Missä olemme?

Sitä ihmettelen. Missä olemme?  Olemmeko sinun suunnitelmassasi, sinun poluillasi ja teilläsi? Kun nämä polut on niin kummallisia, eikä meillä ymmärrys, eikä oikein jaksamuskaan riittäisi tähän rämpimiseen. Tällekö reitille sinä tahdoitkin meidät kulkemaan? Jotenkin tämä on sen tuntuista, kuin kulkisimme tuolla rotkossa. Muistan,  että olen kokenut niin joskus aiemminkin; silloin tosin se tunne oli vielä paljon ryteikköisemmästä menosta. Tässä meillä on nyt tämä jokapäiväinen jaksaminen ja myös alituiseen mieleen pyrkivät ajatukset siitä, että millaista maastoa tulevat päivät voivat meille tuoda. Se pelottaa, kun kuulee ja näkee ympärillä kaikenlaista, mitä ihmisillä voikaan olla, mitä kaikkea voidaan sallia, joihin meidän käsityskykymme ei yllä. Antaisitko meille voimia ja rohkaisua!

(Olin tosin jo ennen mitään kirjoittelua saanut mieleeni sen kehotuksen, ettei pitäisi murehtia huomista päivää, joka pitää itsestään huolen... mutta se ei tuntunut riittävän minulle.)

---

Jonkin ajan päästä, kun olin laittanut vihkoni pois, tuli mieleeni tämä:

"Sinun turvasi on 

ikiaikojen Jumala.

Sinua kannattavat

iankaikkiset käsivarret..."

5. Moos. 33:27 

Niin ja olinhan saanut mieleeni jo aiemmin osan tästäkin jakeesta, joka taisi olla Jesajalta:

"... ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa..."

Etsin vielä sen: "Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu." Jes. 58:11

Ravitkoon nämä nyt sinuakin, kuten minua. Jos et osaa/jaksa ottaa tuosta alimmasta jakeesta kaikkea nyt vielä itsellesi, niin ota edes pikkuisen. Niin minäkin teen.