Ennenvanhaan heinäpelloilla viikatteet saattoivat heilua vähän kilpailuhengessä. Nykyään ovat kilpailut ihan toisilla areenoilla. Oli areena mikä hyvänsä, niin kilpailijan on keskityttävä lähinnä omaan suoritukseensa. Jos rupeaa vilkuilemaan naapurin tekemisiä, niin siinä voi oma homma mennä pöpelikköön aika äkkiä. Ja jos ei käy niin, niin tyytymättömyydelle ainakin voi aueta ovi. Kun hoidan oman sarkani, oman ratani, vilkuilematta muiden suorituksia, mahdollisuuksia, olosuhteita tai muuta senkaltaista, voin olla tyytyväisempi omaan paikkaani. Se oma paikka voi olla kivisempi, tai monin tavoin puutteellisempi, kuin sen vieressä huhkivan naapurin, muttaa juuri se sarka on minulle uskottu. Eikä elämä edes ole kilpailu, mutta keskittymistä se oma homma silti vaatii.
"...Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman." 1 Kor. 9:24-25
---
Tämmöisiä ajatuksia syntyi, kun tunsin eräänä päivänä kateuden pistoja ja sen seurauksena tyytymättömyyttä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti