Minulla on ollut jo useamman päivän auki Vähäsarjan kirjasta Joka päivä lupaus kantaa, eräs sivu. Se lohdutti minua eräänä aamuna ja kirjaan sen nyt tähän lohduksi ja virvoitukseksi sinulle myös.
"Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja." 2 Kor. 4:8-9
Kristityn kipeimpiä asioita on kohdata perusturvallisuutta ravisuttavia ahdinkoja. Väkisinkin sydän alkaa murehtia ja kysellä miksi. Miksi, Jumala, Isäni, sallit, vaikka näet? Miksi kohtaan nämä kipeät asiat, vaikka tiedät voimieni vähäisyyden ja uskoni heikkouden? Minusta ei ole kantamaan kärsimystä esikuvaksi muille. Pienikin tuuli kaataa minut kumoon, ja jokainen vastoinkäyminen lyö minut maahan. Murehdin itseni sairaaksi jo ennen kuin se, mitä pelkään, on edes kohdannut minua. Taas olen kaikin tavoin ahtaalla, neuvoton ja ahdistusteni vainoama. Etkö jo heräisi, Herra, ja korjaisi tilannettani? - Tänään sanot minulle pelkojeni keskellä turvallisesti: "Olet ahtaalla, mutta et umpikujassa; neuvoton, mutta et toivoton; vainottu, mutta et hylätty; maahan lyöty, mutta et tuhoutunut." Riittääkö se minulle? Riittäisikö se sinulle? Riittäisikö meille armo?
(Teksti Juha Vähäsarjan kirjasta Joka päivä lupaus kantaa/ päivä 29. marraskuuta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti