keskiviikko 22. heinäkuuta 2026

Tutkimattomia tekoja, siemenet kasvavat...

 "Suuria tekoja hän tekee, tutkimattomia ihmeitä, joilla ei ole määrää, ei rajaa." Job 9:10 KR-92

"... Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään..." Mark. 4:26-28 KR-92  (Jeesus puhui tämän.)


Sitten oli luettavissa tapaus Filippin kaupungista: Apt. 16:23-34 KR-92. Siinä olivat Paavali ja Silas suljettu vankilaan ruoskittuina. "Keskiyön aikaan Paavali ja Silas rukoilivat ja laulaen ylistivät Jumalaa, ja toiset vangit kuuntelivat heitä." jae 25.  Kukaties sitä joutui kuuntelemaan myös vanginvartija. Ties vaikka olisi kuullut heidän puheitaan jo kaupungilla? Mutta jos eivät ne olisi vaikuttaneet (ja kukaties vaikuttivatkin), niin ainakin se ystävällisyys ja syvä huolenpidon ilmaisu - vanginvartijalle, siinä tilanteessa, kun hän oli riistää hengen itseltään luullessaan vankien karanneen juuri olleen maanjäristyksen jälkeen. "Silloin Paavali huusi kovalla äänellä: "Älä tee itsellesi mitään! Me olemme kaikki täällä." jae 28. 

Jotain syvempää oli tapahtunut, kuin vain maanjäristys ja vankilan murtuminen: "Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen. Hän vei heidät ulos ja kysyi:
"Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?"
He vastasivat:
"Usko Herraan Jeesukseen,
niin pelastut, sinä, ja sinun perhekuntasi."
 Apt. 16:29-31 KR-92

---

Siemen oli alkanut siinäkin ihmeellisesti itää🌿

---



Tuon kuvan näkee isompana klikkaamalla. Tai tästä:

 

maanantai 20. heinäkuuta 2026

Se näytti ihan hölmöltä... Mutta kaiken takana oli Jumalan suunnitelma!

"Herra sanoi Moosekselle: "Käske israelilaisten kääntyä takaisin ja palata Pii-Hahirotin luo Migdolin ja meren välille. Leiriytykää Baal-Sefonin kohdalle meren rantaan. Faarao luulee, että israelilaiset harhailevat pitkin maata ja aavikko on sulkenut heidän tiensä."  2. Moos. 14:1-2 KR-92 

Omatkaan eivät sitä tajunneet: "ja sanoivat Moosekselle: "Oliko Egyptissä niin vähän hautatilaa, että sinun piti tuoda meidät tänne autiomaahan kuolemaan? Näetkö nyt, mitä olet meille tehnyt, kun veit meidät pois Egyptistä?" 2. Moos. 14:11 KR-92

Mutta siinä oli juuri nyt tulossa se lopullinen ja silmin nähtävä vapautus siitä orjuuden ikeestä. Enää heidän ei tarvitsisi milloinkaan pelätä, että egyptiläiset heitä sortaisivat. Sellaisen ihmeen tapahtumista oli yhä heidän vaikea uskoa, vaikka ihme oli tarvittu siihen Egytistä lähtöönkin. Mutta tällä pako- eli vapautusmatkalla tultaisiin vielä näkemään monta tiukkaa, pelottavaa, tilannetta - ja niistä vapautumista, vaikka egyptiläisistä vapauduttiinkin lopullisesti nyt tässä.

Jumala oli suunnitellut - ja myös toteutti tämän suunnitelman, tämän matkan.

Ehkäpä mekin voisimme ajatella ihan omastakin elämästämme niin. Se on Jumalan suunnittelema "matka" - vapauteen. Siinä on myös monia tiukkoja tilanteita, jolloin luulemme kaiken olevan lopussa, tai ainakin lopullisesti pilalla. Mutta tie aukeaa taas. Se oli Jumalan suunnitelma kaikessa. Takana - ja edessä.

---

Tähän asiaan liittyen toisen blogini tämänpäiväinen, kuin pariksi tämän blogin tekstille:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2026/07/mitahan-mooses-egyptin-prinssi-kaikesta.html?m=1


sunnuntai 19. heinäkuuta 2026

Jeesus ei halunnut sitä asiaa sanottavan ääneen liian aikaisin...

Ja mitä niin? No sitä, että Hän on Messias! No mikä siinä sitten oli niin "vaarallista" sanottavaksi julki? No se, että vallanpitäjät; ylipapit, kirjanoppineet, lainopettajat ja fariseukset - ja roomalaiset myös, olisivat kiinnostuneet liikaa, alkaneet ahdistaa, ja lopputuloshan sellaisesta onkin jo tiedossa... Oletettavasti Jeesus myös halusi vielä saada aikaa opettaakseen opetuslapsiaan ja kansaa. Ja hänhän käytti myös aikaansa palvelemalla tavan kansaa parantaen ja ruokkienkin heitä.

Markus kirjoittaa: "Jeesus ja hänen opetuslapsensa lähtivät Filippoksen Kesarean ympärillä oleviin kyliin. Matkalla hän kysyi opetuslapsilta: "Kuka minä ihmisten mielestä olen?" He vastasivat: "Toisten mielestä sinä olet Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, toisten mielestä joku profeetoista." "Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?" Pietari vastasi hänelle: "Sinä olet Messias." Jeesus varoitti heitä ankarasti kertomasta hänestä kenellekään." Mark. 8:27-30 KR-92

"Sitten Jeesus alkoi selittää opetuslapsille, että Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäisivät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.  Hän puhui tästä aivan avoimesti. Silloin Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä. Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiin ja sanoi ankarasti Pietarille: "Väisty tieltäni, saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!" Mark. 8:31-33 KR-92

"Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa." Hän sanoi vielä: "Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät, että Jumalan valtakunta on tullut voimassaan." Mark. 8:34-9:1 KR-92

"Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten  luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteen valkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen  ja sanoi Jeesukselle: "Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan. Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!" Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.  
Kun he laskeutuivat vuorenrinnettä, Jeesus varoitti heitä kertomasta näkemäänsä kenellekään ennen kuin Ihmisen Poika olisi noussut kuolleista. He pitivät Jeesuksen sanat mielessään ja pohtivat keskenään, mitä kuolleista nouseminen saattoi merkitä."  Mark. 9:2-10 KR-92

(Oli varmaan ankara mietintä...!
Jakeissa 11-13 Jeesus selittää ihmetteleville opetuslapsille Elian tulemista... Ja Elia oli jo tullut!)

"Palatessaan muiden luo Jeesus ja nämä kolme opetuslasta näkivät heidän ympärillään suuren ihmisjoukon ja myös lainopettajia, jotka väittelivät opetuslasten kanssa.
Jeesuksen nähdessään kaikki joutuivat hämmingin valtaan. He riensivät hänen luokseen ja tervehtivät häntä. Jeesus kysyi heiltä: "Mikä väittely täällä on?" Eräs mies väkijoukosta vastasi hänelle: "Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan..." Mark. 9:14-18 KR-92 

(Mutta opetuslapset eivät kyenneet parantamaan. Jeesus sitten teki sen: käskyllään. Hänellä oli siihen valta.)



keskiviikko 15. heinäkuuta 2026

Lohdullinen sana - ja aurinkokellon ihme

"Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa, kääntyy parhaakseni. Sinä pelastat minut kuoleman kuilusta. Selkäsi taakse sinä heität kaikki minun syntini." Jes. 38:17 KR-92

Jakeen alkuosa tuli mieleen joitakin aikoja sitten. Etsin sitten koko jakeen. Jae on osa kuningas Hiskian kirjoittamaa kiitoslaulua: "kun hän oli ollut sairaana ja toipunut taudistansa", kertoo Jesajan jae 38:9, vanhemnan käännöksen mukaan.

Näihin tapahtumiin liittyy myös se ihme, kun Jumala ilmoitti: "... minä annan aurinkokellon varjon siirtyä takaisin kymmenen astetta, jotka se jo on auringon mukana laskeutunut Aahaan aurinkokellossa...". Jes.38:8 v. -33 käännös. Ja niin myös tapahtui, kuin Jumala oli ilmoittanut.

Tuo aurinkokellon varjon siirtyminen 10 askelmaa eli porrasta takaisinpäin,  oli Jumalan antama ihme ja merkki Hiskialle siitä, että hän todella tulisi parantumaan, kuten Jumala oli luvannut. Ja niin myös tapahtui, kuin Jumala oli sanonut. 

"Katso, Ahasin yläsalin portaikkoon lankeaa varjo, joka auringon mukana laskeutuu alas portaita. Minä palautan sitä taaksepäin kymmenen askelman matkan." Ja varjo siirtyi portaikossa taaksepäin, kymmenen askelman päähän siitä, mihin se oli ehtinyt laskeutua." Jesaja 38:8 KR-92 




Maailmassa on paljon ihmeellisiä asioita, joita ihmisen järki ei voi selittää. Aurinkokellon tapaus yksi niistä. Ja paljon on tapahtunut aikojen saatossa sellaisia Jumalan ihmeitä - tapahtuu yhäkin, joita ei ole kirjoitettu mihinkään ylös, mutta ne on koettu. Varmaan tänäänkin monessa paikassa sellaisia koetaan, ja kiitetään niistä Jumalaa☀️🌿🐟💦 Parantumisia, ynnä paljon muuta🧎Joku on jossakin sanonut jotenkin näin: 'Mutta kalleinta kaikessa on, että "Jumala armahtaa"'. 


lauantai 11. heinäkuuta 2026

Rannalla

Jeesuskin oleskeli paljon rannalla. Siellä hän solmi kauaskantoisia tuttavuuksia. Hän yllätti ihmiset sillä, millaiseksi hän osoittautui ensinäkemään verrattuna. Hän oli paljon enemmän kuin ne ihmisten ensinäkemän ennakkoluulot. 



Istun nyt rantapenkillä itsekseni. Tuossa vähän matkan päässä on vene, josta eilen otin mallia piirustukseen. 

Aamulla tulin lukeneeksi Jobista, kun se se silmiini osui; Jobin luku 17. Job ei osannut odottaa elämältä enää mitään. Mutta Job sai kuitenkin vielä elämässään kokea asioita, joita ei olisi voinut kuvitella. Hänen ennakkoluulonsa elämää kohtaan osoitettiin vääräksi. Jumalalla oli kuitenkin suunnitelma hänen elämälleen, vaikka aivan muulta näytti.

Mekään emme aina tiedä, vaikka luulemme. Jumala tietää. Ja se hänen suunnitelmansa on aina ollut - ja on; syvä, kestävä, kiihkeä rakkaus ihmistä kohtaan. Siltikin, vaikka hän tietää mitä me olemme: maan tomua. Mutta meille hän halusi antaa iankaikkisen elämän! Se kyllä ylittää kaiken, mitä me kykenemme kuvittelemaan.

Siunausta päivääsi, kuka oletkin! Muistetaan se Jeesuksen halu tavata meitä❣️ Olkoon se sitten rannalla, tai missä ikinä kukin sattuu olemaan☀️


torstai 9. heinäkuuta 2026

Tarpeellinen vai ei? Joukkoon kuuluva vai ei?

"Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on hyväksi nähnyt." 1. Kor. 12:18 KR-92

"Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen." 1. Kor. 12:27 KR-92



Vaikka joku kokisi, ettei kuulu siihen samaan joukkoon kuin muut, "... niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton." 1. Kor. 12:15, v. -38 käännös. Ei kukaan muutu tarpeettomaksi sillä, että kokee itsensä turhaksi siinä ruumiissa, tai jos toinen sanoo: "En tarvitse sinua." 1. Kor. 12:21, v. -38. Ei kukaan millään sanoilla tai teoilla muutu samaan ruumiiseen kuulumattomaksi, jos kerran Jumala itse on kyseisen osan siihen asettanut. Meidät jokaisen. Jokainen on tärkeä osa siinä, vaikka me emme ymmärtäisi, miksi tuo toinen toinen - tai minä itse, olen tässä? Mitä virkaa meillä tässä muka on? Jumala on kuitenkin se suunnittelija ja tekijä. Hänen tahtonsa mukaan on kaikki tehty ja tehdään. Jos joku Jumalan paikalleen laittama puuttuisi, siinä olisi silloin joku puutos, kipeä kohta.

---


keskiviikko 8. heinäkuuta 2026

Jotain tarkoitusta varten...

Turhanpäiväiseltä, olemattomalta, pilalle menneeltä näyttävällä, voi olla kuitenkin jokin salattu tarkoitus... Jumala tarkoituksella tehnyt. 

"Jeesus vastasi: "Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki." Joh. 9:3,  v. -38 käännös

Kuten oli tuolla sinänsä olemattoman näköisellä kuvalla, jonka juuri tein: sillä oli se tarkoitus, että minun piti päästä levittämään paperille kesäistä taivaan sineä, sille oli tarve; kun ei tämä kesä ole sitä nyt niin paljon tarjoillut.

Tässä alla linkki Koivuniemen Raamattuhakuun, jossa hain jakeita hakusanalla: "luonut": 





tiistai 7. heinäkuuta 2026

Paavali polvistui "Isän eteen". Miksi?

"Tästä syystä minä Paavali, joka olen Kristuksen Jeesuksen tahdosta vankina teidän vierasheimoisten tähden, polvistun Isän eteen." Ef. 3:1 KR-92

🧎

Olisiko se syy ollut tämä ihme:

"Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden." Ef. 2:1 KR-92

"Kuolleet" tehtiin eläviksi!
Sellainenhan on ihme. 

Me rikoksiimme ja synteihimme kuolleet olemme saaneet elämän.

"Jumalan lupaus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu." Ef. 2:4-5 KR-92



sunnuntai 5. heinäkuuta 2026

Kiitos syntien anteeksi antamisesta!

"... Iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, Jumalastanne..." Joel 2:23 KR-92

"Kristuksen omina ja häneen uskoen voimme rohkeasti ja luottavaisina lähestyä Jumalaa." Ef. 3:12 KR-92

Päivän muut luettavat* sai huomaamaan Jumalan armollisuuden rikkoneita kohtaan. Ja myös anomaan sitä armollisuutta ihan itseäkin kohtaan.  Niissä teksteissä oli ihmiselämän moninainen kirjo. Ja tälle sunnuntaille oli siinä käyttämässäni vanhassa Päivän Tunnussanassa laitettu vielä otsikoksi: "Armahtakaa!"

Jumalakin armahti meitä. Niin hän tekee yhä. Hänelle saa, kuten tuo Efesolaiskirjeen jaekin sanoo; rohkeasti kertoa asiansa; senkin, kun tuli tehneeksi väärin. Hänellä on paljon anteeksiantamusta. Kerrotaan luottavasti hänelle asiamme. Muistetaan, että JEESUS KUOLI PUOLESTAMME.




---
*Ne muut luettavat olivat: Ps. 13:2-6, 2. Sam. 12:1-10-13, Room. 2:1-11, Joh. 8:2-11. Saattaa olla, että innostuu enemmänkin lukemaan, kun alkuun pääsee.


lauantai 4. heinäkuuta 2026

Jumalan suunnitelmia: lupaus

"Minä katson teidän puoleenne, teen teidät hedelmällisiksi ja annan teidän saada suuren joukon jälkeläisiä. Minä pidän voimassa teille antamani lupaukset." 3. Moos. 26:9 KR-92  Kannattaa huomioida myös tuo monikkomuoto: "lupaukset". 

Halusin katsoa tuon aamun luettavista lukemani lupauksen johdosta, että missä tilanteessa tämä lupaus annettiin. Edellisessä luvussa 25, Jumala antoi ohjeita sapattivuoden sekä riemuvuoden* pidosta. Sapattivuonna maa sai levätä. Siihenkin liittyi lupaus:  "Tietäkää siis, että minä lähetän teille kuudentena vuotena siunaukseni ja te saatte sadon, joka riittää sapattivuoden yli. Kun sitten kahdeksantena vuotena kylvätte, teillä on vanhaa satoa jäljellä ruoaksenne, ja sitä riittää teille vielä seuraavan sadon kypsymiseen saakka." 3. Moos. 25:21-22 KR-92 

Luvussa 26 Jumala vielä lupauksensa vahvistaa; jos he - lupauksen saajat, Israelin kansa, pysyvät uskollisina hänen ohjeilleen ja antamilleen käskyille, sille liitolle: "Minä katson teidän puoleenne, teen teidät hedelmällisiksi ja annan teidän saada suuren joukon jälkeläisiä. Minä pidän voimassa teille antamani lupaukset.   Satoa riittää teille syötäväksi uuden sadon kypsymiseen saakka, niin että joudutte vielä heittämään vanhaa viljaa pois uuden tieltä.   Minä pystytän asumukseni teidän keskellenne enkä väsy teihin, vaan vaellan teidän mukananne  ja olen teidän Jumalanne, ja te olette minun kansani. Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka toin teidät pois Egyptistä, missä olitte orjina. Minä murskasin ikeen teidän niskastanne, niin että saatoitte kulkea pystypäin." 3. Moos. 26:9-13 KR-92

Huomiodaan myös tämä: Jeesuksessa tehtiin uusi liitto. Jeesus itse sanoi, ottaessaan ennen ristille menoaan viimeisellä aterialla maljan: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan." Luuk. 22:20 v. -38 käännös.  "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut." 2. Kor. 5:17 

Jumala ei silti ole unohtanut omaa kansaansa... Hän pitää yhä lupauksensa heille. Jeesus on heidän Kuninkaansa, Messiaansa! Eräänä päivänä he koko kansana käsittävät sen. "Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta." Room. 4:13  "Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaa siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä." Gal. 3:19
---

*Riemuvuosi oli joka 50. vuosi. Silloin maansa myyneet (itseasiassa, tarkalleen sanottuna vain tulevat sadot olivat kyseessä luovutetusta maasta) - saivat maansa takaisin. Ja orjat saivat palata takaisin mailleen ja sukunsa luo. Näistä voi lukea: 3. Moos. 25:(11-17).