Kannettavana

"ja erämaassa, jossa sinä olet nähnyt, kuinka Herra, sinun Jumalasi, on kantanut sinua, niinkuin mies kantaa poikaansa, koko sen matkan, jonka te olette kulkeneet, kunnes tulitte tähän paikkaan." 5 Moos. 1:31

Koko matkan. Kantanut. Joskus me kannettavat; me lapset, pyristelemme, kitisemme ja kiljumme kannettavana ollessamme. Yritämme kaikin keinoin päästä siitä sylistä kulkemaan omilla pienillä jaloillamme. Mutta emme ymmärrä jalkojemme heikkoutta.  Emme ymmärrä ympärillä olevia vaaroja. Emme ymmärrä pelkojammekaan. Mutta Isä tietää tämän kaiken paremmin. Hän tietää, milloin on paras hetki antaa lapsen kävellä itse. Silloinkin Isän on ehkä pidettävä kädestä kiinni. Jokatapauksessa oltava ainakin lähellä koko ajan.

Toisinaan taas viihtyisimme siinä Isän  sylissä niin hyvin, ettemme tahtoisi meitä laskettavan maahan ollenkaan. Pidämme pienillä käsillämme lujasti kiinni Isän käsivarsista, vaikka hän tietää, että nyt olisi oikea hetki antaa meidän vähän harjoitella jalkojemme käyttöä. Me itkemme, kun Isä laskee meidät alas. Jalkamme horjuvat, mutta Isän käsi tukee meitä. Hän pitää kädestämme kiinni ja katsoo koko ajan tarkasti, ettei meille tapahdu mitään sellaista, jota ei pitäisi.