Selvitymistaistelua - huokailemme ahdistuneina

Tämä allaoleva jae oli aamun luettavissa. Mikä suuri hätä lie ollut sen kirjoittajalla?  Ja mitkä lie huokailujemme aiheet meillä itsekullakin. Varmaan sinä, Herra,  senkin näit; miten autoit häntä? Miten autat meitä muita ahdinkojemme aiheissa?

"Katso, Herra, mihin hätään olen joutunut! Sisintäni polttaa tuska, sydän kääntyy rinnassani - miten uppiniskainen olenkaan ollut!..." Val. 1:20 KR-92

Valituvirret on tuskaa ja ahdistusta täynnä. Siinä kuvataan suurta tuhoa, joka on käynyt. Mikään ei ole ennallaan. Mutta kuitenkin, hän, kirjoittaja, toivoo silti; ja sanoo Valitusvirsiensä puolivälissä:

"Minä en voi unohtaa onnettomuuttani, en saa sitä mielestäni. Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen tätä: Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri hänen uskollisuutensa." Val. 3:20-23 KR-92

Niin mekin saamme ajatella, toivoa, ja myös luottaa; että meitäkin kohtaan Hänen laupeutensa on yhä voimassa, samoin armonsa. Pienissäkin huolissa saamme lähestyä häntä🌿

---

☀️🌧️ 🌦️☀️☁️🌦️🌥️🌤️🌧️ ✨☀️

Herra on aina sama...

Jotakin tähän aamuun

"Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. Täällä ollessamme me huokailemme ja kaipaamme päästä pukeutumaan taivaalliseen asuumme, sillä sitten kun olemme pukeutuneet siihen, emme jää alastomiksi. Me, jotka asumme tässä majassamme, huokailemme ahdistuneina. Emme haluaisi riisuutua vaan pukeutua uuteen asuun, niin että elämä kätkisi sisäänsä sen, mikä on kuolevaista. Juuri tähän Jumala on valmistanut meidät, ja vakuudeksi hän on antanut meille Hengen." 2. Kor. 5:1-5

"Puretaan" ja "huokailemme ahdistuneina". Sitähän tämä elämä on. Rakennetaan, korjaillaan ja puretaankin. Ja tehdään uutta. Jos ihmisten rakentamat rakennukset osaisivat puhua, nekin varmaan huokailisivat ja huutaisivatkin, kun niin koville jo korjailu voisi ottaa, saati purku. Jokainen "lauta" tai "tiili" tai "laatta", jota irrotetaan, tuntuu, sattuu. Mutta kun sitä uutta rakennusta ei voi pystyttää ennen tämän vanhan purkua. Jotkut puretaan nopeasti, toisten purku voi olla hitaampaa, mutta kummallakaan ei ole ihan helppoa. Mutta rakentaja tietää, mitä tekee meidän jokaisen kanssa. Jokainen "telttamaja" ja "rakennus - jokainen ihminen - on Hänelle niin tuttu ja rakas! 

Siunatkoon ja vahvistakoon sinua, meitä itsekutakin; Herramme Jeesus Kristus, joka rakastaa meitä❣️

---

Tuo Raamatunkohta oli luettavissani jokunen aamu sitten. Vihkoonikin kirjoitin silloin siitä. 

Elämän kuivettama ja näännyttämä

Niinkuin tyhjiin puristettu, jolla ei ole voimaa enää oikein mihinkään. Enkö minä olekin sellainen? Otsikossa lukee elämä. Sama sana kuin Elämä. Mutta niissä on iso ero, tässä elämässä täällä, ja siinä; mikä ja millainen Sinä olet! Sinä olet elämän lähde. Älä anna sen Elämän lähteen puron kuivettua täälläkään. Ilman sitä ihminen nääntyy kaiken sen alle, mitä tämä elämä täällä tuo ja vaatii. Eikö näillä kahdella "elämällä" pitäisi olla eri sanat? Vai riittääkö kuitenkin niitä selventämään iso ja pieni alkukirjain? Sinä olet Elämän lähde. Me, sen Elämän ylläpitämiä... kohteita; oksia siinä puussa, ruohoja siinä maassa, ihmisiä - täällä maassa ja ajassa. Ja kerran meidän olisi oltava kanssasi iankaikkisuudessa - taivaassa, jolloin aikaa ei enää ole oleva. Älä anna Elämän kuivettua täällä  luomassasi elämässä.

Ja kun olin aamun ajatuksia vihkoon ensin kirjoittanut, katsoin mitä jakeita tälle päivälle tarjoiltiin. Niissäkin oli jotain samaa ihmisen elämän ihmettelyä.

"Herra, kuinka kauan?

Oletko unohtanut minut iäksi?

Kuinka kauan peität minulta kasvosi?"

Ps. 13:2 KR-92

"Nyt te kyllä uskotte", sanoi Jeesus.

"Tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin

te joudutte hajalle, kuka minnekin,

ja jätätte minut yksin. 

Yksin en silti jää, sillä

Isä on minun kanssani. 

Olen puhunut teille tämän, 

jotta teillä olisi minussa rauha.

Maailmassa te olette ahtaalla, mutta

pysykää rohkeita: minä olen

voittanut maailman." 

 Joh. 16:31-33  KR-92

Eikö tämä ole kuin meidänkin monen kokemus?!

"Makedoniaaan saavuttuamme

emme saaneet hetkenkään rauhaa. 

Meitä ahdistivat kaikenlaiset vaikeudet, 

ulkoapäin taistelut, sisältäpäin pelot.

Mutta Jumala, joka rohkaisee

masentuneita, lohdutti meitäkin

antamalla Tituksen tulla luoksemme."  

2. Kor. 7:5-6 KR-92

Kun tänäkin aamuna...

Aamut on minulle vaikeita. Silloin erityisesti kaikenlaiset vaikeudet hyökkäävät mieleen. Niin tänäkin aamuna. Mutta useimmiten sieltä ankeuden notkosta noustaan päivän mittaan hieman paremmille näkymille. Niin tänäkin aamuna.

Mikä se sitten tällä kertaa antoi parempaa ajattelemista?  Kun siinä kävellessäni yhtäkkiä huomasin sinisellä taivaalla kuun puolikkaan, haipuvana, kuin pilvet; kun sieltä takaani juuri aurinkokin antoi ilahduttaen valoaan. 

Mikä siinä kuun näkemisessä sitten niin erityiseltä nyt tuntui? Se muistutti minua siitä, "ken on luonut sinitaivaan" ja kaiken muun!  Kuun ja tähdet, meret, maat,  eläimet - ja ihmisen. Ja Luoja myös lopulta kaikkea hallitsee. 

Vaikka ihminen saakin kaikenlaista puuhastella, ihmisen valta ja voima ei ole rajaton. Mutta Jumalan on! Meidänkin kaikkien asioidemme yli.

---

Aamusta... iltaan on Herra! Ja yölläkin Hän valvoo... 

☀️🌅🌠

Usein illalla nukkumaan mennessä saa kuitenkin kiittää siitä,  kuinka Hän taas sinäkin päivänä on auttanut. 

Siunataan nykyajan uskon sankareita...

Tämän aamun luettavissa oli mm. Hebrealaiskirjeen kohta 11:32-40, jonka luin v. -92 suomennoksen mukaan. Kirjoitan sen tähän, koska se sai minua ajattelemaan niitä, jotka omassa ajassamme samankaltaisia uskon sankareita ovat, sillä heitä kyllä on. Muistetaan rukouksin heitä! 

"Mitäpä tähän enää lisäisin? Minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Barakista, Simsonista ja Jeftasta, Daavidista ja profeetoista. 

Uskon voimalla he kukistivat valtakuntia, pitivät yllä oikeutta ja pääsivät näkemään lupausten täyttymisen.

He tukkivat leijonien kidat, sammuttivat roihuavan tulen ja välttivät miekaniskut. He olivat heikkoja, mutta he voimistuivat, heistä tuli väkeviä sotureita, he työnsivät takaisin vihollisen joukot.

Jotkut naiset saivat  kuolleet omaisensa elävinä takaisin. Monet kidutettiin hengiltä. He olivat torjuneet heille tarjotun vapautuksen, koska halusivat parempaan ylösnousemukseen. 

Toiset saivat osakseen pilkkaa ja ruoskaniskuja, jopa kahleet ja vankeuden. Heitä kivitettiin kuoliaaksi, heitä sahattiin kahtia ja surmattiin miekalla lyöden. 

He joutuivat kuljeksimaan lampaan- ja vuohennahat vaatteitaan, he kärsivät puutetta, heitä ahdistettiin ja piestiin. He olivat liian hyviä tähän maailmaan, ja niin heidän oli harhailtava autiomaassa ja vuorilla ja asuttava luolissa ja maakuopissa. 

Kaikista näistä on heidän uskonsa perusteella annettu kirjoituksissa hyvä todistus, mutta sitä, mikä on luvattu, he eivät vielä saaneet. Jumalalla oli näet meitä varten varattuna vielä parempaa, eivätkä he siksi voineet päästä täydellisyyteen ilman meitä." Hebr. 11:32-40 KR-92

Tuonkaltaista voi havaita nykyajassakin.

Rohkaisun sanoja...

Mieleni oli heti aamusta masentuneella mielellä. Soi sitten mielessä siihen sopivasti eräästä laulusta: "...mun pelko valtaa, mieli maahan painuvi. Unhotan, mä etten yksin käy, Jeesus on mun kanssani..."  Mieltä painavat asiat monelta taholta; on maailmantilanne, jossa on sotaa ja sairauksia, ja sitten meidän yksityisten ihmisten erinäiset asiat. Monelaisia uhkakuvia, kuin pilviä, alkaa kerääntyä, niin ettei valoa näe. "...kuitenkin mun Herra tuntee, rakastaa ja ymmärtää..."  jo yllämainitun laulun sanoin.

Tänä aamuna luin jälkeen Nehemiasta, kun lukuvuorossa oli Neh. 4:1-17 (= koko luku). Heillä oli myös uhkakuvia. Muurin rakentajia vastaan oli salahanke; tarkoitus tulla vihollisten toimesta tappamaan heidät. Se kuitenkin paljastettiin muurin parissa ahertaville. Niinpä he jatkoivat rakennustyötään varusteet puolustautumiseen toisessa kädessä, toisella tekivät työtä muurin korjaamiseksi. Myös oli asetettu jatkuva vartiointi; puolet väestä seisoikin nyt vartiossa. Työ varmasti hidastui ja vaikeutui kaiken tämän takia, mutta sitä tehtiin silti.

Kun sitten luin toisaalta yhden silmiini osuneen jakeen (Gal. 5:1:), tuntui se sopivan muurinakentajien tilanteeseenkin, sillä vapaudestahan siinä muuriasiassakin oli lopulta kyse. Vapaudesta, joka heille oli luvattu, mutta jonka jotkut tahtoivat riistää. Lukemani jae: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal. 5:1

Nehemian oli kuningas antanut lähteä nimenomaan rakennustyöhön, mutta sitä eivät kaikki tahtoneet suvaita. Vastustajat kävivät kierroksilla, mutta lupaus pysyi voimassa ja työ jatkui vastuksista  huolimatta, vaikkakin hitaammin. Meidätkin on Jumala vapauttanut, mutta sitä vihollinen ei siedä. Se yrittää tehdä tyhjäksi kaiken. Älkäämme vaipuko masennukseen. Jatketaan taas tämäkin päivä eteenpäin, vaikka se kävisi vaivaisestikin. Jeesus on kanssanne. Hän ei petä, eikä peru, sitä mitä on sanonut.

Inhimillinen virhe tai sattuma - vai Jumalan suunnitelma...

Paavali päätyi Roomaan, kun roomalaiset  niin päättivät... vai miten se oli?  Katsotaanpa. Siinä oli kylläkin kyseessä paljon isomman tahon suunnitelma, eli itsensä Jumalan. Jakeet alla menevät siitä  maaherran tekemästä  Roomaanlähettämispäätöksestä taaksepäin tapahtumasarjan alkua kohti.

"Agrippa sanoi Festukselle: "Hänet olisi voitu vapauttaa, ellei hän olisi vedonnut keisariin." Apt. 26:32 KR-92 (Kuninkaan mielipide tehdystä päätöksestä)

"Festus keskusteli neuvonantajiensa kanssa ja antoi sitten  vastauksensa: Olet vedonnut keisarin, niinpä menet keisarin eteen." Apt. 25:12 KR-92 (Maaherran tekemä päätös Paavalin asiassa)

"Olimme olleet kaupungissa jo useita päiviä, kun sinne saapui Juudeasta Agabos -niminen profeetta. Hän tuli luoksemme, otti Paavalilta vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja julisti: "Näin sanoo Pyhä Henki: tällä tavoin juutalaiset Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin." Apt. 21:10-11 KR-92

"Nyt on Pyhä Henki sitonut minut ja vie minua Jerusalemiin, enkä tiedä, mitä siellä on osakseni tuleva. Tämän vain tiedän: joka kaupungissa Pyhä Henki vakuuttaa, että minua odottavat kahleet ja ahdinko." (Paavalin omat sanat)  Apt. 20:22-23  

Mistä kohti Roomaa alkanut tapahtumasarja  Jerusalemissa alkoi, kerrotaan  Apt. 21, jakeesta 17 eteenpäin. Tässä omin sanoin lyhyesti sen kirjoitan: Paavali tapasi Jerusalemiin tullessaan Jaakobin ja vanhimpia. Heidän ehdotuksestaan Paavali meni eräiden juutalaisten kanssa temppeliin juutalaisen lain mukaan puhdistautumaan, jotta juutalaiset näkisivät Paavalinkin noudattavan sitä lakia. Juutalaiset kuitenkin luulivat Paavalin tuoneen kreikkalaisia temppeliin ja saastuttaneen siten temppelin, koska olivat aiemmin nähneet hänet kaupungilla erään kreikkalaisen matkatoverinsa kanssa. Tämä  tapahtumasarja johti Paavalin pidätykseen ja lopulta vei hänet Roomaan asti, vaikka hän ei ollut rikkonut juutalaista eikä roomalaista lakia. Mutta oli vedonnut keisariin, jotta häntä ei luovutettaisi juutalaisten käsiin. 

Jälkikäteen voisi inhimillisesti sanoa, ettei olisi pitänyt mennä temppeliin, ei olisi pitänytt kuljeskella kaupungissa kreikkalaisen kanssa, ei olisi pitänyt vedota keisariin... Mutta Jumala itse oli jo ennalta vahvasti ilmoittanut, että Jerusalemissa häntä odottavat vaikeudet. Niiden takia Paavali päätyi Roomaan, josta hän itse oli joskus todennnut, että hänen pitäisi sekin nähdä. Niin hän sen näki, koska Jumala sen hyväksi näki. Vaiherikkaalla ja vaikealla matkalla, ja sitten perillä Roomassa,  kaikui kuitenkin Jumalan evankeliumi monille. Ja uskovatkin saivat tarvitsemaansa opetusta. 

Jumalan siunausta, johdatusta ja kaikkea tarvittavaa sinulle, missä sitten oletkin nyt...

Hän tietää kaiken vaivan ja tuskan, mitä maan päällä on.

"Sinä olet sen nähnyt,

sillä sinä havaitset

vaivan ja tuskan, 

ja sinä otat sen

oman kätesi huomaan;

sinulle onneton uskoo asiansa,

sinä olet orpojen auttaja."

Psalmi 10:14

Minulle tuli mieleen  muutamia  sanoja tuosta jakeesta, kun mieleni oli jäänyt pyörittelemään lehdistä lukemiani ihmiskohtaloita. Hän on kuitenkin nähnyt sen kaiken, ottanut kätensä huomaan... 

Koko Psalmista 10 löytyy sanoja, kuin kuvaa, myös sille, mitä sodassakin tapahtuu. Vai pitäisikö paremminkin sanoa niin päin, että sota on avannut silmät näkemään paremmin psalminkin kuvat.

Pettynyt?

Eilen kirjoitin vihkooni muutaman sanan pettymyksestä. Ja nyt kun en jaksa ruveta tekstiä yhdellä sormella kännykälle naputtelemaan, enkä isompaa konetta virittelemään käyttöön, laitan näin:

Valitan kehnoa käsialaa:(    

Lohdullisia jakeita

"Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki." 1. Joh. 3:19-20

"Minä käyn sinun edelläsi

ja tasoitan kukkulat

minä murran vaskiovet

ja rikon rautasalvat."

Jes. 45:2

Siunattua päivää sinulle!

Kysymys

"Miksi minulle on tämmöinen risti annettu?"

Ja sen mielessäni sanottua, taidan saada samantien vastauksenkin... Jos sitä ei olisi, minusta tulisi omahyväinen. Pidät minua pienellä paikalla. Kiitos, että kuitenkin päivittäin nostat sen aina hetkeksi pois yltäni. Kuljethan ihan vierelläni. Siinä ihan vierellä ollessasi näet mikä minua painaa - ja miten se painaa. Tarpeen tullen nostat sen pois, jotta saan hengähtää. Toisinaan minä pyydän sitä, mutta tuntuu, ettei mitään tapahdu. Onko se silloin sitä, että tahdot kannustaa minua jatkamaan vielä hiukan sanoen: "Sinä jaksat vielä hetken. Kohta otan sen pois."

Minä ehdin ajatella: "Voisiko sen vaihtaa johonkin muuhun..." Ja tulen heti niihin mietteisiin, ettei taida kannattaa kysyä sellaista. Mistä tiedän, että joku muu muka tuntuisi paremmalta kannettavalta. Eiköhän ne ole kaikki painavan tuntuisia. Vaikka niissä painoeroja onkin. Nyt jo melkein hävettää, että omia pieniä painojani edes sanon ristiksi...


"Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua." Luuk. 9:23

---

(Olin kirjoittanut tämän jutun jo toukokuussa luonnoksiin.)

Hyvää tätä päivää

  sekä alkavaa viikonloppua sinulle!

Päivästä päivään

Ylistetty olkoon Herra päivästä päivään. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme. (sela)." Ps 68:20 KR-92

Välillä tuntuu ehkä, ettei kukaan kanna, vaan että itse joutuu kantamaan kaikki taakkansa. Mutta kaikki voima, mikä meillä on, on kuitenkin silloinkin saatu itseltään Herralta Jumalalta, meidän Isältämme!

"... Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?"  1 Kor. 4:7

"Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat! Kun he käyvät  kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla. He käyvät voimasta voimaan, he astuvat Jumalan eteen Siionissa.  Herra, Jumala Sebaot, kuule minun rukoukseni, ota se korviisi, Jaakobin Jumala. Sela." Ps 84:6-9

"Jos" - ja "Kun".

"Jos* vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi,

jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota;
jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny,
eikä liekki sinua polta.
Sillä minä olen Herra,
sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, 
sinun vapahtajasi..." Jes 43:2-3

* "Jos" oli norjal. raamatunkäännöksen mukaan "Kun", kirjassa Levähtää vähän/Fredrik Wislöff.

Ajattelin, että en kirjoitaisi tänään mitään, vaikka vähän lueskelinkin. Kävin sitten vielä vilkaisemassa isännän pöydällä avoinna olevaa tuon saman Fredrikin Rukouskirjaakin. Siinä aukeamalla oli tuo sama jae. Siinä kirjassa ei ole päiväyksiä samalla tavoin koko vuodelle, on vain kolmelle kuukaudelle tekstit  aamuun ja iltaan. Tämä oli auki ihan muulta päivältä kuin minkään kuukauden 2. päivältä. Kun sitten luin sen, ja vilkaisin Wislöffin tekstiä vielä siitä alta, huomasin, että se oli se sama, josta isäntä minulle eilen pätkän luki.  (Johon minä silloin vähän työlääntyneenä ynähdin jotain, koska siinä puhuttiin kestämisestä. Se kuulosti korvaani tietysti siltä, että vielä on odotettava, vaikka siinä oli vapautuksen tulostakin).

Tuo kyseinen Raamatunpaikka ei ole suosikkini. Sitä ei oikeastaan tämmöinen minunlaiseni ihminen saa mielellään eteensä, koska siinä puhutaan pelottavista asioista. Kun silmät jää niihin kiinni, unohtuu helposti se, mikä olikaan jutun juju: että Herra itse on siinä mukana pitämässä koko ajan huolta ihan kädestä kiinni pitäen!

Rukouskirjan toisella sivulla oli puolestaan tämä jae:  "Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäsi, sinä pidät minua kiinni oikeasta kädestäni. Sinä talutat minua neuvosi mukaan ja korjaat minut viimein kunniaan." Ps 73:23-24

Tuon voisi ajatella mielessään  siihen muotoon,  kuin Jumala sanoisi meille: Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäsi, minä pidän sinua kiinni oikeasta kädestäsi. Minä talutan sinua neuvoni mukaan ja korjaan sinut viimein kunniaan.

Olin melko takuuvarmasti lukenut Levähtäkää vähän -kirjan tekstiä myös tasan 29 vuotta sitten; elokuun 2. päivä. Kirjan alkulehdelle olen merkinnyt: 2.8.91 perjantai. Lienen sinä päivänä kirjan ostanut ja luultavimmin  sitten lukenut myös sen päivän tekstin.

Ontuva, mutta silti turvattu.

Minäkin olen "ontuva". Minua lohdutti eilen aamulla alla olevat kaksi Raamatunkohtaa, kun omia ahdistuksenaiheitani pohdin. Kun luin ne, tuumin mielessäni, että minäkin olen eräällä tavalla ontuva. Mutta lohduttavaa oli kuitenkin lukea Hänestä, joka oli juuri tullut.

"Ja kun hän oli kulkenut Penuelin ohitse,

 nousi aurinko, mutta hän ontui lonkkaansa."

 1 Moos. 32:31

"...minä olen Herran sotajoukon päämies,

 ja olen juuri nyt tullut..."

 Joos. 5:14

"Turvattomanakin" turvassa. Koen myös jatkuvasti turvattomuutta erilaisten ahdistusteni keskellä.  Mutta näitä miettiessä, minulle tuli mieleen tämä kohta turvallisuudesta:

"Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, 

sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret."

5 Moos. 33:27 

Voisiko sen turvallisempaa paikkaa ja turvaa olla! Vaikka itse olisin pelokas, täytyy sen turvan olla kaikkein paras.

Siunattua ja turvallista päivää sinulle, joka näitä luet!

Autossa odotellessa

Olin hieman apeissa mietteissä ja sitten mieleeni sukelsivat nämä sanat:

"Olkaa toivossa iloiset,

ahdistuksessa kärsivälliset,

rukouksessa kestävät."

Room. 12:12

Toivorikkain miettein jaksamme helpommin olla iloisiakin. Ahdistus puolestaan koettelee kärsivällisyyttämme. Aina emme jaksaisi rukoilla, varsinkin jos odotus tuntuu loputtomalta. Mutta silti meitä rohkaistaan siihen. Ei sen rukouksen tarvitse olla mitään erikoista; ihan tavallista puhetta Isälle. Hän jaksaa kyllä kuunnella meitä. Oli meillä sitten mitä tahansa kerrottavaa; iloa tai ikävää.

---
(Olin kirjoittanut tämän luonnoksiin jo kuukausi sitten.) 

Vammatonna samoaa?

Löysin  kirjan välistä pienen lappusen, jolle olin joskus kirjoittanut: "vammatonna samoaa". Olin myös merkinnyt kohdan, josta se löytyy, mutta mitään muuta en. Ei edes päivämäärää, jonka yleensä pyrin laittamaan ylös. En muista millaisia ajatuksia se kohta silloin oli herättänyt. Mutta ei ole tarviskaan. Se sopi tämänpäiväisiin mietteisiin. Mietin eräästä asiasta, että siitä on tullut minulle jo ikäänkuin vamma.

Me tahtoisimme niin kovasti kulkea ilman kaikenlaisia vammoja. Mutta eipä taida meistä yksikään kulkea ilman jonkinlaista vammaa. Vammoja meistä löytyy monenlaisia. Jollakin ne näkyvät selvästi päällekinpäin, mutta toisten vammat ovat niin piilossa, etteivät niistä tiedä muut kuin vammansa tunteva itse - ja Jumala. Tahtoisimme kukin päästä vammoistamme eroon. Olemme monesti suorastaan huutaneet hänen puoleensa niistä päästäksemme, joko äänellisesti tai äänettömästi. Mutta vammamme on yhä meillä. Meitä pelottaa, ettemme siitä koskaan pääsekään eroon. Emme tiedä, vapaudummeko täällä ajassa siitä. Sen tietää Isä yksin. Mutta ainakin kerran vaivanalaisuutemme on päättyvä. Emme ehkä käsitä, miksi sitä ei oteta jo nyt pois. Emme näe siitä olevan mitään hyötyä, sillä vaikeuttahan se meille tuo. Mutta Jumalan näkökyky on tarkempi. Hän näkee siinä jotain sellaista, mitä me emme näe. Ainakin se tekee sen, ettemme voi ylvästellä, koska muistamme kipumme alituiseen. Sen takia huudamme myös alituiseen apua Häneltä, joka sitä voi meille antaa.

Ole siunattu ystäväni,

joka myös koet itsesi jollakin tavoin vaivan alaiseksi!

"Hän ajaa heitä takaa, samoaa vammatonna polkua, ennen kulkematonta. Jes. 41:3

Jesajan luku 41.


---

Luuk. 13:16: "Ja tätä naista, joka on Aabrahamin tytär ja jota saatana on pitänyt sidottuna, katso, jo kahdeksantoista vuotta, tätäkö ei olisi pitänyt päästää siitä siteestä sapatinpäivänä?"

Joskus avun saanti voi kestää kauan! Niin kauan, ettei osaa enää odottaa mitään apua saavansakaan. Mutta Jumalalle on kaikki mahdollista. Jeesus tiesi tuonkin naisen tapauksessa, miten kauan hän oli vaivaansa joutunut kärsimään. Nyt oli avun aika. Ei nainen ollut niiden kahdeksantoista vuoden aikana päässyt unohtumaan Jumalalta. Emmekä ole sitä mekään.

Mukana koko matkan!

Nappasin nämä tälle päivälle olevat kaksi jaettta kahdesta eri hartauskirjasta. Mutta niissähän oli aivan samaa asiaa kummassakin: Hän on mukana alusta loppuun asti!

"Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät

 iankaikkiseen kirkkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne,

 hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava."

 1 Piet. 5:10

"Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää. 

Vihamieheni tahtovat minulle pahaa, mutta sinä ojennat kätesi, 

sinun väkevä kätesi pelastaa minut. 

Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. 

Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!" 

Ps 138:7-8 KR-92

Koko matkan!

Vaikka saamme kärsimyksiä osaksemme, Hän on mukana elämässämme kaikissa niissä. Hän jopa etukäteen valmistaa niihin, tukee ja vahvistaa matkan aikana, ja vie asiamme päätökseen asti. Hänen armonsa ei lopu milloinkaan.

Tässä vielä tuosta ylinnä olevasta jakeesta jotain: Kutsu juhliin

Miten hyvältä tuntuukaan rohkaiseva sana...

"Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa..." 

Sef. 3:17

Jumalan avun turvissa

"älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä  vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä." Jes. 41:10

"...Mutta sinä iloitset Herrassa, Israelin Pyhä on sinun kerskauksesi.
Kurjat ja köyhät etsivät vettä, eikä sitä ole; heidän kielensä kuivuu janosta.
Mutta minä, Herra, kuulen heitä, minä, Israelin Jumala, en heitä hylkää.

Minä puhkaisen purot kalliokukkuloihin, lähteet laaksojen pohjiin;
minä muutan erämaan vesilammikoiksi ja hietikon hetteiköksi.
Minä kasvatan erämaahan setripuita, akasioita, myrttejä ja öljypuita;
minä istutan arolle kypressejä, jalavia ynnä hopeakuusia,
jotta he näkisivät ja tietäisivät, huomaisivat ja myös ymmärtäisivät,
että Herran käsi on tämän tehnyt, Israelin Pyhä sen luonut." Jes. 41:16-20