Joona luku 4, KR-92.
Joona oli varmaan ihminen, joka viihtyi enemmänkin yksinäisyydessä, omassa seurassaan. Hän oli varmaan myös herkästi masentuva. Ja helposti pettyvä. Ja sellaista hän ehkä myös koki, ettei hänen tekemisillään ollut oikein mitään vaikutusta, (vaikka sillä oli! Niiniveläisethän kääntyivät ja katuivat, ainakin siinä hetkessä). Mutta se ei riittänyt Joonalle, (vaikka se riitti Jumalalle!). Joona olisi ilmeisesti halunnut ns. vaivojensa palkaksi, (laivamatkan myrsky + kalan sisuksissa olo, ym.), nähdä jotain järisyttävää "työnsä" tuloksena. Siihen olisi hänelle kelvannut kaupungin näyttävä tuhoutuminen, joka nyt jäikin häneltä näkemättä - koska Jumala oli armelias!
Joona katseli asioita vain omalta kannaltaan. Enkö minäkin usein tee niin?
Mistä mekään tiedämme omissa pettymyksissämme - olivat ne mitä kokoa, ja mistä hyvänsä alkunsa saaneita - että mitä suurta Jumala niiden kautta saattaa vaikuttaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti