"... Minä muistan,
miten uskollinen olit,
kun olit nuori,
muistan, millainen oli
rakkautesi,
kun olit morsian.
Sinä seurasit minua
autiomaassa, maassa,
jossa mikään ei kasva.
Israel kuului Herralle
niin kuin pellon ensi sato.
Kaikki, jotka siihen
kajosivat,
saivat osakseen tuomion.
Onnettomuus kohtasi
heitä,
sanoo Herra.
"Kuulkaa Herran sana,
te Jaakobin heimo ja kaikki
Israelin sukukunnat!
Näin sanoo Herra:
- Mitä pahaa
isänne minusta löysivät,
kun he kääntyivät
minusta pois?
He lähtivät seuraamaan
olemattomia jumalia
ja menettivät
arvonsa minun silmissäni.
Eivät he enää kysyneet:
"Mikä on Herran tahto,
hänen, joka toi
meidät Egyptistä,
johdatti halki autiomaan,
arojen ja rotkojen maan,
kuivan ja synkän maan,
missä kukaan ei kulje
eikä yksikään asu?"
Minä toin teidät
puutarhojen maahan.
Te saitte syödä hedelmiä,
nauttia maan antimista.
Mutta tultuanne
te saastutitte minun maani,
turmelitte tyystin
minun omaisuuteni.
Papit eivät kysyneet:
"Mikä on Herran tahto?"
Lainopettajat eivät
minusta välittäneet,
kansani paimenet
luopuivat minusta,
profeetat
puhuivat Baalin nimissä.
He palvelivat jumalia,
jotka eivät voi auttaa."
Jer.2:2-8 KR-92
---
Tämä oli aamun luettavissa. Jotenkin tuon alun kulkemisen saattoi mielessään kuin "nähdä", kuinka mies ja tuore vaimo autiomaassa peräkkäin kulkee... Ja sitten kuin mielessään "kuulla" tekstissä olevat Herran ihmettelevät kysymykset.
Tuosta alkuosan kulkemisesta haluaisin oikeastaan tehdä kuvan, jossa ne kaksi hiekkaisessa erämaassa kulkevat. (Tähän saattoi vaikuttaa illalla katseltu elokuva, jossa sellaista hiekkaista maata oli lähes silmänkantamattomiin.)
Tällainen tuli sitten päivän mittaan tehtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti