Uskon kautta he kestivät... koska odottivat parempaa

Kuinka me kestämme, kun elämä tarjoilee meille ikäviä yllätyksiä?  Vastaus on varmaankin, että armon varassa. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että ikävät yllätykset tuovat mukanaan ikävät kaverinsa; pelon, masennuksen, epätoivon. Näitä kavereita ei kukaan halua kylään, mutta ne vain tulevat lupaa kysymättä. Helposti myös syyllisyydentunto pyrkii sisälle noiden aiemmin mainitttujen vieraiden seuraksi tai niiden jälkeen. Se kysyy, että miksi päästit nuo ensimmäiset "vieraat" sisälle, vaikka itsekin on sellainen, ettei sitä haluta.

Meidät kuitenkin luotiin tunteviksi. Meillä on lupa tuntea. Siitä ei ole tarvis syyllistyä. Joillekin on varmaan tuttu sanonta se, ettei voi estää lintuja lentämästä päänsä ylitse, mutta voi estää niitä tekemästä pesää... Tuntea saa. Ikäviäkin tunteita. Silloin on hyvä varsinkin tarttua kiinni "ankkuriin" joka ulottuu "esiripun" toiselle puolelle.

"Se toivo meille on  ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti." Hebr. 6:19

Uskon kautta kestivät Raamatun pyhät, jotka kokivat monenlaisia vaikeuksia. Näistä uskon esikuvista kerrotaan Hebrealaiskirjeen luvussa 11. Uskon kautta he kestivät... koska odottivat parempaa. Omassa varassamme ei yksikään meistä kestä, kun elämä yllättää ikävällä tavalla. Jumalan armo kantaa. Silloin kun tunnemme voimattomuutemme. Ja silloinkin, kun tunnemme olevamme voimissamme.

"Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on." Hebr. 10:35-36