.
Karitsoita hän kantaa sylissään,
emolampaita hän ohjailee eteenpäin."

Jesaja 40: 1-11 KR-92








keskiviikko 4. kesäkuuta 2025

Minkä sanan haluaisin nyt kuulla...

No tänä aamuna tämän: "... minä pidän sinusta huolen..." Jer. 40:4 

Tuo Jeremian kohta oli sanottu hänelle hyvin ahdistavina aikoina. Eikä sitä hänelle sanonut Jumalan suu suoraan, vaan se tuli hänelle sanotuksi vihollisen edustajan suusta! Jeremia ei turvautunut häneen, hän sai vapauden valita. Mutta ajattelen niin, että ehkä Jeremia omissa ahdingoissaan saattoi ottaa senkin sanan; sen kuultuaan, Jumalan suusta tulleena. Jumala voi puhua monin tavoin. Onhan hän käyttänyt aasinkin suuta sanomansa välittämiseen... Älä niin katso sitä viestin tuojaa, jos tiedät, keneltä Sana sinulle kuitenkin tulee!

Jumalan huolenpito tulee kyllä esiin Raamatussa monesti, erilaisin sanamuodoin.

"Älä pelkää, minä autan sinua." Jes. 41:13 on yksi sellainen.  "Älä pelkää" - lupauksia on Raamatussa paljonkin!

"Väsynyttä minä juotan, nääntyneen minä ravitsen." Jer. 31:25 KR-92 



"Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tuntisi." Psalmi 139:4 

Ei haittaa, jos ei edes osaa sitä hätäänsä tai ahdistuksen aihettaan niin tarkasti sanoittaa - Herra osaa kyllä kaikkia kieliä, ja tuntee muutenkin kaiken, mitä niillä hänelle sanotuilla sanoilla tahdotaan kuvata. Ja vaikka ei edes löytyisi niitä sanoja siihen tarpeen esille tuomiseen!

"Sillä minä virvoitan väsyneen sielun, ja jokaisen nääntyvän sielun minä ravitsen." Jer. 31:25  



"Sillä minä virvoitan väsyneen sielun, ja jokaisen nääntyvän sielun minä ravitsen." Jer. 31:25  

Jumala,  "valkeuksien Isä", vakuuttaa tarvitsevalle aina läsnäoloaan. ✨ Hän on aina sama!

"Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa." Jaakob 1:17




----
Nämäkin tämän aamun varhaiset kuvat, saman aamuauringon valon tuomia erilaisia valon ilmentymiä eri paikoissa. ✨ Kuvien välillä vain 3 minuuttia.




maanantai 26. toukokuuta 2025

Hänen kirkkautensa oli se, jota katseltiin

"...Me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ..." Joh. 1:4

"... me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme nyt tulleet häntä kumartamaan." Matt. 2:2 

Opetuslapset saivat katsella sinua maallisessa hahmossasi - ja näkivät kirkkautesi.
Itäisen maan tietäjät näkivät tähtesi, ja halusivat nähdä sinut, juuri syntyneen.

"Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." Joh. 1:4

"ja he sanoivat: "Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan." Matt. 2:2

Millaisena me näemme sinut? Täynnä armoa ja totuutta? Voimaa?"

"Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat." Joh. 20:29 

Jeesus sanoi niin Tuomakselle. Eikä siinä varmasti ollut mitään pahaa, että nähtyään uskoo. Hyvähän se on. Mutta Jeesus muistutti, että niitäkin on, jotka uskovat näkemättä❤️


sunnuntai 25. toukokuuta 2025

Vain etäältä sen nähneet ja sitä tervehtineet...

"... vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet..." Hebr. 11:13 




"... olivat  vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnusten olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä." Hebr. 11:13 KR-92

---
Olin piirustellut pikaisen kuvan. Mitään Raamatun jaetta ei mielessä ollut, ennenkuin katselin kuvaa etäältä...

Niitä etäältä katsovia lueteltiin monta! Hebrealaiskirjeen 11. luvun jakeissa: Aabel, Eenok, Nooa, Aabraham, Saara, Iisak ja Jaakob, Joosef, Mooses, Raahab, Gideon*, Baarak*, Simson*, Jefta*, Daavid*, profeetat*... 

"Ja mitä minä vielä sanoisin? Minulta loppuisi aika jos kertoisin.... * jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat, sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot."  Hebr. 11:32, 33-34
 
Ja niin edelleen. Koko Hebrealaiskirjeen luku on käytännössä  tätä luetteloa.  On saatu kuolleita ylösnousseina takaisin, on kidutettuja, pilkattuja, ruoskittuja, kahlehdittuja ja vankeutta, kivitettyjä, kiusattuja, sahattuja, miekalla tapettuja, lampaanahoissa kulkeneita, puutteenalaisia, ahdistettuja, pahoinpideltyjä,  vuorilla harhailevia;  erämaissa ja luolissa ja maakuopissa eläneitä... Liian hyviä tälle maailmalle olleita. Hebr. 11. jakeista 35-38


Ja sitten vielä me kaikki muut, jotka kukin omalla tavallamne, omassa osassamme, odotamme sitä uutta maata, jossa täydellisyys asuu. Sitä tähyillään.🌟


"Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästyy."  Habakuk 2:3



perjantai 23. toukokuuta 2025

Pyhä Henki oli tullut... - ja sinä päivänä 3000 tajusi, mistä siinä oli kyse!

Olihan siinä ollut merkilliset ajat: Se voimakkaita ihmetekoja tehnyt mies oli naulattu ristille kuolemaan. Siinä oli ollut sitten se iso maanjäristyskin,  ja outo pimeä hetki keskellä päivää, ja merkillisiä asioita olivat ihmiset muutenkin nähneet. Sanottiin monen nähneen kuolleita tuttujaan niinä päivinä. Ja sen yhden miehen; sen ristillä kuolleen Nasaretilaisen Jeesuksen hauta oli käsittämättömästi tyhjentynyt; vain käärinliinat oli jääneet hautaan. Hänestä sanottiin, että hän oli noussut kuolleista. Ja monet sanoivat hänet nähneensä. Ihan tolkulliset ihmiset. Näitä oli saatu yli kuukausi ihmetellä, että mitä tässä nyt oikein on. Sitten tuli tämä päivä...

Tulihan siitä hälinä, kun kadulla kulkenut kansa kuuli sen yhden talon yläkerran ikkunasta kovasti vieraskielistä puhetta. Monet tunnistivat siitä rakkaan kotikielensä! Mitä tuolla tapahtuu? Keitä siellä oikein on? Kysymykset ja uteliaisuus sai isot mittasuhteet. Kun vihdoin saatiin nähdä joidenkin tulevan siitä talosta ulos, asiaa ihmeteltiin kuuluvasti ääneen, kyseltiin. Tuohan näytti olevan se yksi kalastaja, Pietari nimeltään, joka oli sen ristiinnaulitun Jeesuksen kanssa kulkenut. Hän ehkä osaakin jotain asiasta kertoa. Ja sitten alkoikin se yksi siitä sisällä olleesta joukosta puhua, juuri se Pietari. Ihan ensiksi hän totesi selvin sanoin sanoin sen, että ne, jotka puhuivat, eivät ole humalassa; kuten monet olettivat, että olisi naukkailtu viiniä jo heti aamusta. Hän totesi, että nyt on kyse juuri siitä, mistä profeetat, mm. Joel, oli puhunut, ilmoittanut tulevaksi.

"Israelilaiset, kuulkaa mitä teille sanon! Jeesus Nasaretilainen oli Jumalan teitä varten valitsema mies. Sen Jumala osoitti niillä voimateoilla, merkeillä ja ihmeillä, joita Jeesus hänen lähettämänään teki teidän keskuudessanne, niin kuin tiedätte. Tämän Jeesuksen te surmasitte. Te panitte lakia tuntemattomat pakanat naulitsemaan hänet ristiin, kun hänet oli annettu teidän käsiinne niin kuin Jumala oli suunnitellut ja ennalta nähnyt. Mutta Jumala herätti hänet, päästi hänet kuoleman kidasta. Eihän edes ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää häntä vallassaan ... Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt kuolleista; me kaikki olemme sen todistajia. Jumala on korottanut hänet oikealla puolelleen, ja hän on ottanut vastaan Isän lupaaman Pyhän Hengen lahjan ja vuodattanut sen niin, kuin te  voitte kaikki nähdä ja kuulla... Tästä saa siis koko Israelin kansa olla varma: Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi ja Messiaaksi - tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte." Apostolien teot 2:22-24,32-33,36  KR-92

"Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." Apt. 2:38-39 KR-92

Ja sinä päivänä 3000 tajusi, mistä siinä oli kyse!


---
 "Pietari jatkoi vielä puhettaan. Hän vetosi heihin ja kehotti: "Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana. Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä." Apt. 2:40-41 KR-92

Vuosia myöhemmin Pietari kirjoitti kirjeessään:  "Tämän vertauskuvan* mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan  hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,"  1. Piet. 3:21  (-38 käännös)

*Pietari oli verrannut sitä siinä siihen kaikkien tuntemaan Nooan arkkiin...

Uudempi, v. -92 käännös: "Tuon esikuvan mukaisesti teidät  pelastaa nyt kaste, ei siksi, että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,"  1. Piet. 3:21 KR-92

---

Pitää vielä todeta, että se sama Pyhä Henki toimii vielä nykyäänkin. Hän jakaa lahjojaan ihmisille, kuten kullekin hyväksi näkee. Myös tuota mainittua kielilläpuhumisen lahjaa. Ja se lahja on usein juuri jotain sellaista normaalia, jossain yleisesti käytettävää kieltä; jota sen lahjana saanut puhuja ei itse osaa pätkääkään normaalisti, mutta rukouksessa saa puhua sitä; vaikkapa englantia, tai jotain muuta, mitä tahansa kieltä, jonka Pyhä Henki voi puhuttavaksi antaa. Ja niitä lahjoja saa sitten ihan pyytääkin. Jossain kohtaa Raamatussa niitä oikein kehotetaan pyytämään. 

Olisiko meidän nykyihmisten; uskovien, kohdalla paljolti kyse ihan siitäkin - kun näitä lahjoja ei kovin paljon havaita, ettemme edes ano, pyydä, niitä... Tai kehtaa, rohkene käyttää, vaikka olisikin jo joku lahja. Mietin vaan. Luettavissa on ollut useina päivinä asiaa Pyhästä Hengestä ja jännästi löysin juuri  yhden kirjan Fidasta muutama päivä sitten, joka käsittelee Pyhää Henkeä ihan Raamatun alusta alkaen.  Kirja on: Mitä Raamattu sanoo Pyhästä Hengestä. Kirjoittanut Stanley M. Horton. Kustantaja Aika Oy, v. 1996.










Nuo kaksi vihkoon kirjoitettua tekstiä oli aikomus tänne blogiin jo omina päivinään pistää. (Ja nyt ne onkin laitettu luettaviksi kyseisten päivien kohdalle tähän blogiin. Sieltä selkeämmin luettavissa. Noista linkeistä pääsee kätevästi niihin.)




lauantai 17. toukokuuta 2025

Aamun valosta ilahduin

Se on kyllä mielenkiintoista, miten Jumala voi suunnata maassa matavaa katsetta valoon! Ensinnä, ihan kirjaimellisesti sain iloita tänä aamuna valosta. Ennen ylösnousua jo ihailin ikkunasta näkyviä valoisia puiden latvoja, ja aavistusta alkavasta viherryksestä koivujen latvoissa. Ja sininen taivas puiden latvojen välissä. Ja kun nousin ylös ja astelin keittiöön, piti ihan huoneiden rajalle pysähtyä ihmettelemään ja ihastelemaan valossa kylpevää keittiötä. Olin siinä juuri oikeaan aikaan, sillä hetkisen päästä, valo oli jo selvästi vähentynyt ja siirtynyt hieman toisaalle. Mutta sitten oli ne tavan aamulukemiset. Joista kyllä ajattelin ensin, että jaksankohan lukea mitään. No luin kuitenkin. Siis niitä tavan aamulukemiani, eli luen Päivän Tunnussana -kirjasen merkkaamia kohtia.  Ja jopa innostuin kirjoittamaankin, kun huomioin että sen pääluettavan, eli Raamatun, loppuluvussa ja alkuluvuissahan on samaa: mm. valo ja virrat. Ja muutakin löytyy jos enempi lueskelee.  

Raamatun viimeisestä luvusta: "Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan* on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti." Ilm. 22:1-5 v. -92 Raamatunkäännös 


Raamatun alkuluvuista: "Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" ja valo tuli." 1. Moos. 1:1-3, v. -92 käännös

"Eedenistä sai alkunsa joki, joka kasteli puutarhan ja joka sieltä lähtiessään jakautui neljäksi haaraksi. Ensimmäisen nimi oli Pison. Se kiertää koko Havilan maan, missä on kultaa, ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös suitsutuspihkaa ja onykskiveä. Toisen nimi on Gihon. Se kiertää koko Nubian maan. Kolmannen nimi on Tigris, ja se virtaa Assurin editse. Ja neljäs joki on Eufrat. Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä." 1. Moos. 2:10-15  v. -92 käännös

Eufrat ja Tigris. Tutut nimet, ne ainakin, nykyihmisillekin. Ovat olemassa vieläkin.

---

* Vielä kiinnitin huomiota myös tuohon otsassa olevaan nimiasiaan. 
Saatanakin haluaisi olla, erityisesti loppunsa lähestyessä, jumala, ja eksyttää ihmisiä: "Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.1" Ilm. 13:16-17 v. -92 käännös



torstai 15. toukokuuta 2025

"Älä pelkää..." - vaikka nyt olisikin...

"Viime yönä näet vierelläni seisoi sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä palvelen. Enkeli sanoi: 'Älä pelkää, Paavali. Sinä olet vielä seisova keisarin edessä, ja Jumala antaa sinulle sen lahjan, että myös matkatoverisi pelastuvat." Apt. 27:23-34 KR-92


"Pysykää siis rohkeina, miehet! Minä luotan Jumalaan ja uskon, että käy niin kuin minulle on sanottu. Jollekin saarelle me vielä *ajaudumme." Apt. 27:25-26 KR-92


Alun kaksi jaetta oli luettavissa Päivän Tunnussanassa. Ne olivat vaikuttava ilmoitus. Minäkin havahduin miettimään sitä. Mutta alkujaan se ilmoitus oli hengissäpitävä ilmoitus. Se oli lupaus, että saatte henkenne pitää; niin Paavali, ilmoituksen saaja, ja kaikki hänen kanssaan matkalla olevat! Se enkelin ilmestyminen yöllä Paavalin viereen on täytynyt olla erittäin järisyttävä jo ihan kokemuksena - kun siinä yhtäkkiä enkeli vieressä seisoo, ja puhuu rohkaisun sanoja juuri minulle! Ja nekin, jotka eivät sitä ehkä heti Paavalin kertoessa uskoneet, uskoivat sitten, kun näkivät sen voiman käytännössä. Mutta se näky ja ilmoitus odotti vielä hieman aikaansa... Ja oli varmasti pelkoja kaiken keskellä. Mutta pelastus todella tuli! 

Kiitos Jumalan, joka aina pitää sen, minkä lupaa! 






* "Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskatua." Apt. 27:26, v. -38 käännös. "Viskautua" on vahvempi sana, kuin ajautua.

Ja kun oltiin sitten myöhemmin "viskauduttu" jollekin saarelle, tapahtui siellä Paavalin käsien - (kirjaimellisesti käsien), kautta ihme- eli tunnustekoja, jotka toivat iloa ja suurta ihmetystä näiden ystävällisten saarelaisten keskuuteen: Paavalia puri kuolettava käärme. Mutta sen hän ravisti nuotioon, eikä tapahtunut mitään, vaikka saarelaiset luulivat hänen kohta kuolevan. Ja ne samat kädet kävivät sitten koskemassa sairasta - samalla rukoillen Jumalaa; että hän parantaisi saaren päämiehen sairaana olleen isän. Ja niin myös kävi. Se vanha isä parani Paavalin meressä uitettujen, ja käärmeen puremien käsien kautta, joita Jumala käytti!

---

Kiitos Isä, kun sain kirjoittaa. Tämä tuotti taas iloa ja rohkaisua minullekin. Pidä katseeni sinussa, kaikenlaisina aikoina; niin hyvinä kuin huonoinakin.  Kauaskantoiset ovat olleet Paavalin kokeman enkelin vierailun ja merestä pelastumisen, ym. vaikutukset, kun ne vielä tännekin asti säteitään heittävät ja vaikuttavat. Mutta niiden säteiden lähde onkin yhä elävä Kaikkivaltias Jumala! 🌟




sunnuntai 11. toukokuuta 2025

Kohota katseeni korkeuteen!✨

"Kohottakaa katseenne korkeuteen:
kuka on tämän kaiken luonut?
Hän, joka kutsuu esiin
taivaan joukot
täydessä vahvuudessaan,
hän, joka tuntee ne nimeltä,
joka ainoan.
Suuri on hänen väkevyytensä, 
valtaisa hänen voimansa:
yksikään joukosta ei jää pois.

Miksi valitat, Jaakob, Israel, miksi puhut 
näin: - ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta,
minun asiastani ei Jumala välitä.
Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut,
että Herra on ikuinen Jumala,
koko maanpiirin luoja?

Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton
on hänen viisautensa.
Hän virvoittaa väsyneen
ja antaa heikolle voimaa.
Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät,
mutta kaikki, jotka Herraa odottavat,
saavat uuden voiman,
he kohoavat siivilleen kuin kotkat.
He juoksevat eivätkä uuvu,
he vaeltavat eivätkä väsy."

Jesaja 40:26-31 KR-92











tiistai 1. huhtikuuta 2025

Johdatus ja leipä, vesi ja vaatteet

"Herra ohjaa ihmisen askelet, kukapa arvaa tiensä suunnan." Snl. 20:24 KR-92

"Ihminen kaavailee monenlaista, mutta kaikki käy Herran tahdon mukaan." Snl. 19:21 KR-92

"Ihmisen henki on Herran lamppu, se valaisee sydämen perimmät sopet." Snl. 20:27 KR-92

---

"Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta... Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde ja sade antaa heille siunauksensa. Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa..." Ps. 84:6,7,8  KR-92

"Muistakaa, kuinka Herra neljänkymmenen vuoden aikana johdatti teitä pitkällä matkallanne autiomaassa. Hän kuritti teitä ja pani teidät koetukselle saadakseen tietää, aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette. Tehdäkseen teidän nöyriksi hän piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet, eivät myöskään teidän isänne. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo." 5. Moos. 8:2-3 KR-92


"Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi. Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus. Mutta useimmat heistä Jumala hylkäsi, kohtasihan heitä tuho autiomaassa. Näin heistä tuli varoittavia esimerkkejä: Meidän ei pidä himoita pahaa, niin kuin he tekivät." 1. Kor. 10:1-6 KR-92

-
Jeesus ruokkii väkijoukon: Joh. 6:1-15

Ps. 132:  "vaatteena vanhurskaus" ja  "puen pelastuksen". Jakeista 9 ja 16 KR-92 mukaan.

Näistä paikoin oli Päivän Tunnussanaan merkattuna luettavia toissapäivänä; sananlaskuja lukuunottamatta. Ja nämä ruokkivat minua sinä aamuna, jolloin vihkoonkin niitä kirjoittelin.






Ja tämä ajatus on noukittu elokuvasta: yhdessä The Chosen - sarjan jaksossa, kun opetuslapsilla oli vaikeaa, eivätkä he ymmärtäneet miksi oli sellaista kuin oli, Jeesus kehoittaa pitämään katseen hänessä... Sen ajatuksen halusin tallettaa neuvoksi itsellenikin...




Pidetään katse Hänessä!


keskiviikko 12. maaliskuuta 2025

"Eilen" - ja "tänään"

"... minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt. 28:30

"Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti." Hebr. 13:8

"...sillä hänen armonsa pysyy pysyy iankaikkisesti..." Jer. 33:11




Sinä olit sama jo entisaikojen ihmisten kanssa, ihan alusta asti. Et ole muuttunut. Millainen sinä olit silloin, sellainen olet yhä. Nytkin. Meillekin.

Kiitos Jeesus, kun annoit meille silti tuon läsnäolosi lupauksen sanan, jotta me siitäkin saisimme rohkaisua kaikissa ahdingoissamme. Silloinkin kun meitä pelottaa, että voimmeko olla sinulle rakkaita tällaisina tavallisina ihmisinä puutteinemme ja virheinemme.

Mutta Sinä otitkin virheemme itsellesi!  Kiitos Jeesus siitä rakkauden osoituksesta ja velkojemme maksusta, rangaistuksemme pois ottamisesta meidän päältämme! ✝️🌟 ❤️



keskiviikko 19. helmikuuta 2025

Liiton kautta sukupuuhun oksastetut

Katselimme eilen tyttären kanssa sukulaisuussuhteitamme. Oli ollut jokin kouluhomma, josta meillä sitten illalla kiinnostus lähti lisää rönsyämään. Minulla on jo aika paljon löydettynä sukupuun rönsyjä ja niitä paperille olen kirjannut. Mutta nykyään netistäkin löytää sellaisia tietoja, joita ennen piti vaikkapa virkatodistusten avulla kirkkoherranvirastoista pyytää.

Mutta miten sitten nuo arkiset asiat liittyy aamun luettaviin? No, aika hyvin. Sanoisin jopa: vallan mainiosti; sillä jos ei eilisiä sukumietintöjä olisi ollut, olisi ehkä jokin hitunen mielenkiintoa ollut vähemmän luettua jaksoa kohtaan, vaikka se hyvin mielenkiintoinen - ja antoisa, onkin: Room. 4:1-8 KR-92 aamulukemisissa ollut, joka alkoi näin: 

"Mutta mitä meidän on sanottava Abrahamista, kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen?" (jae 1). Ja sitten jatkuu asia sillä, että ei Abrahamkaan, vaikka hänellä olisi ollut hyviä tekoja, saanut asemaansa vanhurskaana sillä perusteella - vaan siksi, että "uskoi Jumalan lupaukseen", ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi. (Raamatun kohta on kokonaisuudessaan luettavissa jutun lopusta.)* 

Mutta miten tämä liittyy asemaamme sukupuu-asioissa? No, vaikka sillä tavoin, että sukuun kuuluvaksi voi tulla myös se, jolla ei näytä olevan lainkaan esi-isiä ja äitejä siinä suvussa. Ja miten? Liiton kautta. Avioliiton. Jos menet jonkun kanssa naimisiin, avioliitto sitoo sinut sukuun myös, halusit tai et. Niin ne suvut muodostuu, että siihen tulee aina väkeä muualta. Kaikkien meidän suvuissa on tehty, ja tehdään, liittoja; sellaisia, jotka ovat sitten mahdollistaneet meidänkin olemisemme siinä:)

Jeesuksessa tehtiin uusi liitto; siinä, kun hän vuodatti verensä ristillä, jotta me saisimme osallisuuden taivaalliseen sukuun. Meitä ei katsota siihen kuuluvaksi kenenkään esivanhempamme vuoksi, vaan tuon uskon liiton takia; jossa meidät on "...oksastettu jaloon oliivipuuhun..." (Room. 11:24)  - meidät, villit oksat! Ja siinä jalossa puussa; siinä,  saadaan jatkaa elämistä. Siinä saadaan se elämän voima. 

--

Oma rakentaminen ei auta mitään siinä: "Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa." Ps. 127:1 KR-92

Simon Pietari sanoi Jeesukselle kerran: "Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön, emmekä ole saaneet mitään. Mutta  lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket." Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät." Luuk. 5:5,6 KR-92

"Herran siunaus menestyksen antaa, omin voimin sitä ei lisätä." Sananlaskut 10:22 KR-92

----

*Room. 4:1-12 KR-92:

"Mitä meidän siis on sanottava Abrahamista,
 kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen?

Jos Abraham katsottiin vanhurskaaksi tekojen perustella,
hänellä oli aihetta ylpeillä - ei kuitenkaan Jumalan edessä.

Mitä sanovat kirjoitukset?
"Abraham uskoi Jumalan lupaukseen,
 ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi."

Työntekijälle maksettua palkkaa
ei katsota armosta saaduksi
vaan ansaituksi.

Jos taas jollakulla ei ole ansioita
mutta hän uskoo Jumalaan,
joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi,
Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.

Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä,
jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi
hänen teoistaan riippumatta:
- Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi
ja joiden synnit on pyyhitty pois.
Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi
hänen syntiään.

Koskeeko nyt tämä autuaaksi ylistäminen 
vain ympärileikattuja vai myös ympärileikkaamattomia?
Mehän sanomme: "Jumala katsoi Abrahamille 
vanhurskaudeksi uskon."

Oliko Abraham silloin ympärileikattu?
Ei ollut, hän oli vielä ympärileikkaamaton.
Hän sai ympärileikkauksen merkin sen vakuudeksi,
että hänet oli hyväksytty vanhurskaaksi jo, 
kun hän ympärileikkaamattomana uskoi.

Näin hänestä tuli kaikkien niiden isä,
jotka uskovat ja jotka katsotaan vanhurskaiksi,
vaikka he ovat ympärileikkaamattomia.

Samoin hän on ympärileikattujen isä,
jos nämä seuraavat sitä uskon tietä, 
jota isämme Abraham kulki
ollessaan vielä ympärileikkaamaton."
Room. 4:1-12 KR-92


"... minä ja lapset, jotka Herra on minulle antanut..." Tästä tulee mieleen Jeesus, vaikka sanat ovatkin Jesajan. Jesaja 18:8 (-33)

"...rakkauden kautta vaikuttava usko..." Gal. 5:6 (v. -38), ja "...rakkautena vaikuttava usko..."(v. -92)
Tuota kohtaa kun ensin yritin omasta muistista kaivaa, se sai muodon: ...niin siis vanhurskautena vaikuttava usko... No, sehän ei ihan noin sitten ollut. Mutta joku itu siinäkin ehkä on...