Hiukan keskeneräistä pohdintaa...

"Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?" Matt. 6:27

Lohdullinen kohta, mutta epäusko voi löytää sellaisestakin uusia "ideoita"...  Kuten minulle kävi,  kun rupesin omia huoliani miettimään ja takerruin tuohon sanaan "murehtimisellaan", että entäpä jollain vaivannäöllä, asioihin puuttumisella entistä lujemmin... Eikö sellaisella voi vaikuttaa, kun toimii "järkevän ihmisen" tavoin?  Inhimillisesti katsoen ehkä voikin.

 Mutta, kun lukee lukua 6 eteenpäin, voi miettiä taivaallista näkökulmaa (maalliseen) asiaan:

"Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää." Matt. 6:28

Niin... "työtä tee", siis vaivaa näe ja Jumala huolehtii niistäkin...

"Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?" Matt. 6:29-30

Enkä nyt tarkoita tässä jutussa työn tekemisellä mitään rahan ansaitsemista, vaan jotain ihan muuta... Sitä kaikkea vaivannäköä, jolla yleensäkin itseämme vaivaamme kun yritämme tiristää itsestämme sen viimeisenkin viisaudenhippusen asioihimme ja toimia inhimillisesti viisaasti. Mikä sinänsä ei ole huono asia, mutta jos, kuten usein tapahtuu, siitä tuleekin vallan meidän "oma projektimme" ja unohdamme "Pomon" koko jutusta. Sitä niin helposti ihminen ajattelee, että kaikki pitää itse osata ja ansaita... Jumalan huolenpitokin.

"Älkää murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?'  tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä kaikkea tätä pakanat tavoittelevat.
Teidän Taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. 
ÄLKÄÄ SIIS MUREHTIKO HUOMISESTA PÄIVÄSTÄ, SILLÄ HUOMINEN PÄIVÄ PITÄÄ MURHEEN ITSESTÄÄN. RIITTÄÄ KULLEKIN PÄIVÄLLE OMA VAIVANSA." Matt. 6:31-34


--
Nämä ajatukseni olivat jääneet vähän keskeneräiseksi erääseen paperiin, jonka olin kirjoittanut syyskuun puolella. Täydensin tekstiä nyt lokakuun alussa ja suurinpiirtein puolet on syyskuulta ja puolet lokakuulta. Näkökulma oli se, ettei meidän välttämättä aina tarvitse yrittää ruoskia itseämme saadaksemme itsestämme enemmän irti... eikä kaikkea  ruotia pohjaan asti, vaan joskus voi hellittää. Ja antaa Jumalan hoitaa. Kun Hän meidät loi ja on Isämme, ei meille tapahdu mitään, jota Hän ei salli.
Liekö tästä nyt tullut sellainen teksti, josta saa langanpäästä kiinni... mutta ajatus oli taustalla se, että voisimme vähemmän murehtia - ja kaikkea sitä, mitä se sana sisällään pitää!

Siunattua päivää Sinulle - Herran kanssa!