Kun talon isäntä oli lähtenyt häihin...

Luuk. 12:35-38 KR-92. 

Oli palvelijoille annettu ohjeet: "Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa." j. 35

Isäntä ei todellakaan halunnut palata taloonsa pussipimeässä. Hän halusi myös, että palvelijat ovat valmiina laittamaan hänelle ruokaa pöytään heti, kun hän palaa.

No, sitten isäntä tuli. Hän oli niin hyvillä mielin niistä häistä! Häät olivat parhaat, missä hän oli ikinä ollut! Morsian oli kaunis, sulhanen komea. Ruokatarjoilu vertaansa vailla ja viini erinomaista. Ja hääväki riemukasta.  Kun aina saisikin olla näin hyvät häät! 

Jaha, nyt sitä ollaankin kohta kotinurkilla... Tuollahan jo valot pilkottaa. Hyvä juttu. Kun isäntä oli portilla, hän hädintuskin ehti kolkuttaa, kun hänelle jo avatiin porttia. Ovenvartija oli jo kuullut hänen tulonsa ja oli heti valmis avaamaan. Sisälle taloonsa päästyään isäntä huomasi, että täälläkin oltiin tosiaan ihan valmiina odotettu häntä. 

Hän  pani sen mielissään  merkille. Hän ei heti sanonut mitään, vaan alkoi ensin riisuilla päällimmäisiä, juhlavia vaatteitaan. Kohta häneltä kysyttiin, haluaisiko hän käydä heti nukkumaan, vai ottaisiko hän ensin jotain syötävää?  Isäntä katsoi heihin kaikkiin hetken, ja sanoi sitten, ettei halunnut kumpaakaan.  Hän katsottiin ihmetellen.

Isäntä hymyili ja sanoi sitten, että nytpä hän haluaakin palvella heitä kaikkia! Laskeutui hiiskumaton hiljaisuus. No, minä tarkoitan mitä sanon, totelkaa! Käykää pöytään te nyt. Minä palvelen nyt teitä. Minulla oli niin mahtavat juhlat, että haluan teidän saavan nyt vuorostanne olla palveltavina. Te olette valvoneet ja uskollisesti minua palvelleet. Käykää pöytään nyt vain rohkeasti. Nyt tekin saatte iloita kanssani!

---

Tuo ylle kirjoitettu oli ikäänkuin "sanallinen kuva" siitä mitä tänä aamuna luetuista mieleen tuli. En osaa tähän väreillä ja paperilla kuvaa tehdä, mutta kun "Särkyneitten majatalon"  jutun* kuvassa ovesta loisti valo, kun se avattiin ja isäntä itse avasi oven; nytkin loistaa pimeään yöhön valo  ja isäntä käykin siitä nyt taloonsa ja ryhtyy palvelemaan majatalonsa työntekijöitä❤️

* https://vaaranlaella.blogspot.com/2022/10/laulusta-aiheen-saanut.html

"Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän  tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos  hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!" Luuk. 12:36-38 KR-92 

Eivät voineet olla tottelematta taivaallista näkyä

"Sentähden, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä, vaan saarnasin..." Apt. 29:19-20 KR-92 (Paavalin sanat)

Hesekiel kutsuttiin  profeetaksi nähtyään valtavan näyn. Häntä odotti myös vaikeat ajat:

"Herran käsi tarttui minuun, ja Herra sanoi: "Nouse ja mene laaksoon, siellä minä puhun sinulle." Minä lähdin laaksoon, ja siellä näin Herran kirkkauden. Se oli sama kirkkaus, jonka olin Kebar-joen rannalla nähnyt, ja minä heittäydyin maahan kasvoilleni. Silloin minuun tuli henki, ja se nosti minut pystyyn ja puhui minulle näin:

"Mene kotiisi ja sulkeudu sinne. Ihminen, näin sinun käy: Sinut pannaan köysiin, ja sinut sidotaan niillä, niin ettet pääse toisten luo. Ja kielen minä kiinnitän kitalakeesi, niin ettet voi puhua etkä nuhdella heitä. He ovat uppiniskaista kansaa. Kun sitten sinulle puhun, minä avaan sinun suusi, ja sinun on sanottava heille tämä: 'Näin sanoo Herra Jumala: Kuulkoon se, joka haluaa kuulla, ummistakoon korvansa, joka ei halua.' He ovat uppiniskaista kansaa "  Hes. 3:22-27 KR-92 

Mutta niin joutui vaikeuksiin ja kiinni pistetyksi myös Paavali. Ja hänen kanssaan Silas. Heidät oli pantu vankilaan, ja sitä ennen riistetty vaatteet heidän yltään, ja ruoskittu, piesty perinpohjaisesti. Ja niin suljettu Filippin vankilan perimpään vankikoppiin. Mutta yöllä, Paavalin ja Silaan laulaessa ylistyslauluja, tapahtuu ihme. Maanjäristys järkytti vankilaa ja kaikkien vankien kahleet irtosivat. Se tapahtuma johti vanginvartijan ja hänen perheväkensä uskoontuloon.

Olen ihmetellyt, eivätkö Paavali ja Siilas olleet kertoneet olevansa roomalaisia, kun heitä alettiin ruoskia? Vai eivätkö ruoskijat uskoneet sanottua. Vai eikö tieto välittynyt ylemmille tahoille; olivatko ruoskiminen toimeenpanevat omavaltaisia vai mistä oli kyse? Vai voisiko olla niin, että Jumala sulki Hesekielin tavoin myös Paavalin ja Silaan suun, että tulisivat vankilaan suljetuksi, jotta sitten tapahtuisi Jumalan ihmeitä? Jumala tietää...

"Mutta Paavali vastasi oikeudenpalvelijoille: "He ovat tutkimatta ja tuomitsematta julkisesti ruoskineet meidät, Rooman kansalaiset, ja heittäneet meidät vankilaan. Nytkö he vähin äänin toimittaisivat meidät täältä pois? Ei, tulkoot itse päästämään meidät täältä." Apt. 16:37 KR-92 

Kannettavana

"ja erämaassa, jossa sinä olet nähnyt, kuinka Herra, sinun Jumalasi, on kantanut sinua, niinkuin mies kantaa poikaansa, koko sen matkan, jonka te olette kulkeneet, kunnes tulitte tähän paikkaan." 5 Moos. 1:31

Koko matkan. Kantanut. Joskus me kannettavat; me lapset, pyristelemme, kitisemme ja kiljumme kannettavana ollessamme. Yritämme kaikin keinoin päästä siitä sylistä kulkemaan omilla pienillä jaloillamme. Mutta emme ymmärrä jalkojemme heikkoutta.  Emme ymmärrä ympärillä olevia vaaroja. Emme ymmärrä pelkojammekaan. Mutta Isä tietää tämän kaiken paremmin. Hän tietää, milloin on paras hetki antaa lapsen kävellä itse. Silloinkin Isän on ehkä pidettävä kädestä kiinni. Jokatapauksessa oltava ainakin lähellä koko ajan.

Toisinaan taas viihtyisimme siinä Isän  sylissä niin hyvin, ettemme tahtoisi meitä laskettavan maahan ollenkaan. Pidämme pienillä käsillämme lujasti kiinni Isän käsivarsista, vaikka hän tietää, että nyt olisi oikea hetki antaa meidän vähän harjoitella jalkojemme käyttöä. Me itkemme, kun Isä laskee meidät alas. Jalkamme horjuvat, mutta Isän käsi tukee meitä. Hän pitää kädestämme kiinni ja katsoo koko ajan tarkasti, ettei meille tapahdu mitään sellaista, jota ei pitäisi.

Ontuva vaeltaja

"Ja kun hän oli kulkenut Penuelin ohitse, nousi aurinko; mutta hän ontui lonkkaansa." 1 Moos. 32:31

"Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." Room. 8:28

"Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." Matt. 6:34

Minäkin olen "ontuva". Kaikki koettu on painanut leimansa minuun. Jääkö se kaikki pysyvästi minuun elämäni loppuun asti? Sitä en tiedä. Isä tietää. Mutta se sana, että "kaikki yhdessä" vaikuttaa parhaaksi, voi tuoda lohdullisen valon tuikahduksen minunkin elämäni ylle; kaikkien pelkojeni keskelle. Sentähden minun ei tarvitsisi niin niistä huomisistakaan huolehtia, vaikka asiat eivät menisikään oman tahtoni mukaan. Tänään auttaa Herra.

Talutat minua neuvosi mukaan

"Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta." Jes. 43:2

"Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäsi, sinä pidät minua oikeasta kädestäni. Sinä talutat minua neuvosi mukaan ja korjaat minut viimein kunniaan." Ps 73:23-23

"Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi." Ps 73:28

"Talutat minua neuvosi mukaan", "pidät minua kiinni oikeasta kädestäni". Se reitti, jossa minua talutat, kädestä kiinni pitäen, ei ole aina sellainen, jossa itse haluaisin kulkea. Se reitti voi olla pelottavan tuntuinenkin toisinaan, ja siksi onkin hyvä tietää, että sinä pidät kiinni kädestäni etkä jätä minua yksin harhailemaan.

Jumala valitsi - eikä kutsumistaan kadu!

Luin korinttolaiskirjeen 1. lukua. Vähän myöhemmin otin luettakseni päivän tekstin Wislöffin Levähtäkää vähän -kirjasta. Ja kuinka ollakaan, siinä oli jae samasta luvusta:

"ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua,

sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole,

tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,"

1. Kor. 1:28

Sitten Wislöff itse kirjoittaa masentuvalle, köyhyytensä ja mitättömyytensä tuntevalle mm. näin:

 "Ole sentähden turvallisella mielellä! Niin kauan kuin tahdot kuulua siihen mitättömään ja vähäpätöiseen joukkoon, josta tässä puhutaan, kuulut valittujen joukkoon. Hän, joka tunsi sinut valitessaan sinut, ei koskaan hylkää sinua."  Fredrik Wislöff/Levähtäkää vähän

"Sillä ei Jumala armolahjojansa eikä kutsumistansa kadu." Room. 11:29

B-luokan uskovainen?

Välillä  tulee hetkiä, jolloin tuntee itsensä  B-luokan uskovaksi.  Silloin katselee toisten kanssamatkaajien ulkonaista olemista ja siitä helposti tekee päätelmiä, jotka ovat ihan väärin. Taas kerran oli sellainen hetki, jolloin siltä tuntui, ettei ollut samalla viivalla toisten uskovien kanssa. Mutta kun olin aloittamaisillani tämän turhanpäiväisen mietiskelyn, tuli mieleeni, ettei meille ole eri luokkia. Kaikki ovat sitä samaa: Jumalalle rakkaita armahdettuja syntisiä jokaikinen. Ei Jumala jaa omiansa eri luokkiin sen mukaan miltä he näyttävät, minkäluonteisia he ovat, tai miten he ovat elämässään onnistuneet - edes uskovina. Meidän olemisemme hänen ominaan perustuu ainoastaan siihen, mitä Jeesus meidän puolestamme Golgatalla teki.

Voimme olla kovin eri kohdalla siinä, mitä olemme oppineet Herran teillä kulkeissamme, mutta se taas on ihan eri asia. Asemamme Taivaan Isän lapsina on silti sama: Rakas Isän lapsi!

"Kunhan  vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä." Fil. 3:16

Suolla kasvava suopursu tuumi: "En ole mitään. En ole kuin nuo orvokit, jotka saavat olla laatikossa portaan pielessä. Niitä ihaillaan ja niitä kastellaankin oikein värikkäällä kastelukanulla." 

Mutta se ei tiennyt, mitä tuumivat orvokit: "Miksi meidät on istutettu tähän laatikkoon. Ahdastakin tässä on. Miksi emme saa olla yhtä väljästi ja vapaina, kuin tuo suopursu tuolla suolla? Siellä riittäisi vettäkin yllinkyllin, eikä tarvitsisi odotella kastelijaa."

Ja mitä tuumi Suuri Puutarhuri: "Miten ihania ovatkaan kaikki nämä kukat. Rakastan niitä kaikkia niin paljon!"

Siunattua päivää sinulle,

sinä Jumalalle rakas!

Minutkin laskettiin mukaan

Heti aamulla alkoi mielessäni pyöriä tämmöiset: "Jumala antoi meille Jeesuksen." "Hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."

Wislöffin Rukouskirjasta silmiini osui jakeita, joissa oli johdatuksesta ja siitä, että Hänen silmänsä vartioitsee. Siellä oli myös se jae, jossa sanotaan: "Minä olen Herran sotajoukon päämies, ja olen juuri nyt tullut." Joos. 5:14  Lukemani jakeet tuntuivat lohdullisilta.

Mieleeni tuli myös ajatuksia. että minutkin laskettiin mukaan! Ei sanottu, että Tuulan syntejä ei lasketa mukaan (siihen armoon, pelastukseen ja syntien anteeksiantoon), sillä hän on niin uppiniskainen yms. Ei siitä, joka kaikkien ihmisten puolesta tehtiin, jätetty minuakaan kelvottomana ulos. Lapsena en aina kelvannut toisten joukkoon, ja ehkä senkin vuoksi kelpaamattomuuden tunne on vahvana;  etten kelpaa itsenäni, vaan jotenkin se pitäisi ansaita,  olla kelvollinen kelvatakseen...  Se ajatus on hiipinyt Jumalasuhteeseenikin ja niinhän ei pitäisi olla.  Nuo toiset eivät rakastaneet minua, mutta Jumala rakasti - ja rakastaa. Hän ei sanonut, että Tuulaa en ota, sillä ei hän kuitenkaan kestä, eikä hänestä ole mihinkään. Hän ehkä sanoi: "Tuula mukaan! Häntä ei saa jättää! Minä rakastan häntä!"

Jos sinulla on samankaltaisia ajatuksia, niin laita oma nimesi minun nimeni paikalle...

 Siunattua päivää sinulle!

"Uskollisesti seurannut"

Vanha mies puhui: "Anna siis minulle tämä vuoristo, josta Herra puhui sinä päivänä. Sinähän kuulit sinä päivänä, että siellä asuu anakilaisia ja että siellä on suuria, varustettuja kaupunkeja. Kenties Herra on minun kanssani, niin että minä saan heidät karkoitetuksi, niinkuin Herra on puhunut." 

Tuo vanha mies oli 85-vuotias. Hän oli juuri aiemmin sanonut: "ja olen vielä tänä päivänä yhtä voimakas, kuin olin sinä päivänä, jona Mooses minut lähetti; niinkuin voimani oli silloin, niin se on  vielä nytkin: minä kykenen sotimaan, lähtemään ja tulemaan."

Tuon vanhan miehen nimi oli Kaaleb, Jefunnen poika. Nyt oltiin tässä. Nyt hän oli saamassa jotain, jota oli odottanut vuosikymmeniä. Palataanpa taaksepäin:

"ja kenissiläinen Kaaleb, Jefunnen poika, sanoi hänelle: "Sinä tunnet sen sanan, jonka Herra puhui Jumalan miehelle Moosekselle minusta ja sinusta Kaades-Barneassa. Minä olin neljänkymmenen vuoden vanha, kun Herran  palvelija Mooses lähetti minut Kaades-Barneasta vakoilemaan maata, ja minä annoin hänelle tietoja parhaan ymmärrykseni mukaan. Mutta veljeni, jotka olivat käyneet siellä minun kanssani, saivat kansan sydämen raukeamaan, kun taas minä uskollisesti seurasin Herraa, Jumalaani. Sinä päivänä Mooses vannoi sanoen: "Totisesti, se maa, johon sinä olet jalkasi astunut, on tuleva sinulle ja sinun lapsillesi perintöosaksi ikiaikoihin asti, koska sinä olet uskollisesti seurannut Herraa, minun Jumalaani".

Ja nyt katso, Herra on antanut minun elää, niinkuin hän on sanonut, vielä neljäkymmentä viisi vuotta sen jälkeen, kuin Herra puhui tämän sanan Moosekselle, Israelin vaeltaessa erämaassa. Ja katso, minä olen nyt  kahdeksankymmenen viiden vuoden vanha ja olen vielä tänä päivänä yhtä voimakas, kuin olin sinä päivänä..."

Yhtä voimakas! Sitä hän oli Herran armosta, sillä hän oli uskollisesti seurannut Herraa silloin vuosikymmeniä sitten, ja sen jälkeenkin, kun tulivat ne vuodet, jolloin unelma kotimaasta tuntui etääntyvän aina vain kauemmas. Mutta nyt oli tultu sen toteutumisen äärelle. Jumala oli puoleltaan ollut uskollinen myös. Kaaleb sai mitä luvattu oli: "Silloin Joosua siunasi Kaalebin, Jefunnen pojan, ja antoi hänelle perintöosaksi Hebronin. Niin Hebron tuli kenissiläisen Kaalebin, Jefunnen pojan, perintöosaksi, niinkuin se on tänäkin päivänä, sentähden että hän oli uskollisesti seurannut Herraa, Israelin Jumalaa." 

Raamatun tekstit: Joosua, luvusta 14.

Mutta mikä oli se tapahtuma, vuosikymmeniä aiemmin  tapahtunut, johon Kaaleb viittasi puheessaan? Siitä kerrotaan tässä:
 4. Mooseksen kirjan luvuissa 13-14.