Sitä rohkeutta ei voi itsestään ottaa. Se on uskossa saatu lahja. Siitä kehotetaan pitämään kiinni; jos kerran uskomme olevamme Jumalan lapsia, niin meillä on sentähden, siinä asemassa, Jumalan lapsen asema ja Isän huolenpito ja rakkaus. Jos ajatellaan maallisten isien rakkautta lapsiinsa, niin jo siitä näemme, että tavallisesti isät kyllä pitää lapsiensa puolta ja tahtoo heille ainoastaan kaikkea hyvää antaa, mikä vain heidän vallassaan ja mahdollisuuksissaan on. No niin Jumalakin, jolla on paljon paremmat vaikutusmahdollisuudet kuin kellään maallisella isällä. Jumalan, Taivaallisen Isämme, kuviahan ne maalliset isämmekin ovat. Siltikin, että ne kuvat voi olla monella tavalla vikaantuneet, turmeltuneet. Isän kaltainen on isoveljemme Jeesuskin, joka myös katsoo pikkusisarustensa perään suurella rakkaudella. Mutta me, ne hänen pikkusisaruksensa, emme aina osaa ottaa sitä huolenpitoa ja peräänkatsomista oikealla tavalla, vaan luulemme motiivit joksikin muuksi, kuin mitä se on: suuri rakkaus meitä kohtaan. Niin suuri, että henkensä antaisi puolestamme. Ja niin Hän tekikin❤️ Me voisimme kai ottaa oppia maallisista pikkusisaruksista, jotka ottaa mallia ihailemastaan isoveljestä kaikessa🙂
"mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen." Hebr. 3:6
---
Kirjoitin aamulla ensin vihkoon nuo itselleni rohkaisuksi ja muistutukseksi, kun kaipasin jotain sellaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti