"Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi..." Luuk. 22:32 KR-92
"Mutta minä olen rukoillut..." Pietarilla tuli olemaan edessään varmaankin (uskon)elämänsä suurin pettymys! Hän tulisi kieltämään Herransa ja Mestarinsa; Jeesuksen. Jeesus tiesi sen jo ennakolta. Mutta silti hän oli sanonut tälle kaverille, että "tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani"*. Miten se oli mahdollista? Miten niin saattoi käydä, lupauksesta huolimatta? Ainoa selitys lienee varmasti juuri siinä, että Jeesus oli rukoillut...! Niin hän tekee meidänkin puolestamme. Kunpa vain omissa pettymyksissämme ja lankeemuksissamme muistaisimme sen.
Ja pitää vielä sanoa tämä: Jeesus myös kohtasi Pietarin sen kaiken jälkeen siellä rannalla... Pietari uskalsi mennä kohtaamaan häntä... Vaikka voitaisiin ajatella, että Jeesus olisi voinut käskeä häntä häipymään silmistään sellaisen kieltämisen jälkeen. Mutta ei! Koska Jeesus rakasti Pietaria koko sydämestään - koko ajan! Niin meitäkin...
"mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi." Luuk. 22:32 -33/-38
* "Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tällä kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita." Matt. 16:18
Simonista tuli Pietari. Kieltäjästä seurakunnan "kallio". Sen "kallion" täytyi tuntea nahoissaan, ettei se voima ollut hänestä itsestään. Kaikki oli lahjaa. Monellekohan ihmiselle Pietari sai/(joutui) puhumaan omasta kipupisteestään, ollen niin avuksi keskustelukumppanilleen...?
---
Tuo ylinnä ollut Jeesuksen sana oli tämän aamun luettavissa. Se oli lyhyydestään huolimatta niin vaikuttava, että halusin siitä kirjoittaa. Siunausta sinun päivääsi!☀️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti