Olisiko hän unohtanut minut ja asiani?

 Ei hän ole.

"Sillä Herran silmät tarkaavat varhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa..."  1 Piet. 3:12

Tänä aamuna oli Suomen raamattuopiston päivän sanassa J. Vähäsarjan  tekstiä siitä, kun odotamme apua. Voit  katsoa juuri tuon tekstin tänään tästä linkistä, mutta koska teksti vaihtuu päivittäin, lainaan siitä pätkiä myös tähän:

"Sinä et ole Jumala. Sinä et siis päätä, milloin Jumalan kuuluu auttaa sinua. Sinä et määrää sitäkään, millä tavalla Jumalan pitäisi asiasi järjestää.... 

Sen sijaan, että Jumala jättäisi päätettäväksemme elämämme tärkeät asiat, hän kantaa omistajan vastuun...

 Hän kehottaa meitä uskomaan häneen - ja antaa auttamisen ja johdattamisen olla hänen käsissään..."

Ilta menossa, aamu mielessä

Ilta menossa. Siihen kuuluu tietyt toimet, tiettyyn aikaan. Ajalla on merkitystä siinä varsinkin silloin, kun on arkiaamu edessä.  Arkiaamun herätys on varsin aikaisin ja siksi nukkumaan on mentävä aiemmin kuin viikonloppuna. Iltatoimet on siis saatava tehdyiksi oikeaan aikaan. Ja näin se on illalla aamu jo mielessä.

Ajan illassa sitä jo myös ollaan ja emmehän kukaan tiedä kuinka pitkällä oma "iltamme" jo onkaan. Pidetään aamu mielessä vaikka ilta joutuu...

Ja samaa odotusta on näissä vanhoissa lauluissakin:

"Kirkas aamu pian koittaa, jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa, kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton, kaiku sielussa soi, meille kertoen voiton, Jeesus matkaamme toi."

"Mä aamulla varhain ja illalla myöhään, luon katseeni Siionin vuoria päin. Siel auttaja mulla on viisain ja parhain, hän etsivi aina mun menestystäin."

Uuden liiton välimies

Uusi liitto ja vanha liitto... En ole mikään raamatunselittäjä, mutta jokainen voi itsekin lukea Hebrealaiskirjeestä asioista, joista nyt muutaman sanan yritän kirjoittaa.

Kaikki varmaan tietävät juutalaisista sen verran, että heillä oli aikanaan temppeli, jossa oli papit ja uhrikäytännöt. Se kaikki toiminta ei ollut ihmisistä lähtöisin, vaan ohjeet siihen antoi itse Jumala. Näin tapahtui, kun Jumala Moosekselle erämaassa antoi vieläpä erittäin tarkat ohjeet kaikkeen. Piti rakentaa telttamaja jumalanpalveluspaikaksi, siihen tarvittavat välineet ja vihkiä papit. Ja solmittiin liitto Jumalan ja israelin kansan välillä. Oli laki  ja liitto, jota piti noudattaa. Ja sen noudattamisessa ihmiset epäonnistuivat...

Mutta koska näin oli, Jumalalla oli varattuna jotain parempaa...

"Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton... Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä." Hebr. 8:7-8, 12

Silloin, vanhan liiton aikaan, uhrattiin uhreja ihmisten syntien tähden. Tarvittiin pappi, joka uhrasi kansan puolesta. Pappikin oli kuitenkin kansan keskuudesta otettu virkaansa ja erehtyväisenä ihmisenä  piti hänen  suorittaa uhri omastakin puolestaan. Tämä kaikki oli vertauskuvaa tulevasta, paremmasta uhrista ja liitosta.

"Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen." Hebr. 9:11-12

"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Hebr. 10:14

Jeesuksen ollessa aterialla opetuslastensa kanssa viimeistä kertaa, hän sanoi:

"...Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan."  Luuk. 22:20

"Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kertakaikkiaan." Hebr. 10:10

"...mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle..." Hebr. 10:12

Ja koska Kristus teki sen, ei uhria syntien tähden enää tarvita. Ei juutalaisten eikä muiden. Me, ei juutalaiset,  olemme niitä raamatussa mainittuja pakanoita, mutta meillekin kuuluvat ihanat lupaukset:

"Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi". Gal. 3:8

---

En tiedä käykö tästä selväksi, mitä halusin sanoa, mutta se on lyhykäisyydessään se, että Kristus teki sen! Niin juutalaisten kuin pakanoiden puolesta.

Lupaus kantaa

Minulla on ollut jo useamman päivän auki Vähäsarjan kirjasta Joka päivä lupaus kantaa, eräs sivu. Se lohdutti minua eräänä aamuna ja kirjaan sen nyt tähän lohduksi ja virvoitukseksi sinulle myös.

"Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja."  2 Kor. 4:8-9

Kristityn kipeimpiä asioita on kohdata perusturvallisuutta ravisuttavia ahdinkoja. Väkisinkin sydän alkaa murehtia ja kysellä miksi. Miksi, Jumala, Isäni, sallit, vaikka näet? Miksi kohtaan nämä kipeät asiat, vaikka tiedät voimieni vähäisyyden ja uskoni heikkouden? Minusta ei ole kantamaan kärsimystä esikuvaksi muille. Pienikin tuuli kaataa minut kumoon, ja jokainen vastoinkäyminen lyö minut maahan. Murehdin itseni sairaaksi jo ennen kuin se, mitä pelkään, on edes kohdannut minua. Taas olen kaikin tavoin ahtaalla, neuvoton ja ahdistusteni vainoama. Etkö jo heräisi, Herra, ja korjaisi tilannettani? - Tänään sanot minulle pelkojeni keskellä turvallisesti: "Olet ahtaalla, mutta et umpikujassa; neuvoton, mutta et toivoton; vainottu, mutta et hylätty; maahan lyöty, mutta et tuhoutunut." Riittääkö se minulle? Riittäisikö se sinulle? Riittäisikö meille armo?

(Teksti Juha Vähäsarjan kirjasta Joka päivä lupaus kantaa/ päivä 29. marraskuuta)

Lupaukset pitävät

Amerikkalaisissa elokuvissa on tapana aina vaikeuksien kohdatessa luvata toiselle, että kaikki menee hyvin. Vaikka lupauksen antajalla ei oikeasti olisi mitään mahdollisuuksia juurikaan vaikuttaa asioiden kulkuun. Mutta mekin, jotka emme yhtä herkästi lupaile, joudumme aina välillä tilanteisiin, joissa joudumme toteamaan, että emme pysty pitämään lupaustamme. Ihmisiin voi aina pettyä. Niin omaan itseen kuin toisiinkin. Yksi on kuitenkin, johon voimme vankkumatta luottaa; Luojamme ja Taivaallinen Isämme. Hänen lupauksensa eivät ole sellaisia ehkäkentiesluultavasti -puheita. Hänen puheensa on selkeästi on ja ei. Minkä Hän lupaa, se pitää. Ja kieltonsakin on selkeä ei. Meillä vain joskus ymmärrys pätkii.

Tiellä

Tiellä voi olla soraa. Se voi olla kuoppainen. Välillä ajat  asfaltilla kuoppia väistellen. Toisinaan taas tien peittää uusi sileä pinta. Joskus olet korkealla upeiden näkymien äärellä ja seuraavassa hetkessä olet ajanut pimeään notkoon, jossa näkymät ovat ihan toiset. Matkalla voi olla niin aurinkoa, rankkaa sadetta ja kuin kaiken peittävää sumuakin.

                   Ei ole oleellista millainen tieosuus on juuri nyt.

                                     Oleellista on oikea tie.


"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6

Erämaakausi

Kunpa voisin aina tuntea läheisyytesi. Tiedän kyllä sanastasi, että olet meitä aina lähellä. Olethan luvannut olla kanssamme, " joka päivä maailman loppuun asti" (Matt. 28:20). Kuitenkin ne hetket, jolloin en voi tuntea läsnäoloasi, voivat olla kauheita. Ne ovat pelottavia. Ne ovat kuivia.

"Niinkuin peura hajajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa Sinua, Jumala."  Ps 42:2

Kun tälläisen erämaakauden jälkeen taas saan tuntea läsnäoloasi, se virkistää, kuin janoisen. Kiitos, että pidät minua kädestä kiinni silloinkin, kun en tunne sitä!

Uskon kautta he kestivät... koska odottivat parempaa

Kuinka me kestämme, kun elämä tarjoilee meille ikäviä yllätyksiä?  Vastaus on varmaankin, että armon varassa. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että ikävät yllätykset tuovat mukanaan ikävät kaverinsa; pelon, masennuksen, epätoivon. Näitä kavereita ei kukaan halua kylään, mutta ne vain tulevat lupaa kysymättä. Helposti myös syyllisyydentunto pyrkii sisälle noiden aiemmin mainitttujen vieraiden seuraksi tai niiden jälkeen. Se kysyy, että miksi päästit nuo ensimmäiset "vieraat" sisälle, vaikka itsekin on sellainen, ettei sitä haluta.

Meidät kuitenkin luotiin tunteviksi. Meillä on lupa tuntea. Siitä ei ole tarvis syyllistyä. Joillekin on varmaan tuttu sanonta se, ettei voi estää lintuja lentämästä päänsä ylitse, mutta voi estää niitä tekemästä pesää... Tuntea saa. Ikäviäkin tunteita. Silloin on hyvä varsinkin tarttua kiinni "ankkuriin" joka ulottuu "esiripun" toiselle puolelle.

"Se toivo meille on  ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti." Hebr. 6:19

Uskon kautta kestivät Raamatun pyhät, jotka kokivat monenlaisia vaikeuksia. Näistä uskon esikuvista kerrotaan Hebrealaiskirjeen luvussa 11. Uskon kautta he kestivät... koska odottivat parempaa. Omassa varassamme ei yksikään meistä kestä, kun elämä yllättää ikävällä tavalla. Jumalan armo kantaa. Silloin kun tunnemme voimattomuutemme. Ja silloinkin, kun tunnemme olevamme voimissamme.

"Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on." Hebr. 10:35-36