maanantai 11. toukokuuta 2015

Kohtaaminen

Eräässä elokuvassa on kohtaus, jossa nainen katsoo ohikulkevaa Jeesusta, tahtoen saada tietää tästä merkillisestä miehestä enemmän.  Jeesus menee ohi, ja kääntyy sitten naista kohti - ja kutsuu tätä joukkoonsa. Nainen estelee, vedoten siihen, että hän on vapaa. Hän voi mennä minne vain itse tahtoo. Elokuvassa Jeesus sanoo naiselle, ettei tämä ole vapaa, mutta voisi olla... Nainen jää silloin paikalleen, mutta myöhemmin tapaamme hänet opetuslasten joukossa.

Lienetkö sinä tullut koskaan kuvitelleeksi, millaista olisi jos Jeesus kävelisi sinua vastaan? Siis siinä kadulla tai tiellä, jossa aina kuljet? Tai tulisi kotisi ovesta sisään? Minä olen joskus sitä miettinyt. Olen suorastaan kaivannut sellaista mahdollisuutta. Miksi sitten? Jeesuksen kohtaaminen antoi aina kaipaavalle jotain. Uutta toivoa ja uskallusta elämään. Vaikka olosuhteet muuten olisivat pysyneet entisinä, niin jokin muuttui. Näkökulma. Kaikki asiat asettuivat Jumalan pojan kaikkivoipaisuuden valossa nähtäväksi. Useimmiten kyllä tapahtui muutakin, kuin vain näkökulman muutos...

Minä olen kuvitellut tilannetta, jossa Jeesus kohtaisi minut metsätiellä. Hän tulisi vastaani, ja en tiedä, sanoisiko Hän jotain. Jos sanoisi, se voisi olla vaikkapa vain, älä pelkää...

Sinua vastaan Hän voisi tulla kaupungin kadulla. Tai parkkeerata autonsa sinun viereesi - näin nykyajassa... Oli missä hyvänsä, niin Hän tietäisi sinun elämäsi kipupisteet.

Ja kyllä Hän ne meidän kipupisteemme nytkin tietää. Me vain emme  Häntä näillä ajallisilla silmillämme näe, vaikka Hän on ihan vieressämme nytkin. Emmekä pysty ajallisilla korvillamme kuulemaan Hänen sanojaan meille. Jospa sydämemme edes kuulisi ja näkisi.

---

Draamaelokuva Raamattu/Jeesus  vuodelta 1999. Pääosissa mm. Jeremy Sisto, Jaqueline Bisset, Gary Oldman, Debra Messing ja Armin Mueller-Stahl. Tämä sopii mielestäni katsottavaksi niillekin historiallisista kuvista kiinnostuneelle, jotka eivät itse näihin asioihin usko. Elokuva on pitkä. Katsottavaa on peräti 3 h! Se tosin on jaettu kahteen osaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti