Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntiinlankeemus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntiinlankeemus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. elokuuta 2025

Kolme ihmistä

 KAIN - ensimmäinen ihmisen tappaja: Jumala sanoi Kainille - ennen kuin tämä tappoi veljensä: "Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa, sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa." 1. Moos. 4:7 KR-92

Varmaan Kain jo tuossa kohtaa oli miettinyt, mitä aikoi kateudessaan ja vihaisena tehdä... Eikä Kain aivan ilmeisesti toiminut juuri saamansa viime hetken neuvon mukaan, sillä seuraava jae kertoo, kuinka Kain ehdotti veljelleen Abelille yhteistä kävelyä... ja tappoi sillä kävelyllä veljensä.

Jumalalla oli tapahtunut tiedossaan. Hän sanoi Kainille: "... veljesi veri huutaa minulle maasta." j. 10. Jumala sanoi, ettei Kain voinut enää jäädä entisille sijoilleen; vaan hänestä oli tuleva pakolainen, jolle maa ei enää antaisi satoansa. (Hän oli ollut maata viljelevä ihminen). Nyt hänestä oli tuleva kulkija maan päällä. 

"Kain sanoi Herralle: "Syntini rangaistus on minulle aivan liian suuri kantaa..." Hän tajusi joutuvansa pois Jumalan kasvojen edestä, ja ymmärsi, että nyt hänet itsensä tahdottaisiin tappaa toisten toimesta. Olihan se pöyristyttävää ollut, että ensimmäistä kertaa oli joku tappanut toisen ihmisen... peräti oman veljensä! Joten kostonhimoisia oli varmasti Eevan ja Aadamin jälkeläisissä.

Mutta Jumala armahti Kainia, ja pani häneen merkin, ettei häntä kukaan tappaisi. Ja Kainista tuli sitten lopulta "ensimmäinen, joka perusti kaupungin, ja hän antoi sille nimen poikansa Henokin mukaan." j. 17  

(Huom. Minulla oli esillä sekä v. -92, että v. -33/-38 käännös, eli jakeita voi olla kummastakin, kun vihkoon alkuun kirjoittelin ensin ihan itseäni varten.)

----------

JUUDAS - myi rahasta itselleen tärkeän ihmisen: "Kun Juudas, Jeesuksen kavaltaja, näki, että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, hän katui tekoaan. Hän vei saamansa kolmekymmentä hopearahaa takaisin ylipapeille ja vanhimmille ja sanoi: "Tein väärin, kun kavalsin viattoman veren." Mutta papit vastasivat: "Mitä se meihin koskee? Omapa on asiasi." Matt. 27:3-4 KR-92

Papit ja vanhimmat eivät välittäneet, vaikka olivat itse osallisia myös. Heitä ei kiinnostanut Juudaksen kokemus, kun hän myönsi syyllisyytensä. Juudas otti tekonsa niin raskaasti, että hirttäytyi.

---------

SAULUS TARSOLAINEN - tuleva Paavali: Hän sanoi (tämä entinen Jumalan omien vainoaja, nyt Jumalan palvelija) itsestään, ja Pelastajasta Jeesuksesta, tämän sanan:

"Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin." 1.Tim. 1:15 

Ja jatkaa sitten: "Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi." 1. Tim. 1:16 

Eikö ole lohdullista! Meillekin! Paavali, eli se entinen Saul, Saulus Tarsolainen, oli vihannut Jeesusta - joka oli kuollut ja ylösnoussut - mutta Jumalan osoitti hänelle armonsa.  Niin hän voi tehdä meille muillekin! Hän ilmestyi tuolle Saulille, ilman tämän omaa pyyntöä, tiellä, sokaisevana valona ja kysyen: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Apostolien teot 9:4, 22:7, 26:14 


perjantai 11. lokakuuta 2024

Ovatko tielleni kertyneet vaikeudet rangaistusta?

Minun on kysyttävä samoin, kuin Fredrik Wislöff kysyi kirjassaan "Rukouskirjani": "Ovatko tielleni kertyneet vaikeudet rangaistusta siitä, mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä?"  Mutta päätyy sitten toteamaan, että eivät ne sitä kuitenkaan ole.

Niin, sinähän Jeesus otit päällemme rangaistuksemme: "...että meillä rauha olisi."

Mutta mitä ne vaikeudet sitten ovat? Ne, jotka tuntuvat kuin rangaistuksilta? Ovatko ne kuritusta? Vaiko vain se oma tie, minulle räätälöity? Ensiajattelulla en näe mitään eroa rangaistuksella ja kurituksella. Eikö ne ole samaa? Samalta ne ainakin tuntuvat... Vaikka tuntuvat, eivät ne kuitenkaan ole samaa, kun asiaa tarkemmin alkaa ajatella. 

"Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee", on sanonta. En tiedä, osaanko ihan oikein tätä kuriasiaa ajatella, mutta kuri voisi olla kuin rajat. Ne on asetettu, eikä niitä kannata ylittää. Jos niin tekee, on hankaluuksia luvassa: joko niin, että saa isältä rangaistuksen, että muistaisi jatkossa pysyä oikealla alueella. Tai, mikä paljon pahempi; voisi väärällä alueella joutua pahan käsiin, surman suuhun suorastaan. Kuri varjelee rajanylityksiltä.

Me kaikki kyllä olemme "ylittäneet" ne rajat. Ja yhäkin niin tapahtuu, vaikka aikomus on pysyä oikealla alueella. Mutta kiusaus voi olla liian suuri; tai "vahingossa" harhaudumme, kun olemme liian lähellä rajaa. 

Mutta siis,  Isällä olisi syytä meitä rangaista yhtenään ja kovasti. Mutta sen suuremman rangaistuksen: kuoleman, "ylitsekäymistemme" tähden, Jeesus otti "kontolleen" meidän puolestamme.

---

Vaikeudet voivat olla kurin lisäksi myös se oma tie. Tie, joka on vaikean oloinen, mutta  on silti se oikea tie. Kotitie.



Jesajan kirjassa sanotaan, v. 1776 käännöksen mukaan: 

"Minä, minä pyyhin sinun ylitsekäymises pois minun tähteni, ja en muista sinun syntejäs." Jesajan 43:25

---

Tästä pääsee lukemaan lisää ja voi valita luettaviksi käännökset: suomeksi v. 1776, 1933/1938, sekä ruotsiksi 1917 ja englanniksi KJV 1789.

https://www.koivuniemi.com/raamattu

Tuo "ylitsekäymises" -sana oli jäänyt minulle joskus mieleen Hovimäki -sarjaa katsoessa, kun pappi siinä sitä sanaa käytti.



sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Rohkaisu kelvottomuutensa kivun kanssa kamppailevalle

Tahdon rohkaista sinua, sillä koen sitä itsekin. Ahdistusta Sanan ääressä voi tulla vaikkapa lukiessa Johanneksen 1. kirjettä; luku 3:4-10; jossa sanotaan mm. ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, ei voi tehdä... No, kuitenkin sitä itsessämme huomaamme, vaikka Jeesuksen omiksi olemme tunnustautuneet ja hänessä tahdomme pysyä.

Mitäs nyt sitten?

Rohkaisu on ensiksi se, minkä Johanneskin sanoi, että Jumala meidät täydellisesti tuntee.

Mutta sitten myös se, mikä eräissä Raamatunkäännöksissä oli selityksenä näihin jakeisiin. Näistä kyseessä olevista  jakeista sanottiin, että alkukielen (kreikan) sana/sanamuodot viittaavat jatkuvaan tekemiseen, sekä irtisanoutumiseen ja kapinaan Jumalaa vastaan, jatkuvaan synnissä elämiseen. Mutta emmehän me sellaista tahdo? Vaikka  kamppailemme monellakin rintamalla jatkuvasti heikkouksiamme vastaan, ja usein tappioita kokien.

Selityksissä sanottiin vielä sekin, ettei niitä jakeita ole tarkoitettu sellaiselle, joka oman heikkoutensa kanssa kamppailee.

"... jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki." 1. Joh. 3:20  ♥️



Juuri tänä aamuna törmäsin siihen kipuun aamun jakeita lukiessani, kun luin Johanneksen 1. kirjettä ja luvusta 3, jakeita 4-10 muun muassa. 


torstai 21. syyskuuta 2023

Jeesus: Ylipappi ja syntiuhri. Meidän hyväksemme...

"Koska meillä siis on ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme." Hepr. 4:14-16 KR-92

"Jokainen ylipappi valitaan ihmisten joukosta, ja ihmisiä hänet myös asetetaan edustamaan, tuomaan Jumalalle lahjoja ja uhreja syntien sovittamiseksi. Koska hän itsekin on heikko, hän osaa kohdella ymmärtäväisesti tietämättömiä ja erehtyviä, ja heikkoutensa tähden hänelllä on myös velvollisuus uhrata syntiuhreja yhtä lailla itsensä kuin kansankin puolesta. Kukaan ei itse ota tätä arvoa itselleen, vaan ylipapin kutsuu Jumala, joka kutsui Aaroninkin. Siten ei Kristuskaan itse korottanut itseään ylipapin arvoon, vaan hänet korotti se, joka sanoi hänelle: - Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin, ja toisessa paikassa: - Sinä ole pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta." j. 5:1-6 

"Hänestä tuli Jumalan asettama ylipappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta." j. 5:10

"Jos  jo Leevin heimon pappisvirka, joista Israelin kansalle on annettu säädökset laissa, olisi johtanut täydellisyyteen, mitä tarvetta olisi ollut sanoa, että vielä tulee uudenlainen pappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta, ei Aaronin? Jos pappisvirka muuttuu, muuttuu välttämättä myös laki." j. 7:11-12

"Asia käy selvemmäksi silloin kun virkaan astuu uudenlainen pappi, joka Melkisedekin tavoin ei ole saanut virkaansa inhimillistä syntyperää koskevan lain käskyn mukaan vaan häviämättömän elämänsä voimasta. Hänestä kirjoitukset todistavat: - Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta. Näin kumotaan aikaisempi määräys, koska se on heikko ja hyödytön: eihän laki tehnyt mitään täydelliseksi. Sen tilalle ne olemme saaneet parempaa: toivon, joka antaa meille uskalluksen lähestyä Jumalaa." j. 7:15-19

"Laki tekee ylipappeja ihmisistä, jotka ovat heikkoja, mutta lakia myöhemmin vannottu vala nostaa ylipapiksi Jumalan Pojan, joka on saavuttanut ikuisen täydellisyyden. Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. Hän toimittaa nyt palvelusta taivaan pyhäkössä, todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse." j. 7:28-8:2

"Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on kuitenkin jo tullut. Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, jota ei ole tehty ihmiskäsin ja joka ei siis kuulu tähän luomakuntaan. Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen" j. 9:11-12




tiistai 25. heinäkuuta 2023

Pyyhitty pois... Silloinhan niitä ei enää ole!


"... Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois." Ps. 32:1 KR-92



"Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemne, syntiemme anteeksianto." Kol. 1:13-14 KR-92


Kun vihollinen käy päälle kuin  valtakunnansyyttäjä, joutuu sen edessä koville, kun vieläpä omatuntokin sanoo, että sen syytökset pitävät paikkansa, enimmältään ainakin, vaikka suoranaisia valheitakin on. Silloin on  ihana saada sana, että "sinun syntisi on pyyhitty pois".  Jumala itse on vapauttanut sinut. Olet armahdettu. Puolestasi on rangaistus jo suoritettu. Sen teki Jeesus - rakas Isoveljemme! Hän sai siihen Isältä toimeksiannon, ja sen hän on suorittanut täysin!



maanantai 15. toukokuuta 2023

Katson sinun taivastasi/Hänen siipiensä alla!

Katson sinun taivastasi ja itseäni
Sinun sanaasi lukiessa...
Armahda minua!

En minä ole viisas, en ahkera,
vaan kaikkea muuta.
Anna minulle uusi, vahva henki.

Mikä onkaan ihminen,
kun hänestä niin lukua pidät,
häntä tarkastat ja arvioit.

Kelvottomaksi minut havaitset,
vanhurskautenikin kuin 
saastainen vaate.

Mutta etkö Sinä tullut juuri syntisiä pelastamaan?!
Astuit taivaasta alas, kuolit tähtemme ✝️
ja jälleen menit taivaaseen.

Ja tulet sieltä vielä takaisinkin, noutamaan meitä.
Sinä, Jumalan rakas Poika, joka olet kuin Isäsi.
Sinussa näemme, millainen Isäkin on. ❤️



"Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat"  Malakia 4:2  (3:20  KR-92 käännöksessä)*

"Kertokaa tästä riemuiten, kuuluttakaa, viekää viesti maan ääriin asti. Sanokaa: "Herra on lunastanut palvelijansa Jaakobin vapaaksi." Jes. 48:20 KR-92

☀️☀️☀️

---
*Malakia kirja: v. 1992 käännöksessä ei ole ollenkaan lukua 4, vaan jakeet 19-24  luvussa 3, ovat ne, jotka vanhemmassa käännöksessä  ovat lukua 4. Minulla ainakin yhdessä vanhan käännöksen Raamatussa oli lukuun 4 painettu jakeissa sulkeisiin myös jaenunerot 19-24 osoittamaan, että niinkin se voisi olla.




sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Jeesus on vapauttava totuus...

Me emme ole. Raamattu sanoo meidän kaikkien poikenneen pois, ja kelvottomiksi käyneen. Joskus saatamme jopa  tajuta sen. Otan esimerkin: minua kirpaisee lukea sanoja totuudesta, totuudellisena olemisesta, koska koen, etten sitä kuitenkaan ole. Riittävästi! Jo se sana paljastaa, että puutetta on! Meissä ihmisissä on eroja, joku kykenee siihen paremmin kuin joku toinen. Mutta: kukaan ei varmasti täysin. Eikä omassa voimassaan.

Kun taas kipuilin sen oman huomioni kanssa, että puutetta kyseisessä asiassa on; puuttuu kykenevyyttä mitan täyttämiseen, oli lohdullinen se sana, jonka Jeesus joskus sanoi: 

"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämäei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6

Jeesus on tie. Vain hänen kauttaan on meillä pääsy Isän luo. Emme voisi, (vaikka - mikä mahdottomuus: mielestämme olisimme melkein täydellisesti onnistuneet vaeltamaan) päästä omia teitämme pitkin Jumalan, Isämme, luo! Jeesus on täydellinen totuus. Hänen täydellisyyttään: tietään, totuuttaan, elämäänsä - tarvitsemme, olemmepa sitten itse mielestämme olleet aivan kamalia tai vain vähän puutteellisia... :-(  Jeesuksessa on meidän elämämme! Ei missään muussa.

Mutta opetellaan elämistä Jeesuksen esimerkin ja Raamatun ohjeiden mukaan, kuten lapset opettelee kävelemään ja puhumaan, jne.  Eikä vaivuta toivottomaann epätoivoon, kun huomataan omat puutteet. Jeesus lupasi ettei heitä luotaan ketään, joka hänen tykönsä tulee☀️

 "...ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." Joh.6:37





Vielä alkoi soida mielessä se laulu; virsi 525: "Suurempi kuin sydämeni... ". Tuosta alla olevasta  linkistä pääsee näkemään virren sanat ja kuuntelemaan ensimmäisen säkeistön. Kyseisen virren sanat sopivat hyvin aiheeseen, kun omat puutteet ilmoittelee itsestään...

https://virsikirja.fi/virsi-525-suurempi-kuin-sydameni/



Siunatkoon Isä sinua kaikin tavoin! ☀️❤️




keskiviikko 16. marraskuuta 2022

"...kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin..."*

"Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin."

Tässä kohtaa voi olla hyvä miettiä niitä omia kiusauksia ja koettelemuksia... ja huomata, että Jeesus on joutunut kokemaan sitä samaa. Joten... vaikka me lankesimme...:

"Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme."
 
"...sen tähden..". Me saamme ja voimme rohkeasti lähestyä häntä. Emme saa osaksemme ynseää, kylmäkiskoista, armotonta kohtelua, vaan myötätuntoa.

"Jokainen ylipappi valitaan ihmisten joukosta, ja ihmisiä hänet myös asetetaan edustamaan, tuomaan Jumalalle lahjoja ja uhreja syntien sovittamiseksi. Koska hän itsekin on heikko, hän osaa kohdella ymmärtävästi tietämättömiä ja erehtyviä, ja heikkoutensa tähden hänellä on myös velvollisuus uhrata syntiuhreja yhtä lailla itsensä kuin kansan puolesta."

Jeesuskin valittiin ihmisten joukosta... mutta samalla hän oli paljon enemmän: ylipappien ylipappi ja Jumalan oma Poika! Jeesus oli/on täydellinen ylipappi vajavaisten  ylipappien joukossa.

"Kukaan ei itse ota tätä arvoa itselleen, vaan ylipapin kutsuu Jumala, joka kutsui jo Aaronin. Siten ei Kristuskaan itse korottanut itseään ylipapin arvoon, vaan hänet korotti se, joka sanoi hänelle: - Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin, ja toisessa paikassa: - Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta." Hebr. 5:1-6 KR-92
 

"Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa." Hebr. 4:14 KR-92 

Meillä on... Ikuinen ylipappi! Muita ei enää tarvita!  Se on ihmeellistä. Niin ihmeellistä, että se helposti myös unohtuu, koska se on niin suurta, ikäänkuin se ei meille kuuluisikaan, vaan joillekin muille, niille onnistuneille. Mutta ei kukaan ole "onnistunut" ilman Jeesusta! Häntä me kaikki tarvitsemme - joka päivä - enemmän kuin käsitämnekään. 





---
* Otsikko oli vanhemmasta käännöksestä.



sunnuntai 6. marraskuuta 2022

"Minä olen rukoillut sinun puolestasi" - sanoi Jeesus

"Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi..." Luuk. 22:32 KR-92 

"Mutta minä olen rukoillut..."  Pietarilla tuli olemaan edessään varmaankin (uskon)elämänsä suurin pettymys! Hän tulisi kieltämään Herransa ja Mestarinsa; Jeesuksen. Jeesus tiesi sen jo ennakolta. Mutta silti hän oli sanonut tälle kaverille, että "tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani"*. Miten se oli mahdollista? Miten niin saattoi käydä, lupauksesta huolimatta?  Ainoa selitys lienee varmasti juuri siinä, että Jeesus oli rukoillut...! Niin hän tekee meidänkin puolestamme. Kunpa vain omissa pettymyksissämme ja lankeemuksissamme muistaisimme sen.

Ja pitää vielä sanoa tämä: Jeesus myös kohtasi Pietarin  sen kaiken jälkeen siellä rannalla... Pietari uskalsi mennä kohtaamaan häntä... Vaikka voitaisiin ajatella, että Jeesus olisi voinut käskeä häntä häipymään silmistään sellaisen kieltämisen jälkeen. Mutta ei! Koska Jeesus rakasti Pietaria koko sydämestään - koko ajan! Niin meitäkin...

"mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi." Luuk. 22:32 -33/-38



* "Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tällä kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita." Matt. 16:18 

Simonista tuli Pietari. Kieltäjästä seurakunnan "kallio". Sen "kallion" täytyi tuntea nahoissaan, ettei se voima ollut hänestä itsestään. Kaikki oli lahjaa. Monellekohan ihmiselle Pietari sai/(joutui) puhumaan omasta kipupisteestään, ollen niin avuksi keskustelukumppanilleen...? 

---

Tuo ylinnä ollut Jeesuksen sana oli tämän aamun luettavissa. Se oli lyhyydestään huolimatta niin vaikuttava, että halusin siitä kirjoittaa. Siunausta sinun päivääsi!☀️




torstai 28. heinäkuuta 2022

Ihmeellisiä on joskus Herran ilahdutuskeinot...!

Aamulla tuli - kun olin hieman apein mielin, mieleeni se jae, joka kehottaa iloitsemaan tästäkin päivästä, joka on Herran tekemä. Ulkoa sitä muistelin ja vihkoonikin kirjoitin. Halusin sitten tarkistaa jakeen oikean muodon. Olin muistanut sekaisin uudemmmin ja vanhemmin sanoin. Halusin katsoa sen vielä Raamattu kansalle - käännöksestä. Etsin jakeen isosta kommentaariraamatusta, jonka joskus saimme ja joka siinä helposti saatavilla oli. Sitä katsoessani huomasin myös seuraavan psalmin (119) erikoisemman ulkoasun: siinä oli laitettu säkeitten alkuun myös hebrean kirjaimia näkyviin. Se sai minut etsimään jälleen kerran yhtä sanaa, jota en ollut google-kääntäjällä onnistunut aiemmin selvittämään, että onko se hebreaa. Nyt yritin uudestaan. Se kysyi hakemastani sanasta "rophi", että tarkoititko - ja sitten oli hebrealaisin kirjaimin oleva sana. Kun sen katsoin, se tarkoitti lääkäriä. Ja se taas sopi juuri siihen William Cowperin  runon aiheeseen, josta olin aiemmin käännöstä jo sorvannut, ja jonka nimessä se outo sana englannin kielen lisäksi oli. Nyt olin löytänyt sen, se ilahdutti! Mutta jos en olisi ruvennut sitä ulkoa muistelemaani tarkistamaan vielä viimeiseksi siitä isoimmasta kirjasta, en olisi varmaan koko asiaa tänään löytänyt, tuskin edes miettinytkään.

Jeesus - Parantaja... Pystyy parantamaan muutakin kuin kropan sairauksia; kykenee parantamaan synnin sairaudenkin täysin! Ja tuomaan myös eksyneet kotiin - ja kaikkea muuta!

"Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä."  Ps. 118:24 



---

Jännästi myös käyttämässäni v. -21 Päivän sana - kirjasessa oli tälle päivälle jakeet, jotka puhuvat samaa asiaa:

"...Herra itse on kaiken tehnyt, hän, jonka kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki." Job 12:9-10 KR-92 

"Hänessä me elämme, liikumme ja olemme..." Apt. 17:28 KR-92



lauantai 9. heinäkuuta 2022

Enkelitkin katsovat...

 "...ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa." 1. Piet. 1:12

Ja mihin siis? Siihen valtavan hienoon suunnitelmaan, jonka Jumala ihmiskuntaa varten oli suunnnitellut, ja jota hän on  toteuttanut alusta asti ihmisenkin luodessaan!

Yhdessä Tv7:n ohjelmassa puhuja innostuneesti selitti myös tätä asiaa. Siitä tuli mielikuva siitä, kuinka enkelit herkeämättä seuraavat kaikkea täällä - melkein kuin jännittävää ja kiinnostavaa ohjelmaa, josta ei käänteitä puutu. Syntiinlankeemus sai heidät jännityksellä huomioimaan, että nyt he, siis ihmiset, käärmeen kanssa puhuvat... ja sitten: "Voi ei, nyt he tekivät sen"! Sitten he ihaillen katsoivat mitä seurasi; kun niitä kapinoivia ihmisiä, jotka vihollisen leiiriin siirtyivät, Jumala rakasti ja armahti, ja järjesti heille pelastuksen antamalla naisen synnyttää Pojan... Ja niin he, enkelit, koko ajan loppuun asti erittäin kiinnostuneina haluavat seurata tapahtumia; "jännittävät" meidän tekemisiämme, ja iloitsevat, kun pysymme Raamatun Sanassa ja Jumalalle uskollisina:)


(kuva tehty jo aiemmin muuhun tarkoitukseen)


Katsomani ohjelma oli jonkin tilaisuuden puhetaltiointi, jota eilen "sattumalta" päädyin myöhään illalla katsomaan, suunnilleen keskeltä ohjelmaa. Ja yhtä yllättäen aamulla se silmiini osui, siitä oli uusinta ja suunnilleen samasta kohtaa  alkoi uudestaan katseluni. Ohjelman alku on siis näkemättä minulta. Sen kuitenkin havaitsin, miten puhuja osasi perustella hyvin Raamatun luotettavuutta. 

Olisin laittanut ohjelmaan linkin, mutta se ohjelma näkyi olleen yksi niistä harvoista TV7:llä, joita ei arkistosta myöhemmin näe, vaan vain uusintojen tullessa on oltava ruudun ääressä. Ohjelma oli Mars Hill Church ja puhujan nimi Mark Driscoll, mikäli nuo osasin oikein kirjoittaa.

---

Kävin vielä vilkaisemassa, löydänkö uusintaa vielä siitä. Huomasin, että se näköjään klo 14 tänään tulee, jos joku tahtoisi katsoa.

Laitan tähän linkin TV7:n nettitv:hen, niin pääsee suoraan katsomaan ohjelmaa, mikä siellä sillä hetkellä menossa on:

https://www.tv7.fi/netti-tv/