maanantai 13. heinäkuuta 2015

Et ole vahinko

Olimme lastenleirillä ja leirin johtaja luki eräänä aamuna Psalmin 139.  Siinähän on tärkeänä asiana se, että Jumala näki meidät jo idullamme ja kaikki päivämme olivat suunnitellut ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut!  Hän näki meidät jo silloin - ja näkee nytkin. Olemme sitten missä tahansa.

"...Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni. Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.

Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä;  jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun. Ja jos minä sanoisin: "Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi", niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus. 

Sillä sinä ole luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut."  Psalmista 139:1-16

Sittten myöhemmin samainen leirin johtaja toisessa tilanteessa korosti sitä seikkaa,  että kukaan ihminen ei ole vahinko, vaikka joku ihminen niin sanoisikin. Kaikki olemme olleet Jumalan suunnitelmissa jo kauan ennen kuin vanhempamme tiesivät meistä mitään. Ja jo paljon sitäkin aiemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti