Pettymysten keskellä

Aina silloin tällöin joutuu tilanteeseen, jossa kysyy itseltään ja Jumalalta, kuinka tämä näin meni? On pyydetty Häneltä johonkin asiaan apua ja johdatusta. On uskottu, että niin tapahtuu ja sitten asiat menevät kuitenkin aivan pieleen. Siitä seuraa yleensä kysymys, että "oliko tässä nyt muka jotain johdatusta?"  Miksi en saanut apua? Näin sen asian pettyneenä näkee. Samat reaktiot, samankaltaisiin tilanteisiin, kerta kerran jälkeen.

Eikö Hän sitten  tosiaan johdattanut, eikä auttanut?  Hän, joka on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti? Hänkö olisi vierellämme ja katselisi välinpitämättömänä ja toimettomana hätäämme? Hän toimii aina parhaaksemme. Hänen näköalansa on laajempi, kauaskantoisempi, kuin meidän. Hän ei näe vain mahdollisia tulevia vuosiamme, vaan hänen katseensa ulottuu ikuisuuteen asti. Kaikki asiat asettuvat kohdalleen kun näkökulma on oikea.

"Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." Room. 8:28

Autioon paikkaan

"Niin hän sanoi heille: "Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän." Mark. 6:31

Jeesus sanoi näin opetuslapsilleen. Samassa jakeessa sanotaan vielä: "Sillä tulijoita ja menijöitä oli  paljon,  ja heillä ei ollut aikaa syödäkään."  Aina välillä on tarvis mennä "autioon paikkaan" levähtämään. Voi olla, ettei meillä ole mitään sellaista kiirettä kuin opetuslapsilla tuntui olevan, mutta levähtäminen kaikesta muusta voi olla tarpeen. Huolet voivat tehdä levottomaksi, vaikka olisimme muuten aivan yksin. Eikä se autio paikkakaan ole aina saavutettavissa,  mutta ehkä se voisi olla muutakin. Luin kerran äidistä, joka meni rauhoittumaan ihan vain oven taakse... Kun äiti oli oven takana,  lapsetkin tiesivät äidin tarvitsevan sen hetken.  Kenties se voisi olla ylipäänsä jotain, joka on juuri sinulle rauhoittavaa. Kelle se on vain oventaus, jollekin toiselle se voisikin olla vaikka rauhoittava puuha.  Ja joku menee sitten sinne paikkaan, jossa ei ole muita. Siinä yksinäisyydessämme Jumala hoitaa meitä. Kutakin hänelle sopivalla tavalla.

Hänen silmänsä näkevät

"...Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni. Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen. 

Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Jos minä kohoasin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun. Ja jos minä sanoisin: "Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi", niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä; yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.

Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.  Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. 

Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku! Jos minä tahtoisin ne lukea, olisi niitä enemmän kuin hiekanjyväsiä. - Minä herään ja olen vielä sinun tykönäsi." 

"Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut ainkaikkiselle tielle."  Ps, 139:1-18, 23-24 

Tulevien päivien huolista

                    "Älkää siis
                     murehtiko
             huomisesta päivästä,
             sillä huominen päivä
           pitää murheen itsestään.
           Riittää kullekin päivälle 
                 oma vaivansa."
                                                 Matt. 6:34

Aallot hiljenevät

                    "Hän tyynnytti myrskyn,

                     ja meren aallot hiljenivät.
                   He iloitsivat, kun tuli tyyni,

          ja hän vei heidät toivottuun satamaan."
                                                                   
                                                                    Ps. 107:29-30

Matkasauvana toivo

Joka on lukenut Bunyanin Kristityn vaelluksen, tietää kuinka monenlaisten maastojen halki hänen oli kuljettava. Helpot saattoivat olla vaarallisen unettavia, vaikeat väsyttäviä ja pelottavia.

Joskus on ainaista kivikkoa. Kun yhden kiven ylität, toinen on jo odottamassa. Epätoivo valtaa hyvin helposti sellaisessa maastossa, kun katselee, etttä kiviä vain näkyy edessä silmänkantamattomiin... Kuinka sitä jaksaa? Ei omin voimin jaksakaan. Askel kerrallaan, päivä kerrrallaan,  matkasauvana toivo. Ja varsinkin matkaseurana Jeesus, joka tuntee senkin tien. Hän kulkee siinä vierellä ihan. Hänelle voi puhua pelkonsa matkalla. Hän vahvistaa ja rohkaisee.  Hän nostaa kaatuneen ja taluttaa   kompastelevaa. Hän auttaa kivikon yli, vaikka sinut pitäisi kantaa!

Psalmi 23 puhuu matkasta ja matkaseurasta: "Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat." Ps 23:4

Hän tietää sen jo...

Eräs neitokainen tuli seisoskelemaan viereeni keittiön pöydän ääreen. Sitten hän ilmoitti, että hänellä olisi minulle kysymys... Käskin sanoa sen, vaikka kyllä tiesinkin jo mistä oli kyse: minun karkkipussistani. Tulihan se oikea kysymyskin sieltä ja vastauskin oli toivotunlainen, eli sai siitä ottaa. Ja kysyjiä ilmaantui sitten lisääkin ja vastaus oli yhä sama. Tosin jossain vaiheessa sanoin sitten jo, ettei ihan kaikkia saa syödä...

---

Niinpä kai mekin usein menemme lähelle, emmekä sano sitä kysymystä. Kuka mistäkin syystä. Hänellä on kyllä vastauskin jo valmiina, mutta Hän odottaa, että pyydämme haluamaamme.

"Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan."  Matt. 7:7-8

Kyllä Hän pelkän anovan katseenkin näkee ja voi vastata sanattomaankin pyyntöön.

"Herra, sinun edessäsi on kaikki minun halajamiseni, eikä minun huokaukseni ole sinulta salassa."  Ps. 38:10

Kohtaaminen

Eräässä elokuvassa on kohtaus, jossa nainen katsoo ohikulkevaa Jeesusta, tahtoen saada tietää tästä merkillisestä miehestä enemmän.  Jeesus menee ohi, ja kääntyy sitten naista kohti - ja kutsuu tätä joukkoonsa. Nainen estelee, vedoten siihen, että hän on vapaa. Hän voi mennä minne vain itse tahtoo. Elokuvassa Jeesus sanoo naiselle, ettei tämä ole vapaa, mutta voisi olla... Nainen jää silloin paikalleen, mutta myöhemmin tapaamme hänet opetuslasten joukossa.

Lienetkö sinä tullut koskaan kuvitelleeksi, millaista olisi jos Jeesus kävelisi sinua vastaan? Siis siinä kadulla tai tiellä, jossa aina kuljet? Tai tulisi kotisi ovesta sisään? Minä olen joskus sitä miettinyt. Olen suorastaan kaivannut sellaista mahdollisuutta. Miksi sitten? Jeesuksen kohtaaminen antoi aina kaipaavalle jotain. Uutta toivoa ja uskallusta elämään. Vaikka olosuhteet muuten olisivat pysyneet entisinä, niin jokin muuttui. Näkökulma. Kaikki asiat asettuivat Jumalan pojan kaikkivoipaisuuden valossa nähtäväksi. Useimmiten kyllä tapahtui muutakin, kuin vain näkökulman muutos...

Minä olen kuvitellut tilannetta, jossa Jeesus kohtaisi minut metsätiellä. Hän tulisi vastaani, ja en tiedä, sanoisiko Hän jotain. Jos sanoisi, se voisi olla vaikkapa vain, älä pelkää...

Sinua vastaan Hän voisi tulla kaupungin kadulla. Tai parkkeerata autonsa sinun viereesi - näin nykyajassa... Oli missä hyvänsä, niin Hän tietäisi sinun elämäsi kipupisteet.

Ja kyllä Hän ne meidän kipupisteemme nytkin tietää. Me vain emme  Häntä näillä ajallisilla silmillämme näe, vaikka Hän on ihan vieressämme nytkin. Emmekä pysty ajallisilla korvillamme kuulemaan Hänen sanojaan meille. Jospa sydämemme edes kuulisi ja näkisi.

---

Draamaelokuva Raamattu/Jeesus  vuodelta 1999. Pääosissa mm. Jeremy Sisto, Jaqueline Bisset, Gary Oldman, Debra Messing ja Armin Mueller-Stahl. Tämä sopii mielestäni katsottavaksi niillekin historiallisista kuvista kiinnostuneelle, jotka eivät itse näihin asioihin usko. Elokuva on pitkä. Katsottavaa on peräti 3 h! Se tosin on jaettu kahteen osaan.

Yhteydet on - mutta niitä ei ole

En tiedä, kuinka tuttua muille on otsikon kaltainen tilannne. Siinä on kyse nettiyhteyksistä. Olen laittanut yhteydet asianmukaisella tavalla päälle, mutta silti ruudun alareunassa on selvät merkit, ettei yhteyttä ole. Mitään ei myöskään tapahdu. Tarkistan vielä, että tein kaiken niin kuin pitikin. Kyllä tein. Ainoat vaihtoehtoni ovat joko: "katkaise yhteys laiteverkkoon"  ja  aloittaa kaikki uudestaan, tai odottaa... Päätin odottaa. Ja nyt ollaan tässä.

Siinä hetken odotellessani, mieleeni tuli rukous. Kaikki yhteydet pitäisi olla kunnossa, mutta silti mitään ei näytä tapahtuvan. Ei merkkiäkään, että mitään olisi edes kuultu. Joskus on vain odotettava...

"Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa." Ps. 27:1

"Olkaa lujat, ja olkoon teidän sydämenne rohkea, te kaikki, jotka Herraa odotatte." Ps 31:25

Jumala joka masentuneita lohduttaa

"Sillä ei... lihamme saanut mitään rauhaa, vaan me olimme kaikin tavoin ahdistetut: ulkoapäin taisteluja, sisältäpäin pelkoa. Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä... niin että minä iloitsin vielä enemmän."  2 Kor. 7:5-7

Kyseisessä kohdassa Paavali selostaa omaa tilannettaan, kuinka hänkin tunsi pelkoa ja masennusta. Sitten hän kertoo, mikä häntä lohdutti. Häntä lohdutti mm. Tiituksen saapuminen hänen luokseen ja hänen tuomansa uutiset Korintosta.

Meillä itsekullakin on omat pelkomme, omat masennuksen aiheemme. Mikä meitä lohduttaisi? Olisiko se jonkun tulo luoksemme, vai jotain ihan muuta? Aina emme edes itse tiedä sitä. Mutta Jumala tietää kyllä. Ja Hän lohduttaa meitä -  juuri meille sopivalla tavalla ja ajalla.

Älä lannistu

"Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia." 2 Kor. 4:16-18