Se oli Jumalan kädessä!

Mikä niin? No se sodan voitto, kun nuori poika, (liekö ollut joku yläaste-amis/lukio -ikäinen?), voitti kokeneen, jättikokoisen sotilaan kaksintaistelussa. Samalla ratkesi koko sota, joka oli ollut pattitilanteessa jo pidemmän aikaa.

Vanha isä oli lähettänyt sen nuorimman poikansa ruokaa viemään sotilaana toimiville vanhemmille veljille. Ja samalla osa siitä lähetettiin myös sotapäällikölle. Tuomisina oli jyviä, leipää ja juustoa. Sotakentällä syntyi sitten pojan ja veljien välillä mielenkiintoista sananvaihtoa, kun veljet epäilivät pikkuveljen tulleen vain uteliaasti sotaa katsomaan. Mihin se pikkuveli ne lampaatkin oikein jätti? Mutta nuorukaista alkoi  suututtaa: "Mitä minä nyt olen tehnyt? Eikö täällä saa edes puhua?"

Siellä oli sotakentällä ns. tilanne päällä. Vastustajalla oli yksi jättikokoinen sotilas, joka haastoi kaksintaistelijaa itseään vastaan. Katsottaisiin sillätavoin, kuka sen sodan voittaisi. Halukkaita ei ollut. No eipä ihme, kun miehen keihään varsikin oli kuin kangaspuiden tukki, ja mies itse n. kolmemetrinen*. 

Mutta sitten tämä, veljien mielestä vain utelias, ilmoittautuu halukkaaksi! Tämä pikkusintti siihen jättiin verrattuna! Sen voittajalle oli tosin luvattu rikkautta, kunniaa ja prinsessakin... Mutta tälle uudelle sotilaspalvelukseen astuneelle ne olivat - vaikka kiinnostavia olivatkin - silti vasta toisella sijalla syynä. Häntä oli suututtanut eniten se, että tämä röyhkinys julkeasti pilkkasi "elävän Jumalan taistelurivejä"! 

No sitten hänelle puettiin taisteluvarusteet ylle. Ne muuten olivat kuninkaan omat varustukset. Mutta eihän tämä kokematon kaveri voinut niissä edes kävellä! Pois jouti yltä ne varusteet. Ihan omissa vaatteissa vain kävi taisteluun, mukanaan oma laukku, johon keräsi muutaman kiven linkoaan varten. 

Niillä varusteilla se sota voitettiin. Se oli Jumalan kädessä, sen sodan voitto. Jumala antoi sen Daavidille, koska hän palveli Jumalaa...

1. Samuelin kirjan luku 17, kertoo näistä. *Ja mittatiedon meille tutulla tavalla antoi Sana Elämään Kommentaariraamattu.

Joosef - "Daavidin poika", kuninkaan poika

"Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, 

hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä." Matt. 1:20

Enkeli ei sanonut: Joosef, puuseppä. Tai: Joosef, sinä Jaakobin poika, (vaikka se nimi hänen isällään oli). Ei, vaan nyt nimitys kuului: "Daavidin poika". Olihan hän kuninkaan sukujuurista kyllä, mutta tuskin se asia Joosefin arjessa juurikaan oli näkynyt. Hätkähdyttiköhän se Joosefia - se kuninkaan pojaksi nimittäminen? 

Joosefhan oli varmaan aika alamaissa. Hän aikoi "salaisesti hylätä hänet", eli naisen, jonka oli valinnut. Mutta kesken hänen suunnitelmiensa tulee enkeli yöllä unessa, ja rohkaisee häntä. Ja aloittaa rohkaisun sanansa nimittämällä häntä kuninkaan pojaksi! Nimellä on merkitystä. Jeesustakin tultiin kutsumaan Daavidin Pojaksi. 

Daavidin psalmista Daavidin päivänä...

"Herää, sydämeni..." Ps 57:9 KR-92

Jokin päivä sitten minuun vetosi tuo "Herää sydämeni...".  Tämän psalmin alussa kuitenkin Daavidkin pyytää Herraa armahtamaan häntä... "kunnes myrsky on ohitse". Hänen kirjoituksensa alkoi siis avunpyynnöllä hädässä. Mutta jotain tapahtuu, kai ainakin Daavidin sydämessä, koska jonkin hetken päästä hän on kirjoittanut, että hänen mielensä on levollinen ja hän tahtookin laulaa ja soittaa. Mutta kaipaako hänen sydämensä vielä herättämistä? Eikö se ollutkaan ihan vielä valmis ylistykseen ja kiitokseen? Mutta kohta on!

"Jumala, sydämeni on levollinen,

mieleni on tyyni.

Minä tahdon laulaa ja soittaa!

Herää, sydämeni,

herää harppu, helky lyyra,

minä tahdon herättää aamuruskon!"

Psalmi 57:8-9 KR-92

 

"Minä ylistän sinua kansojen keskellä,

minä laulan kaikille kansoille sinun kiitostasi.

Sinun armosi ulottuu taivaisiin, 

sinun uskollisuutesi ylös pilviin.

Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten,

kirkkautesi yli kaiken maan."

Psalmi 57:10-12

Meidänkin kiitosmielemme taitaa useinkin tarvita sitä herättelyä...  kuin kohmeisen lämmittelyä, ennenkuin se pääsee vauhtiin.

Siunausta sinulle!

Tänä aamuna

Luin ensin Levähtäkää vähän -kirjasta tekstiä, joka oli kirjoitettu psalmijakeesta 27:1. Etsin sitten itselleni luettavaksi koko psalmin 27. Minua puhutteli jae:

"Mutta minä totiseseti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa." Ps 27:13

Ja sen jatkona on: "Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa."
Ps 27:14

Daavid tuntuu puhuvan psalminsa alkupuolella elämänsä pelottavista asioista jotenkin reippaasti, ja kirjoittavan, kuinka Jumala häntä suojaa - jopa riemullisesti. Tosin jo ensijakeessa, hän ikäänkuin puhuu itselleen, että "ketä minä pelkään... ketä minä vapisen...". Mutta jakeesta 7 alkaen käy ilmi, että hän rukoilee tosissaan hätänsä keskellä, pelkojensa keskellä. Ja loppusanoikseen psalmissa tulevat nuo kaksi ylle kirjoitettua jaetta.

Vielä tuosta kohdasta; Herran hyvyydestä elävien maassa, tuli mieleen se tilanne, kun oltiin Lasaruksen haudan äärellä. Martta uskoi kuolleen veljensä Lasaruksen saavan osakseen Herran hyvyyttä taivaassa, mutta ei enää elävien maassa. Mutta sitä "Herran hyvyyttä elävien maassa" nimenomaan Jeesus kuitenkin sille sisarusparvelle antoi.

---
Ja tämä sitten lukuvuorossa muutoin olleesta:

"Kaikki ennen kirjoitettu on meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden 

ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo." Room. 15:4 JKR*

(* Olen ennen käyttänyt käännöksestä "Jumalan kansan Pyhä Raamattu, lyhennettä JKPR, koska kirjan sivuilta en ollut löytänyt lyhennettä, mutta nyt huomasin kirjan takakannessa olevan painettuna tuon JKR merkinnän.)

Miten rutto ja temppelin paikka liittyivät toisiinsa?

Daavid oli määrännyt väenlaskun. En tiedä, oliko Jumala nimenomaan kieltänyt sen aiemmin vai ei, mutta hänen sotapäällikkönsä ainakin ihmettelivät sitä: "...Mutta miksi herrani, kuningas, haluaa sellaista?" Mutta kun käsky oli käynyt, he tottelivat, mutta hyvin etenkehtaisesti.

Mutta sanotaan, että "Daavidin omatunto soimasi häntä" ja hän sanoi tehneensä suuren synnin ja pyysi anteeksi sitä. Herra lähetti hänen luokseen Gaadin, jota sanottiin "näkijäksi". Herra oli määrännyt Daavidille nyt vaikean valinnan: ottaisiko hän seitsemän vuoden nälänhädän, kolmen kuukauden pakoa takaa-ajajilta, vai maahansa ruton kolmeksi päiväksi? Daavid ei tahtonut langeta ihmisten käsiin, joten hän päätti valita kolmen päivän ruton. Sillä oli järisyttävät seuraukset, sillä kansaa kuoli lyhyessä ajassa todella paljon.

"Mutta kun enkeli ojensi kätensä Jerusalemia kohti tuhotaksensa sen..." Herra käski enkelin laskea kätensä alas. Ja sanotaan, että enkeli oli silloin jebusilaisen Araunan (käyt. myös nimeä Ornan) puimatantereen luona.

Daavid myös murehti asiaa paljon nähdessään enkelin surmaavan kansaa. Hän otti syyt niskoilleen ja sanoi Herralle: "Sattukoon sinun kätesi minuun ja minun isäni perheeseen." Samana päivänä Gaad sai jälleen käskyn mennä sanomaan Daavidille, että hänen pitäisi rakentaa alttari jebusilaisen Araunan/Ornanin puimatantereelle. Tämä maanomistaja näkikin pian tantereellaan kaksi hätkähdyttävää asiaa: enkelin, jota hänen poikansakin pelästyivät,  sekä kuninkaan. Kun Arauna kuuli kuninkaan asian, hän tahtoi lahjoittaa kuninkaalle pellon, härät, puimaäkeet sekä viljat. Mutta kuningas ei tahtonut ottaa niitä ilmaiseksi, vaan ostaa ne. Ja niin tehtiin, kaupat syntyivät, alttari rakennettiin ja siellä rukoiltiin Jumalaa avuksi. Varmasti siellä alttarin ääressä rukoiltiin myös syntejä anteeksi - ja myös pidettiin kiitosjumalanpalvelus, kun rutosta päästiin!

Miten tämä sitten temppeliin liittyy? Sille paikalle Daavidin poika, Salomo, myöhemmin tuli rakentamaan temppelin. Daavid olisi sen jo tahtonut tehdä, mutta Jumala halusi antaa sen hänen poikansa tehtäväksi. Daavid sai kylläkin valmistella asiaa, sillä hänen sanotaan koonneen rakennustarpeita sitä varten. Hän hakkautti kivenhakkaajilla kiviä temppelin rakennusta varen, ja myös rautaa ja puuta koottiin rakennustöihin. "Niin Daavid hankki ennen kuolemaansa suuret varastot."


Daavidhan oli murehtinut paljon nähdessään enkelin surmaavan kansaasa, jolloin hän ottikin syyt niskoilleen ja sanoi Herralle: "Sattukoon sinun kätesi minuun ja minun isäni perheeseen."
Syyn ottaminen hänen sukuunsa, toteutui paljon isommin kuin hän ajattelikaan... Jumala oli päättänyt jo aikojen alussa, että hänen suvustaan syntyi se kaikkein suurin syntien kantaja ja Kuningas: Herra Jeesus, Jumalan Poika! 

2. Sam.  luku 24
1. Aikak. luvut 21-22
2. Aikak. 3:1

Lisää rohkeutta

"...Daavid oli Hooreksessa, Siifin erämaassa. Silloin Saulin poika Joonatan nousi ja meni Daavidin luo Hoorekseen ja rohkaisi häntä Jumalassa." 1 Sam. 23:15-16

Kuka tulee meidän erämaahamme?

Kenties se oletkin sinä, Herra, itse? Rohkaiset sanallasi.

Vihollinen ei saa meistä riemuita

"Siitä minä tiedän sinun mielistyneen minuun, ettei minun viholliseni saa minusta riemuita." Ps 41:12

Psalmin kirjoittaja, Daavid, tarkoittaa tuossa jakeessa ihmisiä, jotka ilkkuvat häntä, kun hän on sairas. Mutta eikö tuo sovi isompaankin viholliseen? Kuolemaan, tai peräti sielujemme viholliseen? Ne eivät saa Herran omasta riemuita. Mikäli ne "luulevat" saaliin saaneensa, niiden on kuitenkin irrotettava otteensa, sillä Herra vaatii omansa niiltä, tulee ja ottaa turviinsa. Vihollinen jää nuolemaan näppejään...

"Sillä sinä olet minun Jumalani, minun linnani. Miksi olet minut hyljännyt? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana?" Ps 43:2

Me voimme kysellä noin.
Ja sitä kyselemistä tekee Daavid tässäkin; psalmissa 13.

Mutta totuus on silti tämä:
"En minä sinua hylkää enkä sinua jätä"
  Hebr. 13:5

Armon ja rukouksen hengen... katkeruuden sijaan

 "Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle

 armon ja  rukouksen hengen.

 He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet..."

  Sak. 12:10

Ehkä sinäkin olet laillani tuntenut sen, että elämä saattaa toisinaan  katkeroittaa...  

 

"ja te olette unohtaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: 

Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta,

äläkä  menetä toivoasi, 

kun hän sinua nuhtelee" 

Hebr. 12:5

"ja pitäkää huoli  siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta,

 'ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä',

 ja monet sen kautta tule saastutetuiksi"

Hebr. 12:15

Katkeruuden sijaan on parempi saada armon ja rukouksen henki.

Avoin lähde

"Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan." Sak. 13:1

Psalmi 32. Synnin tunnustaminen Jumalalle. Katumuspsalmi.

"Daavidin mietevirsi.

 Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty!

Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!

 Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäväisestä valituksestani. 

Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni; 

minun nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä. Sela.

Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja  tekojani;

 minä sanoin: 'Minä tunnustan Herralle rikokseni',

 ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Sela.

Sentähden rukoilkoon sinua kaikki hurskaat aikana, jona sinut löytää voidaan. 

Vaikka suuret vedet tulvisivat, eivät ne heihin ulotu.

Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä,

 sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla. Sela.

'Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; 

minä neuvon sinua, 

minun silmäni sinua vartioitsee.'

Älkää olko niinkuin järjettömät orhit ja muulit,

 joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla, suistetaan;

muutoin ne eivät sinua lähesty.

Jumalattomalla on monta vaivaa, mutta joka Herraan turvaa,

 häntä ympäröitsee armo.

Iloitkaa Herrassa ja riemuitkaa, te vanhurskaat,

 ja veisatkaa ilovirsiä, kaikki te oikeamieliset."