perjantai 12. kesäkuuta 2015

Odottamisen vaikeus

Odottaminen on vaikeata. Tässä eräänä päivänä yritin soitttaa paikkaan, johon on vaikea päästä. Sain kuulla erinäisiä kertoja lauseen: "...jos haluatte jatkaa odottamista....". Aikani "halusin" ja sitten en. Päätin hoitaa asiani kasvokkain. Ensin jonotusnumero käsiin ja odottamaan. Siellä jonottaessani tuumin, että jotkut ihmiset joutuvat odottamaan jatkuvasti; se on melkein päivän työ. Jos sitä jatkuvasti joutuu tekemään, siihen osannee paremmin suhtautua; asennoituu jo ennalta siten, että se kestää ja varaa siihen aikaa. Kun minä sitten, lopultakin lyhyen odotuksen jälkeen, pääsin esittämään asiani, selvisi vain, ettei mitääm ollutkaan vielä valmiina. Käyntini kuitenkin oli hyödyksi siten, että toivomani juttu valmistui samana päivänä.

Muutama päivä sitten sain puhelun, jossa oli kaksi iloista asiaa. Toista en ollut osannut odottaa lainkaan. Toinen asia puolestaan oli sellainen, että se meni äärimmilleen, ennenkuin ratkesi iloisella tavalla. Joskus me joudumme huutamaan pelosta, kun vastausta vain ei näytä tulevan. Näin kävi opetuslapsillekin myrskyävällä merellä. Pelkäsivät hukkuvansa. Jeesus oli kuitenkin veneessä. Ja Hän tyynnytti myrskyn. (Tämä tapahtuma löytyy kohdasta Mark. 4:35-41).

"Vanhurskasten odotus koituu iloksi, mutta jumalattomien toivo hukkuu." Snl. 10:28

Jumalattomien toivo hukkuu. Vanhurskaalla on toivo. Vaikka odotus joskus olisikin pitkä...

2 kommenttia:

  1. Hyvä. Ihanaa, että sait aihetta iloon ja kaikki ratkesi kuitenkin lopulta. Kyllä mulla on kans usein hätänen luone, pitäis saada asiat hoidettuun nopeasti. Kärsivällisyyttä opiskelen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kärsivällisyyden opettelu vaikea aine kyllä.

      Poista