Hän saapuu keskellemme

Mielessäni on jonkinlainen kuva...  sotatantereelta... Kuva, kuin vanhanaikainen maalaus, jota en osaa piirtää tai maalata paperille. Jos sanoilla saisi sen esiin.

Taistelu on tauonnut. Tai ainakin siirtynyt kauemmaksi. Kenttä on mutainen. Muuta väriä siinä ei näy. Siinä on sotilaita; väsyneitä, haavoittuneita, nälissään olevia, täysin uuvuksissa. Joku seisoo ja jokunen istuu maassa. Yleisnäkymä on, että miehiä makaa maassa. Voisi luulla, että suurin osa heistä on kuollut. Kaikki on hiljaista. Vain silloin tällöin kuuluva valitus katkaisee aavemaisen hiljaisuuden...

Sitten alkaa jostain kentän reunalta kuulua enemmän ääntä. Hälinä voimistuu ja uupuneimmatkin näyttävät heräilevän. Kuolleilta näyttävät hahmot kohottautuvat käsiensä varaan jotain nähdäkseen... "Mikä sieltä tulee?", kuuluu kysymys monien huulilta. Nyt näkyy jotain...

Saapuu Apu! Uupuneille, haavoittuneille ja nälkäisille. Elämä virkoaa jälleen. Kuva saa väriä. Kuvan keskellä hyvin erottuvana näkyvät sairaanhoitajat ja ruoanjakajat. Ja itse suuri lääkäri... kulkee kentällä... jokaisen luona... Elämää antavana.

"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus." Jes. 9:1

Rukouksen voima

"Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat, kaikkia, jotka häntä totuudessa avuksensa huutavat." Ps. 145:18

Luin tässä muutama aamu sitten Aamun ensimmäinen -blogista tekstiä rukouksen voimasta. Voit lukea koko tekstin tästä linkistä: http://www.aamunensimmainen.blogspot.fi/2015/09/rukouksen-voima.html. Siinä oli pari ajatusta, jotka minua erityisesti ilahduttivat: 

"Jumala kuulee vähemmälläkin..." ("Mummi")

"Rukous tarkoittaa vain hätänsä tuomista Jumalalle, ei muuta. (J. Vähäsarja)

Hyvinä ja pahoina päivinä

Hyvinä päivinä... niitä voivat olla ihan vain nekin, kun huolet eivät täytä kaikkia ajatuksia ja osaa iloitakin jostain...

Pahoja päiviä... niitähän riittää. Niitä voi olla niin monenlaisia. Joskus ne pahat päivät ovat paljon jotain pientä, kuin hyttyset kimpussa.  Tai peräti mäkäräiset, tai inhat hirvikärpäset... Parvi tämmöisiä kiusoja voi jo saada sekopäiseksi. Jollakin puolestaan voi olla ihan toisenlaiset kiusat. Joku "iso peto", joka saattaa saada kauhun valtaan.

Kun meitä ihmisiäkin on niin monenlaisia, niin suhtautumisemme kaikkiin kiusoihin on niinä pahoina päivinä kovin erilaista. Joku ottaa positiivisella asenteella "lunkisti vaan" - kaikki lutviutuu, ainakin ennenpitkää - tyylillä.  Toinen, synkemmällä luonteenlaadulla varustettu, voi vaipua epätoivoon pienemmästäkin vaivasta.  Joku käpertyy kokoon itkemään omissa oloissaan.  Toinen lamaantuu niin, ettei osaa ryhtyä mihinkään. Joku menettää "kaikki kauniit värit" elämästään ja näkee tulevaisuudenkin vain sellaisena.  "Kiusa se on pienikin kiusa". On se kiusa ja vaiva sitten iso tai pieni, lyhytkestoinen tai jatkuva, ennalta pelätty tai yllättäen tuleva,  olemme me sitten heikkoja tai vahvempia, positiivisia tai synkkäluonteisia, niin yksi on luvannut olla kanssamme joka päivä: Jeesus itse! Se kattaa hyvät ja huonot päivät. Hän valvoo kaikkea meille tapahtuvaa!

Armokortti peliin

Katsoimme eilenillalla elokuvan, joka sai minut ajattelemaan kiitollisena Jumalan tekoja ja hänen mahdollisuuksiaan. Jos joku elokuva on hyvä, niin eiköhän juuri sellainen... Elokuva oli The Grace Card.

Siinä kaksi poliisia joutuu työpariksi vastoin tahtoaan. Jännitettä heidän välilleen tuo se seikka, että toinen on musta ja toinen valkoinen. Ja olihan siinä muutakin...

Jumalalla oli kuitenkin tietty syy, miksi miehet laitettiin työskentelemään toistensa kanssa. Toisen poika tuli tarvitsemaan apua, jonka antamisessa vain toinen saattoi olla  avuksi, koska ketään muutakaan ei löytynyt.

Elokuvan sanoma oli anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen ja rakkauden muuttava ja vapauttava voima. Laitettiin "armokortti peliin", eikä vain Jumalan ja ihmisen välillä, vaan myös ihmisten kesken.

Älä tee itsellesi mitään...

Sinun pimeääsi voi loistaa yllättävä valo. Ehkä elämäsi on kuin autio mökki. Se on ollut vuosikymmeniä vailla elämää. Nyt se alkaa olla romahtamaisillaan... Voiko muka aution mökin ikkunasta alkaa loistaa valoa? Kyllä voi. Mikään ihmisen sytyttämä valo ei sitä tee. Se valo, joka sinne autioon mökkiin annetaan, tuleekin taivaasta. Jo kaukaa katsova näkee sen valon ikkunassa. Vaikka taivas on pilvien peitossa, jostakin se valonsäde siihen osuu. Ja se on kirkas! Odota sitä.

Uskoa vai epäuskoa

On kenties rukoiltu jo kauan jonkin asian puolesta. Vastausta ei vain näytä tulevan. Välillä on saatu ehkä joitain lupauksiakin, jotka ovat rohkaisseet taas uskomaan. Silti ei mitään vieläkään ole tapahtunut. Sitten, jälleen kerran, vastauksena kysymykseen, tulee rohkaiseva jae raamatusta:

"...Mitä sinä nyt pyydät, sen minä myös teen; sillä sinä olet saanut armon minun silmieni edesssä, ja minä tunnen sinut nimeltäsi." 2. Moos. 33:17

Näin sanoi Jumala kerran Moosekselle. Ja niin Hän voi sanoa joskus meillekin. Mutta mikä ajatus meille tulee siitä ensin mieleen? Onko se sellainen; "...eipä ole ennenkään mitään tapahtunut...", vai saako se iloitsemaan ja kiittämään, että tähänkin ongelmaan saapuu ratkaisu... kenties jo piakkoin.

Joskus Jumala koettelee meitä. Vastauksen odottaminen on joskus hyvin vaikeaa. Hyvä esimerkki erittäin kauan vastausta odottaneesta on Aabraham. Hänen inhimilliset mahdollisuutensakin olivat jo menneet.  Odottaminen saattaa viedä meidät risteykseen, jossa valitsemme uskon tai epäuskon tien... Usko luottaa Jumalaan. Se luottaa rukouksen kuulemiseen - vaikka vastaus saattaa viipyä. Se luottaa hänen hyvään suunnitelmaansa silloinkin, kun vastaus ei ole toivomamme kaltainen.

Epäusko ei luota ollenkaan. Se tuntuu tietävän, että asialle ei tehdä mitään. Tai jos tehdäänkin, niin tietenkin jotain ihan vastakkaista kuin itse pyysi. Sellaistako tietä sitä haluaisi kulkea? Kovin helposti se jalka kyllä siirtyisi sinne epäuskon tielle... Onhan se jotenkin leveämmän näköinen väylä.  Ihan omillaan saisi mennä...

Jospa kumminkin valitsisimme sen uskon, rukouksen ja luottamuksen tien edelleenkin...

Taakankantajia

"Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain." Gal. 6:2


Kuka osaa lohduttaa surevaa?  Se, joka itse on ollut lohdutuksen tarpeessa.

Kuka ymmärtää köyhää ja puutteenalaista?  Se, joka tuntee omakohtaisesti puutteen tien.

Kuka tuntee sairaan kivut?  Se, joka on itse kivuissaan.

Kuka tuntee yksinäisyyden tuskan?  Se, jota on yksinäisyys kalvanut.


Taakankantajia me olemme. Omiemme - ja samalla kenties toistemme taakkaa hivenen keventäen... Meitä kaikkia vajavaisia, heikkoja, puutteenalaisia, kivuissamme olevia taakankantajia ymmärtää yksi - ihmisen tien käynyt - Jeesus, Jumalan poika. Hän tekee sen täydellisesti. Hän kantaa meidänkin taakkamme.

"Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu,  voi hän kiusattuja auttaa." Hebr. 2:18

Rauha - niinkuin virta

Satuinpa lukemaan tässä eräänä aamuna Aamun ensimmäinen -blogista Jumalan rauhasta. Siellä oli aiheesta myös Vähäsarjan tekstiä, joka puhui ymmärryksen rauhasta ja Jumalan rauhasta. Ymmärryksen rauha on samaa kuin rauhan tunne. Se on häilyvää sekä olosuhteisiin sidottua. Jumalan rauha puolestaan  ei sitoudu tunteisiin. Se on totta myös silloin, kun on ahdistus. Tekstissä oli myös siitä, että kuinka "Jumalan rauha on kuin syvä virta, jota pinnan tuulet tai kovemmatkaan myrskyt eivät juuri kosketa".  Kannattaa lukea se teksti: (katso tästä).

Siellä Vähäsarjan tekstissä oli aiheeseen liittyvänä raamatunkohtana Fil. 4:7:

"Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." (uudemman raamatunkäänöksen mukaan)

----

Minulle tuli  mieleen seuraava raamatunkohta:

"Jospa ottaisit minun käskyistäni vaarin, niin olisi sinun rauhasi niinkuin virta ja sinun vanhurskautesi niinkuin meren aallot..." Jes. 48:18

Kuinka usein sitä itsekin on sortunut ajattelemaan, että pitäisi omata se rauhan tunne - vaikka olisi ahdistuksen ja levottomuuden keskellä. Ei sellaista onneksi tarvitse itsestään puristaa. Saa tuntea ne levottomuuden, pelon ja  ahdistuksen tunteetkin, jos siltä tuntuu. Ne ovat pinnalla - mutta pohjavirtana on se Jumalan rauha. Se, joka kääntää katseen sinne, mistä apu löytyy.

Johdatuksen makua...

Johdatuksen makua... Näin sanomme varsinkin silloin, kun jokin asia näyttää menevän toivomallamme tavalla. Olemme ehkä rukoilleet jonkin asian puolesta ja saaneet vastauksen, joka "maistuu makealta". Entäs jos maku onkin karvas?  Silloinko sitä johdatusta ei ollutkaan? Jospa se johdatus ei aina maistukaan niin hyvältä... Eikö Hän, joka on luvannut: "...minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti" (Matt. 28:20), sitten pitäisikään meistä huolta joka hetki? Kyllä Hän pitää. Kyllä Hän johdattaa. Aina se johdatuksen maku vain ei ole yhtä makea. Välillä saadaan karvaitakin suupaloja. Me emme aina näe syytä, miksi saamme sen karvaan palan. Emme aina näe mitä hyvää siitä seuraa. Kuitenkin Hänellä on hyvä suunnitelma ja Hän toimii aina parhaaksemme - koska Hän rakastaa meitä.

"Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, Israelin Pyhä: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka opetan sinulle, mikä hyödyllistä on, johdatan sinua sitä tietä, jota sinun tulee käydä." Jes. 48:17

Etsikää rauhaa ja pyrkikää siihen

"... Joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.

 


Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan."                                                                1 Piet. 3:10-12

Menneisyytemme vangit

Saatamme olla oman menneisyytemme vankina monella tapaa. Menneisyytemme voi pitää sisällään pettymyksiä, kipua ja sairautta, kuolemaa, pelkoja, mutta myös ihania asioita, joista emme halua päästää irti. Menneisyyden vankina ollessamme, menneet asiat vaikuttavat tähän päiväämme ikävällä tavalla. Saatamme toimia ja ajatella toisin, kuin mitä Jumala on meille tarkoittanut.

Mennyt on mennyttä - oli se sitten eilen tai vuosikymmeniä sitten. Emme useinkaan voi itse päästä menneisyyden verkoista irti. Olemme niissä kuin hämähäkin saaliit verkoissaan, kenties odottaen mitä kamalaa seuraavaksi tapahtuu... Pyristellen sotkeudumme verkkoon entistä tiukemmin. Hämäkin verkoissa ollaan  ja pysytään - jollei joku verkko riko. Meidän menneisyytemme verkot voi rikkoa Jumala. Ja silloin me todella olemme niistä vapaita.

"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." Ps 50:15

"Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä; Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte,  rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne..." Jes. 30:15

"Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan." Jes. 43:18-19  

Hän tukee, vahvistaa ja lujittaa

"Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja

"heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen".

Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää. 

"Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva,  vahvistava ja lujittava."  1 Piet. 5:6-10