Teltan pystytys

Meillä nuorimmaiset tahtoivat teltan pystyyn. Minä puolestani en tahtonut. He saivat kuitenkin luvan itse yrittää. Jälkeenpäin kuulin, että hommassa oli ollut vaikeutensa.
Ensin ei ollut lainkaan tiedetty, miten se pitäisi koota. Oli sitten onneksi löydetty ohje ja sen mukaan yritetty toimia. Siltikään teltta ei ollut mallikelpoisesti pystyssä. Ei oltu osattu joka kulmaa vetää oikeaan asentoon. Ja pystytys ei muutenkaan olisi voinut mennä täydellisen hyvin, koska teltan etukatoksen keppi oli mennyt poikki aiempina kesinä. Ja pystytyspaikkakin oli huono. Siinä pystyttämässään teltassa kuitenkin leikkivät leikkejään. Tänä aamuna teltta purettiin. Oli mahdollisuus, että sade tulee ja kastelee kaiken. Kuka sen teltan seuraavaksi mahtaa pystyttää...?

"Minun majani puretaan ja viedään minulta pois niinkuin paimenen teltta; olen kutonut loppuun elämäni, niinkuin kankuri kankaansa, minut leikataan irti loimentutkaimista..." Jes. 38:12

"Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.  Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet - eikä vieraana..." Job 19:25-27

Kohtaamisia

Kolme kohtaamista. Elia oli masentuneena luolassa. Jumala kysyi häneltä: "Mitä sinä täällä teet Elia?"  Ja Elia kertoi huolensa aiheen; hän pelkäsi henkensä edestä. Jumala käski hänen mennä ulos odottamaan. Siitä kulki ohitse Herra. Hänen edellään tuli myrsky, "joka halkoi vuoret ja särki kalliot", mutta ei Herra vielä siinä ollut. Sitten tuli maanjäristys ja tulikin, mutta ei Herra ollut niissäkään. Sitten tuli hiljainen tuulen hyminä. Siinä oli Herra. Ja jälleen Hän kysyi Elialta. "Mitä sinä täällä teet, Elia?"  Tämä Elian kohtaaminen Jumalan kanssa löytyy kohdasta 2. Kun. 19:9-13.

Mooses kohtasi Jumalan kätkettynä kallion rotkoon. Mooses oli pyytänyt, että saisi nähdä Jumalan kirkkauden. Ja Jumala näyttäytyi hänelle selkäpuolelta. Tämä löytyy kohdasta 2. Moos. 33:17-23.

Paavali. Hän koki, näki ja kuuli, taivaaseen temmattuna suuria:"sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua." Näistä kerrotaan kohdassa 2. Kor. 12:2-4.  Kuitenkin jotkut väittivät Paavalia heikoksi: "Sillä hänen kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä mahtavavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnäollessaan hän on heikko..."  (2. Kor. 10:10). Suurien kokemustensa vastapainoksi oli Paavali saanut jonkin "pistimen", jonkinlaisen kiusan, jonka poistamista hän oli rukoillutkin, mutta lopulta hyväksynyt sen, koska Jumala sanoi hänelle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." (2. Kor. 12:9).

"Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä." 2. Kor. 4:7

Salatut syyt

Ihminen pyrkii aina löytämään selityksen; itseään tyydyttävän vastauksen, elämän kipeisiin ongelmiin. Ihmettelemme ja kyselemme, miksi meillä on tämä ongelma? Miksi vastaus viipyy? Tai miksi sitä ei koskaan tullut? Miksi -kysymyksiä riitttää... Niitä löytyy jokaisen omasta elämästä ja niitä voi löytyä ympäröivästä todellisuudesta. Tosiasia kuitenkin on, että Jumala kuulee meidän rukouksemme! Silloinkin, kun sitä ei ole edes sanoiksi puettu.

Hänellä on salatut syyt siihen, mitä meille tapahtuu; siihen, mikä meille näyttäytyy vain onnettomuutena, vastaamattomina hätähuutoina. Kun tuli Jeesuksen aika käydä ristille, opetuslapset eivät voineet käsittää sitä. Jumalalla oli kuitenkin suunnitelma, jonka vaikutukset olivat kauaskantoiset... Kaiken piti mennä, niin kuin se meni. Jokainen yksityiskohta oli tarkkaan harkittu.

Kunpa uskaltaisimme luottaa Sinun rakkauteesi ja huolenpitoosi silloinkin, kun tuuli on meille vastainen, eikä aurinko paista teillemme!

---

Johanneksen evankeliumin luvussa 13 Jeesus sanoi Pietarille: "Mitä minä  teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät." (Joh. 13:7). Samassa luvussa on montakin kohtaa, josta huomaa, etteivät opetuslapset silloin käsittäneet mitä oli tapahtumassa.

Sinä päivänä

"Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, ja sokeiden silmät näkevät vapaina synkeästä pimeydestä. Nöyrät saavat yhä uutta iloa Herrassa, ja ihmisistä köyhimmätkin riemuitsevat Israelin Pyhästä." Jes. 29:18-19

Sankari joka auttaa

"Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, 

 sankari, joka auttaa.

Hän ilolla iloitsee sinusta,

 hän on ääneti,

sillä hän rakastaa sinua, 

 hän sinusta riemulla riemuitsee." 

Sef. 3:17 

...

On suuri väkijoukko sankariaan ihailemassa ja sen keskellä, päätään pidempänä,
 HÄN, sankari itse.
HÄN ympärilleen katselee, kättelee ja koskettaa.
 Jokaisen tahtoo nähdä ja rakkaudesta liikuttuneena - sanattomana.

(siinä sanallinen kuvani ylläolevasta jakeesta...)

  

Maisevat vaihtelevat - Herra on sama

"Hyvyydessäsi sinä, Herra, olit auttanut minut vuorille turvaan. Kun sitten käänsit pois kasvosi, minä hätäännyin. Sinua, Herra, minä huusin, Jumalani, sinulta rukoilin armoa." Ps. 30:8-9 (Uudempi käännös)


Kätesi jälki on välillä helppo nähdä ja ymmärtää. Kuka muu olisi tämän kaiken voinut tehdä, kuin sinä? Kenen toisen käsistä olisivat nämä näkymät ja tämä kauneus voineet saada alkunsa? Tälläisinä hetkinä on helppo uskoa apuusi. Olen turvaassa lähelläsi.

Kun sitten käännät hetkeksikin pois kasvosi, minä hätäännyn. Kuvittelen, ettei apusi näihin laaksoihin enää ylettyisikään. Pelkään, koska en voi tuntea läsnäoloasi ja läheisyytesi turvaa. Mutta olethan sinä lähellä joka paikassa. Mihin voisin edes yrittää paeta katsettasi? Minä käännyn puoleesi ja huudan sinua. Sinä kuulet ja suljet minut hiljaa vahvojen käsiesi suojaan.


 (Juha Vähäsarjan kirjasta Joka päivä armon suojassa)

Huolten keskelläkin huoletta tähän päivään

Palaan vieläkin saman päivän tekstiin Aamun ensimmäinen -blogissa, josta jo muutama päivä sitten lainasin. Tällä kertaa laitan tähän pienen pätkän Mummin itsensä kirjoittamaa:

"...Jumala pitää meistä huolen. Kaikki huolet saamme jättää Jumalalle rukouksessa. Hän Kaikkivaltias on meitä siunaava ja auttava ja voimme iloita alkavasta päivästä, ja ottaa sen kiitoksella vastaan Isän kädestä."

"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella Jumalalle tiettäväksi, 
ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." Fil. 4:6-7
 

Käsiinsä piirrettynä

Mies avaa kätensä ja katsoo kämmentään. Siinä on ruma jälki. Se tuli siihen luodista, joka lävisti hänen kätensä. Mies värähtää tuskallisista muistoistaan ja ravistaa päätään ikäänkuin haluten karistaa ikävän muiston mielestään. Hän kääntää katseensa kauas mietteissään.

Sitten hän katsahtaa uudestaan kättään. Hänen mieleensä tulee uusi ajatus. Hän ajattelee henkilöä, jonka puolesta jälki hänen käteensä tuli. Olisiko hän toiminut toisin, jos nyt saisi asian päättää? Tai jos nyt tulisi sama tilanne? Sama tilanne... vankileirillä... Hänen rakas ystävänsä olisi kuollut, jos hän ei olisi laittanut kättänsä tieten väliin ja työntänyt kiireesti ystäväänsä syrjään ja ottanut samalla luodin omaan käteensä. Vanginvartija oli raivostunut, mutta siihen oli tullut hänen pomonsa, joka oli sanonut, että nyt riittää...

Tuo  hänen rakas ystävänsä on nyt kaukana, eikä hänestä ole kuulunut pitkään aikaan mitään. Mutta... edelleenkään hän ei voisi toimia toisin. Mies puristaa kätensä nyrkkiin ja hänen suupielensä kiristyvät.  Hetken hän on mietteissään ja sitten hän avaa hitaasti nyrkkinsä. Hän katsoo jälleen rumaa arpea - ja hänen suupieliinsä nousee hymynkare. Hän näkeekin nyt  kädessään ikäänkuin ystävänsä onnelliset kasvot. Hänen ystävänsä saa elää - vapaana.  

(kuvitteellinen kertomus)

------

Kädet ovat aina näkyvissä. Niihin kiinnittää yleensä huomiota vain, jos niissä on jotain erikoista. Jeesuksella on molemmissa käsissään naulan jäljet. Niitä katsoessaan Hän näkee meidän kuvamme... 

Kaikille huolissaan oleville

Tänä aamuna sain lukea Aamun ensimmäinen  -blogista niin lohdullista tekstiä, että laitan tähän linkin sinua varten, jos vaikka teksti ilahduttaisi sinuakin!

 Aamun ensimmäinen/Älkää mistään murehtiko

Ja tähän, itsellenikin ihan muistiin pikku pätkä  tekstistä (joka kohta on Lutheria): "...Jos kuitenkin esiintyisi jotakin, joka pyrkii murehduttamaan teitä, niin suhtautukaa siihen siten, ettette lainkaan käy käsiksi murheeseenne, vaan jätttäen sen syrjään, käännytte rukoillen ja anoen Jumalan puoleen ja rukoilette häntä tekemään kaiken sen, mitä aioitte saada aikaan murehtimisellanne..."

 Siunattua alkuviikkoa sinulle!

Miten Mooses sai nähdä Herran?

 "...Katso, tässä on paikka minun läheisyydessäni; astu tuohon kalliolle. Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa." Moos. 33:21-23


Mooses sai pyytämänsä. Herra lupasi näyttäytyä hänelle. Emme tiedä miten  Mooses ajatteli kaiken tapahtuvan. Ajatteliko hän kenties, että hän näkee Herran suoraan edessään? Hän sai nähdä Herran, mutta ensin hänen piti asettua kalliolle odottamaan, Herran läheisyyteen. Joutuiko Mooses odottamaan pitkään, vai tuliko Herra heti, sitä ei Raamattu kerro. Kun Herra saapui, asetettiin Mooses kallion rotkoon (tai kallionkoloon, uudempi käännös)  ja Herra vielä peitti hänet kädellään. Millaista se mahtoi olla? Oliko siellä kenties pelottavaa, pimeää ja ahdasta, Jumalan käden alla, rotkossa? Jos oli pimeää, niin näkyikö Jumalan valtaisa kirkkaus Mooseksen silmiin kuin salamat suljetuille silmille pimeänä yönä?  Herra kulki ohi. Kun Hän oli ohittanut Mooseksen, sai Mooses nähdä Herran - selkäpuolelta.  Enempää Mooses ei olisi kestänyt.

Voit lukea halutessasi  Mooseksen pyynnöstä ja Jumalan vastauksesta tästä linkistä:  Koivuniemen Raamattuhaku 2. Moos 33:12-23.

---

Rotkon pohjalla voi olla pelottavaa, sinne ei välttämättä aurinko paista. Siellä voi olla vaikeakulkuista maastoa; ryteikköä tai suota. Ja siellä voi ruveta pelottamaan, että mitä petoja  siellä liikkuu... Tämäntyyppisenä minä rotkon näen, kun lähettyvillä on sellainen. Kallion laelta sinne on kyllä mielenkiintoista katsella, mutta pohjalle ei mielellään mene yksin.

 

Enkö minä sanonut sinulle?

"Enkö minä sanonut sinulle, että jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden?" Joh. 11:40

Näin Jeesus sanoi Martalle, joka kauhisteli, että mitä Jeesus oikein oli tekemässä, kun aikoi avauttaa haudan, jossa oli haiseva ruumis. No, kohta Martta saikin nähdä. Kuollut tuli ulos haudasta. Inhimillisesti mahdoton muuttui mahdolliseksi.

Ja enkö vain siltikin löydä usein itseäni kauhistelemasta, että mitä Hän aikoo tehdä? Tuijotan olemattomia omia mahdollisuuksiani ja unohdan Kaikkivoivan Jumalan. Pakko huutaa kuin sekin  isä, joka toi poikansa Jeesuksen luokse: "Minä uskon. Auta minua epäuskossani"* (Markus 9:24).  Ja Jeesus auttoi. Poika sai avun, vaikka opetuslapset eivät olleet kyenneet rukouksillaan häntä parantamaan.
---
* Markus 9:14-29. Käytin tässä Uusi Tie -lehdeltä saamaani käännöstä; Jumalan kansan Pyhä Raamattu. Se perustuu aiemmin käytössä olleeseen kirkkoraamattuun (1933/1938), mutta käännös ja kieli korjattuna.