perjantai 5. elokuuta 2016

Outoja teitä

"Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea." 5 Moos. 32:4 (uudempi käännös)


"Jumala vie joskus outoja teitä. Olemme rukoilleet johdatusta ja vedonneet hänen sanaansa, jossa Jumala lupaa johdatuksensa. Tie näyttää kuitenkin johtavan vain syvempiin vaikeuksiin ja kummallisempien ihmisten luo. Joudumme vain uusiin taisteluihin. ahdistuksiin ja epävarmuuteen. Olemmeko tehneet jonkun erityislaaatuisen synnin, jonka vuoksi Jeesus on jättänyt meidät oman voimamme varaan? Vai onko tullut jossain risteyksessä valittua kerta kaikkiaan väärä suunta? Jumala on kuitenkin teoissaan täydellinen. Se tarkoittaa, että kohdallamme ei ole tapahtunut virhettä. Kaikki tiet, joiden kulkemiseen hän on ohjannut, ovat oikeita. Vaikka toiselta tuntuisi. Hän tietää kaiken ja näkee kaiken. Hänellä on kaikki valta ja viisaus. Hän on uskollinen Jumala." 

(kirjasta Joka päivä Jumalan kämmenellä/Juha Vähäsarja)

---

Kauan sitten etsimme uutta, isompaa asuntoa. Asian puolesta rukoiltiin. Jopa niinkin, että seurakunnassa  rukoiltiin meille oikein hyvää asuntoa. Millaisen sitten saimme? Talon, josta jouduimme muuttamaan parin kuukauden päästä pois. Ja sen prosessin tuloksena muutimme tänne nykyiseen paikkaamme... Aina ei Jumalan teitä ymmärrä. Joskus on niin, että saamme kohta nähdä hänen teittensä hyvyyden. Toisinaan taas meidän pitäisi katsella kaikkea elämäämme sieltä lopusta käsin... jotta erottaisimme sen mikä oli hyvää. Ja voi olla ettei näkökykymme siltikään riittäisi.

Kyllä moni raamatun henkilökin ihmetteli varmaan aikanaan sitä, millaisia teitä Herra heitä kuljetttaa... mutta me, jotka voimme lukea heidän elämäntarinansa, saatamme nähdä siinä Jumalan käden jäljen.

4 kommenttia:

  1. Joku onkin verranut Jumalan johdatusta meidän elämässämme kuin ryijyn nurjaan puoleen, missä langat ovat sikin sokin, mutta kun katsoo valmiin ryijyn oikealle puolelle se on kaunis ja täydellinen.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus. Niin se on, että usein tiet ovat outoja meidän elämässä eikä monia asioita ymmärrä. Mutta silti voi luottaa siihen, että Jumala tietää mitä tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen meidän on luottaminen. Vaikka se ei usein helppoa olekaan.

      Poista