Näytetään tekstit, joissa on tunniste sovitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sovitus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. heinäkuuta 2025

Perillinen! (Tuntematon?)

"Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän." Room. 8:17 KR-92

"Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa; että olemme Jumalan lapsia." Room. 8:16 KR-92

"Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!" (Ja tuo isän huutaminen ihan kaikilla kielillä...) Room. 8:15 KR-92

"Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme."  Room. 8:18 KR-92

"Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa." Room. 8:29 KR-92




"Kysyn siis: eivät kai juutalaiset sen vuoksi kompastuneet, että he jäisivät maahan makaamaan? Päinvastoin! Heidän lankeemuksensa on avannut pelastuksen muille kansoille, ja näin juutalaiset ovat saaneet aiheen kadehtia niitä. " Room. 11:11 KR-92

"Jos heidän lankeemuksensa on joutunut rikkaudeksi maailmalle ja heidän tappionsa rikkaudeksi kansoille, kuinka paljon enemmän saakaan aikaan heidän täysimääräinen voittonsa." Room. 11:12 KR-92

"Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteen sä? Silloin kuolleet heräävät eloon!" Room. 11:15 KR-92



Kaiken ylläsanotun kirjoitti juutalainen fariseus Saulus Tarsolainen, eli apostoli Paavali, kirjoittaessaan roomalaisille. Hänellä oli suuri rakkaus omaa kansaansa kohtaan... Mutta Jumala oli kutsunut hänet julistamaan pakanoille  ristiinnaulittua Kristusta; joka on isoveli meille kaikille Jumalan perillisille!  Ilman häntä meillä ei olisi sitä perimisen lahjakaan! Mutta nyt se on meille luvattu. 

Se on oikea uutinen, ei huijausviesti.

Perintö on niin suuri, ettemme käsitä sitä: mitä tuumit siitä, että sinua on odottamassa asema Kuninkaan lapsena, hänen perillisenään!?

Ja kyseessä on Kaikkein Suurin Kuningas... Ei ole häntä suurempaa. Ei siis ihme, että se lupaus on vaikeaa uskoa. Mutta Jumala, tämä Kuningas - Taivaan ja maan Valtias - lähetti oman Poikansa (Jeesus nimeltään) tänne maailmaan ihmisen kaltaisena, itse julistamaan kanssaperillisilleen luvattua asemaa, Isän rakkautta perillisiään kohtaan!❤️

Me olemme kaikki Jumalan "tuhlaajapoika" ja -tyttölapsia. Lähdimme maailmalle seikkailemaan. Mutta kotona meitä koko ajan muistettiin. Ja lähdettiin etsimään. Meitä ja meidän lapsiamme. Emme ole Jumalalle "tuntemattomia perillisiä", mutta itsellemme kenties olemme vielä... 

Oletko kuullut jo sen uutisen? Ilosanoman! 

 


lauantai 21. kesäkuuta 2025

"Sen pakkotyö on päättynyt"

"- Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, 
sanoo teidän Jumalanne.

Puhukaa lempeäsi Jerusalemille, 
ja kertokaa sille,
että sen pakkotyö on päättynyt,
että sen syyllisyys on sovitettu,
sillä kaksin verroin on
Herran käsi sitä kurittanut
kaikista sen synneistä.

Ääni huutaa: 
- Raivatkaa autiomaahan
Herralle tie!
Tasoittakaa yli aron
valtatie meidän Jumalallemme!

Täyttykööt notkot, 
alentukoot huiput,
mäet madaltukoot,
vuorten louhikot tasoittukoot!

Herran kunnia ilmestyy,
kaikki saavat sen nähdä.
Näin on Herra puhunut.

Ääni sanoo: 
- Julista!
Ja minä kysyn:
- Mitä minun pitää julistaa?

- Ihminen on kuin ruoho,
ihmisen kauneus kuin kedon kukka!
Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
kun Herran henkäys koskettaa sitä.
Niin, ruohoa ovat ihmiset.
Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
mutta meidän Jumalamme sana
pysyy iäti.

Nouse korkealle vuorelle, Siion,
ilosanoman tuoja!
Korota äänesi, Jerusalem,
ilosanoman saattaja!
Korota äänesi, älä pelkää!

Julista Juudan kaupungeille:
-Teidän Jumalanne tulee!
Itse Herra tulee suuressa voimassaan,
hän hallitsee vahvalla kädellään.
Hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa,
johdattaa laumaa, jonka on 
omakseen hankkinut,
paimenen lailla hän kaitsee sitä, 
omin käsin hän kokoaa sen yhteen.
Karitsoita hän kantaa sylissään,
emolampaita hän ohjailee eteenpäin."

Jesaja 40: 1-11 KR-92








sunnuntai 6. huhtikuuta 2025

Jumalan ikiaikainen suunnitelma!

Voisi vaikka ensin lukea:  Hebr. 9:11 ja siitä eteenpäin; sillä tuossa alla on poimittuna kolme jaetta siitä:  (KR-92 käännöksen mukaan tuossa nuo)

"... ei ensimmäistäkään liittoa voitu vahvistaa ilman verta."  j. 8

"Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksianto ole mahdollinen, ellei vuodateta uhriverta." j. 22

"Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikki synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat." j. 28


Jo Raamatun alkulehdillä (1. Moos. luvussa 4) nähdään viitteitä tästä, ensimmäisten ihmisten lasten kohdalla.  Abelin uhrin Jumala hyväksyi. Hän "toi lampaidensa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa". Kain toi "maan satoa". Abelin uhrin Jumala hyväksyi, mutta Kainin ei. 

Abel joutui antamaan sitten vielä oman henkensäkin; sillä kateudesta ja vihasta Kain  tappoi veljensä. Jumalalla oli sen jälkeen Kainille asiaa. Hän sanoi: "... veljesi veri huutaa minulle maasta." Ja ajoi hänet sitten muualle. 

Kain sanoi Jumalalle: "Syntini rangaistus on minulle liian raskas kantaa." Hän pelkäsi kuolevansa koston uhrina* Mutta Jumala halusi suojella häntäkin! Kain sai itseensä jonkin merkin, etteivät kostoaikeissa olevat häntä tappaisi. (*huom. kuinka käytämme yleisesti sanaa uhri: rikoksen uhri). 

Mainittakoon vielä tämä: Kainin jälkeläisistä mainitaan tulleen: "teltoissa asuvien paimentolaisten kantaisä", "ensimmäinen harpun- ja huilunsoittaja" ja "seppä, joka aloitti pronssin ja raudan takomisen". Ja Kain itse: "oli ensimmäinen, joka perusti kaupungin." 

Adamin ja Eevan lapsista Set oli sitten se, joka syntyi Kainin ja Abelin tapauksen jälkeen, ja josta sitten aikanaan juonsivat sukupolvet Nooaan, Abrahamiin... Jeesukseen... (Ja itseasiassa meihin kaikkiin - Nooan jälkeläisinä; joko Seemin, Haamin tai Jaafetin jälkipolvina ollen).

Viite Jumalan järjestämästä uhrista nähdään myös  kertomuksessa (1. Moos. luku 22), kun Aabraham käsketään uhraamaan ainoa poikansa. Aabraham suostuu, koska ajattelee*, että Jumala kykenee kuolleistakin herättämään. Mutta juuri kun Aabraham on jo kohottanut veitsen, Jumala keskeyttää sen asian, koska näki, että Aabraham oli valmis antamaan oman poikansa - kuten Hän, Jumala, tulisi tekemään - juuri Aabrahamin tulevan jälkeläisen kautta. Jälkeläisen, joka tulisi lähtemään juuri tästä alttarilla makaavasta Iisakista.

* "Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä." Hebr. 11:19 KR-92




Oi, mikä ihmeellinen Jumalan suunnitelma! 



sunnuntai 23. maaliskuuta 2025

Ja enkeli vahvisti häntä!

"Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä." Luuk. 22:43 KR-92

"Suuressa tuskassaan

Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin,
 niin että hänen hikensä vuoti
 maahan veripisaroiden tavoin."

 Luuk. 22:44 KR-92

Ahdistus oli valtava, tulossa olevan tähden. Jeesus tiesi, mikä häntä odotti, ja se kauhistutti häntä suunnattomasti, että miten sen kaiken kestää... Kukaan hänen ystävistään ja lähimmistään ei käsittänyt mitään siitä hänen tuskastaan ja painolastistaan vielä siinä kohtaa, eikä heistä ollut hänelle minkäänlaiseksi tueksi. He vain nukkuivat, olivat niin  väsyneitä. Mutta Jeesus olisi kaivannut lähelleen jotakuta valvomaan ja rukoilemaan kanssaan. Ja ketään ei ollut. He nukkuivat. Mutta "silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä." Emme tiedä millaista se annettu vahvistus siinä oli, mutta se oli kuitenkin sitä, mitä Jeesus siinä juuri nyt tarvitsi. 

Ja joku oli tehnyt senkin havainnon, että Jeesus oli hikoillut verta... Oliko hän joku joukkoon kuulumaton sivustakatsoja, vai huomasiko joku opetuslapsista välillä silmiään raotellessaan kaiken tämän; emme tiedä. Joku kuitenkin kertoi Luukakselle nämä asiat. Luukas, joka oli lääkäri, oli tottunut ottamaan tarkan selon asioista; ja niinhän hän ilmoittikin alkusanoissaan*, että tarkan selon otti, kun tutulle henkilölle kirjoitti kaiken muistiin.  Varmaan hän haastatteli paljon muitakin kuin opetuslapsia ja muita Jeesuksen seuraajia. Havaintoja kaikesta; nähtyjä yksityiskohtia,  olivat varmaan tehneet niin sotilaat, kuin puutarhan työntekijätkin. Mitä havaintoja lie ollut aamulla puutarhassa nähtäväksi? Ehkä paljon kenkien jälkiä hietikolla, paljoin erilaisia painaumia ruohikolla,  omat jälkensä jättänyt sekin paikka, jossa Jeesus ahdistuneena rukoili.

"Niin hänelle ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä. Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan" Luuk. 22:43-44 (v. -38 suomennos)

---

* Luukkaan esipuhe: "Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita.

Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos, jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on." Luukas 1:1-4 KR-92


lauantai 7. syyskuuta 2024

Kaikissa on jotain...

 Mitä tällä omituiselta kuvalla haluan sanoa? 





Sen halusin sanoa, että meissä jokaisessa on jotain, joka saattaa - eikä vain saata, vaan aivan varmasti tekee ihan jokaisen ihmisen kohdalla sen, että tulee vaikeutta sovittautua yhteen toisten kanssa. Jollakin enemmän, jollakin vähemmän. Tulee kahnausta, kitkaa, erimielisyyttä, riitaa, ...jne. 

Koska: meissä kaikissa on

rosoa, möykkyä, kolhua, halkeamaa, säröä, puuttuu palasia, on saatu osumia, on kiinni juuttumisia..., jne. 

Materiaalista riippumatta!

Olkoon kuinka kova, ja täydellisen näköinen, ei täydellistä meissä ole! Puunpalasista ja savimöykyistä epätäydellisyyden helpommin vain  näkee. Mutta Mestari osaa muotoilla materiaalin täydelliseen lopputulokseen, on se sitten kiveä tai savea!

Hän rakastaa tehdä uutta ja ihmeellistä kaikenlaisista materiaaleista☀️

---

Me emme usein ymmärrä edes itseämme, saati sitten toista ihmistä. Saatamme ihmetellä, miksi tuo tuollainen nyt onkin? Mutta me emme tunne toisen kolhuja, halkeamia, puuttuvia palasia, ym., kaikkea sitä mikä hänen elämäänsä "karhaa", tai on aiemmin sitä muovannut.... Ollaan armollisia toisiamme kohtaan, niinkuin toivotaan toistenkin olevan meihin päin.

Jumala on osoittanut, ja yhä osoittaa, rakkautta ja ymmärrystä meitä, ja meidän vajavaisuuksiamne, kohtaan❤️

Jumala jo aikoja sitten päätti sovittaa meidät itsensä kanssa... Mikä huikea ajatus!

"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." 2. Korinttolaiskirje 5:19

❤️✝️☀️🕊️🌱



sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Sovittaja saapui... Niin pienen näköisenä, mutta suurta tehden!♥️🌟✝️

"Teidätkin... 
hän on nyt sovittanut"

Kol. 1:21


"Sillä Jumala näki hyväksi, 
että kaikki täyteys
hänessä asuisi

ja että hän,
tehden rauhan
hänen ristinsä veren kautta,
hänen kauttaan sovittaisi
 itsensä kanssa kaikki,
hänen kauttaan kaikki
sekä maan päällä
että taivaissa."

Kol. 1:19-20






maanantai 9. lokakuuta 2023

Erään illan iltarukouksesta tullut ajatus Jumalan anteeksiantoon meitä kohtaan liittyen

Iltarukoukseni oli Isä meidän -rukous. Tämä kohta: "...anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet..." sai aikaan mietteitä. Kun en halunnut enää nousta ylös, kirjoitin vanhaan kännykkään (jota herätyskellonani käytän),  muistiin tämän: "Todellinen anteeksianto vaatii vihan, katkeruuden ja koston luovuttamista..." Ja sen teki Jeesus meille, Jumala itse. Hänellä olisi paljon syytä vihata ja kostaa meille, olla katkera kaikesta vääryydestämme häntä kohtaan... Mutta Jumala armahtaa meitä uudestaan - ja uudestaan. Jeesus antoi meille anteeksiantoon liittyvän ohjeen: "...ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän...", antaa anteeksi, vaikka aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan tultaisiin sitä anteeksiantoa pyytämään samastakin asiasta!

Eikö sellainen Jumalan asenne rohkaise meitä! Aina saa tulla Hänen luokseen, eikä Hän katuvaa ulos heitä, vaikka olisi tultu jo ties monettako kertaa anteeksi pyytämään. Sen Jumalan suhtautumisen on varmastikin tarkoitus rohkaista meitä. Sanotaanhan Sanassa niinkin, että "eikö se, joka lankeaa, nouse jälleen...".   On tarkoitus nousta ylös, eikä jäädä maahan masentuneena makaamaan oman huonouden tunnoissa. Se omassa huonoudessa rypeminen saa aikaan vähitellen turhautunutta paatumista; ajatuksin: - ei minusta ole mihinkään, ei minusta ole kuitenkaan Jumalan tahtoa täyttämään, joten mitä minä tässä enää edes yritän, antaa mennä sitten...

Ei Jumala tällaista tarkoittanut eikä tahdo. Hänhän sanoo jossain kohtaa, että "älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa erämaassa" ja "älköön kukaan teistä synnin pettämään paatuisi". Ja vielä tämä myös: "älkää heittäkö pois uskallustamne, jonka palkka on suuri".  Muistetaan omissa ahdingossamme Jumalan suuri rakkaus meitä kohtaan❤️ Hän ei halua, että yksikään hukkuu, vaan että saa ikuisen elämän, rauhan ja levon - Hänessä ja hänen luonaan.

"Nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä". Vapahtaja on lähellä, aivan vierellä ihan❤️



sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Jeesus avasi oven, kantamalla taakan puolestamme

 



Kuva liittyy Hengellisen laulukirjan lauluun 184. Jeesus poisti syyttäjän tieltämme kantamalla raskaan taakan. Samalla Hän avasi meille oven... 

lauantai 9. huhtikuuta 2022

Kun luetaan sodan silmälasit päässä

Otsikkoon viitaten, kun nekin ajatukset mielessä on, tuovat ne oman lisänsä vähän kaikkeen. Niinkuin tänä aamuna lukemiini teksteihin. Lukemastani tuli siinä kohtaa ikäänkuin sieluni silmien eteen näkymä, sodan taistelutanner jälkineen taistelun jälkeen... mutta nyt olivat taistelut päättyneet. Oli tullut rauha, mutta sodan jäljet vielä näkyvät.

(Harmi, ettei ajatusta ja  mielikuvaa voi tulostaa... sillä nyt vähän myöhemmin, minun on vaikea saada sitä sanoiksi.)

Lukemani alkoi kuitenkin tästä:

"Kristuksen veressä meillä on lunastus, syntiemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä. Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä ja joka oli määajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä oli taivaassa ja maan päällä. Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt - hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti." Ef. 1:7-11

"Herra katsoo pyhästä korkeudestaan, tähyää taivaasta maan päälle. Hän kuulee vankien vaikerruksen, hän vapauttaa kuoleman omat. Siionissa kuulutetaan Herran nimeä, Jerusalem kaikuu hänen kiitostaan, kun kansat kokoontuvat yhteen, kun valtakunnat tulevat palvelemaan Herraa." Ps. 102:20-23

Ne mieleen tulleet sotatantereet. Rauha on tullut. Meidän puolestamme kuoltiin. Rauha on tullut, paha sai palkkansa - siis meidän, kun Jeesuksessa oli ristillä kaikki synti, mitä maailmassa on. Hänet tehtiin synniksi, niinhän sanotaan:

"Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi." 2. Kor. 5:21  

Häneen Jumala siirsi meidän syntimme; Häneen, Jeesukseen - puhtaaseen.

Lopullinen voitto on julistettu jo, vaikka vihollinen vielä yrittää saalista epätoivoisesti saada. Jeesuksen luokse voi kuitenkin jokaikinen halukas juosta turvaan.

Voitto tuli, kun Jeesus tehtiin synniksi ja tuomittiin siitä rangaistukseen meidän puolestamme!  Kaikki Jeesuksen luokse tulleet syylliset saavat huomata, että heidän syyllisyytensä on nostettu heidän harteiltaan pois! Rangaistus jo kärsittiin, Jeesuksen toimesta. ✝️  Ja aurinko nousi...☀️ 



torstai 3. syyskuuta 2020

Lohdullisia jakeita

"Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki." 1. Joh. 3:19-20




"Minä käyn sinun edelläsi
ja tasoitan kukkulat
minä murran vaskiovet
ja rikon rautasalvat."
Jes. 45:2





Siunattua päivää sinulle!


tiistai 23. kesäkuuta 2020

Kun Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?

"mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen,
joka vanhurskauttaa jumalattoman,
sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi"
Room. 4:5

"Koska siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet,
niin meillä on rauha Jumalan kanssa
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta"
Room. 5:1

"Kuka voi syyttää Jumalan valittuja?
Jumala on se, joka vanhurskauttaa."
Room. 8:33

"Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänen alttiiksi meidän edestämme,
kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?"
Room. 8:32

"Mitä me siis tähän sanomme?
Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?"
Room. 8:31

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Ei Hän haavoitettua lyö!

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Jer. 29:11 KR-92

Joka päivä lupaus kantaa/ Juha Vähäsarja: "Raskaiden elämäntilanteiden edessä, sairauden tai syvän pettymyksen kourissa tai synnin ja epäuskon kauhistamina me pelkäämme Jumalankin jättäneen meidät. Tällaista ihmistä yksinkertaisesti ei voi rakastaa! Juuri silloin, kun olemme paljastettuina ja kaikkein heikoimmillamme, puolustuskyvyttöminä ja syntisinä, tulee Jeesus lähelle ja ottaa meidät syliinsä sanomatta yhtäkään tuomion sanaa tai muistuttamatta yhdestäkään synnnistämme. Kun kaikki pyhyyden näyttömme ovat pettäneet ja olemme täydellisesti Herran armahduksen varassa, hän vastoin kaikkia todennäköisyyksiä tekee juuri niin. Hän pyyhkii menneet pois ja lupaa meille tulevaisuuden ja toivon. Armo on suurinta maailmassa ja ihmeellisin Valtakunnan salaisuuksista."  Juha Vähäsarja/Joka päivä lupaus kantaa



tiistai 17. maaliskuuta 2020

Pimeys ja suuri valkeus

"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus." Jes. 9:1

"Oli kolmas hetki, kun he hänet ristiinnaulitsivat..." Mark. 15:25

"Ja kuudennella hetkellä tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä  kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen. 

Ja yhdeksännellä hetkellä Jeesus huusi suurella äänellä: ""Eeli, Eeli, lama sabaktani?"
 Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"
 Mark. 15:33-34



Se oli hetki ennen suuren valkeuden tuloa.


torstai 5. maaliskuuta 2020

Kuollut - ja uuden elämän saanut Kristuksessa!

"...yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet."
2 Kor. 5:14

"Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskosa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." Gal. 2:19-20

"Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin:

"Älä sano sydämessäsi:
 Kuka nousee taivaaseen?"
 se on: tuoman Kristusta alas, 
tahi:
"Kuka astuu alas syvyyteen?"
 se on: nostamaan Kristusta kuolleista.

Mutta mitä se sanoo?
"Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi";
se on se uskon sana, jota me saarnaamme.

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi,
että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, 
niin sinä pelastut; 
sillä sydämen uskolla tullaan  vanhurskaaksi 
ja suun tunnustuksella pelastutaan.

Sanoohan Raamattu: 
"Ei yksikään joka häneen uskoo, joudu häpeään.".
Room. 10:6-11




  
Toiseen tekstiin tältä päivältä: Meillä sentään on Sovittaja!




lauantai 29. helmikuuta 2020

Minulla on Lunastaja!

"Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa." Job 16:9

"Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä." Job 19.25

Velkaa on kertynyt paljon. Ja koko ajan sitä näyttäisi kasaantuvan lisää. Sitä helposti hätääntyy, kun näkee että on mahdoton niille tehdä itse mitään. Mutta silloin sopii muistaa se vanha sopimus; ottaa esiin tieto, kaivaa laatikon perukoilta tai tallelokerosta tarkasteltavaksi se tosiasia: Velka on maksettu! Viimeistä killinkiä myöten. Ei kylläkään minun toimestani. Eikä edes sen takia, että vastaisuudessa tuli ehkä luvattua olla uutta velkaa tekemästä. Eihän se aie edes pitänyt. Tuo Ihmeellinen Lunastajani maksoi koko elämäni velat! Se on niin käsittämätöntä. Voin "velkojat" lähettää Jeesuksen luo. Ja mennä sinne itsekin.



perjantai 28. helmikuuta 2020

Katso! Katso nyt! Tuossa hän on!

Tuijottaminen sallittu - ja jopa toivottavaa? On se tässä tapauksessa! Kannattaa mennä lähemmäksikin paremmin nähdäkseen. Jopa kosketusetäisyydelle...

"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!"  Joh. 1:29

Katso! Näetkö? Siinähän Hän on! Siinä pelastus! Mennään lähemmäksi katsomaan.

"Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki." 2 Kor. 3:18








lauantai 22. helmikuuta 2020

Mikä riittää

Kun minä katson tekemättömiä töitäni, Sinä kehotat minua katsomaan siihen, mikä riittää;
siihen, jonka Sinä teit. Se riittää.

"...mutta yhden minä teen:
 unhottaen sen, mikä on takana,
 ja kurottautuen sitä kohti,
 mikä on edessäpäin,
 minä riennän kohti päämäärää,
 voittopalkintoa..." Fil. 3.13-14

"Voittopalkintoa"  - tämmöiselle!
Mutta Sinä tahdoit jakaa
saavutuksesi kanssamme.
Tahdoit meidänkin saavan iloita voitostasi.
Meidänhän tähtemme
Sinä siihen "kisaan"
suostuitkin -
ja voitit.


tiistai 11. helmikuuta 2020

Siinä valmisteltiin jotain isoa... pääsyn päivää!

Getsemanessa Jeesuksella oli vaikeaa. Häntä kauhistutti kaikki se, minkä hän tiesi edessään kohta olevan. Hän halusi lähimmät opetuslapsensa - ystävänsä - lähelleen; että he valvoisivat siinä lähellä sillä aikaa kun hän rukoilisi. Vain kolme heistä sai olla läsnä siinä Jeesuksen rukoillessa ahdistuksessaan. Mutta hänen lähimpänsä nukkuivat...

Jeesus rukoili kolme kertaa, että tulevat ahdistuksen hetket otettaisiin pois. Mutta vaikka häntä kauhistutti kaikki se edessä oleva, sitä hän ei tahtonut, että hänen halunsa vapautua siitä kaikesta menisi Isän tahdon yli, vaan: "ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä." Matt. 26:39

Jeesus tahtoi Isän ja hänen suunnitelman meidän syntiemme sovitukseksi tapahtuvan, vaikka se oli hänelle aivan hirveää. Hän kuitenkin rakasti Isää. Ja hän rakasti meitä. Niin paljon, että halusi tehdä sen kaiken meidän edestämme, meidän hyväksemme. Meidän hyväksemme! Mieti, mitä se sinullekin merkitsee. Syntiesi rangaistuksen suoritti toinen...

Ehkä joku sanoo mielessään tätä lukiessaan, että väärä vuodenaika, ei vielä ole pääsiäinen. Mutta, pääsiäinen oli, ja on, pääsyn päivä. Ja sellainen "pääsyn päivä" voi se olla kenelle tahansa tämäkin päivä, jos annat Jeesuksen sanoa sinulle: Sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut. Mene rauhaan.

"Ja katso, hänen tykönsä tuotiin halvattu mies, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi." Matt. 9:2

Sillä halvaantuneella ei liene itsellään ollut uskoa juurikaan, vaan hänen toverinsa toivat hänet Jeesuksen luo...


keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Hän seisookin vierellä ja sanoo: "Minä rakastan sinua!"

Ehkä sinullekin on tuttua se, kun mieleen pyrkii tulemaan kaikenlaista painavaa: tuntoa synneistä, tekemättömyyksistä, erinäisiä muita ahdistuksen aiheita ihan arjestakin. Silloin saattaa kaivata sitä, että joku tulisi ja ottaisi ne sinulta kuin jäteastian, jonka jäteauto tyhjentää sisuksiinsa ja vie jätteet poltettavaksi.

Entä jos niissä mietteissäsi katsot taivaalle ja kaipaat apua sieltä, mutta sekin tuntuu olevan niin kaukana. Ja niin äänetön. Mutta jospa sinä kuuletkin aivan sisimmässäsi äänen: "Minä rakastan sinua!" Kuka niin sanoo? Sinähän tiedät sen. Hänhän on se, joka juuri silloin - ja aina - on sinun vierelläsi: Jeesus itse.

Pysähdy, katso taivaalle ja anna Hänen sanoa sinulle ne sanat: "Minä rakastan sinua."

"Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä." Joh. 15:13

"... teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme;  sen hän otti meidän tieltämme ja naulitsi ristiin." Kol. 2:13-14





Lupaus on yhä voimassa.
Siunattua päivää sinulle.


torstai 16. tammikuuta 2020

Miksi kaivella sellaista, joka on jo hävitetty?

"...Jeesuksen läheisyydessä jokainen tehty synti palaa poroksi..."
Joka päivä lupaus kantaa/Juha Vähäsarja

Raamattu käyttää asiasta erilaiaisia sanoja; mm. näin:  "Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen." Miika 7:19

 Asia on kuitenkin sama. Mikä on otettu pois, se on todellisesti pois.


Sillä merellä on kalastus kielletty. Samoin tuhkan pöyhiminen sen rannoilla.

Jeesus todella kärsi ja kuoli ristillä meidän pahojen tekojemme tähden. Ei niitä jo anteeksiannettuja syntejä kerätä varastoon vastaisen varalle; meitä jatkossa syyttämään, jos vaikka taas lankeaisimme... Joka aivan varmasti tapahtuukin. Emme taatusti elä yhtään päivää ilman, että syntiin syyllistyisimme. Mehän kannamme sitä  saastuttavaa "kuollutta" mukanamme täällä. Jeesuksen luona on puhdistavat vedet.

Virren 547 sanoin. "Joka aamu on armo uus"!

Tekstin alussa mainitussa Vähäsarjan kirjassa oli näinkin: "...On käännyttävä kokonaan toiseen suuntaan. Kun ennen kuljettiin etelään, otetaan suunnaksi pohjoinen. Kun ennen laitettiin  toivo omiin yrityksiin, nyt mennään Vapahtajan luo saamaan kaiken. Sinne voi tuoda vain syntinsä ja syyllisyytensä, sillä suunnan kääntyessä ei ole muuta. Vastineeksi saadaan lahjaksi puhtaus ja pyhyys Vapahtajan haavoitettujen käsien alla. Se on Jeesuksen omaa puhtautta, joka luetaan ihmisen hyväksi..." Joka päivä lupaus kantaa/Juha Vähäsarja