"Muistakaa, kuinka Herra neljänkymmenen vuoden aikana johdatti teitä pitkällä matkallanne autiomaassa. Hän kuritti teitä ja pani teidät koetukselle saadakseen tietää, aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette." 5. Moos. 8:2 KR-92
"Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta." Mark. 1:12-13 KR-92
Nämä aamulukemisissa olleet jakeet puhuttelivat minua tänä aamuna.
Meillä kaikilla on varmaankin omat erämaahetkemme. Ne eri tavoin vaikeat vaiheet, jolloin ihmettelee; missä mennään, mitä tapahtuu ja missä Jumala on? Tällaiset ajat voi pituudeltaan olla hyvinkin erilaisia eri ihmisillä, mutta joskus voi olla jopa vuosikymmeniä sellaista aikaa. Silloin saattaa ihmetellä, että eikö Jumala välitä, eikö Hän haluakaan auttaa? Ja silti; Hän pitää huolta koko ajan tarkasti, emme ole silmälläpidon ulottumattomissa. Siellä neljänkymmenen vuoden vaelluksellakin, joka oli vaikea; Jumala "johdatti", niin kuin jakeessa sanotaan. Tai kun Jeesus, Jumalan oma Poika, oli autiomaassa perkeleen kiusattavana; sanotaan: "enkelit pitivät hänestä huolta".
---
Monenlaisia erämaita, autiomaita, on meidän nykyajan ihmistenkin elämässä. Ihan meillä itsekullakin omanlaisensa.
Eilen luin jutun* (johon linkki jutun lopussa) yhdestä naisesta, joka oli 6 vuotta sitten siepattu perheensä keskeltä, kahden lapsen äiti. Hän joutui siepattuna pakkoavioliittoon, jopa kahdesti sen vankeuden aikana. Sitten hän pääsi pakenemaan. Mukaansa hän otti sen lapsen, jonka vankeudessaan, siinä pakkoavioliitossaan, oli synnyttänyt. Kun hän sitten saapui vuosien jälkeen omiensa luo, hän sai huomata, että hänen miehensä oli uusissa naimisissa. Hänellä oli uusi vaimo. Mies oli luullut, että nainen oli kuollut. Mikä stressaava tilanne kaikille. Kaiken lisäksi pakoon päässeen naisen ylle lankeaa sellainen epäilyksen, karsastuksen, raskas verho, jolle hän ei voi tehdä mitään. Ja kuitenkin hän siellä siepattuna ollessaan varmasti haaveili juuri paon mahdollisuudesta; unelmoi ehkä siitä. Mutta nyt kun se unelma toteutui, ei sen toteutuminen ollutkaan sen näköistä kuin hän oli ajatellut. Nyt hänellä on huolehdittavanaan myös se hänen mukaansa ottama lapsi. Mutta äiti ei jättänyt lastaan... Jumala ei jätä meitä. Kuljettaa mukanaan, koska rakastaa.
Erämaavaiheet ovat tuttuja, pitkätkin. Mutta onneksi sielläkin Isä pitää huolta lapsistaan. Siunausta sinulle!
VastaaPoistaKiitos😊 Siunausta sinulle myös❣️
Poista