Jaakob oli kaksosveljeksistä se nuorempi. Hän oli kotona viihtyvä, toisin kuin veljensä Eesau. Eesau oli isänsä suosikki, Jaakob äitinsä.
Jaakob riitaantui veljensä kanssa niin pahoin, että joutui lähtemään pakomatkalle äitinsä suvun luo. Pakomatka tosin nimettiin vaimonhakumatkaksi. Syy koko matkaan oli kuitenkin se, että Jaakob onnistui, äitinsä avustuksella, järjestämään itselleen isänsä siunauksen, joka olisi kuulunut esikoispojalle, eli Eesaulle. Tämän tapahtumasarjan alkuun liittyi Jaakobin keittämä keitto, jota Eesau nälkäisenä halusi. Vaan lienee Jaakobin ajatuksissa kytenyt jo kauan ennen sitä kateus veljensä esikoisasemaa kohtaan.
Pakomatkalla Jumala ilmaisi kuitenkin olevansa Jaakobin kanssa. Jaakob näki unen enkeleistä tikapuilla.
Enonsa luona Jaakob joutui tämän pettämäksi. Eno lykkäsi hänelle ensin vaimoksi vanhimman tyttärensä, kun Jaakob nuoremman oli ilmoittanut haluavansa. Se nuorempikin hänelle sitten annettiin, mutta nyt hänellä oli kaksi vaimoa yhden sijasta.
Jaakobin lempivaimolle ei kuulunut lapsia. Se vanhempi vaimo kylläkin sai. Sekä kummankin vaimon orjattaret. Vuosien odotuksen jälkeen lempivaimokin sai lapsen. Ja toisenkin, mutta toinen synnytys vei hänet hautaan.
Jaakob rakasti kuolleen vaimonsa esikoista kaikkein eniten. Se aiheutti vihaa kaikissa muissa Jaakobin pojissa. Pojat laativat katalan juonen ja uskottelivat Jaakobille, että lempipoika oli joutunut pedon suuhun. Todellisuus oli kuitenkin se, että nuorimies (17 v.) oli myyty orjaksi Egyptiin.
Jaakob joutui nyt opettelemaan elämää ilman lempilastaan.
Sitten tuli maahan nälänhätä. Se oli niin kova, että Jaakob lähetti kaikki poikansa, nuorinta lukuunottamatta, pitkälle viljanhakumatkalle Egyptiin. Toiselle viljanhakumatkalle Jaakobin oli annettava nuorinkin poikansa mukaan. Nyt hänellä ei ollut kotona yhtään poikaa...
Odotus oli varmaan tuskainen ja kaikki pelot varmaan läsnä koko ajan. Tulisiko kukaan heistä koskaan takaisin? Menettäisikö hän kaikki poikansa? Kaikki... Nekin joita hän oli väheksynyt...
Pitkän odotuksen jälkeen tulee sekin päivä, että joku tuo tietoa, että hänen poikansa palaavat. Se ilahdutti. Varmaan suuri helpotuksen huokaus kuului hänen suustaan, ja samalla kiitos Korkeimmalle.
Mutta kun poikansa sitten alkoivat kertoa reissustaan ihmeellisiä asioita: mm. hänen ammoin pedon suuhun joutuneesta pojastaan, joka muka olisi elossa, ei Jaakob halunnut kuulla. Hän oli kuin jäässä. Hän ei halunnut, että vanhoja haavoja revittäisiin auki. Mitä pojat oikein yrittivät moisilla puheilla, että Joosef muka olisi elossa?
Vaikea sitä oli muidenkaan uskoa, mutta pakkohan se aikaa myöten oli, kun mukana oli vielä kaikenlaista tavaraa ja kerrotut asiat sellaisia, ettei sellaisia voinut keksiäkään. Mutta pojat ja koko Jaakobin kotiväki saivat tehdä olan takaa työtä, että tämä vanha isä, mielessään jo kaiken luovuttanut, saatiin uskomaan, että se, mistä puhuttiin, oli totta.
Vähitellen Jaakobin toivo ja luottamus alkoi vertyä. Lopulta hän oli niin iloa täynnä, että tunsi ihan nuortuvansa. Sen myötä hänestä tuli innokkain odottaja muuttoa ajatellen; hän halusi päästä pian näkemään rakkaan poikansa Joosefin.
Vaikea kuvitella, millainen se kohtaaminen isän ja pojan välillä oli...
Ehkä se oli kuin aurinko olisi noussut!
