Luotanko?

"Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin." Ps. 118:8

"Jumalassa on minun apuni ja kunniani. Minun väkevyyteni kallio, minun turvani on Jumala." Ps. 62:8

"Koko Raamattu sen ensimmäisestä sanasta viimeiseen saakka kehottaa ja vaatii meitä luottamaan kaikkein luotettavimpaan ja varoittaa meitä luottamasta ihmisiin, luotuihin. Vieläpä se kiroaa sitä, joka luottaa ihmiseen ja tekee lihan itselleen käsivarreksi. Se lupaa kaikkea siunausta ja kaikkea pelastusta sille, joka luottaa Herraan (Jer. 17:5,7). Hän on niinkuin puu vesiojain tykönä, niinkuin kallio meressä. Siitä huolimatta luotetaan kernaasti ihmisiin, etsitään yhä vain ihmistukia ja unohdetaan Herra ja hänen käsivartensa, ikäänkuin häntä ei olisikaan, niinkuin hän ei olisi meille mitään luvannut. Niin vaikeaa on ihmiselle pitää kiinni siitä iankaikkisesti lujasta ja katoamattomasta, jota hän ei näe, että hän mieluummin tarttuu oljenkorteen, jonka hän näkee, taikka ruokoon, josta hän voi ottaa kädellään  kiinni, mutta joka kohta, ennenkuin hän siihen edes oikein nojaakaan, katkeaa ja putoaa häneltä läpi käsien. Mutta ken on oppinut luottamaan Herraan, joka voi avata tien mereenkin ja sen syvien vesien läpi, hän on keskellä rajuilmaa kuten kallio meressä, tosin ahdistettuna ja vainottuna, mutta kuitenkin horjumattomana ja järkähtämättömän lujana hänen luottamuksensa perustalla, joka ei horju. Ken ei katsele vaaraa eikä murheen raivoavia aaltoja ja laineita, vaan perämiestä, joka ei koskaan ole kärsinyt haaksirikkoa ja jonka laiva ei milloinkaan ole hukkunut, hän on levollisena ja lujana Jumalassaan, niinkuin ei mitään muuta olisi kuin hän ja hänen Jumalansa, niinkuin ei mitään onnettomuutta ja vaaraa olisi olemassakaan." 

Johannes Gossner Aarrearkkunen/Suomentanut U. Paunu/Ev. Lut. Herätysseura ry.

---

Katson niin vain näkyvää... Saatan puhua luottamuksesta kauniita, mutta kiperän paikan tullen sen ohuus nähdään: se on kuin jääriite. Kiperässä paikassa kirveltää, koska en osaa juurikaan katsoa kuin sitä näkyvää. Osaan sentään vielä huutaa Isää avuksi, välillä kovemmin, välillä heikommin, mutta kuuleehan Hän. Oman luottamukseni kehnouden näkyessä,  on pakko ihmetellä, miten Jumala moista sietää? Ei muuta selitystä ole, kuin se paljonpuhuttu rakkaus, se hänen Isänsydämeltään lähtevä, joka jaksaa rakastaa sellaistakin, jossa ei mitään rakastettavaa olisi. Isä jaksaa rakastaa lastaan, mutta lapsi ei kykene samaan, eikä sitä Isän rakkautta käsitä.