Aabraham vaelsi kuin muukalainen

"Ja Herra sanoi Abramille: 'Lähde maastasi, suvustasi, ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.'

Niin Abram lähti, niinkuin Herra oli hänelle puhunut..."  1 Moos. 12:1-4

Abram lienee ollut vähän erilainen. Hänhän kuunteli Jumalan puhetta ja myös toimi sen mukaan. Se jää arvailujen varaan, oliko hänellä ollut jo ennen Jumalan puhetta olemassa kaipuu kauas, väljemmille sijoille, omille maille? Ainakin hän oli valmis lähtemään, ilman vastaväitteitä, kun Herra siihen kehotti.

Mitä mahtoi Abram ajatella, kun sai tuon Jumalan lähtökehotuksen ja  siihen liittyvät lupaukset? Ihminen katsoo aina asioita omasta rajoittuneesta mielestään, omien "silmälasiensa" läpi. Ja yleensä ihmisen kuvitelmat ja Jumalan suunnitelma eivät näytä samalta. Mistäpä tiedämme vaikka Abram olisi ajatellut noista lupauksen sanoista, oman päätelmänsä tehnyt, että ehkä hänestä tulee vaikkapa joku hallitsija, kuningas? Me tiedämme, näin hyvin paljon jälkikäteen, mitä tuo lupaus merkitsi, mutta Abramille se ehkä ei ollut silloin yhtä selvä.

No, hän totteli ja lähti. "Mooren tammen" lähellä ilmestyi hänelle Herra ja sanoi: " Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan." 1 Moos. 12:7. "Sinun jälkeläisillesi..." Ja Abram rakensi sinne alttarin ja jatkoi matkaa. Matkallaan hän "huusi avuksi Herran nimeä."  ja rakensi alttarin toiseenkin paikkaan.

Ei liene helppoa ollut hänen kulkunsa luvatussa maassa, sillä sinne tuli jopa nälänhätä. Ja hänen piti lähteä sitä pakoon Egyptiin. Siellähän oli aivan omanlaisensa seikkailut ja vastukset. Sillä reissulla  hänelle kuitenkin kertyi lisää omaisuutta ja Herra piti huolta hänestä ja hänen vaimostaan, vaikka tapahtumat siellä olivat heille varmasti hyvin stressaavia.

Abramista sanotaan, että "hän vaelsi, kulkien levähdyspaikasta toiseen..." aina sinne asti missä hän oli jo aiemminkin ollut. Paikkaan, jossa oli alttari, ja "Abram huusi siinä avuksi Herran nimeä."

Tuli sitten sitten ero sukulaispojastakin, myöskin sotaa. Mutta tuli myöskin siunausta: Melkisedek, Saalemin kuninkas tuli ja siunasi Abramin. Hän varmaankin näki Abramissa jotain enemmän kuin muut...

Mutta kaiken keskellä, lasta heille ei ollut kuulunut. Erään kerran Abram tuskastuneena sanookin: "Oi Herra, Herra, mitä sinä minulle annat? Minä lähden täältä lapsetonna ja omaisuuteni haltijaksi tulee Damaskolainen mies, Elieser." Silloin Jumala käski hänen katsoa taivaalle ja lukea tähdet. Niin paljon tulisi hänellä oleman jälkeläisiä...

"Ja Aabraham  toivoi, vaikka toivoa ei ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva." Room. 4:18

Jeesuksestakin odotettiin maallisessa mielessä jotain. Hänen toivottiin olevan sellainen vapauttaja, joka karistaisi Rooman kahleet kansan yltä. Sellaista eivät tarkoittaneet  hänestä lausutut suuret lupaukset. Ne näyttivät vähäsiltä toteutumisensa puolesta ihmisten silmissä, mutta olivat paljon enemmän kuin yksikään ihminen saattoi kuvitella!

Jumala suunnittelee ja tekee. Emmekä me sitä käsitä.